Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926–1941

Abstract

Jalkapallo oli merkittävä massakulttuurin muoto fasistisessa Italiassa ja sitä hyödynnettiin laajasti hallinnon propagandassa. Samaan aikaan jalkapalloon liittyi paljon häiriökäyttäytymistä, kuten väkivaltaa ja kentänvaltauksia, joita havaittiin Italiassa läpi fasistisen hallinnon aikakauden (1922–1943). Tässä artikkelissa tarkastelen temaattisen analyysin keinoin Napolin prefektuuriin saapuneiden poliisiraporttien tapaa arvioida jalkapalloon liittynyttä häiriökäyttäytymistä. Sisäministeriön alaisen poliisin ohella järjestystä otteluissa valvoivat karabinieerit sekä kansallisen turvallisuuden vapaaehtoisen miliisin jäsenet. Artikkelin toisena tarkastelukohteena on raporttien antama kuva poliisijoukkojen ja fasististen instituutioiden välisistä suhteista ottelutapahtumissa. Artikkelin tavoitteena on tarkastella jalkapalloon liittynyttä väkivaltaista toimintaa, sitä tukeneita kulttuurisia ja yhteiskunnallisia rakenteita sekä poliisin asemaa niiden välissä. Football was a significant form of mass culture in Fascist Italy, and it was widely used in the regime’s propaganda. Meanwhile, a lot of football-related disorder, among other violence and pitch invasions, was perceived in Italy throughout the era of fascist regime (1922–1943). In this article I will use thematic analysis to examine, how policemen evaluated these incidents in their reports sent to the prefecture of Naples. Alongside the regular police forces, the public order during the matches was surveyed by the carabinieri forces and the members of the Voluntary Militia for National Security. Therefore, this article also examines, how relations between police and fascist institutions were framed in reports. Ultimately, this article seeks to observe football-related violent actions, cultural and societal structures supporting them, and the role of police in between them.

Full text

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
92
Joonas Kananen
Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot
Napolin prefektuurissa 1926–1941
ABSTRAKTI / ABSTRACT
Jalkapallo oli merkittävä massakulttuurin muoto fasistisessa Italiassa ja sitä hyödynnettiin
laajasti hallinnon propagandassa. Samaan aikaan jalkapalloon liittyi paljon
häiriökäyttäytymistä, kuten väkivaltaa ja kentänvaltauksia, joita havaittiin Italiassa läpi
fasistisen hallinnon aikakauden (1922–1943). Tässä artikkelissa tarkastelen temaattisen
analyysin keinoin Napolin prefektuuriin saapuneiden poliisiraporttien tapaa arvioida
jalkapalloon liittynyttä häiriökäyttäytymistä. Sisäministeriön alaisen poliisin ohella
järjestystä otteluissa valvoivat karabinieerit sekä kansallisen turvallisuuden vapaaehtoisen
miliisin jäsenet. Artikkelin toisena tarkastelukohteena on raporttien antama kuva
poliisijoukkojen ja fasististen instituutioiden välisistä suhteista ottelutapahtumissa.
Artikkelin tavoitteena on tarkastella jalkapalloon liittynyttä väkivaltaista toimintaa, sitä
tukeneita kulttuurisia ja yhteiskunnallisia rakenteita sekä poliisin asemaa niiden välissä.
Football was a significant form of mass culture in Fascist Italy, and it was widely used in the
regime’s propaganda. Meanwhile, a lot of football-related disorder, among other violence and
pitch invasions, was perceived in Italy throughout the era of fascist regime (1922–1943). In
this article I will use thematic analysis to examine, how policemen evaluated these incidents in
their reports sent to the prefecture of Naples. Alongside the regular police forces, the public
order during the matches was surveyed by the carabinieri forces and the members of the Vol-
untary Militia for National Security. Therefore, this article also examines, how relations be-
tween police and fascist institutions were framed in reports. Ultimately, this article seeks to
observe football-related violent actions, cultural and societal structures supporting them, and
the role of police in between them.
_____________________________________________________________
Urheilu, jalkapallo, massakulttuuri, väkivalta, poliisiraportit, fasistinen Italia,
mikrohistoria, jalkapalloon liittyvä häiriökäyttäytyminen
Joonas Kananen, Euroopan ja maailman historian väitöskirjatutkija, FM, Turun yliopisto,
jmtkan@utu.fi

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
93
Johdanto
Italian fasistihallinto hyödynsi urheilua laajasti propagandassaan. Jalkapallo vastasi joukkuepelinä
fasismin kollektiiviseen eetokseen, ja siitä kehittyi eräs propagandan keihäänkärjistä. Sen asemaa korosti
Italian maajoukkueen kansainvälinen menestys 1930-luvulla. Samalla jalkapallo-ottelut olivat eräs
fasistisen massakulttuurin tärkeimmistä muodoista. Vuonna 1936, yli 70 prosenttia Italian
urheilutapahtumien lipputuloista tuli jalkapallosta. Samana vuonna ottelut keräsivät reilut 4,3 miljoonaa
katsojaa. Lukuihin sisältyi merkittäviä alueellisia eroja, sillä Etelä-Italian osuus lipputuloista oli vain 11
prosenttia. Niistä pääosa tuli Napolia ympäröivältä Campanian alueelta. Jalkapallon edustama
katsojaspektaakkeli merkitsi monille italialaisille pakoa arkipäivän ongelmista, kuten työttömyydestä ja
matalasta elintasosta.
1
Spektaakkelilla oli myös kääntöpuolensa, sillä otteluiden yhteydessä havaittiin paljon
väkivaltaisuuksia ja ei-toivottua häiriökäyttäytymistä. Tätä edelsi lajin suosion valtava kasvu Italiassa heti
ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mikä teki tuhatpäisistä yleisöistä säännöllisen osan otteluita.
2
Sisäministeri Luigi Federzoni tarttui ilmiöön kesällä 1925 prefekteille lähettämässään kiertokirjeessä. Sen
mukaan eri puolilla Italiaa oli jo jonkin aikaa “urheilutapahtumien ja erityisesti jalkapallo-otteluiden
yhteydessä havaittu epämiellyttäviä välikohtauksia ja väkivallantekoja, johtuen joko nurkkakuntaisesta
vihollisuudesta tai muista vastaavista syistä, kilpailevien joukkueiden välillä”. Katsojien ja usein myös
stadioneiden ulkopuolisten ihmisten osanoton mainittiin pahentaneen välikohtauksia.
3
Teen parhaillaan väitöskirjaa, jossa tutkin jalkapallo-otteluiden elettyjä tiloja fasistisessa Italiassa
sekä niissä tuotettuja merkityksiä vuosina 1926–1934. Aikalaislehdistön ja -kirjallisuuden sekä
stadioneita käsittelevän kunnallisen dokumentaation ohella hyödynnän lähteenä otteluita käsitelleitä
polisiiraportteja. Tarkastelen tutkimuksessa lähemmin neljää kaupunkia. Niistä yksi on Napoli, josta
keräämiini poliisiaineistoihin keskityn tässä artikkelissa. Valtaosa näistä aineistoista rajautuu väitöskirjani
ulkopuolelle sekä ajallisesti että maantieteellisesti, sillä ne käsittelevät tapauksia eri puolilta
hallintoaluetta, myös Napolin kaupungin ulkopuolella.
Artikkelin aineisto koostuu poliisiraporteista ja viranomaiskirjeenvaihdosta, jotka käsittelevät
kahtakymmentäkahdeksaa ottelua. Suurin osa niistä on vuosilta 1937–1940, mutta myös vuosilta 1929–
1931 löytyy kahdeksaan otteluun liittyviä raportteja. Napolin prefektuurin kansliaan saapuneiden
aineistojen kautta tutkin sitä, millaista jalkapalloon liittynyt häiriökäyttäytyminen oli ja miten
poliisilähteet arvioivat sitä.
Viranomaistoiminnan organisointi ottelutapahtumissa tapahtui pitkälti samaan tapaan kuin
toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Hallintoalueen korkein virkailija, prefekti, kantoi
vastuun yleisen järjestyksen säilymisestä tapahtumissa, mutta tekninen vastuu siitä lankesi paikalliselle
poliisipäällikölle (questore). Hän puolestaan nimitti poliisin henkilöstön joukosta virkailijan, joka vastasi
otteluiden aikaisesta operatiivisesta toiminnasta, ja jolla oli käytössään poliisien ohella
karabinieerijoukkoja.
4
Ottelutapahtumiin voitiin kutsua järjestystä turvaamaan myös kansallisen
turvallisuuden vapaaehtoisen miliisin (Milizia Volontaria per la Sicurezza Nazionale) joukkoja.
Puolisotilaallinen organisaatio perustettiin sisäministeriön alaisuuteen vuonna 1923, ja se oli
mustapaitojen perijä.
5
Artikkelin toisena tarkastelukohteena on se, mitä raportit kertovat poliisivoimien
suhteista fasistisiin organisaatioihin ja fasistitoimijoihin ottelutapahtumissa.

