Arkeologian harrastusyhdistykset Suomessa

Abstract

Arkeologian harrastustoiminta on kehittynyt Suomessa muinaisesineiden keräilystä ja kaivauksilla avustamisesta entistä monimuotoisemmaksi, sisältäen muun muassa muinaisjäännösten hoitoa, julkaisutoimintaa ja ryhmämatkailua. Etenkin 1990-luvulla yleistyneet yleisökaivaukset ovat muuttaneet arkeologian harrastamisen dynamiikkaa, sillä yleisökaivauksilla arkeologian harrastajat eivät enää vain osallistu lisätyövoimana kaivauksille, vaan kaivaukset itsessään järjestetään heitä varten. Arkeologisen yleisötyön monipuolistunut kenttä on tarjonnut edellytykset arkeologian toimintaa koordinoivien harrastusyhdistysten perustamiselle. Tässä katsauksessa perehdymme arkeologian harrastajayhdistysten historiaan, yhdistysten järjestämään toimintaan ja yhteistyöhön arkeologien kanssa.

Full text

3
2|2023
Arkeologian harrastusyhdistykset Suomessa
Teemu Väisänen & Jan Fast
Arkeologian harrastustoiminta on kehittynyt Suomessa muinaisesineiden keräilystä ja kaivauksilla avusta-
misesta entistä monimuotoisemmaksi, sisältäen muun muassa muinaisjäännösten hoitoa, julkaisutoimin-
taa ja ryhmämatkailua. Etenkin 1990-luvulla yleistyneet yleisökaivaukset ovat muuttaneet arkeologian
harrastamisen dynamiikkaa, sillä yleisökaivauksilla arkeologian harrastajat eivät enää vain osallistu lisä-
työvoimana kaivauksille, vaan kaivaukset itsessään järjestetään heitä varten. Arkeologisen yleisötyön mo-
nipuolistunut kenttä on tarjonnut edellytykset arkeologian toimintaa koordinoivien harrastusyhdistysten
perustamiselle. Tässä katsauksessa perehdymme arkeologian harrastajayhdistysten historiaan, yhdistysten
järjestämään toimintaan ja yhteistyöhön arkeologien kanssa.
Finlands arkeologiska hobbyföreningar
Den arkeologiska hobbyverksamheten i Finland har blivit alltmer mångfacetterad sedan dagarna för sam-
lande på fornobjekt och hjälpande på grävningar, och inbegriper numer bland annat skötsel av fornläm-
ningar, publiceringsverksamhet och gruppresor. Särskilt de publika grävningarna som blev allmänna på
1990-talet har förändrat den arkeologiska hobbyverksamhetens dynamik, i och med att arkeologientusias-
terna inte längre deltar i publika grävningar enbart i form av extra arbetskra, utan grävningarna ordnas i
sig för entusiasterna. Den publika arkeologins mångsidigare spelplan har skapat en grogrund för grundan-
det av hobbyföreningar. I den här granskningen fördjupar vi oss historiken för arkeologiska hobbyförening-
ar, aktiviteterna de ordnar, och föreningarnas samarbete med arkeologer.
Teemu Väisänen & Jan Fast: Arkeologian harrastusyhdistykset Suomessa. Muinaistutkija 2/2023: 3–12.
https://doi.org/10.61258/mt.131690
Arkeologisesti valveutuneiden kansalaisten
panos Suomen arkeologialle on ollut merkit-
tävä niin peltotöissä löydettyjen arkeologisten
irtolöytöjen toimittajina kuin muinaisjäännös-
ten aktiivisina etsijöinä. Lisäksi arkeologisille
kaivauksille on osallistunut vapaaehtoisina yk-
sittäisiä harrastajia verrattain pitkään. 1990-lu-
vulta alkaen harrastajia ja muuta yleisöä varten
on alettu järjestää myös erillisiä yleisökaivauk-
sia, joissa arkeologian popularisointi on ollut
keskeisessä roolissa varsinaisen tutkimuksen
rinnalla. Nykyään yleisökaivaukset ovatkin osa
useiden opistojen ja museoiden vuotuista toi-
mintaa.
Joskus harrastustoiminta on vienyt mukanaan
ja vannoutuneimmat arkeologian harrastajat
ovat perustaneet omia yhdistyksiä, joiden ta-
voitteena on ollut koota yhteen oman alueen
harrastajia kouluttautumaan, verkostoitumaan
ja tukemaan arkeologista tutkimusta rahalli-
sesti sekä omalla työpanoksella. Monien yhdis-
tysten toiminnan keskiössä on ollut arkeologis-
ten kaivausten järjestäminen ja rahoittaminen,
mutta tutkimusta on tuettu ajoittain myös jär-
jestämällä esimerkiksi peltopoimintaa ja me-
tallinilmaisintapahtumia.

4
Väisänen & Fast
Tässä katsauksessa perehdymme arkeologian
harrastajayhdistysten historiaan, yhdistysten
järjestämään toimintaan ja yhteistyöhön ar-
keologien kanssa.
