Content uploaded by Aino Rantamäki
Author content
All content in this area was uploaded by Aino Rantamäki on May 30, 2023
Content may be subject to copyright.
284 HALLINNON TUTKIMUS 3/2023
”Kun talo on tulessa, on keskustelua
vaikea käydä”
– Tapaustutkimus informaatioresilienssin ilmaantumisesta
koronapandemian aikana
Aino Rantamäki
ABSTRACT
“When the house is on fire, it is difficult
to have a conversation” – Case study on
the emergence of information resilience
during the COVID-19 pandemic
Resilience refers to the ability of people, organ-
izations, or societies to cope with disturbances
or crises. is research focuses on information
resilience as a specic information-related form
of resilience, and on the dierent ways it has
emerged during the COVID-19 pandemic in
the Finnish context. e data consist of articles
on pandemic governance. e data were analyz-
ed using abductive content analysis. e results
indicate that systemic information resilience has
emerged more strongly than agent-level infor-
mation resilience which reinforces the impor-
tance of systemic understanding considering
both resilience and preparedness. e current
research also nds that information resilience is
not a linear process but a circulating and emerg-
ing phenomenon that requires continuous de-
velopment before, during and aer crises.
JOHDANTO
Resilienssi tarkoittaa ihmisten, organisaatioiden
tai systeemien kykyä selviytyä erilaisista kriisi-
tilanteista. Resilienssi yksilön ominaisuutena
tai psykologisen selviytymisen mekanismina on
tutkimuksessa paljon käsitelty ilmiö (Richard-
son ym. 1990; Rutter 1985). Yksilön näkö kul-
man lisäksi resilienssiä on tarkasteltu esimerkik-
si organisaatioiden tutkimuksessa (Duchek
2020). Viime vuosina on kiinnitetty huomiota
resilienssin keskeisyyteen myös yhteiskunnalli-
sen päätöksenteon ja kriisivarautumisen kon-
tekstissa (Béland ym. 2020; Capano & Woo
Hallinnon Tutkimus 42 (3), 284–302, 2023
2017; Hyvönen ym. 2019). Yhteiskunnallisessa
resilienssikeskustelussa on nostettu esille eri-
tyisesti hallinnan (governance) näkökulma
(Birkland 2016; Capano & Woo 2017, 406).
Tällä on haluttu korostaa, kuinka perinteisten
hallinnollisten instituutioiden tekemän ohjauk-
sen sijaan resilienssin rakentumisen kannalta on
keskeistä kiinnittää huomiota sekä toimijoiden
monimuotoisuuteen että toiminnan monitasoi-
suuteen (Leite & Hodginson 2021, 16–17). Ene-
nevästi onkin kiinnostuttu siitä, miten ylhäältä
alaspäin tapahtuvan kriisijohtamisen sijaan voi-
daan hyödyntää alhaalta ylöspäin tapahtuvaa re-
silienssin rakentumista (Ireni-Saban 2012, 652).
Maailmaa ravistellut koronapandemia on
luonut uudenlaisia epävarmuuksia haastaen
myös yhteiskunnallista hallintaa ja resilienssiä.
Tä mä on näyttäytynyt muun muassa toimival-
tuuksiin liittyvinä epäselvyyksinä (OTKES 2021)
sekä viestinnän ja ohjauksen ristiriitaisuuksina
(Kihlström ym. 2021, 1). Vaikka näitä voidaan
tulkita erillisinä ja toisistaan riippumattomina
haasteina, voidaan niiden katsoa asettavan vaati-
muksia informaation keräämiselle, kokoamisel-
le, jakamiselle ja hyödyntämiselle. Kaikkia ko-
ronapandemian synnyttämien epävarmuuksien
seurauksia ei voida vielä arvioida. Jo nyt voidaan
kuitenkin tehdä tulkintoja siitä, kuinka infor-
maatioresilienssi, eli yhteiskunnan kyky selviy-
tyä erilaisten informaatioon liittyvien häiriöi-
den kanssa, on näyttäytynyt pandemian aikana.
Yleisen hallintoa koskevan resilienssiajattelun
(esim. Duit 2015) sijaan informaatioresilienssi
kiinnittää huomion spesisti yhteiskunnan ja
sen toimijoiden selviytymiseen informaatioon
liittyvien haasteiden ja mahdollisuuksien kanssa.
