Harjanne Pirjo’s scientific contributions

Kielididaktiikan käsite syntyi 1974, jolloin opettajankoulutus siirtyi yliopistojen kasvatustieteellis-ten tiedekuntien opettajankoulutuslaitoksiin ja eri yliopistoihin perustettiin kielididaktiikan virkoja. A-L. Leino (1979) määritteli kielididaktiikan "kasvatustieteen osa-alueeksi, jonka tehtävänä on menettelytapaohjeiden antaminen kielten opetussuunnitelmien laatimista ja toteuttamista varten" (1979, 16). Tarkastelemme sitä, miten kielididaktiikan käsite on kehittynyt ja mitä se erityisesti tarkoittaa vuonna 2004. Pääväitteemme on, että (1) kielididaktiikan käsite on laajentunut kattamaan erityisesti opetus–opiskelu–oppimis-prosessin kokonaisuudessaan, syvästi ymmärtävässä eurooppa-laisessa merkityksessä. Samalla opetussuunnitelmat ymmärretään paitsi opetuksen suunnittelun ja toteuttamisen ohjeena myös tietostrategisena ja tulevaisuuteen suuntautuvana ajatteluna. Toteamme, että (2) kielididaktiikka tutkii vieraan ja toisen kielten opetusta monitieteisesti ja kult tuurienvälisen viestinnän huomioon ottaen. Se sisältää vertailevaa, soveltavaa ja kehittämistut-kimusta erilaisten kielenoppimis- ja -omaksumisteorioiden sekä opiskelu-ja oppimisstrategioiden näkökulmasta. Väitämme edelleen, että (3) kielididaktiikassa on otettava huomioon muutokset, jotka ovat tapahtuneet käsityksessä vieraasta kielestä. Vieras kieli ei ole enää vain välineaine; se on taito-, tieto- ja kulttuuriaine. Samoin on muuttunut käsitys kielitaidosta ja kiel-tenopetuksesta ja -opiskelusta. Vieraiden kielten didaktiikka toimii tiedetaustana kieltenopetukselle, joka parhaimmillaan johtaa monipuoliseen ja ihmisen elämää monin tavoin valtauttavaan kielitaitoon. Lopuksi (4) kytkemme kielididaktiikan ja kieltenopetuksen osaksi laajaa yhteiskunnallista kehitystä. Asiasanat: didaktiikka, kielididaktiikka, opetus–opiskelu–oppimis-prosessi, vieras kieli, kielitaito, kieltenopetus.