Arkeologisen kansalaistieteen
varhaisvaiheet
Arkeologian harrastamisen Suomessa voi-
daan nähdä alkaneen Kansallismuseota edel-
täneen Valtion historiallisen museon ensim-
mäisen museonäyttelyn suunnittelusta, jonka
yhteydessä kansalaisia kehotettiin keräämään
muinaisesineitä näyttelyä varten. Suomen en-
simmäiseksi arkeologian harrastajaksi on ti-
tuleerattu Salomon Wilskmania (1825–1913),
joka teki keräyssopimuksen museon kanssa
vuonna 1880 (Hirviluoto 1992: 3). Professori
A.M. Tallgren tituleerasi Wilskmania kerää-
jien nestoriksi, sillä hän ei ollut pelkästään
ensimmäinen sopimuskerääjä, mutta hänen
nimissään oli myös esineiden keräysennätys,
joka kattoi yhteensä 2363 museolle toimitet-
tua esinettä (Leskinen 1979: 211).
Vuosikymmenten kuluessa arke-
ologian harrastamisen painopiste kuitenkin
muuttui muinaisesineiden keräilystä arkeo-
logisten kaivausten järjestämiseksi tai niil-
le osallistumiseksi. Harrastajien tukemaa
kaivaustoimintaa on esiintynyt Suomessa
ainakin 1920-luvulta lähtien, jolloin kotiseu-
tuyhdistykset alkoivat rahoittaa kaivausten
järjestämistä. Toiminta sai alkunsa tiettäväs-
ti Pohjanmaalta, missä harrastaja-arkeologi
Jacob Tegengren jopa toteutti omia arkeolo-
gisia kaivauksia ilmeisesti professori Alfred
Hackmanin suosittamana (Miettinen 1987).
Yksittäiset harrastajat tekivät yhteistyötä
myös muinaistieteellisen toimikunnan kanssa
1940–1950-luvuilla muun muassa Karjaal-
la, Eurassa, Rovaniemellä ja Suomussalmella
(Purhonen 1994: 3).
1970- ja 1980-luvuilla harrastus-
toiminta laajeni, kun kotiseutuyhdistykset,
kansalaisopistojen kurssit ja erinäisten jär-
jestöjen toiminta mahdollistivat harrastajien
järjestäytymisen ryhmiksi (Purhonen 1994:
3). Tiettävästi yksi ensimmäisistä arkeologian
harrastustoimintaa edistäneistä yhdistyksistä
muodostui Pohjanmaalle vuonna 1984 nimel-
lä Österbottniska fornforskningssällskapet.
Yhdistysmuotoisen
toiminnan alku
Arkeologian harrastajien määrä kasvoi en-
tisestään 1990-luvulle tultaessa ja vähitellen
pieniä harrastajaseuroja perustettiin kautta
maan. 1990-luvun puoliväliin mennessä pe-
rustettuja harrastajaseuroja olivat Mikkelin
kotiseutuyhdistyksen osaksi perustettu Mik-
kelin harrastaja-arkeologit, Turun maakun-
tamuseon ystävät ry:n arkeologian jaosto,
Päijät-Hämeen tutkimusseura ry:n arkeolo-
gijaosto, Uudellamaalla toimiva Ango ry ja
Oulussa toiminut Tuura ry (Partanen 1994;
Keränen 1994; Halinen 1995).
Mikkelin harrastaja-arkeologien
entisen puheenjohtajan Helena Partasen
mukaan 1990-luvun puolivälissä arkeologia
koettiin hyvin uudeksi ja vieraaksi aiheeksi,
mikä houkutteli runsaasti harrastajia mu-
kaan. Yhdistyksen toimintaan lukeutui tällöin
esimerkiksi kouluvierailuja, maastokäyntejä,
kouluttautumista ja peltopoimintaa. Yhdis-
tyksen jäseniä osallistui Mikkelin kansalais-
opiston järjestämiin arkeologian perusopin-
toihin ja osa jatkoi edelleen aineopintoihin
Lahteen sekä lopulta Helsingin yliopistolle
päättämään opintonsa (Partanen, H., sähkö-
postiviesti 19.1.2020). Vuonna 1998 yhdistys
järjesti paikallisille koululaisille peltopoimin-
taa, mikä johti Mikkelin Orijärven pohjois-
puoliselta pellolta tehtyyn hopearahalöytöön
(Mikkola & Talvio 2000: 129).
Uudellamaalla järjestäytymiseen
kannusti puolestaan Tiedekeskus Heurekan
järjestämät kaivaukset vuosina 1990–1994, jot-
ka olivat yksi Suomen ensimmäisistä mittavis-
ta yleisötyöprojekteista (Siltainsuu 2012: 17).
Heurekan järjestämät osallistujille maksulliset
kaivaukset muuttivat arkeologian harrastami-

5
Arkeologian harrastusyhdistykset Suomessa
sen dynamiikkaa, sillä arkeologian harrastajat
eivät enää vain osallistuneet lisätyövoimana
kaivauksille vaan kaivaukset itsessään oli jär-
jestetty heitä varten. Vuonna 1992 Jokiniemen
kaivauksilla tutuksi tullut kaivausporukka
muodosti toiminnan jatkuvuuden takaamisek-
si Ango ry:n (Rantanen 1994: 7).