Erilaisten tietoon liittyvien käsitteiden välinen
suhde ei ole yksiselitteinen. Esimerkiksi Nonaka
ja Takeuchi (1995) määrittelevät informaation
viestien virraksi, joka muuttuu tiedoksi yhdis-
ARTIKKELIT | RANTAMÄKI 285
tettynä vastaanottajan ymmärrykseen ja arvoi-
hin. Wilsonin (1992) mukaan tiedolla viitataan
enemmän ymmärrykseen ja osaamiseen infor-
maation kuvatessa toimijoiden välillä kulkevaa
dynaamista resurssia. Edellä esitettyä mukaillen
informaatiolla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa
eri toimijoiden hyödynnettävissä olevaa ainee-
tonta resurssia. Informaatiokäsitteen käytön on
katsottu mahdollistavan tietokäsitettä parem-
min yksilötasolta irrottautumisen ja ilmiön ylei-
semmän tarkastelun. Informaatioresilienssin ja
sitä tukevien tekijöiden analysointi auttaa paitsi
ymmärtämään, myös vahvistamaan yhteiskun-
nan ja sen toimijoiden häiriönsietokykyä yhä
monimutkaisemmaksi muuttuvassa informaa-
tioympäristössä. Ymmärryksen lisääminen in-
formaatioresilienssiä mahdollistavista tekijöistä
auttaa myös hallinnon toimijoita rakentamaan,
vahvistamaan ja ylläpitämään informaatiore-
silienssiä tukevia yhteiskunnallisia rakenteita
ja sitä kautta kriisinkestävämpää yhteiskuntaa
(Yang 2020).
Tämän tutkimuksen lähtökohtana on ajatus
siitä, että informaatioresilienssi auttaa toimi-
maan epävarmassa ja jatkuvasti muuttuvassa
toimintaympäristössä sekä vahvistamaan yhteis-
kunnan ja sen toimijoiden kykyä selviytyä eri-
laisista häiriötilanteista. Rantamäen ja Jalosen
(2022, 43–45) tapaan informaatioresilienssi
nähdään epävarmassa ympäristössä tapahtuva-
na ja eri toimijoiden vuorovaikutuksessa syn-
tyvänä emergenttinä ilmiönä, joka vahvistaa
toimijuutta ja lieventää informaatioon liittyviä
haavoittuvuuksia. Emergenssillä eli ilmaantu-
misella (emergence) tarkoitetaan sitä, kuinka
vuorovaikutuksessa syntyy jokin osatekijöitään
suurempi tai niistä eroava kokonaisuus, joka
kuitenkin samalla toimii näihin tekijöihin vai-
kuttavana rakenteena (Holland 2000; Puustinen
& Jalonen 2020, 24). Ilmaantuminen ymmärre-
tään kehämäiseksi ja vaikutuksiltaan kaksisuun-
taiseksi tapahtumasarjaksi. Tässä tutkimuksessa
emergenssi ymmärretään erilaisten toimijoiden
tai systeemien välisissä suhteissa ilmaantuvaksi
ilmiöksi. Tämä tarkoittaa samalla sitä, ettei in-
formaatioresilienssin ilmaantuminen ole yksin
yhdenkään tietyn toimijan vastuulla vaan se
syntyy osana eri toimijoiden ja järjestelmien
vuorovaikutusta. Emergenssi viittaa siihen,
kuinka vuorovaikutuksessa syntyy jotain kollek-
tiivista, jota ei voida päätellä yksittäisten toimi-
joiden käyttäytymisestä (Mitleton-Kelly 2003).
Informaatioresilienssin kohdalla ilmaantumisen
ajatus on keskeinen, sillä se korostaa yksittäisten
toimijoiden tai prosessien sijaan systeemistä nä-
kemystä yhteiskunnallisen kriisinkestävyyden
vahvistumiseen. Samalla se korostaa hallinta-
ajattelulle keskeisen verkostomaisuuden tärkeyt-
tä myös yhteiskunnan iskunkestävyyden raken-
tumisessa.