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
94
Artikkelin lähtökohdat ja menetelmät
Renzo De Felicen mukaan enemmistö italialaisista oli myötämielisiä fasistihallinnon politiikalle, etenkin
1930-luvun taitteessa.
6
Italian fasismin tutkimus on 2000-luvulla tarttunut voimakkaasti väitteeseen ja
sen tuottamiin käsityksiin, joiden mukaan maan diktatuuri olisi ollut vähäpätöisempää tai
inhimillisempää kuin saman aikakauden hallintokoneistot Saksassa ja Neuvostoliitossa. Eräs käänteen
johtavista tutkijoista, Paul Corner onkin vaatinut tutkimusta tiedostamaan hallinnon laaja-alaisen sorto-
ja kontrollikoneiston läsnäolon sekä sen vaikutukset italialaisten arkeen.
7
Käänne on tuonut väkivallan tematiikan keskeiselle sijalle tutkimuksessa. Väkivalta ei ollutkaan
fasisteille ainoastaan väline poliittisten päämäärien saavuttamiseen, vaan itsessään perustavanlaatuinen
kokemus, jonka avulla hallinto pyrki uudistamaan Italiaa ja rakentamaan orgaanisen kansakunnan.
Samalla sen psykologiset vaikutukset tavallisiin kansalaisiin olivat mittavia.
8
Tämä artikkeli tuottaa tietoa
juuri fasismin ja väkivallan teemaan liittyen. Samalla se tuo panoksensa Italiassa fasismin alla eletyn
jokapäiväisen elämän tutkimuskentälle, joka on laajentunut erityisesti 2010-luvulta alkaen.
9
Suurin osa väkivallasta fasistisessa Italiassa oli matalan intensiteetin väkivaltaa, joka sijoittui
ihmisten arkipäiväisiin elinympäristöihin. Tämä on osaltaan johtanut Benito Mussolinin hallinnon
väkivaltaisen luonteen vähättelyyn, sillä diktatuurien väkivaltakoneistoja on usein totuttu tarkastelemaan
uhrilukujen valossa.
10
Pelkkä määrällinen tutkimus antaa kuitenkin puutteellisen kuvan väkivallasta, josta
paljon jää myös piiloon tai tulee ylenkatsotuksi.
11
Tästä syystä lähestyn jalkapalloon liittynyttä väkivaltaa laadullisen tutkimuksen menetelmin, ja
tarkastelen aineistoja temaattisen analyysin keinoin. Olen tunnistanut ja tulkinnut aineistosta nousevat
johtoajatukset, joiden avulla rakennan ja rajaan artikkeliani.
12
Nämä neljä teemaa ovat: pelitapahtumiin
liittynyt spontaani väkivalta, kostomieliala ja sen myötä poliisin ennakoima väkivalta, vihollisuuksia
ruokkinut nurkkakuntaisuus sekä viranomaisten ja fasistitoimijoiden keskinäiset suhteet.
Italian fasismia ja arkipäiväisen väkivallan uhrikertomuksia tutkinut historioitsija John Foot on
korostanut, ettei poliisiraportteja pidä tulkita yksinomaan objektiivisina todistuksina valtiovallan
toiminnasta. Niihin sisältyy runsaasti subjektiivisuutta, ja yhtä paljon kuin fasistisesta valtiokoneistosta,
ne kertovat myös kuvaamistaan ihmisistä. Riippuen tavasta, jolla poliisiraportteja luetaan, ne voivatkin
tarjota paljon tietoa fasismin aikakauden jokapäiväisestä elämästä, mikrohistoriallisista ja
henkilökohtaisista reaktioista sekä eletyistä kokemuksista.
13
Artikkelin tarkastelemat poliisiraportit ovat laajuudeltaan vaihtelevia, ottelutapahtumien
ongelmia käsitteleviä selvityksiä. Aineistoon kuuluu myös ohjeistuksia, kirjeitä ja sähkeitä, jotka
tarkastelevat otteluita poliisi- ja viranomaistoiminnan näkökulmista. Vaikka aineistot palvelivat
ensisijaisesti virkakoneiston tarpeita, niihin suodattui poliisin edustajien subjektiivisia arvioita kuvatuista
tapahtumista ja ilmiöistä. Virallisten lähteiden luova lähiluku voikin paljastaa ristiriitaisuuksia määräysten
ja normien sekä todellisuudessa vallinneiden käyttäytymismallien ja asenteiden välillä.
14
Lähestyn tällä
tavoin artikkelin aineistoja. Samalla tulkitsen poliisiorganisaatiota ja sen edustajia sekä
mikrohistoriallisena lähteenä, että aktiivisena toimijana aineistojen kuvaamien kulttuuristen ja
yhteiskunnallisten rakenteiden keskellä.
Analyysin tukena hyödynnän sosiologi Stephen Lyngin kehittämää edgework-teoriaa, joka
tarkastelee ihmisten halua ottaa vapaaehtoisia riskejä sekä siihen motivoivia tekijöitä.
15
Artikkelin
mikrohistoriallista näkökulmaa täydentäen Lyngin teoria yhdistää mikrotason riskinoton ja siihen
liittyvän toiminnan sekä niitä tukevien makrotason rakenteiden analyysin.
16

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
95
Edgework-teorian kannalta keskeistä on se, että toimintaan liittyy selkeästi havaittavia ja
ymmärrettäviä riskejä.
17
Fyysinen loukkaantuminen väkivaltaisuuksien yhteydessä tai pidätetyksi
tuleminen olivat tunnistettavia uhkia väkivaltaan otteluissa syyllistyneille kansalaisille. Toisaalta poliisin
saamat valtuudet fasistisessa Italiassa johtivat laajalti tiedostettuihin väärinkäytöksiin ja liialliseen
voimankäyttöön.
18
Poliisiaineistoissa kuvatut teot tapahtuivat fasismin kuria ja järjestystä korostaneessa
ilmapiirissä, ja niiden kautta voikin tarkastella, millaiset tekijät saivat tavalliset ihmiset ottamaan riskejä
juuri jalkapallo-otteluiden puitteissa.
Edgeworkista kulttuurikriminologian sateenvarjotermin alla kirjoittaneet tutkijat ovat nostaneet
jalkapallohuliganismin erääksi ilmiöksi, jonka tutkimukseen teoria sekä sen mahdollistama tunteiden,
riskin, rikoksen ja identiteetin vuorovaikutuksen tarkastelu soveltuu.
19
Samaan aikaan juuri
kriminologian näkökulmien on nähty avaavan uusia tulkintoja paljon tutkitulle jalkapallohuliganismille.
20
Hyödynnän artikkelissa huliganismin tutkimuksen tarjoamia näkökulmia, olkoonkin että
käsitteen määrittely on tuottanut ongelmia tutkijoille. Tästä syystä käytän oman artikkelini
viitekehyksenä jalkapalloon liittyvän häiriökäyttäytymisen käsitettä, joka mahdollistaa paitsi katsojien,
myös aineistossa esiin nousevan pelaajien käytöksen analysoinnin.
21
Valintaa tukee myös se, että
huliganismilla on ensisijaisesti viitattu 1970-luvun Englannissa yleistyneeseen ilmiöön.
22
Hyödynnän artikkelissa myös vigilantismin käsitettä, jonka määrittely on osoittautunut yhtä lailla
hankalaksi. Nojaudun tarkastelussani käsitteen merkityssisältöä selventäneen Regina Batesonin esiin
tuomiin näkökulmiin. Käsitteen merkitys korostuu etenkin poliisin ja fasistitoimijoiden keskinäisten
suhteiden tarkastelussa.
23
Kuva 1. Napolin kotistadion kantoi valmistuttuaan seurapresidentti Giorgio Ascarellin (1894–1930) nimeä, joka
menehtyi muutama viikko avajaisten jälkeen. Stadion toimi pelipaikkana myös Italian järjestämissä vuoden 1934
jalkapallon MM-kisoissa, joiden alla se nimettiin uudelleen Stadio Partenopeoksi. Kuva: Wikipedia Commons.