1990-luvun lopussa perustettiin
myös Etelä-Karjalaan Jatuli ry, Pirkanmaalle
Sarsa ry sekä Keski-Suomen museoyhdistyk-
sen alaisuuteen Keski-Suomen muinaistut-
kijat (Jatuli ry. 2017; Sarsa ry. 2011). Tämän
jälkeen yhdistysten perustamisessa seurasi
pitkä, yli 20 vuotta kestänyt tauko, kunnes
Heinäveden Muinaisseura perustettiin ke-
väällä 2018 ja Satakunnan arkeologinen seura
helmikuussa 2023 (Väisänen 2023: 37).
Kuva 1. Tiedekeskus Heurekan ensimmäinen arkeologinen yleisökaivaus Vantaan Jokiniemessä
vuonna 1990. Kuva: J. Fast.
Yhdistysten monet suuntaukset
Varsinaisten arkeologian harrastusyhdistys-
ten lisäksi esihistoria ja arkeologisten kaivaus-
ten järjestäminen ovat nousseet osaksi myös
tiettyjen kotiseutuyhdistyksen toimintaa. Esi-
merkiksi Karis hembygdsförening on järjes-
tänyt arkeologisia kaivauksia Karjaalla lähes
joka kesä vuodesta 2014 alkaen (Fagerstedt
G., sähköpostiviesti 13.2.2023). Samoin Pihti-
putaalla Pihtipudas-seura on ollut aktiivinen
yleisökaivausten järjestäjä yhteistyössä Mu-
seoviraston ja Keski-Suomen museon kanssa
(Silén 2007: 19).
Metallinilmaisinten yleistyttyä myös
metallinilmaisinharrastuksen ympärille on
kehkeytynyt yhdistyksiä, joista suuri osa kes-
kittyy tietyn maantieteellisesti rajatun alueen
tutkimuksiin. Kyselytutkimusten perusteella
yhdistysten merkitys on kasvanut metallin-

6
Väisänen & Fast
ilmaisinharrastajien keskuudessa viimeisen
vuosikymmenen aikana, ja erityisesti pitkään
harrastuksen parissa jatkaneet ovat hakeutu-
neet yhdistysten jäseniksi (Immonen & Kin-
nunen 2020: 11).
Arkeologian ympärille on kehittynyt
myös esihistorian ja historian elävöittämiseen
suunnattuja yhdistyksiä. Vaikka tällaisissa
seuroissa arkeologisten kaivausten järjestämi-
nen ei itsessään ole keskiössä, seurat edistävät
osaltaan arkeologian popularisointia ja niihin
saattaa usein liittyä elementtejä kokeellises-
ta arkeologiasta (Kuusisto 2021: 52). Osalla
yhdistyksistä on ylläpidettävänään myös ar-
keologisen tutkimustiedon perusteella ra-
kennettuja rakennuksia. Esimerkiksi vuonna
1997 perustettu Sommelo ry ylläpitää Helsin-
gin Pukkisaaressa rautakautista kylää, missä
järjestetään historianelävöitys- ja markkinata-
pahtumia (Lehtinen 2014: 452). Vuonna 2000
perustettu Ala-Satakunnan perinneyhdistys
Osma ry huolehtii puolestaan elävöitykseen
rakennetusta Härkänummen viikinkiaikai-
sesta kylästä Eurassa.
Arkeologian harrastajat ovat jalkau-
tuneet myös temaattisesti järjestyneisiin tie-
teellisiin seuroihin, joihin lukeutuu vuonna
1995 perustettu Suomen meriarkeologinen
seura (Marila & Ilves 2021: 345). Suomen me-
riarkeologisen seuran tavoitteena onkin edis-
tää meriarkeologista tutkimus-, koulutus- ja
harrastustoimintaa Suomessa ja tavoitella jä-
senistöönsä sekä alan ammattilaisia että har-
rastajia. Vastaavasti harrastajien ja asiantun-
tijoiden yhteiseksi seuraksi on muodostunut
vuonna 1998 perustettu Suomen muinaistai-
deseura, jonka toiminta keskittyy pohjoisten
kansojen kalliotaiteen tutkimuksen ja suoje-
lun edistämiseen. Vuoden 2023 sääntömuu-
toksesta lähtien myös Suomen arkeologinen
seura on ollut avoin harrastajajäsenille kan-
nattajajäsenyyden muodossa, ja arkeologian
harrastajat ovat tervetulleita osallistumaan
seuran vuosittain järjestämille arkeologipäi-
ville.