Yhteiskunnallisen informaatioresilienssin
ilmaantumista tarkastellaan tässä artikkelissa
pandemianhallintaa käsittelevän aineiston va -
lossa. Aineistona on käytetty Helsingin Sano-
missa julkaistuja pandemianhallintaan liittyviä
artikkeleita, jotka on julkaistu kahden Suomessa
julistetun poikkeusoloajanjakson (keväät 2020
ja 2021) aikana. Pandemianhallinnalla tarkoi-
tetaan niitä erilaisia tiedon tuottamiseen, hyö-
dyntämiseen tai jakamiseen liittyviä keinoja,
joita kahden poikkeusoloajanjakson aikana on
käytetty pandemian yhteiskunnallisten vaiku-
tusten minimoimiseksi. Pandemianhallintaan
keskittyvää näkökulmaa perustellaan sillä, että
kriisinkestävyyden kannalta keskeisenä on näh-
ty, kuinka ihmisten käyttäytymiseen pystytään
vaikuttamaan saatavilla olevan tiedon avulla
(Mauranen ym. 2021, 29). Tutkimuksen tavoit-
teena on lisätä ymmärrystä informaatioresi-
lienssistä ja sen ilmaantumisen dynamiikasta.
Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tutkimusky-
symys on muodostettu seuraavasti: Miten infor-
maatioresilienssi ilmaantui pandemianhallintaa
käsittelevässä media-aineistossa?
Informaatioresilienssin ilmaantumiseen pu-
reutuva tutkimus on hallintotieteellisesti merki-
tyksellistä erityisesti kolmesta syystä. Ensinnäkin
vaikka hallinnan informaatioresilienssiä on tar-
kasteltu käsiteanalyyttisin keinoin muodostaen
koottua ymmärrystä ilmiön piirteistä ja taus-
toista (Rantamäki & Jalonen 2022), ei ilmiötä
itsessään ole tutkittu hallinnan kontekstissa
em piirisellä aineistolla. Tämän tutkimuksen
tarkoituksena on vastata tähän tutkimustarpee-
seen ja siten myös resilienssiä kohtaan esitettyyn
kritiikkiin käsitteen käytettävyyttä häiritsevästä
monitulkintaisuudesta ja harhaanjohtavuudesta
(Birkland 2016, 117). Tutkimus luo empiriaan
nojaavan tulkinnan informaatioresilienssin il-
maantumisesta täsmentäen samalla sekä käsitet-
tä että sen taustalla vaikuttavia tekijöitä. Toiseksi
resilienssitutkimuksen katvealueena on nähty
286 HALLINNON TUTKIMUS 3/2023
resilienssiä rakentavien sosiaalisten mekanis-
mien, kuten itseorganisoitumisen ja emergent-
tien ominaisuuksien, tunnistaminen (Duit 2015,
376). Tarkastelemalla informaatioresilienssin il -
maantumista empiirisessä aineistossa voidaan
löytää näitä erilaisia mekanismeja ja niiden vä-
lisiä yhteyksiä. Informaatioresilienssin rakentu-
miseen vaikuttavien sosiaalisten mekanismien
tunnistaminen auttaa kohdentamaan hallinnon
toimia yhteiskunnallista informaatioresilienssiä
tukevasti. Samalla vastataan osaltaan resiliens-
siajattelua ja hallintotieteitä yhdistävään kysy-
mykseen siitä, kuinka resilienssiä on mahdollis-
ta hallinnan keinoin kehittää (Duit 2015, 377).
Kolmanneksi resilienssin itsensä empiirinen
todentaminen on toistaiseksi ollut puutteellista.
Resilienssin olemassaoloa on pystytty todenta-
maan retrospektiivisesti häiriötilanteiden jäl-
keen tarkasteltaessa esimerkiksi sitä, miten eri-
laiset organisaatiot ovat selviytyneet häiriötilan-
teista kyeten jatkamaan toimintaansa (Duchek
2020). Informaatioresilienssin ilmaantumisen
empiirinen analyysi antaa yhden tavan kurkis-
taa resilienssin ”mustaan laatikkoon” (Duchek
2020, 222) auttaen mahdollistamaan resilienssin
havainnoimista ja tukemista jo kriisitilanteita
edeltävästi tai niiden aikana.