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
96
Pelin käänteet ja ihmismassojen suoja ruokkivat spontaania väkivaltaa
Jalkapalloon liittynyttä häiriökäyttäytymistä ennen toista maailmansotaa on pidetty luonteeltaan
spontaanina ja ensisijaisesti pelitapahtumiin kytkeytyneenä ilmiönä.
24
Napolin prefektuuriin saapuneet
raportit tukevat osin näitä ajatuksia, sillä monissa tapauksissa väkivallan taustalla oli katkeraa mielialaa
ruokkinut tuomaripäätös tai epämieluisa lopputulos.
Näin tapahtui esimerkiksi Italian korkeimman sarjatason, Serie A:n ottelussa Napolin ja
Genovan välillä helmikuussa 1931. Napolin provinssin ylikomisarion, Michele Castellin,
sisäministeriöön lähettämä raportti kertoi, kuinka ottelun päättyminen vierailijoiden voittoon ruokki
“monien katkeruutta Genovan joukkuetta kohtaan”. Se johti huuteluun ja kivien heittelyyn kohti
vierasjoukkueen pelaajia. Tapahtumien yhteydessä pidätettiin yksi henkilö, joka “yllätettiin aikeissa
heittää kivi paikalla työskennelleitä virkavallan edustajia kohti”.
25
Samalla stadionilla, Napolin Campo Ascarellilla, kesällä 1931 käyty opiskelijoiden ottelu teknisen
alan Volta-instituutin ja kaupallisen instituutin välillä äityi myös väkivaltaiseksi. Ottelun jälkeisessä
sähkeessään prefektuuriin poliisipäällikkö Alfredo De Martino kertoi, että kentällä nähtiin
välikohtauksia, jotka johtivat kahden pelaajan ulosajoihin. Tapahtumat kiihdyttivät tunnelmaa paikalla
olleiden yli tuhannen kannattajan keskuudessa, ja ottelun päätyttyä stadionin uloskäynneillä ja sen
ulkopuolella syntyi tappeluita. Ne kuitenkin taannutettiin virkavallan toimesta.
26
Epäoikeudenmukaiseksi koettu rangaistuspotkutuomio johti väkivaltaisuuksiin Italian
viidenneksi korkeimman sarjatason ottelussa Giuglianon ja Frattamaggioren välillä helmikuussa 1938.
Ottelussa järjestystä valvoneet karabinieerit välittivät Napolin poliisipäällikön kautta prefektuuriin
tiedon Giuglianon pelaajasta, joka oli iskenyt kahdesti nyrkillä tuomaria.
27
Vastaavasta välikohtauksesta
raportoitiin myös reilua vuotta myöhemmin, kun San Giuseppe Vesuvianon joukkueen maalivahti kävi
nyrkein epäoikeudenmukaiseksi koetun tuomarin kimppuun ottelussa Giuglianoa vastaan. Maalivahti
myös pidätettiin.
28
Somma Vesuvianan ja Ottavianon fasististen nuorisojärjestöjen välisessä ottelussa kesällä 1939
pelaajat ajautuivat riitaan kotijoukkueen johto-osuman jälkeen. Sen seurauksena osa Sommasta omiaan
kannustamaan saapuneista katsojista valtasi kentän, mikä johti iskujenvaihtoon. Karabinieerien
väliintulon myötä vakavammilta seurauksilta vältyttiin, mutta ottelu keskeytettiin. Raportissaan
poliisipäällikkö toi esiin sen, ettei väkivaltaisuuksiin syyllistyneitä kyetty tunnistamaan.
29
Väkivaltaan syyllistynyt katsoja jäi tunnistamatta myös toukokuussa 1931 käydyssä Napolin ja
milanolaisen Ambrosianan välisessä pääsarjatason ottelussa, jossa kotiyleisö tulkitsi tuomarin suosineen
vierasjoukkuetta. Sen seurauksena joukko Napolin kannattajia yritti kiivetä katsomoaitojen yli kentälle,
minkä poliisijoukkojen väliintulo esti. Tapauksesta kertoneessa raportissa ylikomisario Castelli mainitsi
tunnistamattomaksi jääneen katsojan heittäneen kiven kohti pelaajajoukkoa. Se osui Ambrosianan
hierojaa Giuseppe Colomboa otsaan ja aiheutti tälle lieviä vammoja.
30
Otteluiden keräämät suuret ihmismassat vaikeuttivat osaltaan poliisin toimintaa, mikä teki
stadioneista varsin turvallisia tiloja yksittäisten ihmisten mielenilmauksille ja häiriökäyttäytymiselle.
31
Samalla joukon luoma turva mahdollisti sellaisten asenteiden ilmaisun, joille ei välttämättä ollut paikkaa
muualla yhteiskunnassa.
32
Tämä korostui fasistisessa Italiassa, jossa hallinto pyrki ulottamaan vaikutusvaltansa työpaikoilta
aina vapaa-ajan ja virkistäytymisen tiloihin asti. Tässä erilaisten puolueen järjestöjen, kuten vapaa-ajan
toimintaa organisoineen Opera Nazionale Dopolavoron, rooli oli keskeinen. Jäsenyys niissä tai
puolueessa toimi yhtenä hallinnon keinona säännellä kansalaisten mahdollisuuksia ja resursseja, mitä on

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
97
tulkittu fyysisen väkivallan ohella eräänä fasistihallinnon kontrollin muotona.
33
Lyngin mukaan
riskihakuista toimintaa ilmenee tyypillisesti juuri ympäristöissä, joissa yksilöt kokevat pakkokeinojen
sanelevan heidän käytöstään. Se vähentää ihmisten uskoa omaan toimijuuteen, minkä vastinparina
riskihakuinen toiminta voi tarjota hetkellisiä hallinnan ja toimijuuden tunteita.
34
Osviittaa järjestystä valvoneen virkavallan vahvuudesta suhteessa jalkapallo-otteluiden yleisöön
antaa joulukuussa 1938 Napolissa pelattu Italia-Ranska-maaottelu sekä siihen liittyvä kirjeenvaihto.
Poliittiset jännitteet olivat näkyneet vahvasti joukkueiden kohdatessa edelliskesän
maailmanmestaruuskisoissa Ranskassa. Ne heijastuivat myös Napolin poliisipäällikön ottelun alla
antamaan ohjeistukseen. Hänen mukaansa tapahtumaa piti hahmottaa “paitsi urheilullisesta, myös
poliittisesta näkökulmasta, minkä vuoksi valvontatoimenpiteiden pitää olla erityisen tehokkaita
vastuuttomien tahojen mielenilmausten ja holtittomien tekojen välttämiseksi”. Järjestystä ottelussa
määrättiin turvaamaan 200 karabinieeria, 200 poliisia, joista puolet siviiliasuissa, sekä 150 miliisin
edustajaa.
35
Ottelun jälkeisessä kirjeessään sisäministeriöön Napolin prefekti Giovanni Battista Marziali
kertoi, että tapahtumaa seurasi 45 000 katsojaa, jotka lopultakin säilyttivät “riittävän urheilullisen
korrektiuden”.
36
Edellisten otteluiden kaunat antoivat virkavallan odottaa ongelmia
Spontaanien, pelitapahtumista kummunneiden väkivaltaisten välikohtausten ohella poliisiraportit
tarjoavat myös muita näkökulmia jalkapalloon liittyneeseen häiriökäyttäytymiseen. Toisinaan
viranomaiset osasivat odottaa väkivaltaa jo ennalta, ja poliisiraporttien merkille panemat, edellisistä
otteluista kantautuneet kaunat erottuvat eräänä teemana aineistoissa.
Napolin poliisipäällikkö Riccardo Pastore viittasi aiempiin kaunoihin paikallisille
turvallisuusviranomaisille suunnatussa ohjeistuksessaan, joka käsitteli seuraavan päivän pääsarjaottelua
Napolin ja Lucchesen välillä maaliskuussa 1937. Ottelusta osattiin odottaa kiihkeää ja kostomielialan
leimaamaa, sillä joukkueiden edellisen kohtaamisen päätteeksi Lucchesen valmentaja ja pelaajat olivat
hakanneet napolilaispelaajat.
37
Ehkäistäkseen kostotoimia poliisipäällikkö määräsi otteluun paikalle 100 karabinieerin edustajaa
ja 50 poliisia. Molemmista joukoista kahdeksan piti olla paikalla hevosten kanssa. Näiden ohella
ottelutapahtumaan määrättiin yhteensä kaksitoista polkupyörä- ja moottoripyöräpoliisia, ja stadionille
saapuviin linja-autoihin sijoitettiin 15 siviiliasuista poliisia. Heidän tehtävikseen ottelutapahtumissa
nimettiin: huolehtia riittävästä miehityksestä stadionin edustalla, estää stadionin ympäristön kivien
heittäminen välikohtausten sattuessa, suojella tuomaria ja pelaajia sekä ennaltaehkäistä välikohtaukset
joukkueiden kannattajien välillä. Lisäksi viranomaisten piti estää pelaajia poistumasta stadionilta ennen
kannattajia ottelun päätyttyä, partioida kaupunkiin johtavia teitä ja niillä liikkuvia pyöriä ja
moottoripyöriä, sekä saattaa Lucchesen pelaajat pois stadionilta.
38
Myös maaliskuun 8. päivänä 1931 käydyn Napolin ja AS Roman välisen Serie A -ottelun
ympärillä vallitsi jännittynyt ilmapiiri. Sisäministeriö tiedotti Napolin poliisipäällikköä ja ylikomisariota
otteluun liittyneistä huhuista, joiden mukaan napolilaiskannattajat kantoivat kaunaa joukkueiden
edellisestä kohtaamisesta ja olivat “vakavissa aikeissa kostaa Roomassa saamansa loukkaukset”.
Ministeriö kehotti viranomaisia ryhtymään toimiin ja aloittamaan rauhoittelevan viestinnän jo viisi
viikkoa ennen ottelua.
39
De Martino laati ottelun jälkeisenä päivänä alivaltiosihteeri Leandro Arpinatille selvityksen, jossa
hän kävi läpi tapahtumaa poliisitoiminnan näkökulmasta. Hän kertoi napolilaisten kostomielialan