Harrastajien yhteistoiminta
Harrastajat pyrkivät jo varhain verkostoitu-
maan. 1990-luvulla suunnitelmissa oli pe-
rustaa valtakunnallinen yhdistys, joka olisi
vastannut julkaisutoiminnasta, yhteyksistä
viranomaisiin ja pohjoismaisiin harrastaja-
järjestöihin ja järjestänyt kaivaus- koulutus-
toimintaa (Rantanen 1994: 9). Hanketta
suunniteltiin yhdessä Museoviraston kanssa,
ja Museoviraston yli-intendentti Paula Pur-
honen näkikin valtakunnallisen yhdistyksen
oikeana toimijana saattamaan yhteen arke-
ologian harrastajat ja ammattiarkeologit sekä
koordinoimaan molempien osapuolten tar-
peita (Purhonen 1994: 4). Vaikka suunnitel-
ma ei koskaan toteutunut esitetyssä muodos-
sa, yhdistykset ovat harjoittaneet yhteistyötä
esimerkiksi järjestämällä vuorotellen vuotui-
set arkeologian harrastajien päivät (Rantanen
2012). Tapahtumat ovat osoittautuneet suosi-
tuiksi, ja esimerkiksi Jatuli ry:n vuonna 2018
Lappeenrannassa järjestämään harrastajata-
paamiseen osallistui yhteensä kuusi luennoit-
sijaa ja 68 osallistujaa (Jatuli ry 2019).
Harrastajia ovat yhdistäneet vuosi-
kymmenten saatossa myös erinäiset julkaisut,
joihin on kuulunut useampiakin nimikkeitä.
Österbottniska Fornforskningssällskapet on
julkaissut Studia archaeologica Ostrobothnia
-sarjaa vuodesta 1985 alkaen ja Acta Antiqua
Ostrobothnia -sarjaa vuodesta 1988 alkaen.
Turun maakuntamuseon ystävien arkeologi-
an jaosto on julkaissut Arkeologia nyt -lehteä
muutamin tauoin vuodesta 1992 alkaen (Ah-
tiainen 2008: 3). Muita varhaisia julkaisuja
olivat Keski-Suomen muinaistutkijoiden tie-
dotuslehti Arkeonews sekä Päijät-Hämeen tut-
kimusseuran arkeologisia tiedonantoja -lehti
(Forsius 2010: 146). Vuonna 1992 harrastajien
tiedonjanoon vastattiin arkeologi Hannu Ta-
kalan (1992) kirjoittamalla Arkeologian har-
rastajan oppaalla.
Vuonna 2004 Turun maakuntamu-
seon ystävät, Keski-Suomen muinaistutkijat
ja Päijät-Hämeen tutkimusseura julkaisivat
yhteisen lehden nimellä Tuluskivi, jonka pää-

7
Arkeologian harrastusyhdistykset Suomessa
kirjoituksen perusteella lehdelle oli suunnit-
teilla jatkoa (Herrala 2004: 2). Vaikka numero
jäikin Tuluskiven ainoaksi, ajatus harrastaja-
seurojen yhteisestä julkaisusta sai jatkoa, kun
jo samana vuonna päätettiin yhteisen Hiisi-
lehden perustamisesta. Lehden toimituskun-
taan liittyivät Ango, Sarsa, Keskisuomen Mui-
naistutkijat, Päijät-Hämeen tutkimusseura ja
Suomen muinaistaideseura ry. Samalla lehti
korvasi edellä mainittujen yhdistysten omat
julkaisut (Forsius 2010: 146). Rinnalla säilyi
kuitenkin edelleen Päijät-Hämeen tutkimus-
seuran vuosikirjat, joissa on julkaistu vuo-
desta 1981 alkaen myös arkeologiaan liittyviä
kirjoituksia (Forsius 2010: 146).
Nykyään harrastajien verkostoitumi-
nen ja tiedonvaihto tapahtuu myös verkossa.
Facebookissa on lukuisia arkeologiaa, histori-
aa ja metallinilmaisinharrastusta käsitteleviä
keskusteluryhmiä, joista osa on osoittautunut
hyvin suosituiksi. Esimerkiksi arkeologian
harrastajien ja ammattilaisten yhteiseksi tie-
dotus- ja keskusteluryhmäksi perustettu "Ar-
keologian ystävät" -niminen Facebook-ryhmä
saavutti vuoden 2023 heinäkuussa 10 000 jä-
senen rajapyykin.
Seurojen tavoitteita
Arkeologian harrastajayhteisöjen keskiössä
on tyypillisesti ollut oman alueen arkeologi-
sen tutkimuksen edistäminen. Esimerkiksi
Ango perustettiin alun perin turvaamaan
Vantaan Jokiniemen kivikautisen asuinpai-
kan kaivausten jatkuminen. Vuonna 1994
Ango aloitti myös oman kaivaustoiminnan,
Kuva 2: Angon järjestämä kaivaus Kudrukülan nuorakeraamisella asuinpaikalla Virossa vuon-
na 2017. Kuva: P. Rantanen.

8
Väisänen & Fast
kun Karjaalla Långåmossarnan kivikautisella
asuinpaikalla toteutettiin Jan Fastin johtama
kenttätyökurssi yhdistyksen jäsenille (Ran-
tanen et al. 2022: 3). Sittemmin yhdistys on
järjestänyt kaivauksia esimerkiksi Karjaan
Domargårdin viikinkiaikaisella polttokent-
täkalmistolla sekä Virossa Pärnun Sindi-
Lodjassa ja Narvan seudulla (Fast 1997;
Rantanen et al. 2022: 4). Yhdistyksen jäsenet
ovat osallistuneet myös erinäisten kaivausten
jälkitöihin sekä Domargårdin rautakautisen
kalmiston metalliesinelöytöjen konservoin-
tiin Kansallismuseon konservaattorin Leena
Tomanterän ohjauksessa.