INFORMAATIORESILIENSSI HALLINNAN
ILMIÖNÄ
Resilienssiä on eri tieteenaloilla tarkasteltu
useasta eri näkökulmasta, jotka voidaan karkeas-
ti jakaa psykologiseen, ekologiseen ja sys tee mi-
seen näkemykseen (Bourbeau 2018). Näis tä psy-
kologian ja ekologian alan tutkimukset ovat tar-
kastelleet resilienssiä yksilön tai systeemin omi-
naisuutena tai kyvykkyytenä (Gibbs Springer
2012; Holling 1973). Psykologian ja ekologian
alan tutkimuksessa on tutkimuksellisesti kes-
keistä se, että koska resilienssin katsotaan ole-
van odottamattoman häiriön ilmetessä realisoi-
tuva ominaisuus (Valli 2020), on resilienssin
olemassaoloa pääsääntöisesti mahdollista tar-
kastella vasta kriisitilanteen jälkeen (Anholt
2020). Tyypillisesti resilienssin olemassaoloa
onkin tutkittu jälkikäteen arvioiden suotuisien
lopputulosten taustalla olevia tekijöitä (Duchek
2020, 221). Sosioekologisiin systeemeihin liitty-
vässä resilienssitutkimuksessa on alettu enene-
västi kiinnittää huomiota resilienssin taustalla
vaikuttavaan sekä systeemin sisäisten tekijöiden
väliseen että systeemin ja sen ympäristön väli-
seen vuorovaikutukseen (Anderson & Guo 2021,
1; Ireni-Saban 2012, 655). Tämä on samalla siir-
tänyt mielenkiinnon kohdetta erilaisten ominai-
suuksien ja kykyjen lisäksi resilienssin ilmaan-
tumiselle suotuisan ympäristön luomiseen.
Yksi keskeinen ero resilienssiä käsittelevässä
tutkimuksessa liittyy resilienssin vaikutuksiin,
jotka on aikaisemmassa tutkimuksessa määri-
telty kahdella tavalla. Resilienssi voi auttaa häi -
riötä kohtaavaa toimijaa palautumaan kriisiä
edeltäneeseen tasapainoon (Birkland 2016,
117). Toisaalta resilienssi voi tukea toimijaa
muut tumaan ja adaptoitumaan kriisin aikana
ja sen jälkeen kohdatakseen seuraavan häiriö-
tilanteen valmiimpana (Dagdeviren ym. 2015,
2). Nämä erilaiset tavoitteet eivät väistämättä
ole toisiaan poissulkevia. Esimerkiksi Rajala ja
Jalonen (2022) ovat tuoneet esille ajatuksen puo-
lustavasta ja hyökkäävästä resilienssistä, joita
molempia on tarvittu koronapandemian hallin-
nan yhteydessä. Näistä puolustavan resilienssin
ajatus ydintoimintojen turvaamisesta resonoi
tasapainottavan resilienssin kanssa, kun taas
hyökkäävän resilienssin pyrkimys oppimiseen
ja innovointiin on hyvin samankaltainen muut-
tumiseen tähtäävän resilienssiajattelun kanssa.
Informaatioresilienssi tulkitaan tässä tutki-
muksessa systeemiseksi ilmiöksi, joka ilmaan-
tuu eri toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa
ja epävarmuuden vallitessa. Siinä, missä yleinen
resilienssi nähdään laveasti kykynä selviytyä eri-
laisista kriisitilanteista, täsmentää informaatio-
resilienssi näkemystä nimenomaisesti informaa-
tioon sekä ympäristön epävarmuustekijänä että
häiriötilanteeseen vastaamiseen liittyvänä resurs -
sina. Keskeisenä lähtökohtana on ajatus siitä, et-
tä saatavilla oleva tieto ei ole koskaan täydellistä,
vaan jokaiseen tilanteeseen liittyy enemmän tai
vähemmän epävarmuutta. Sen sijaan, että epä-
varmuus nähtäisiin lamauttavana uhkana, toimii
se ideaalitilanteissa tietotarpeiden täyttämiseen
kannustavana ympäristötekijänä (Jalonen 2020,
78). Esimerkiksi resilienteissä organisaa tioissa
haasteet nähdään mahdollisuuksina oppia
(FitzGerald ym. 2021, 3). Systeemiseksi ilmiön
tekee sen moniulotteisuus, jota voidaan tarkas-
tella esimerkiksi toimijoiden moniäänisyyden,
toiminnan tasojen monitahoisuuden tai tiedon
käyttöön liittyvien yhteisöjen kyt keytyneisyyden
kautta. Informaatioresilienssi on ilmiö, jota itses-
sään ei rakenneta, vaan se ilmaantuu suotui sien
ARTIKKELIT | RANTAMÄKI 287
olosuhteiden vallitessa. (Rantamäki & Jalo nen
2022.) Näihin suotuisiin olosuhteisiin ja niiden
vahvistamiseen on kuitenkin mahdollista vai-
kuttaa esimerkiksi luomalla tietopohjan moni-
naisuutta tukevia monisuuntaisia yhteyksiä sekä
vahvistamalla eri toimijaryhmien välistä luotta-
musta. Systeeminen näkökulma kytkee infor-
maatioresilienssin hallinnan kontekstiin koros-
tamalla monitoimijaisuutta ja yhteistoimin taa.