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
98
yltäneen ottelun alla mittoihin, “joka ylitti tavanomaisen urheiluhengen rajat” ja sen tarttuneen myös
niihin, joita urheilu ei edes kiinnostanut. Toivotun rauhoittelukampanjan ohella ottelun varalle oli
ryhdytty asettamaan mittavia turvatoimia jo maaliskuun alkupäivinä. Poliisien, karabinieerien ja miliisien
ohella ottelun järjestyksenvalvontaan osallistuivat myös vesitykein varustautuneet palomiehet. Osana
turvatoimia oli ympäri Napolia suoritettu myös tutkimuksia, joiden tavoitteena oli tunnistaa yllyttäjät
“niin kutsuttujen “kannattajien”” joukosta ja varoittaa heitä asianmukaisesti. Lisäksi auto- ja
rautatieliikenteen valvontaa tehostettiin ottelupäivänä. Selvitys kertoi ottelun sujuneen lopulta
rauhallisesti, yli 30 000 katsojan ja monien silmäätekevien todistaessa Napolin 3–0-voittoa. Myös
väkijoukon poistuminen sujui ilman välikohtauksia.
40
Mainittavimmiksi otteluun liittyneiksi välikohtauksiksi jäivät aiempien päivien tapaukset Aversan
asemalla ja Napolin keskustassa. Ensin mainitussa 35-vuotias roomalaiskauppias Federico Rocco oli
heittänyt tyhjän lasipullon, joka oli rikkoutunut asemalla oleskelleen miehen jalkoihin. Ennen tätä hänen
oli kuultu huutavan “alas Napoli”. Toinen tapaus sattui ottelua edeltäneenä iltana Piazza Trento e
Triestellä, kun aukiolla ajoi kaksi Rooman rekisterikilvin varustettua autoa. Joukko napolilaisia urheilun
seuraajia hyökkäsi niiden kimppuun rikkoen toisen auton lasit. Virkavallan nopean väliintulon vuoksi
tapauksesta ei kuitenkaan koitunut suurempaa haittaa yleiselle turvallisuudelle. Autot pakenivat
välittömästi paikalta, mutta seuraavana päivänä paikalliseen sairaalaan oli saapunut kolme lasinsirpaleista
vammoja saanutta 17–26-vuotiasta nuorta. Heistä yksi oli ollut välikohtauksessa osallisena olleen auton
kyydissä.
41
Jännitteet napolilaisten ja roomalaisten välillä toistuivat puolitoista kuukautta myöhemmin, kun
Napolin joukkue matkusti Roomaan kohdatakseen pääkaupungin toisen pääsarjaseuran, Lazion.
Valtiollisen poliisin päällikkö Arturo Bocchini lähetti ottelun alla Napolin provinssin ylikomisariolle
sähkeen. Siinä hän määräsi tarkkailemaan Napolista ja läheisistä kunnista Roomaan suuntautuvan
liikenteen kasvua verrattuna tavanomaisiin lukemiin. Samalla Bocchini kehotti kiinnittämään huomiota
“ryhmiin ja elementteihin, joita pidetään erityisen kykenevinä häiritsemään urheilutapahtumien
rauhallisuutta”.
42
Bocchinin sähke ilmaisi vielä De Martinon selvitystä sekä maaottelua koskenutta ohjeistustakin
selvemmin viranomaisten piirissä vallinneen ajatuksen siitä, että jalkapallo-ottelut vetivät puoleensa
yksilöitä ja ryhmiä, jotka häiritsivät yleistä järjestystä ja kiihottivat väkijoukkoja ei-toivottuun käytökseen.
Sen taustalla voi tunnistaa Gustave Le Bonin massateoriat 1800-luvun lopulta, jotka vaikuttivat vahvasti
paitsi Mussoliniin ja fasismiin, myös klassiseen joukkopsykologiaan vielä vuosikymmeniä myöhemmin.
Le Bon näki, että väkijoukkojen anonymiteetin myötä ihmiset menettivät yksilöllisen identiteettinsä. Se
teki ihmismassoista alttiita yllytykselle ja primitiiviselle joukkokäyttäytymiselle. Kirjeenvaihto antaakin
ymmärtää, että tällainen ajattelu vaikutti järjestystä valvoneiden ihmisten ja heidän toimintaansa
organisoineiden tahojen taustalla.
43
Italiassa esiintyi paljon väkivaltaisia mielenosoituksia 1800-luvun lopulta aina fasismin
valtaannousua edeltäneisiin vuosiin saakka. Se teki poliisin ja väkijoukkojen suhteesta jännitteisen ja loi
maaperää massateorioille.
44
Italian yhdistymisen jälkeisessä, kaupunkeihin suuntautuneen
muuttoliikkeen ja kasvaneiden rikoslukujen kontekstissa kehittyi myös Cesare Lombroson positivistinen
kriminaaliantropologia. Rikollisia yksilöitä biologispsykologisista lähtökohdista tunnistaneet tieteellisen
poliisitoiminnan menetelmät muodostuivat fasistien käsissä kontrollin työvälineiksi. Niiden avulla
hallinto tunnisti paitsi vallankumouksellisia elementtejä, myös yleisemmin vaarallisina pidettyjä
yksilöitä.
45

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
99
Roomalaisten ja napolilaisten väliset jännitteet eivät rajoittuneet 1930-luvulle.
Häiriökäyttäytymistä havaittiin myös aiemmin, esimerkiksi Internaplesin ja roomalaisen Alban
kohdatessa kansallisen pääsarjan eteläisen lohkon finaaliottelussa kesällä 1926. Poliisivoimat osasivat
odottaa ongelmia jo etukäteen, sillä kiivaat välikohtaukset olivat sävyttäneet joukkueiden edellistä
kohtaamista. Ottelun jälkeisessä selvityksessään poliisipäällikkö Cesare Peruzy kertoi, että Napoliin oli
saapunut noin 600 roomalaiskannattajaa. Ottelun aikana katsomossa syttyi neljän ihmisen lieviin
vammoihin johtanut tappelu. Lisäksi joukko napolilaisia yritti puoliajalla tunkeutua pelaajien luo Campo
Arenaccian huoltorakennukseen. Virkavalta esti nämä aikeet, kuten myös napolilaiskannattajien
hyökkäykset roomalaisia kohtaan stadionin uloskäynnillä ottelun jälkeen. Roomalaispelaajat saatettiin
pois stadionilta, mutta myöhemmin noin 200 napolilaiskannattajaa kokoontui vihamieliseen
mielenilmaukseen pelaajia majoittaneen hotellin edustalle. Tässäkin tapauksessa Peruzy kertoi
virkavallan valppaan väliintulon estäneen vakavat välikohtaukset.
46
Tapahtumista vallitsi myös eriäviä käsityksiä. Viikko ottelun jälkeen Peruzy laati uuden
selvityksen ylikomisariolle, jossa hän kertoi valtiollisen poliisin ylitarkastajan saapuneen Roomasta
tutkimaan havaittuja välikohtauksia. Peruzy arveli, että menettelyyn vaikutti Alban ministeriöön jättämä
valitus. Samalla hän kävi uudelleen läpi kahdeksan välikohtausta, joista ottelun tiimoilta puhuttiin. Yllä
mainittujen lisäksi niitä olivat roomalaisten vihamielinen vastaanotto niin lehdistön kuin
napolilaiskannattajien taholta, roomalaisten kentällä kohtaamat väkivaltaisuudet, hyökkäykset heitä
Kuva 2. Vittorio (oik.) ja Bruno Mussolini seurasivat joulukuussa 1938 Napolissa yhdessä 45 000 katsojan kanssa
Italian ja Ranskan välistä jalkapallomaaottelua. Kuva: Wikimedia Commons.

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
100
hotellille kuljettaneiden autojen kimppuun sekä Alban presidentin väitetty pahoinpitely rautatieaseman
lähellä.
47
Uudessa selvityksessään Peruzy puolusti edelleen järjestystä valvoneiden sadan miliisin edustajan
sekä 60 karabinieerin toimintaa. Samaan aikaan poissa vahvuudesta oli 150 muihin tehtäviin määrättyä
karabinieeria, joista sata oli eukaristisessa kongressissa Sorrentossa. Tämä pakotti Napolin
poliisilaitoksen siirtämään jo muihin julkisiin tapahtumiin, kuten Madonna del Carminen kansanjuhlaan,
määrättyjä joukkoja otteluun sekä pyytämään virka-apua. Väitteisiin tehottomuudesta Peruzy vastasi
toteamalla, “ettei tapahtuneita välikohtauksia olisi voitu välttää edes suuremmilla voimilla, sillä ottelua
seurasi yli 7 000 katsojaa”.
48
Poliisin arvioissa erottui monessa tapauksessa ajatus siitä, että kannattajat halusivat kostaa
aiemmin koetut vääryydet. Kriminologian näkökulmasta tällainen, moraalitunteiden ajama
retributiivinen reaktio, edustaa kontrollikäyttäytymistä, jota esiintyi ennen keskitettyjen valtioiden
muodostumista. Valtion väkivaltamonopolin tavoitteena onkin osaltaan myös
konfliktinratkaisumonopoli, jonka avulla koston kierteiden tapaisia reaktioita voidaan rajoittaa.
49
Raportoiduista tapauksista käy ilmi, ettei tämä onnistunut täysin jalkapallo-otteluiden yhteydessä. Tähän
vaikuttivat poliisiorganisaation ongelmat, joihin Peruzy viittasi.
Vaikka fasistihallinto pyrki uudistamaan poliisiorganisaatiota ja kohentamaan sen julkista
imagoa, säilyi poliisityön käytännön todellisuus monella tapaa samana kuin fasismia edeltäneinä vuosina.
Samalla laajan valvontakoneiston ylläpito myös paisutti poliisin tehtäväkuormaa. Valvonnan ohella
poliisin piti muun muassa tutkia rikoksia, partioida kaduilla, vartioida valtiollisia rakennuksia, osallistua
julkisiin tapahtumiin ja olla käytettävissä erilaisissa hälytystehtävissä. Merkittäviä lisäyksiä poliisin
resursseihin suunnattiin vasta Etiopian sodan jälkeen 1930-luvun puolivälissä. Niiden vaikutusta
tavallisen poliisin toimintaan heikensivät kuitenkin yhä laajemmalle levinneet tehtävät, ja esimerkiksi
Italian Afrikan poliisin palvelukseen piti siirtää henkilökuntaa.
50
Poliisivoimien tehtäväkuormaan viittasi myös karabinieerien käyttöä urheilutapahtumissa
käsitellyt sisäministeriön kiertokirje huhtikuussa 1928. Sen aluksi todettiin fasistihallinnon tunnustavan
julkisten urheilunäytösten tärkeyden, sillä ne “ovat voimakas kannustin kansakunnan fyysiseen ja
henkiseen kohentamiseen tähtäävälle propagandalle”. Kirjeessä todettiin, että urheilutapahtumissa
karabinieerien tehtävät piti rajoittaa ainoastaan yleisen järjestyksen valvontaan. Tapahtumien etenemistä
ja katsojien turvallisuutta koskevat asiat tuli sysätä järjestäjien vastuulle. Ohjeistusta toivottiin
noudatettavan, koska urheilutapahtumat oli lisätty karabinieerien “joukko-osastojen jo valmiiksi
lukuisten ja tärkeiden tehtävien joukkoon”. Ohjeiden avulla ministeriö toivoi prefektien voivan toimia
“vaarantamatta karabinieerien ja muiden tällaisissa tapahtumissa palvelevien poliisivoimien
turvallisuutta”.
51
Nurkkakuntaisuus ja resurssien puute ajoivat poliisia ahtaalle
Jalkapallon suosion kasvaessa lajin kannattajakulttuuriin kanavoitui nurkkapatrioottisia asenteita, joista
mainittiin artikkelin alussa esillä olleessa kiertokirjeessä. Tähän paikallisylpeyteen viitattiin laajasti
käsitteellä campanilismo, ja siitä juontuneet jännitteet näkyivät tyypillisimmin silloin, kun vastakkain
asettuivat toisiaan lähellä sijainneiden kaupunkien joukkueet.
52
Ilmiö näkyi poliisipäällikkö Pastoren
kirjeessä, joka käsitteli Pompejin ja naapurikaupunki Scafatin jalkapallojoukkueiden vihollisuutta niiden
välisen ottelun alla kesällä 1939. Kirjeessään prefektille hän lainasi Pompejin podestàn, puolueen
nimittämän kaupunginjohtajan, aiempaa viestiä. Siinä podestà mainitsi paitsi joukkueiden pelaajien,