Toinen kaivaustoiminnassa erityisen
aktiivinen yhdistys on ollut Jatuli, jonka kes-
keisimpiin kaivauskohteisiin ovat kuuluneet
Kauskilan Kappelimäki, Uukuniemen orto-
doksikylä, Hiitolanjoen, Saarenojan ja Mui-
lamäen mesoliittiset asuinpaikat (Jatuli ry.
2019: 1) Saarenojan ja Muilamäen kaivaukset
ovat olleet yhteishankkeita Ango ry:n kanssa
(Rantanen et al. 2022: 6). Satakunnan arke-
ologinen seura suunnittelee puolestaan en-
simmäisiä omia kaivauksiaan syksylle 2023.
Muiden seurojen mahdollista kai-
vaustoimintaa on vaikeampi hahmottaa puut-
teellisten lähdetietojen valossa. Keski-Suomen
Muinaistutkijat ovat olleet järjestämässä aina-
kin Jämsän Hietamäen kivikautisen asuinpai-
kan tutkimuksia vuosina 2000 ja 2002 (Miet-
tinen 2002: 20). Samoin Tuura ehti järjestää
yhden harrastaja-arkeologileirin Yli-Iin Kie-
rikissä vuonna 1997 ennen kuin yhdistyksen
toiminta hiipui (Lehtinen, L., sähköpostiviesti
2.2.2023). Österbottniska fornforsknings-
sällskapet on ollut järjestämässä esimerkiksi
Vöyrin Pörnullbackenin rautakautisen kal-
miston tutkimuksia sekä Pohjoismaista NAU
2007 -harrastaja-arkeologialeiriä Kruunupyyn
Honkobackharjun jätinkirkolla (Westlin 1999:
3; Schulz 2008: 3). Muut yhdistykset eivät ole
tiettävästi järjestäneet omia kaivauksia, mutta
yhdistysten jäseniä on osallistunut esimerkiksi
kansalaisopistojen ja museoiden järjestämille
kaivauksille (Vilén et al. 2011: 220).
Muita arkeologisten kenttätöiden muotoja
on sen sijaan harjoitettu yhdistyksissä vä-
hemmän järjestelmällisesti ja pikemminkin
tempausluontoisesti. Esimerkiksi peltopoi-
minnasta, inventoinneista ja metallinilma-
sintoiminnasta löytyy vain yksittäisiä mainin-
toja lähdeaineistossa. Sama piirre näyttäytyy
myös laajemmin arkeologisessa yleisötyössä,
sillä esimerkiksi metallinilmaisinharrastaji-
en kanssa toteutettavat haravointitapahtumat
eivät ole toistaiseksi saavuttaneet samanlaista
suosiota kuin yleisökaivaukset (Immonen &
Kinnunen 2020: 19).
Sen sijaan yhdistykset ovat kunnos-
tautuneet muinaisjäännösten hoitotalkoiden
järjestäjänä. Sarsa ry on jo vuodesta 2001 alka-
en ylläpitänyt Hauhon Kalomäen rautakautis-
ta kalmistoa (Sarsa ry 2011). Samana vuonna
Ango otti hoitaakseen Sipoon Sibbesborgin
linnavuoren, joka sittemmin vaihtui vuonna
2011 Helsingin Vartiokylän linnavuoreen ja
lopulta 2015 Herttoniemessä ja Kulosaaressa
sijaitsevien pronssikautisten hautaröykkiöi-
den hoitoon (Rantanen et al. 2022: 8). Jatuli
puolestaan on ottanut hoitaakseen Luumäen
Kurvilan jatulintarhan ja Suomen muinaistai-
deseura Kasabergetin pronssikautisen hauta-
röykkiön Helsingissä sekä Juusjärven esihis-
toriallisen kalliomaalauksen (Jatuli ry 2017:
11; Parkkonen 2022: 22).
Tutkimuksen tukemisen ja muinais-
jäännösten suojelun ohella yhdistysten pe-
rustamisen taustalla on usein ollut myös kou-
luttautuminen. Esimerkiksi Päijät-Hämeen
tutkimusseuran arkeologiajaos sai alkunsa
Helsingin yliopiston avoimen korkeakoulun
arkeologian opinnoista, joille osallistuneet
kurssilaiset liittyivät yhteydenpidon jatkami-
seksi tutkimusseuraan ja perustivat sille arke-
ologisen jaoston (Forsius 2010: 146). Pohjan-
maalla harrastustoiminta sai osin alkunsa siitä,
etteivät ammattiarkeologit ehtineet vastata ar-
keologisen kiinnostuksen kasvuun, minkä seu-
rauksena harrastajat alkoivat myös kouluttaa
toisiaan (Miettinen 1987). Tietoutta on haettu
erinäisissä yhdistyksissä myös järjestämällä lu-
entoja ja retkiä arkeologiaan liittyen. Ympäri

9
Arkeologian harrastusyhdistykset Suomessa
Suomen ja ulkomaille asti vieneet arkeologiset
ryhmämatkat onkin todettu suosituiksi harras-
tajien kesken (Mäki 2020: 161).