Kriisitilanteissa toimiessa vuorovaikutus voi
näyt täytyä muutoksia ja uudenlaisia ajatte lu -
tapoja eteenpäin vievänä tai aikaisempaan toi-
mintaan ja vanhoihin malleihin tukeutuvana.
Näin vuorovaikutuksen tavat kytkeytyvät resi-
lienssiteorian käsityksiin kriisiä edeltävään ti-
lan teeseen palaamisesta (bounce back) tai krii -
sin jälkeiseen uudistumiseen tähtäämisestä
(bounce forward) (Duit 2015, 367; FitzGerald
ym. 2021, 3) sekä ajatukseen puolustavasta ja
hyökkäävästä resilienssistä (Rajala & Jalonen
2022). Systeemiseen tasapainoon liittyvää vuo-
rovaikutusta on resilienssin kohdalla kritisoitu
siitä, että se tuo keskiöön enemmänkin olemas-
sa olevat rakenteet eikä jätä tilaa toimijuudelle
(Capano & Woo 2017, 413–414). Toisaalta resi-
lienssiajattelua itsessään on kritisoitu siitä, että
se pyrkii siirtämään vastuuta selviytymisestä
hallinnan tasolta yksilöille (Dagdeviren ym.
2015, 11–12) tai paikallistasolle (Rogers 2013,
391). Informaatioresilienssin ajatus vastaa tähän
kritiikkiin kiinnittämällä huomion siihen, että
resilienssin mahdollistuminen ei ole kiinni yk-
sittäisistä rakenteista tai toimijoista, vaan niiden
systeemisessä vuorovaikutuksessa rakentuvasta
verkostosta ja siitä syntyvästä kehityksestä. In-
formaatioresilienssin emergentti luonne tuo
esille sen, kuinka kyse on eri osatekijöiden vuoro -
vaikutuksessa kehkeytyvästä ilmiöstä, jota ei kui -
tenkaan voida jakaa takaisin tekijöihinsä eikä
täten vastuu ilmaantumisesta voi nojata yksin
yhteenkään yksittäiseen osatekijään. Kyse on
siitä, että yksinään systeeminen ajattelutapa tai
vahva luottamus eivät takaa informaatioresi-
lienssin ilmaantumista, eikä havaitun informaa-
tioresilienssin ilmaantumista taas voida johtaa
suoraan esimerkiksi ympäristön epävarmuuden
tuottamasta tietopuutteiden täyttämisen tar-
peesta. Tarkastelun kohteeksi onkin otettava näi -
den eri tekijöiden välinen dynamiikka ja tässä
dynaamisessa vuorovaikutuksessa syntyvä
osiaan suurempi kokonaisuus (vrt. emergenssi).
Informaatioresilienssin ennakkoehdoiksi on
määritelty yhteiskunnallinen portinvartijuus eri
muodoissaan, sosiaalinen pääoma sitä raken-
tavine monitahoisine linkkeineen, erilaiset yh-
teiskunnalliset instituutiot sekä tulevaisuuden
ennakointi (Rantamäki & Jalonen 2022, 45).
Näistä kolmea ensimmäistä läpileikkaa ajatus
luottamuksesta, sillä kuvattujen ennakkoehto-
jen tarkoituksena voidaan nähdä luottamuksen
rakentumisen tukeminen. Luottamus on myös
kuvattu yhtenä systeemien yleisen resilienssin
keskeisistä rakennuspalikoista (Duit 2015, 373).
Myös Juntunen ja Hyvönen (2020) kuvaavat in-
formaatioresilienssiä luottamuksen ja sivistyk-
sen pohjalta rakentuvana konstruktiona. Luot-
tamuksen puute hallinnon toimijoiden ja pai-
kallisten toimijoiden välillä voi paitsi vahvistaa
olemassa olevia haavoittuvuuksia, myös vähen-
tää paikallistason toimijoiden uskoa annettuja
ohjeita kohtaan kriisin yllättäessä (Kapucu &
Sadiq 2016, 60). Luottamus nähdään tässä tut-
kimuksessa laajemmin joko luottamuksena yh-
teiskunnallisiin instituutioihin tai rakenteisiin,
luottamuksena toisiin ihmisiin tai luottamuk-
sena omiin taitoihin ja kykyihin (Cerna 2014).
