Lapsiperheiden hyvinvoinnista on keskusteltu paljon pandemian aikana. Vuonna 2020 eduskuntaan perustettiin turvallisen odotus- ja vauva-ajan edistämisryhmä, joka on ottanut kantaa siihen, kuinka odotus- ja vauva-ajan palveluiden saatavuudella on merkittävä vaikutus lapsen ja perheen terveyteen sekä hyvinvointiin. Korona-aikana on ilmennyt vajeita niin lakisääteisten neuvolakäyntien kuin neuvoloiden järjestämien perhevalmennusten toteutumisessa (Eduskunnan turvallisen odotus- ja vauva-ajan edistämisryhmä, 2021). Ryhmän eduskunnalle tekemän lausunnon mukaan koronakriisi on lisännyt psyykkistä oireilua, stressiä ja eriarvoisuutta pikkulapsiperheissä muodostaen pitkäkestoisen riskin lapsen kehitykselle (Eduskunnan turvallisen odotus- ja vauva-ajan edistämisryhmä, 2021). Eduskunnan ryhmä onkin todennut, että nyt jos koskaan tarvitaan erityistä huomiointia odotus- ja vauvaperheiden hyvinvoinnin tukemiseen.
Samaan aikaan kätilöt ovat julkisuudessa nostaneet esiin odotuksen, synnytyksen ja synnytyksen jälkeisen hoidon ongelmia (HS 24.4.2021). Työntekijät kokevat työssään kohtuutonta kuormitusta ja eettistä stressiä, mikä on johtanut siihen, että kätilöitä on hakeutunut muihin töihin. Keskusteluun on nostettu myös potilasturvallisuus, kun kätilöinä toimii kokemattomampia työntekijöitä tai kun kätilöitä ei ole vuorossa riittävästi.
Perhe- ja synnytysvalmennus valmentaa perheitä synnytykseen ja lapsivuodeaikaan (Klemetti & Hakulinen-Viitanen 2013). Sillä voidaan vähentää synnytyksessä tarvittavien toimenpiteiden määrää (Mueller ym. 2020) ja synnytyspelkoa (Haapio 2017) sekä auttaa asettamaan odotuksia realistiselle tasolle (Mueller ym. 2020). Synnytysvalmennus edistää synnyttäjän keskustelutaitoja hoitohenkilökunnan kanssa, parantaa osallistumista päätöksentekoon ja vähentää synnytyksen kipukokemusta (Akca ym. 2017). Perheet tulevat tavallisesti valmennukseen hakemaan apua synnytyksen aikana pärjäämiseen sekä tukea vanhemmuuteen siirtymiseen (Koehn 2008). Tällöin valmentajan roolin tulisi muuttua ohjaajaksi, joka tarjoaa ympäristön ja verkoston oivalluksille, uuden oppimiselle ja tukee siirtymää vanhemmuuteen (Vekved ym. 2017). Synnytysvalmennus on usein suunniteltu valmentajan näkökulmasta (Koehn 2008), ja meidän tulisi siirtyä enemmän käyttäjälähtöiseen valmennukseen (Vekved ym. 2017). Äitiysneuvolaopas (Klemetti & Hakulinen-Viitanen 2013) suosittaa valmennuksen jatkuvaa kehittämistä, monimuotoisuutta ja vaihtoehtoja erilaisille perheille sekä internetin hyödyntämistä. Verkkovalmennuksissa uusimpia avauksia ovat olleet niin kutsutut käänteiset luokkahuoneet (Bergmann & Sams 2012) sekä virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen (Ulrich ym. 2021). Virtuaalisten ympäristöjen on todettu vaikuttavan positiivisesti käyttäjän henkiseen oppimisympäristöön (Ulrich ym. 2021).
Perhevalmennusten toteutumisesta ei ole kansallista seurantaa. Tässä selvityksessä lähdimme kartoittamaan kätilöiden näkemyksiä odottajien valmistautumisesta synnytykseen. Tarkoituksenamme oli selvittää, millaista tarvetta ammattilaiset näkevät perhe- ja synnytysvalmennuksen ke324
YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 87 (2022):3
hittämiseksi vai riittääkö nykyinen tarjonta. Lisäksi tarkastelimme, millainen tuntuma synnytyksiä hoitavilla ammattilaisilla on perheiden valmistautumisen tasosta ja kokevatko he, että perheiden tulisi tietää enemmän joistain erityisistä teemoista.
Selvityksen toisessa osassa kartoitimme, miten hyvin vuonna 2019 neuvolassa käyneet odottajat saavuttivat THL:n Äitiysneuvolaoppaassa (Klemetti & Hakulinen-Viitanen 2013) perhe- ja synnytysvalmennukselle asetetut tavoitteet. THL:n tekemän tutkimuksen mukaan vain 38 prosenttia odottajista ja 41 prosenttia toisista vanhemmista osallistui valmennuksiin (Klemetti ym. 2018), joten selvitimme myös syitä, miksi valmennukseen ei osallistuttu.