Yhteistyö arkeologien kanssa
Yhteistyö harrastajien ja arkeologien välillä
koettiin tärkeäksi jo varhain. Vuonna 1995
Suomen arkeologinen seura järjesti valtakun-
nallisen harrastaja-arkeologien tapaamisen,
johon osallistui neljän yhdistyksen jäseniä
sekä yhdistyksiin kuulumattomia harrasta-
jia (Halinen 1995: 3). Vastaava tapaaminen
järjestettiin seuran toimesta ainakin kerran
toistamiseen (Huurre 2002). Tämän lisäksi
yhdistykset saattoivat järjestää omia tapaami-
siaan museoiden ja Museoviraston arkeolo-
gien kanssa. Esimerkiksi Ango ry:n hallitus
ja Museoviraston Paula Purhonen järjestivät
1990-luvulla vuosittaisia tapaamisia ajankoh-
taisten asioiden tiimoilta.
Vuodesta 2013 alkaen Museovirasto alkoi jär-
jestää arkeologian harrastajatapaamista osana
vuotuisia kenttätöiden esittelypäiviä. Tapah-
tuma sai alkuunsa harrastajien toiveesta saada
Museovirastolta tietoa ja neuvoa harrastami-
sen kannalta tärkeistä asioista. Harrastajata-
pahtuma on sisältänyt vapaamuotoista kes-
kustelua arkeologian ajankohtaisista asioista,
minkä lisäksi eri toimijat ovat voineet esitellä
omaa toimintaansa lyhyin puheenvuoroin
(Maaranen 2016).
Arkeologisen tutkimuksen näkökul-
masta yhdistykset ovat olleet merkittävässä
roolissa arkeologisten kaivausten järjestäjänä,
rahoittajana sekä vapaaehtoisen työvoima-
resurssin koordinoijina. Koska arkeologiseen
perustutkimukseen on tarjolla varsin vähän
muuta rahoitusta, monet kaivaukset olisi-
vat jääneet toteuttamatta ilman yhdistysten
tukea. Yhdistysten tuella on myös voitu to-
teuttaa sellaisia analyyseja, joihin ei muuten
olisi ollut rahoitusta. Esimerkiksi Satakunnan
Kuva 3: Satakunnan arkeologisen seuran jäseniä tutkimassa Pyheensillan ryhmän aikaista asu-
muspainannetta Harjavallassa vuonna 2023. Kuva: T. Väisänen.

10
Väisänen & Fast
arkeologinen seura sponsoroi vuoden 2023
Harjavallan Hiittenharjun asumuspainanteen
mikropartikkelianalyysin, jossa maanäytteistä
ja esineistä pyrittiin löytämään mikroskoop-
pisia kuituaineksia kuten karvoja, kasvikui-
tuja ja linnunsulan fragmentteja (Kirkinen
2023).
Rahoituksen lisäksi yhdistykset ovat
edistäneet kaivausten toteuttamista myös
muilla tavoin, kuten edistämällä jäsenistönsä
osaamista koulutuksen ja luentojen kautta.
Arkeologit ovat ajoittain esittäneet huolen ar-
keologisten laatuvaatimusten toteutumisesta
tilanteissa, joissa kaivajana toimii joku muu
kuin koulutettu ammattilainen (Moilanen
et al. 2019: 6). Harrastajien muodostamien
yhdistysten kautta voidaankin varmistaa,
että yleisökaivauksille osallistuu koulutettuja
ja kokeneita arkeologian harrastajia. Tämä
osaltaan vähentää kaivauksia järjestäneiden
arkeologien työtaakkaa, ja kokeneet kaivajat
voivat myös osaltaan tukea ensikertalaisia esi-
merkiksi kaivausten käytäntöjen ja kaivaus-
tekniikan osalta (Väisänen 2018: 35).
Yhdistysten tulevaisuudesta
Yksi arkeologisten yhdistysten keskeisistä
haasteita viime vuosina on ollut aktiivisten
toimijoiden vähentyminen ja ikääntyminen
(Mäki 2020: 161). Tämän seurauksena osa
1990-luvulla perustetuista yhdistyksistä on
sittemmin lopettanut toimintansa tai niiden
toiminta on muuttanut muotoaan. Mikkelin
harrastaja-arkeologien toiminta on supistu-
nut 2000-luvulla lähinnä löytöesineiden ja
-paikkojen tunnistamiseksi, eikä Keski-Suo-
men Muinaistutkijoiden toimintakaan ole
näyttäytynyt aktiivisena viime vuosien osalta
(Partanen, H., sähköpostiviesti 19.1.2020).
Tuuran toiminta lienee lakannut jo ennen
Kierikkikeskuksen perustamista (Lehtinen,
L., sähköpostiviesti 2.2.2023).