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
101
myös kaupunkien asukkaiden välillä vallinneesta syvästä ja pitkäaikaisesta vihollisuudesta toivoen
otteluun vähintään 50 turvallisuusviranomaista.
53
Tilanne turhautti poliisipäällikköä. Hän totesi lainatun viestin perään, ettei voida “enää
hyväksyä, koska ei ole mahdollista eikä loogista, eikä vähiten valtionkassalle aiheutuvien kustannusten
vuoksi, että tärkeydessään toisarvoisten otteluiden vuoksi poliiseja ja virkailijoita on käytettävä usein
enemmän kuin mitä käytetään yleisesti alueen tärkeämpien urheilutapahtumien yhteydessä”. Hän toi
esiin myös sen, että joukkueiden aiemmissa kohtaamisissa ainoastaan virkavallan läsnäolo ja valpas
väliintulo olivat hillinneet pelaajien ja kannattajien vihamielisiä asenteita. Poliisipäällikkö pyysikin
prefektiä selvittämään kentän asettamista käyttökieltoon sekä joukkueiden tulevien otteluiden siirtämistä
neutraalille kentälle.
54
Turhautumisen ohella näkemykset kertovat asymmetriasta, joka on tunnistettu erääksi
poliisitoimintaa jalkapallo-otteluissa hankaloittavaksi tekijäksi. Kannattajat tulkitsevat kulttuurisena
ilmauksena sitä, mikä voi näyttäytyä poliisille yleisen järjestyksen vaarantamisena ja vastustajajoukkueelle
provokaationa.
55
Kirjeestä erottuu myös se, kuinka asianomaiset tunnistivat itsensä toistensa vihollisiksi.
Näin ollen raportissa hahmottuu sosiaalisia suhteita, jotka ovat edellytys konfliktin kautta käytävälle
vuorovaikutukselle ja identiteetin rakentamiselle.
56
Poliisilähteiden arviot myös kehystävät jalkapalloon
liittynyttä riskihakuista toimintaa. Yhdistyessään paikallisidentiteetin rakentamiseen se ilmeni
symbolisena käytäntönä, joka muutti mahdolliset uhat kollektiivisesti merkitykselliseksi toiminnaksi.
57
Fasistihallinto pyrki eri elämänaloilla valjastamaan paikallisidentiteetit yhteisen kansallistunteen
palvelukseen.
58
Simon Martin on tunnistanut saman pyrkimyksen myös jalkapallon kilpailutoiminnan
organisoinnissa, johon fasistit myötävaikuttivat.
59
Pompejin ja Scafatin vihollisuutta käsitellyt kirje
kertookin siitä, että poliisi toimi hankalassa välikädessä fasistisen ideologian ja eletyn arjen välissä.
Jalkapallo-ottelut aiheuttivat poliiseille hankalia tilanteita käytännön työssä. Esimerkkinä tästä Santa
Maria Capua Veteren karabinieerien komppanian johtaja Mario Martino raportoi, kuinka Gladiatorin ja
Scafatesen välisessä ottelussa syttynyt kahakka saatiin kuriin vasta kahden tunnin jälkeen.
60
Nurkkakuntaisista asenteista kummunneista väkivaltaisuuksista kerrottiin myös alle kymmenen
kilometrin päässä toisistaan sijaitsevien Torre Annunziatan ja Castellamare di Stabian joukkueiden,
Savoian ja AC Stabian välisen harjoitusottelun yhteydessä maaliskuussa 1940. Ottelua seurasi noin 7 000
katsojaa, ja “joukkueiden kannattajien välisestä vastakkainasettelusta” huolimatta tapahtuma eteni ilman
suuria häiriöitä, osin poliisin laajojen turvatoimien ansiosta. Yleisön poistuessa katsomosta osa
vierasjoukkue Savoian kannattajista alkoi kuitenkin kivittää paikallisia, mikä johti viiden ihmisen
loukkaantumisiin.
61
Virkavallan puuttuessa tapahtumiin, osa vieraskannattajista oli siirtynyt junavaunuun
poistuakseen kaupungista. Jotkut heistä olivat varustautuneet kivin aikomuksenaan hyökätä vielä
uudelleen paikallisia kohti rautatieaseman läheisen tasoristeyksen kohdalla. Poliisi puuttui aikeisiin ja
keräsi kivet pois, minkä jälkeen vieraskannattajat jatkoivat matkaansa. Tapahtumien yhteydessä heidän
suustaan kuultiin uhkauksia väkivallasta joukkueiden seuraavan ottelun yhteydessä. Poliisipäällikkö
pyysikin prefektiä ja fasistisen puolueen paikallissihteeriä harkitsemaan ottelun siirtoa neutraalille
kentälle, kauas molemmista kaupungeista.
62
Myös tässä tapauksessa välikohtaukset levittäytyivät stadioneiden ulkopuolelle ja tapahtumiin
osallistuneet kehittivät toimintastrategioita tilanteen kehittyessä. Tämä kertoo riskihakuisuuden
kaoottisesta luonteesta, jota Lyng on pitänyt eräänä toiminnan houkuttelevuutta lisäävänä tekijänä. Kyky
säilyttää tilanteen hallinta kaaoksen partaalla ja toisaalta selviytyminen tilanteen keskellä ovat
riskihakuiselle toiminnalle tyypillisiä piirteitä. Ne synnyttävät riskinottajille illuusion siitä, että he

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
102
hallitsevat järjestyksen ja epäjärjestyksen rajasta käytävää neuvottelua, vaikka tapahtumat etenisivätkin
sattumanvaraisesti.
63
Kahnaukset viranomaisten välillä
toivat esiin fasismin pohjavireitä
Poliisin vajavaiset resurssit ja niiden hankaloittama
toiminta nousivat konkreettisesti esiin Pompejin ja
Baian välisen ottelun yhteydessä maaliskuussa 1939.
Poliisipäällikön raportin mukaan paikalle oli saapunut
400 scafatilaista, jotka eivät olleet kiinnostuneet itse
ottelusta, vaan keskittyivät provosoimaan Pompejin
pelaajia ja paikallisia katsojia. Ottelun aikana järjestys säilyi, mutta sen päätyttyä syntyi erinäisiä
tappeluita pompejilaisten ja scafatilaisten välillä. Niiden tuoksinassa kahden karabinieeri- ja
poliisijoukkojen komentajan todettiin joutuneen scafatilaisten väkivallan ja vastustuksen kohteeksi.
Vaikka syylliset, Pietro Velleca ja Filippo Malafronte, tunnistettiin, heidän välitön pidättämisensä ei
tullut kyseeseen. Paikalla olleet viranomaiset arvioivat, että se olisi voinut johtaa väkivaltaiseen
kapinointiin muiden scafatilaisten taholta. Samalla raportti toi esiin järjestystä valvoneiden
viranomaisten vähäisen määrän.
64
Kuvaa ottelun väkivaltaisuuksista täydensi Pastoren vielä samana päivänä prefektuuriin
lähettämä kirje. Se sisälsi lainauksen Pompejin podestàn aiemmasta viestistä, joka oli lähetetty miliisin
legioonalle Salernoon. Lainauksessa todettiin nuorten aiheuttavan usein epäjärjestystä Pompejin
urheilutapahtumissa. Monissa tapauksissa he paljastuivat myöhemmin Scafatin vapaaehtoisen miliisin
jäseniksi, jotka olivat paikalla tapahtumissa yleisen järjestyksen turvaamistehtävissä. Lainatussa tekstissä
viitattiin myös taannoiseen välikohtaukseen, jossa erästä nuorta poistettiin katsomosta. Paikalle
saapunut Scafatin miliisin paikallisjohtaja vahvisti nuoren joukkojensa jäseneksi, ja julisti samalla
määräävänsä omia joukkojaan mielensä mukaan ottelutapahtumissa. Kirjeen lopussa poliisipäällikkö
kertoi huomauttaneensa henkilökohtaisesti miliisin Campanian armeijakunnan johdolle siitä, millaisia
välikohtausten riskejä kyseisten nuorten toiminta ja käyttäytyminen loivat.
65
Miliisijoukkojen raportoitu toiminta antaa ymmärtää jalkapallokatsomon merkinneen keinoa
harjoittaa vigilantismia, jonka keskeisimpiin piirteisiin kuuluu valtiovallan auktoriteetin
kyseenalaistaminen, anastaminen tai syrjäyttäminen. Aiemmin esillä olleet tavallisten kansalaisten
kostotoimet eivät kuitenkaan kuulu Regina Batesonin mukaan vigilantismin piiriin, vaan hän rajaa
käsitteen tiukemmin toiminnaksi, joka kulkee samansuuntaisesti lain kanssa, mutta ylittää sen. Valtiota
edustavat toimijat, kuten poliisit, sotilaat ja poliitikot, voivatkin toimia lainylittävästi riippumatta siitä,
ovatko virkatehtävissä vai eivät. Valtio voi toimia vigilantismin mahdollistajana, edistäjänä ja
toteuttajana.
66
Ylempänä esillä ollut kansallisen turvallisuuden vapaaehtoinen miliisi oli Mussolinille keino
institutionalisoida fasistisen puolueen puolisotilaallisten ryhmittymien, mustapaitojen väkivalta.
67
Miliisin
Kuva 3. Viidesti Italian mestaruuteen 1930-luvulla yltänyt
Juventus ja Napoli mittelivät paremmuudestaan Torinon
Stadio Mussolinilla tammikuussa 1937. Kuva: Wikimedia
Commons.

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
103
perustaminen liittyi Mussolinin pyrkimyksiin keskittää valtaa ja vähentää sitä fasistipuolueen
paikallisjohtajilta, joiden alaisuudessa mustapaidat alun perin toimivat. Organisaatio oli myös tapa pitää
fasistisen liikkeen alkuperäisjäsenet tyytyväisinä ja tarjota heille uramahdollisuuksia.
68
Jalkapallokenttien kahnauksissa oli osallisina myös muita fasistitoimijoita. Helmikuussa 1939
Napolin poliisipäällikkö Eduardo Di Benedetto raportoi prefektuuriin Castellamare di Stabian ja San
Antonio Abaten joukkueiden välisessä ottelussa tapahtuneesta välikohtauksesta. Jälkimmäistä
kannustamaan saapunut iäkäs mies huuteli tuomarille provosoiden samalla kotiyleisöä. Virkavallan
puuttuessa asiaan, mies ilmoitti uhmakkaasti olevansa San Antonio Abaten podestà ja totesi poliisin
puuttumisen sopimattomaksi. Poliisivoimien aliupseeri huomautti, että kyseisessä asemassa olevalta
henkilöltä edellytetään vastuullisuutta ja kurinalaisuutta, johon mies vastasi uhkauksella ilmoittaa poliisin
toiminnasta toimivaltaiselle viranomaiselle. Ottelun jälkeen tehty selvitys varmisti, että mies oli puhunut
totta virka-asemastaan.
69
Syksyllä 1939 Giovinezza di Porticin ja Sangiovannesen ottelussa kentänvaltauksen
alullepanijoiksi tunnistettiin puolestaan kaksi fasistisen puolueen paikallista vaikuttajaa, jotka tulivat
myös pidätetyiksi. Poliisipäällikön raportin mukaan paikalle saapunut fasistien paikallisen
naapurustoryhmän entinen luottamusmies ja alueellisen hallintoelimen (direttorio nazionale) jäsen vaati
heidän välitöntä vapauttamistaan. Operatiivisesta toiminnasta vastannut poliisivirkailija kuitenkin
pitäytyi velvollisuudessaan ja määräsi pidätetyt toimitettavaksi poliisilaitokselle, josta heidät vapautettiin
myöhemmin vakavien varoitusten saattelemana. Tapaus sijoittui jalkapallokauden alkuun ja Pastore
pyysi prefektiä ryhtymään tapauksen tiimoilta toimenpiteisiin, jotta “eri joukkueiden, jotka alkavat nyt
pelata maakunnan eri pikkukaupunkien kentillä, kannattajat ymmärtäisivät heti alusta alkaen, että heidän
on käyttäydyttävä kurinalaisesti ja korrektisti, eivätkä he saa muuttaa urheilukilpailuja
järjestäytymättömiksi, väkivaltaisiksi ja lahkohenkisiksi mielenosoituksiksi”.
70
Poliisipäällikön sanavalinta (faziose) ei ollut sattumaa. Hallinnon keskittämispyrkimykset ja
provinsiaalisten liikkeiden tukahduttaminen johti laaja-alaiseen pettymykseen alkuperäisten fasistien
keskuudessa. Etenkin 1920-luvun jälkimmäisellä puoliskolla urheilusta ja urheiluseuroista kehittyi
entisten mustapaitojen kohtauspaikkoja, joissa ylläpidettiin vanhoja, useimmiten vahvojen
johtohahmojen ympärille rakentuneita sosiaalisia suhteita. Samalla monet niistä limittyivät osaksi
fasistiryhmittymien kinastelua, jota havaittiin läpi hallinnon aikakauden.
71
Poliittisten ja taloudellisten
intressien ohella kiistat pohjasivat perinteisiin paikallistason vihollisuuksiin esimerkiksi sukujen tai
ammattiryhmien välillä. Kahnaukset keskusvallan edustajien, kuten poliisin ja karabinieerien kanssa
olivatkin tyypillinen ilmaus näille kiistoille, jotka tiivistyivät kysymykseen siitä, mitä oli oikea fasismi ja
mikä ryhmittymä esiintyi sen puhtaimpana edustajana.
72
Myös artikkelissa esiintynyt ylikomisarion (alto commissario) hallinnollinen virka, joka oli
käytössä Napolissa vuosina 1925–1936, liittyi näihin kiistoihin. Viran perustaminen liittyi kaupungissa
vallinneeseen poliittiseen tilanteeseen, jossa fasistihallinto neuvotteli vallanjaosta kaupungin perinteisen,
liberaalin eliitin kanssa. Sen kautta pyrittiin estämään Napolissa virallisen puolueen ulkopuolella
toimineiden radikaalien fasistien valtapyrkimyksiä 1920- ja 1930-luvuilla. Ylikomisarion valtuudet
vastasivat sisäministeriön edustajana paikallistasolla toiminutta prefektiä, mutta hänellä oli myös
merkittävä rooli esimerkiksi julkisten varojen jakamisessa.
73
Kahnaukset viranomaisten ja fasistitoimijoiden välillä kuvastivat vigilantismia sekä siihen usein
liittyneitä ekspressiivisiä ja julkisia ulottuvuuksia.
74
Vastaava piirre leimasi laajemminkin mustapaitojen
toimintakulttuuria, jossa performatiivinen voimannäyttö oli keskeisellä sijalla. Vaikka fyysisen väkivallan
uhreiksi olisivatkin joutuneet vain harvat, näkyvät teot muistuttivat enemmistölle sen jatkuvasta uhasta
fasistisessa yhteiskunnassa. Tätä tarkoitusta palvelivat esimerkiksi julkiset nöyryytykset, jotka olivat