Arkeologisten yhdistysten tulevai-
suuteen vaikuttaa myös sosiaalinen media. Yh-
teistyö muiden harrastajien ja arkeologien kes-
ken on saanut uusia ulottuvuuksia Facebookin
keskusteluryhmissä, missä kuvia uusista irto-
löydöistä ja mahdollisista muinaisjäännöksistä
jaetaan yhdessä tarkasteltaviksi. Keskustelu-
ryhmien kaltaiset yhteisöt voivatkin vähentää
tarvetta perinteiselle yhdistysmuotoiselle toi-
minnalle. Toisaalta verkossa käytävät keskus-
telut voivat osaltaan kannustaa syventämään
omaa tietoutta sekä tukemaan arkeologista tut-
kimusta yhdistysten kautta. Kaikkea toimintaa
ei voida myöskään järjestää verkossa, mistä
kertoo esimerkiksi yhdistysten järjestämien
ryhmämatkojen säilynyt suosio (Mäki 2020:
161).
Tällä hetkellä maakunnallisista yh-
distyksistä aktiivisina voidaan pitää seitsemää
yhdistystä; Angoa, Jatulia, Päijät-Hämeen tut-
kimusseura ry:n arkeologijaostoa, Sarsaa, Sata-
kunnan arkeologista seuraa, Turun maakunta-
museon ystävät ry:n arkeologian jaostoa sekä
Österbottniska fornforskningssällskapetia.
Näistä varsinaista kaivaustoimintaa järjestävät
Ango, Jatuli ja Satakunnan arkeologinen seura.
Muilla yhdistyksillä toiminta näyttää keskitty-
vän pikemminkin julkaisutoimintaan, retkiin
ja luentotilaisuuksiin, vaikkakin seurojen jäse-
niä osallistuu vuosittain myös muiden tahojen
järjestämille kaivauksille.
Yhdistysten määrää voidaan pitää
varsin pienenä ja arkeologian yhdistysmuo-
toiset harrastusmahdollisuudet rajoittuvatkin
maantieteellisesti pienelle alueelle. Koska arke-
ologisten yhdistysten perinteet ovat Suomessa
vielä nuoria, yhdistysten toiminnan jatkuvuus
riippuu niiden houkuttelevuudesta sekä uusien
toimijoiden sitouttamisesta. Sukupolvenvaih-
doksen koittaessa selviää, millaiselta yhdistys-
kenttä näyttää tulevaisuudessa.

11
Arkeologian harrastusyhdistykset Suomessa
Bibliograa
Ahtiainen, K. 2008. Lehden havinaa. Arkeologia
NYT! 4/2008: 3–4.
Fast, J. 1997. Karjaa Degerby Domargård. Merovin-
gi-/viikinkiaikaisen polttokalmiston kaivaus ja
rautakautisen asuinpaikan koekaivaus. Tutki-
musraportti. Museovirasto.
Forsius, A. 2010. Päätössanat. H. Poutainen
(toim.) Hirviveneestä hullunkaaliin. Mui-
naisuskomukset arkeologisen aineiston tul-
kinnassa. Hämeenlinna: Päijät-Hämeen tut-
kimusseura.
Halinen, P. 1995. SARKS:n syyskokous ja harras-
taja-arkeologitapaaminen Kansallismuseos-
sa 30.9. Muinaistutkija 4/1995: 3.
Herrala, R. 2004. Tervetuloa Tuluskiven pariin!
Tuluskivi: 2.
Hirviluoto, A. 1992. Arkeologit ja muinaisuuden
harrastajat. Muinaistutkija 1/1992: 3–8.
Huurre, M. 2002. Suomen arkeologisen seuran
vaiheita. Suomen arkeologinen seura.
http://www.sarks./arkisto/historiikki.html
(Luettu 23.12.2022).
Immonen, V. & Kinnunen, J. 2020. Kulttuurinen
kestävyys 2010-luvun metallinilmaisinhar-
rastuksessa. Muinaistutkija 2/2020: 2–25.
Jatuli ry. 2019. Toimintakertomus vuodelta 2018.
http://yhdistykset.ekarjala./jatuli/Toimin-
takertomus%202018.pdf (Luettu 23.12.2022)
Keränen, A. 1994. Arkeologian harrastustoimin-
taa Turun seudulla. Muinaistutkija 1/1994:
13–15.
Kirkinen, T. 2023. Harjavalta Hiittenharju, myö-
häisneoliittinen asuinpaikka. Maanäytteiden
ja kvartsiesineiden pintojen kuituanalyysi
2023. Raportti.
Kuusisto, K. 2021. Keskiaikaharrastajien kulttuuri-
perintöasiantuntijuus historiakulttuurien käy-
tännöllisen aktiivisuuden kentällä. Pro gradu
-tutkielma. Jyväskylän yliopisto, kulttuuriym-
päristön tutkimuksen maisteriohjelma.
Lehtinen, L. 2014. Vapaa-ajan arkeologit. P. Ha-
linen, V. Immonen, M. Lavento, T. Mikkola,
A. Siiriäinen & P. Uino (toim.) Johdatus ar-
keologiaan: 451–456. Helsinki: Gaudeamus.
Leskinen, M. 1979. Salomon Wilskman: merkilli-
nen ja merkittävä Junnoon Salu. E. Ahlberg
(toim.) Ky tösav ut XIII: 207–217. Seinäjoki:
Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto.