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
104
yleinen toimintatapa mustapaidoille.
75
Jalkapallo-ottelut, jotka keräsivät merkittäviä katsojamääriä jopa
pienillä paikkakunnilla, antoivatkin laajan näkyvyyden eri fasistitoimijoiden vigilantismille.
Väkivalta oli osa fasistista identiteettiä. Riskinotto ja piittaamattomuus, jotka näkyivät
jalkapalloon liittyneessä häiriökäyttäytymisessä, olivat tapoja ilmentää sitä.
76
Se heijasteli etenkin
puolueen puolisotilaallisten organisaatioiden elitistisiä käsityksiä. Ne näkivät itsensä etuoikeutettuna
ryhmänä, jolla oli oikeus väkivaltaan yhteiskunnassa.
77
Fasistinen liike tulkitsi jo alkuvaiheistaan saakka
väkivaltaa tervehdyttävänä reaktiona liberaalin Italian porvarilliselle velttoudelle, ja sen poliittinen
radikalismi olikin malliesimerkki rikollisuutta ihailleesta eliittitraditiosta.
78
Fasistien väkivallalla oli kuitenkin kääntöpuolensa. Monet prefektit valittivat henkilökohtaisille
intresseille pohjautuneiden riitojen etäännyttäneen kansalaisia fasismista ja ehkäisseen liikkeeseen
osallistumista.
79
Jossain tapauksissa jalkapallo saattoikin kanavoida myös vallinneen ideologian ja sen
edustajien uhmaamista, kuten Sorrentossa huhtikuussa 1939 pelatun ottelun jälkimainingeissa.
Prefektuuriin saapunut raportti kertoi Sorrentoa vastaan asettuneen Caprin pelaajien ja kannattajien
joutuneen paikallisten huutelun ja kivityksen kohteeksi ottelun päätyttyä.
Sama raportti kertoi joukon sorrentolaisia suunnanneen tansseihin Caprille kolme päivää
myöhemmin. Eräs heistä oli osallistunut jalkapallo-ottelun väkivaltaisuuksiin. Välttääkseen
tunnistautumista hän oli pukeutunut millisin univormuun sekä varustautunut pistoolilla ongelmien
varalta. Caprilla paikalliset tunnistivat hänet vihamielisesti ottelussa käyttäytyneen ryhmän jäseneksi,
mikä synnytti kahakan. Paikalliset viranomaiset taltuttivat tilanteen ja saattoivat lopulta miliisin jäseneksi
tunnistetun nuoren pois saarelta.
80
Koviin rangaistuksiin valtion edustajien väliset kahnaukset johtivat keväällä 1941, kun järjestystä
valvomaan määrättyjen sotilaiden raportoitiin hyökänneen karabinieerien kimppuun Napolin ja
Ambrosianan välisen pääsarjaottelun tuoksinassa. Tapahtumien seurauksena kersantti Riva määrättiin
kymmenen vuoden sotilasvankeuteen sekä sotilasarvon menettämiseen. Kuljettaja Carlini puolestaan
tuomittiin kahden vuoden sotilasvankeuteen niskoittelusta. Toinen kuljettaja, Bertelli, sai 18 kuukautta
sotilasvankeutta vammantuottamuksesta, mutta hänen kohdallaan syytteet niskoittelusta hylättiin
todisteiden riittämättömyyden vuoksi.
81
Tässä kohtaa Italia oli jo mukana toisessa maailmansodassa,
mikä osaltaan saattoi selittää rangaistusten ankaruutta.
Loppupäätelmät
Tarkastelin artikkelissa Napolin prefektuurin kansliaan saapuneita poliisiraportteja, jotka käsittelivät
jalkapallo-otteluihin liittynyttä häiriökäyttäytymistä fasismin aikakaudella. Tutkin niitä laadullisin
menetelmin sekä mikrohistoriallisina lähteinä että poliisin omasta toiminnasta kertovana aineistona.
Hyödynsin analyysin tukena Stephen Lyngin vapaaehtoista riskinottoa tarkastelevaa edgework-teoriaa
sekä vigilantismin käsitettä.
Poliisiraportit kertovat siitä, kuinka jalkapalloon liittyneet lieveilmiöt, kuten väkivalta ja
viranomaisten näkökulmasta ei-toivottu häiriökäyttäytyminen, esiintyivät usein spontaaneina,
pelitapahtumiin liittyneinä tekoina. Toisaalta aineistot kuvasivat myös aiemmista välikohtauksista
juontuneita kaunoja, jotka antoivat virkavallan edustajien odottaa väkivaltaa jo ennalta. Lisäksi toisiaan
lähellä sijaitsevien paikkakuntien nurkkakuntainen vihanpito kanavoitui jalkapallon lajikulttuuriin, mikä
ajoi poliisia hankaliin tilanteisiin.
Artikkelin neljäntenä teemana käsittelin aineistojen antamaa kuvaa poliisijoukkojen ja
ottelutapahtumiin osallistuneiden fasistitoimijoiden välisestä suhteesta. Laajoja ihmismassoja jopa

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
105
alemmilla sarjatasoilla keränneet jalkapallo-ottelut mahdollistivat fasistien performatiivisen, näkyvän
vigilantismin. Samaan aikaan massojen suoja teki jalkapallokatsomosta myös tavallisille kansalaisille
suhteellisen turvatun paikan riskihakuiselle käytökselle. Tätä korostivat poliisin organisaatiotason
ongelmat, kuten vajavaiset resurssit. Jalkapalloon liittynyt häiriökäyttäytyminen erottuukin toimintana,
jonka kautta neuvoteltiin rajoja järjestyksen ja epäjärjestyksen välillä sekä kansalaisten itsenäiselle
toimijuudelle totalitaristisessa yhteiskunnassa.
Urheilun saama suuri merkitys fasistisessa Italiassa asettui paikoin ristiriitaan poliisien kuvausten
kanssa. Jalkapallo-ottelut olivat tärkeä massakulttuurin muoto, ja liian kovakätinen puuttuminen niiden
ongelmiin olisi voinut vaarantaa hallinnon asemaa kansalaisten keskuudessa. Artikkelin aineistot
kertovatkin ennen kaikkea kontrastista fasistisen ideologian ja käytännön poliisityön välillä.
Poliisin esittämien arvioiden ohella artikkeli analysoi jalkapallokentillä ja -katsomoissa havaittua
toimintaa. Corner on korostanut juuri toiminnan merkitystä fasistisessa Italiassa vallinneen
mielipideilmaston ymmärtämisessä, sillä hallinnon toimet ajoivat monia kansalaisia mukautumaan ja
pidättäytymään mielipiteidensä julkituomisesta.
82
Tätä näkökulmaa soveltaen artikkeli tuo panoksensa
fasismin alla eletyn jokapäiväisen elämän tutkimuskentälle sekä valottaa mahdollisuuksia, joita vapaa-
ajan teemat voivat tarjota myöhemmälle tutkimukselle.

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
106
1
Patrizia Dogliani, Il fascismo degli italiani. Una storia sociale (Torino: UTET Libreria, 2008), 199–205.
2
Antonio Papa & Guido Panico, Storia sociale del calcio in Italia 1. Dai club dei pionieri alla nazione sportiva (Bologna: Il Mulino,
1993), 115-125.
3
Gare di calcio, 14.7.1925, Busta 36, fascicolo 5, Gare sportive (1925-1936), Gabinetto di Prefettura, Archivio di Stato di
Napoli. Kaikki lainauksissa esiintyvät käännökset italiasta suomeksi ovat artikkelin kirjoittajan tekemiä.
4
Rocco De Biasi, “The Policing of Hooliganism in Italy,” in: Policing Protest. The Control of Mass Demonstrations in Western De-
mocracies, eds. Donatella Della Porta & Herbert Reiter (Minneapolis: University of Minnesota Press, 1998), 214-215.
5
Matteo Millan, The Blackshirts’ Dictatorship. Armed Squads, Political Violence, and the Consolidation of Mussolini's Regime (London:
Routledge Taylor & Francis Group, 2022), 18.
6
Renzo De Felice, Mussolini: Il Duce 1. Gli anni del consenso 1929–1936 (Torino: Einaudi, 1974).
7
Paul Corner, ”Beyond Consensus. Rethinking Italian Fascism,” in: Rethinking Fascism. The Italian and German Dictatorships,
eds. Andrea Di Michele & Filippo Focardi (Berlin: De Gruyter, 2022), 74.
8
Matteo Millan, “Squadrismo e repressione. Una via italiana alla violenza?” in: Il fascismo italiano. Storia e interpretazioni, ed.
Giulia Albanese (Roma: Carocci editore, 2021), 41–42.
9
Corner, “Beyond Consensus,” 78-83.
10
Millan, ”Squadrismo e repressione,” 39.
11
Philip Dwyer & Joy Damousi, ”Theorizing histories of violence,” History and Theory: Studies in the Philosophy of History 56, no.
4 (2017): 19-21, https://doi.org/10.1111/hith.12034.
12
Jouni Tuomi & Anneli Sarajärvi, Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi (Helsinki: Tammi, 2018), 140–146.
13
John Foot, ”A micro-history of Fascist violence. Squadristi, victims and perpetrators,” Journal of Modern Italian Studies 27,
no. 4 (2022): 533, https://doi.org/10.1080/1354571X.2022.2045454.
14
Joshua Arthurs, Michael R. Ebner & Kate Ferris, “Introduction,” in: The Politics of Everyday Life in Fascist Italy. Outside the
State? Ed. Joshua Arthurs, Michael R. Ebner & Kate Ferris (New York, NY: Palgrave Macmillan, 2017), 9–11.
15
Stephen Lyng, Edgework. The sociology of risk-taking (New York: Routledge, 2005), https://doi.org/10.4324/9780203005293.
16
Jeffrey Kidder, ”Reconsidering edgework theory. Practices, experiences, and structures,“ International Review for the Sociology
of Sport 57, no. 2 (2022): 188, https://doi.org/10.1177/10126902211009448.
17
Stephen Lyng, ”Edgework. A Social Psychological Analysis of Voluntary Risk Taking”, The American Journal of Sociology 95,
no. 4 (1990): 857, https://doi.org/10.1086/229379.
18
Jonathan Dunnage, Mussolini’s policemen. Behaviour, ideology and institutional culture in representation and practice (Manchester:
Manchester University Press, 2012), 84.
19
Jeff Ferrell, Keith Hayward & Jock Young, Cultural criminology: an invitation (London: Sage Publications, 2015), 74-77.
20
Clifford Stott, ”Policing Football ”Hooliganism”. Crowds, Context and Identity,” in: Football Hooliganism, Fan Behaviour and
Crime. Contemporary issues, eds. Matthew Hopkins & James Treadwell (Basingstoke: Palgrawe MacMillan, 2014), 268.
21
Steve Frosdick & Peter E. Marsh, Football hooliganism (Cullompton: Willan, 2005), 27–29,
https://doi.org/10.4324/9781843926078.
22
Mark Doidge, Radoslaw Kossakowski & Svenja Mintert, Ultras. The passion and performance of contemporary football fandom
(Manchester: Manchester University Press, 2020), 76–79.
23
Regina Bateson, ”The Politics of Vigilantism,” Comparative Political Studies 54, no. 6 (2021): 923–955,
https://doi.org/10.1177/0010414020957692.
24
Papa & Panico, Storia sociale del calcio in Italia 1, 128.
25
Napoli - Partita di calcio Napoli-Genova, 15.2.1931, Busta 552, fascicolo 1, Associazione calcio Napoli (1929–1931),
Gabinetto di Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
26
Poliisipäällikön sähke prefektuuriin, 1.6.1931, Busta 552, fascicolo 1, Associazione calcio Napoli (1929–1931), Gabinetto
di Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
27
Partita di calcio – incidente, 3.2.1938, Busta 1128, fascicolo 34, Giugliano: incidenti durante la partita di calcio con la
squadra di Frattamaggiore (1938–1938), Gabinetto di Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
28
Poliisipäällikön kirje puolueen paikallissihteerille ja prefektille, 21.6.1939, busta 590, fascicolo 3, Campi Sportivi (1939–
1939), Gabinetto di Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
29
Fonogramma in copia, 23.7.1939, busta 590, fascicolo 3, Campi sportivi (1939–1939), Gabinetto di Prefettura, Archivio di
Stato di Napoli.
30
Ylikomisarion sähke sisäministeriöön, 24.5.1931, Busta 552, fascicolo 1, Associazione calcio Napoli (1929–1931),
Gabinetto di Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
31
Robert Edelman, Spartak Moscow. People’s team in the workers’ state (Ithaca, NY: Cornell University Press, 2009), 97–98.
32
Lorenzo Venuti & Dariusz Wojtaszyn, “The Political and Social Determinants of Football Hooliganism in Central Europe
in the Interwar Period,” International journal of the history of sport 40, no. 10-11 (2023): 1010,
https://doi.org/10.1080/09523367.2023.2277216.
33
Kate Ferris, ”Everyday life in Fascist Italy,” in: Dictatorship and Daily Life in 20th-Century Europe, ed. Lisa Pine (London:
Bloomsbury, 2023), 15–18.
34
Lyng, Edgework, ”A Social Psychological Analysis of Voluntary Risk Taking,” 874.

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
107
35
Ordinanza dei servizi di P.S. e di ordine pubblico in occasione dell’incontro internazionale di Calcio fra le squadre della
Italia e della Francia allo Stadio Partenopeo, 1.12.1938, Busta 590, fascicolo 2, Stadio Partenopeo (1933–1942), Gabinetto di
Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
36
Marzialin kirje sisäministeriöön, 4.12.1938, Busta 590, fascicolo 2, Stadio Partenopeo (1933–1942), Gabinetto di
Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
37
Poliisipäällikön ohjeistus, 6.3.1937, Busta 599, fascicolo 3, Associazione calcio Napoli: Achille Lauro (1936–1946),
Gabinetto di Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
38
Poliisipäällikön ohjeistus, 6.3.1937, Archivio di Stato di Napoli.
39
Sisäministeriön kirje Rooman poliisijohtajalle ja Napolin ylikomisariolle, 31.1.1931, Busta 552, fascicolo 1, Associazione
calcio Napoli (1929–1931), Gabinetto di Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
40
Partita di calcio Napoli-Roma, 9.3.1931, Busta 552, fascicolo 1, Associazione calcio Napoli (1929–1931), Gabinetto di
Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
41
Partita di calcio Napoli-Roma, 9.3.1931, Archivio di Stato di Napoli.
42
Bocchinin sähke Napolin ylikomisariolle, 24.4.1931, Busta 552, fascicolo 1, Associazione calcio Napoli (1929–1931),
Gabinetto di Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
43
James Hoggett & Clifford Stott, “Crowd psychology, public order police training and the policing of football crowds,” An
International Journal of Police Strategies & Management 33, no. 2 (2010): 218-219, https://doi.org/10.1108/13639511011044858.
44
Dunnage, Mussolini’s policemen, 10–19.
45
Emilia Musumeci, “From criminal to enemy. The birth and development of the scientific police and criminal
identification in Italy,” Revista Ítalo-Española de Derecho Procesal 1 (2020): 67–82.
46
Poliisijohtajan raportti ylikomisariolle, 18.7.1926, 684, fascicolo 7, Campo sportivo all’Arenaccia: incidente in una gara di
foot-ball (1926–1928), Gabinetto di Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
47
Circa gl’incidenti avvenuti il 18 luglio 1926 al Campo Sportivo dell’Arenaccia, 24.7.1926, 684, fascicolo 7, Campo sportivo
all’Arenaccia: incidente in una gara di foot-ball, Gabinetto di Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
48
Circa gl’incidenti avvenuti il 18 luglio 1926 al Campo Sportivo dell’Arenaccia, 24.7.1926, Archivio di Stato di Napoli.
49
Janne Kivivuori, Mikko Aaltonen, Matti Näsi, Karoliina Suonpää & Petri Danielsson, Kriminologia. Rikollisuus ja kontrolli
muuttuvassa yhteiskunnassa (Helsinki: Gaudeamus, 2018), 259–261.
50
Dunnage, Mussolini’s policemen, 113–118.
51
Impiego dell’Arma dei CC. RR. durante le gare sportive, 5.4.1928, busta 36, fascicolo 5, Gare sportive (1925–1936),
Gabinetto di Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
52
Papa & Panico, Storia sociale del calcio in Italia 1, 126–128.
53
Poliisipäällikön kirje prefektille, 20.6.1939, busta 590, fascicolo 3, Campi sportivi (1939-1939), Gabinetto di Prefettura,
Archivio di Stato di Napoli.
54
Poliisipäällikön kirje prefektille, 20.6.1939, Archivio di Stato di Napoli.
55
Stott, ”Policing Football “Hooliganism”,” 249–250.
56
Elina Haavio-Mannila, Kylätappelut Suomessa (väitöskirja, Helsinki: Helsingin yliopisto, 1958), 60–61.
57
Kidder, “Reconsidering edgework theory,” 191–192.
58
Stefano Cavazza, Piccole patrie. Feste popolari tra regione e nazione durante il fascismo (Bologna: Il Mulino, 2003), 24–29.
59
Simon Martin, Football and fascism. The national game under Mussolini (Oxford: Berg, 2004), 59–60.
60
Telegramma in copia, 8.5.1939, busta 590, fascicolo 3, Campi sportivi (1939–1939), Gabinetto di Prefettura, Archivio di
Stato di Napoli.
61
Poliisipäällikön kirje puolueen paikallissihteerille ja prefektille, 4.3.1940, busta 590 fascicolo 1, Campi sportivi (1937–
1940), Gabinetto di Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
62
Poliisipäällikön kirje puolueen paikallissihteerille ja prefektille, 4.3.1940, Archivio di Stato di Napoli.
63
Lyng, “Edgework. A Social Psychological Analysis of Voluntary Risk Taking,” 871–872.
64
Pompei – incidenti al campo sportivo, 18.3.1939, Busta 590, fascicolo 3, Campi sportivi (1939–1939), Gabinetto di
Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
65
Poliisipäällikön kirje prefektille, 18.3.1939, Busta 590, fascicolo 3, Campi sportivi (1939–1939), Gabinetto di Prefettura,
Archivio di Stato di Napoli.
66
Bateson, “The Politics of Vigilantism,” 927–928.
67
Emilio Gentile, “Paramilitary Violence in Italy. The Rationale of Fascism and the Origins of Totalitarianism,” in: War in
Peace. Paramilitary violence in Europe after the Great War, eds. Robert Gerwarth & John Horne (Oxford: Oxford University Press,
2012), 97–102.
68
Paul Corner, The Fascist Party and Popular Opinion (Oxford: Oxford University Press, 2012), 40–41.
69
Poliisipäällikön kirje Napolin prefektille, 24.2.1939, Busta 590, fascicolo 1. Campi sportivi (1937–1940), Gabinetto di
Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
70
Poliisipäällikön kirje prefektille, 1.10.1939, Busta 590, fascicolo 3, Campi sportivi (1939–1939), Gabinetto di Prefettura,
Archivio di Stato di Napoli.
71
Millan, The Blackshirts’ Dictatorship, 51–54.
72
Corner, The Fascist Party and Popular Opinion, 97–107.

ENNEN JA NYT: HISTORIAN TIETOSANOMAT • 1/2025
ARTIKKELI • Joonas Kananen: Jalkapallon lieveilmiöitä raportoineet poliisiaineistot Napolin prefektuurissa 1926-1941
108
73
Annamaria Amato, “L’Alto commissariato per la provincia di Napoli (1925–1936)”, Le Carte e La Storia, n. 1 (2023): 62–
70, DOI: 10.1411/107833.
74
Bateson, “The Politics of Vigilantism,” 934.
75
Millan, “Squadrismo e repressione,” 40–41.
76
Millan, The Blackshirts’ Dictatorship, 61–63.
77
Dogliani, Il fascismo degli italiani, 72–73.
78
Kivivuori, Aaltonen, Näsi, Suonpää & Danielsson, Kriminologia, 251.
79
Corner, The Fascist Party and Popular Opinion, 120.
80
Poliisipäällikön kirje puolueen paikallissihteerille ja prefektille, 29.4.1939, busta 590, fascicolo 3, Campi sportivi (1939–
1939), Gabinetto di Prefettura, Archivio di Stato di Napoli.
81
Fonogramma in copia, 3.4.1941, Busta 590, fascicolo 2, Stadio Partenopeo (1933–1942), Gabinetto di Prefettura, Archivio
di Stato di Napoli.
82
Corner, The Fascist Party and Popular Opinion, 177-180.