Maaranen, P. 2016. Yli 30 vuotta arkeologisten
kenttätöiden esittelypäiviä Museovirastos-
sa. Museoviraston blogi. http://blogi.nba.
/2016/arkeologisten-kenttatyopaivien-his-
toriaa (Luettu 23.12.2022).
Marila, M. & Ilves, K. 2021. Maritime Archaeology
in Finland: History and Future Tasks. Journal
of Maritime Archaeology 16: 333–351.
Miettinen, M. 1987. Harrastaja-arkeologia, mitä,
miksi, miten? Puhe maakunnallisessa mu-
seopäivässä Kainuun museossa 18.11.1987.
Miettinen, M. 2002. Jämsä 65 Hietamäki. Kivi-
kautisen asuinpaikan koekaivaus. Tutkimus-
raportti. Museovirasto.
Mikkola, E. & Talvio, T. 2000. A silver coin hoard
from Orijärvi, Kihlinpelto in Mikkeli rural
commune, province of Salo, Eastern Finland.
Fennoscandia archaeologica XVI: 129–138.
Moilanen, U., Jokela, J., Siltainsuu, J., Aalto, I.,
Koivisto, A., Viljanmaa, S. & Näränen, J.
2019. Yleisökaivauksen suunnittelun ja to-
teutuksen hyvät käytännöt. Muinaistutkija
3/2019: 2–17.
Mäki, M. 2020. Polkuja esihistoriasta tulevaisuuk-
siin. Matkailun tulevaisuuksia ja toimijoita
arkeologisilla maastokohteilla. Kansatieteel-
linen arkisto 61. Helsinki: Suomen Muinais-
muistoyhdistys.
Parkkonen, A. 2022. Juusjärven esihistoriallisen
kalliomaalauksen puhdistamishanke. Mui-
naistutkija 3/2022: 22–33.
Partanen, H. 1994. Mikkelin harrastaja-arkeolog-
it. Muinaistutkija 1/1994: 10–12.
Purhonen, P. 1994. Harrastaja-arkeologit ja Mu-
seovirasto. Arkeologia NYT! 2/1992: 3–5.
Rantanen, P. 2012. Arkeologian harrastajaseurat
esittäytyvät, osa 2: Ango ry. Hiisi 1/2012: 6–8.
Rantanen, P. 1994. Arkeologian harrastajien
järjestäytyminen pääkaupunkiseudulla.
Muinaistutkija 1/1994: 7–9.
Rantanen, P., Kangasmaa, A., Lehtinen, K., Sep-
pinen, M. & Tuovinen, A.-P. 2022. Arkeologi-
an harrastajat Ango ry 2002–2022. Helsinki:
Ango ry.
Sarsa ry. 2011. Arkeologian harrastajaseurat esit-
täytyvät, osa 1: Sarsa ry. Hiisi 2/2011: 11–12.
Schulz, H.-P. 2008. NAU 2007. Kruunupyy Ala-
veteli. Honkobackharjun jätinkirkko. Arke-
ologiset tutkimukset 6.8. –17.8.2007. Tutki-
musraportti. Kroboby Folkhögskola & K.-H.
Renlundin museo.

12
Väisänen & Fast
Silén, S. 2007. Muinaisuuden metropostia
nykypäivään. Pihtiputaan kulttuuri-
ympäristöohjelma. Helsinki: Keski-Suomen
ympäristökeskus.
Siltainsuu, J. 2012. Voimavara vai uhka? Yleisön
ja asiantuntijan kohtaaminen yleisökaivauk-
sella. Pro gradu -tutkielma. Helsingin ylio-
pisto, arkeologian oppiaine.
Takala, H. 1992. Arkeologian harrastajan opas.
Helsinki: Kirjayhtymä Oy.
Vilén, H., Kumlander, H. & Eloranta, M. 2011.
Neljännesvuosisata ystävätoimintaa. Turun
maakuntamuseon ystävät – Åbo landskaps-
musei vänner 1983–2008. M. Söderström
(toim.) ABOA 2007–2008: 211–231. Turku:
Turun maakuntamuseo.
Väisänen, T. 2018. Opiskelijana harrastajien jouk-
ossa. Hiisi 1/2018: 34–38.
Väisänen, T. 2023. Satakunnan arkeologinen
seura – uuden yhdistyksen alkutaival. Hiisi
1/2023.
Westlin, C. 1999. Arkeologisk Undersökning.
Pörnullbacken. Vörå sn. Arkeologisk Rap-
port. Umeå Universitetet, Institutionen för
Arkeologi.
Teemu Väisänen on Turun yliopiston tohto-
rikoulutettava. Hän on toiminut Angon
jäsenenä ja toimii parhaillaan Satakunnan
arkeologisen seuran puheenjohtajana.
teemu.t.vaisanen@utu.
Jan Fast on Helsingin yliopiston tohtorikou-
lutettava. Hänellä on pitkä kokemus arkeo-
logian popularisoinnista, ja hän on ollut pe-
rustamassa Angoa ja Sarsaa.