Luottamus toimii siis eräänlaisena yhteiskunnal-
lisena sidosaineena (Simmel 1978) tai keinona
jäsentää todellisuuden ja erilaisten sosiaalisten
suhteiden monimutkaisuutta (Luhmann 1979).
Luhmannia (1995) mukaillen voidaan ajatella,
että jokainen systeemi testaa ensin luottamuk-
sen ryhtyen vasta sen jälkeen prosessoimaan
informaatiota.
Tulevaisuuden ennakointi kytkeytyy erilais-
ten tahojen toimijuuteen, jossa kyse on muun
muassa siitä, suhtaudutaanko tulevaisuuden
ilmiöihin aktiivisesti niitä ennakoiden tarkoit-
taen esimerkiksi erilaisten heikkojen signaalien
tunnistamista ja niihin tarttumista (Béland ym.
2020, 273). Rogers (2013, 391) onkin todennut,
että yhteiskunnallisen turvallisuuden kohdalla
kukaan ei ole vain passiivinen avun vastaanot-
taja, vaan kaikilla on oma roolinsa valmistautu-
misessa, kriisitilanteessa toimimisessa tai vii-
meistään tapahtuneesta oppimisessa. Toimijuus
ilmentää myös sitä, minkälaisissa rooleissa tie-
don tuottajat ja välittäjät toimivat paitsi omissa
systeemeissään, myös erilaisten systeemien väli -
sillä rajapinnoilla (vrt. knowledge brokerage,
esim. Oldham & McLean 1996). Rajapinnat
voidaan nähdä joko systeemien välisinä esteinä
tai joustavina ja mahdollistavina elementteinä.
Tällä on merkitystä myös informaatioresiliens-
288 HALLINNON TUTKIMUS 3/2023
sin mahdollistumisessa, sillä joustavammat
rajapinnat mahdollistavat systeemien välisen
vuorovaikutuksen ja tiedonkulun vahvistaen
informaatioresilienssille suotuisia olosuhteita.
(Quick & Feldman 2014.)
Resilienssin operationalisointia on kuvattu
vähintäänkin vaikeaksi muun muassa sen sys-
teemisen luonteen vuoksi (Capano & Woo
2017, 418). Informaatioresilienssiä tutkittaessa
haasteeseen on vastattu kiinnittämällä ilmiö
hallinnan kontekstiin ja luomalla käsiteanalyy-
sin pohjalta ymmärrys paitsi sen vallitsevista
ominaisuuksista, myös sen ennakkoehdoista
(Rantamäki & Jalonen 2022). Kiinnittämisessä
on hyödynnetty Rogersin (2013, 392) ajatusta
siitä, että vaikka resilienssi itsessään on vaikeasti
mitattavissa, voidaan sen toteutumista tarkastel-
la osatekijöidensä kautta. Operationalisoinnissa
on käytetty tätä teoreettista pohjatyötä sekä sen
yhtymäpintoja hallintotieteelliseen resilienssi-
keskusteluun. Informaatioresilienssin ilmaantu-
miseen vaikuttavat tekijät on jäsennelty opera-
tionalisoinnin tueksi kuvioon 1.
Informaatioresilienssi käsitteellistetään tässä
tut kimuksessa ilmiöksi, jonka ilmaantu mi seen
vaikuttavat systeeminen lähestymistapa, moti-
voiva epävarmuus, monimuotoinen vuorovaiku-
tus, monitahoinen luottamus sekä yhteiskun-
nallinen toimijuus. Tässä tutkimuksessa näitä
tekijöitä on tarkasteltu informaatioresilienssin
ilmaantumisen tutkimiseksi häiriötilanteen ai-
kana. Emergenssin logiikkaa seuraten ilmaan-
tuminen on ymmärretty vuorovaikutuksessa
syntyväksi ja ilman yhtä tiettyä selkeää syytä ta-
pahtuvaksi ilmiöksi (Puustinen & Jalonen 2020,
24), jota voidaan kuitenkin tutkia tarkastelemal-
la erilaisilla areenoilla ja erilaisissa aineistoissa
näyttäytyvää yhteiskunnallisen vuorovaikutuk-
sen dynamiikkaa. Tutkimuksen avulla voidaan
tuottaa ymmärrystä systeemin eri osista ja nii-
den välisestä vuorovaikutuksesta, jotka ovat tä-
män ilmaantumisen pohjalla (Gear ym. 2018, 4).
TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN
Tässä tutkimuksessa analysoitiin informaatio-
resilienssin ilmaantumista sanomalehtiaineiston
avulla. Aineistoa lähestyttiin näytenäkökulmas-
ta, jolloin tekstin asiasisällön ja todisteenomai-
suuden sijaan huomiota kiinnitettiin tekstin
merkityksiin ja niiden tuottamiin kertomuksiin
(Puusa 2020). Vaikka tutkimusaineistona käy-
tettiin sanomalehtiaineistoa, hyödynnettiin sa-
nomalehtien tuottamaa joukkoviestintää me-
dian itsensä tutkimisen sijaan keinona tarkas-
tella yhteiskunnallista ja sosiaalista toimintaa
(vrt. Malmberg 2019, 247). Media nähtiinkin
tässä tutkimuksessa Ampujan ym. (2014, 24)
tapaan tutkimuskohteena olevan toimijan sijaan
väljemmin merkitysten välittäjänä. Tutkimus
toteutettiin hyödyntäen kahta eri ajanjaksoa ku-
vaavaa tapaustutkimusta. Tapaustutkimuksina
toimivat Suomessa julistetut koronapandemian
aikaiset poikkeusolot vuosina 2020 ja 2021. Tut-
ki muksen aineisto koostui Helsingin Sanomien
artikkeleista, jotka oli julkaistu näiden poikkeus-
oloajanjaksojen aikana. Aineistoksi valittiin Hel-
singin Sanomat, koska se on laajalle levinnein
kotimainen sanomalehti, joten sen katsottiin
edustavan kattavimmin sitä tietoa, mitä pande-
mianhallinnasta on perinteisen median kautta
jaettu (MediaAuditFinland 2021). Aineiston ha-
ku toteutettiin sähköisesti Helsingin Sanomien
sivuilta käyttäen hakusanaa korona* sekä tutki-
muskysymysten pohjalta muodostettuja sisään-
otto- ja poissulkukriteereitä (kuvio 2).
Aineiston analyysi toteutettiin käyttäen ab-
duk tii visesti etenevää teoriaohjaavaa sisällön-
analyysia (kuvio 3). Tässä tutkimuksessa teoria -
ohjaavalla sisällönanalyysilla tarkoitetaan sitä,
että analyysin yläluokat muodostettiin teoreetti-
sen viitekehyksen eli informaatioresilienssin
käsiteanalyysin pohjalta, mutta alaluokat nou-
Kuvio 1. Informaatioresilienssin ilmaantumiseen
vaikuttavat tekijät (mukaillen Rantamäki & Jalonen
2022).
ARTIKKELIT | RANTAMÄKI 289
sivat aineistosta (Tuomi & Sarajärvi 2018). Ylä-
luokiksi määriteltiin teorian pohjalta systeemi-
syys, epävarmuus, vuorovaikutus, luottamus ja
toimijuus. Nämä yläluokat toimivat paitsi ana-
lyysin etenemistä tukevina, myös tulosten esit-
tämistä jäsentävinä elementteinä. Abduktiivisen
analyysin logiikkaa mukaillen tutkimuksen
johtoajatus muodostui yhdistämällä taustalla
olevaa informaatioresilienssin teoreettista näkö-
kulmaa sekä aineiston perehtymisen myötä ra-
kentunutta ymmärrystä aineiston tutkimusky-
symykseen eli informaatioresilienssin ilmaan-
tumiseen vastaavasta sisällöstä (vrt. Aliseda
2006). Analyysimenetelmän valinta perustui
aja tukseen siitä, että tiukan teorialähtöisyyden
sijaan analyysi sallisi myös aineistosta nousevat
uudet avaukset.
Analyysin havaintoyksikkönä toimi yksittäi-
nen artikkeli. Analyysiyksiköksi määriteltiin
ajatus kokonaisuus, jota kuvaa esimerkiksi yhden
toi mijan ympärille rakentuva tarina yhdessä ar-
tikkelissa. Analyysiyksiköiden laajuus vaihteli
yhdestä lauseesta kokonaiseen kappaleeseen, ja
yksi analyysiyksikkö saattoi sisältää useampaan
alaluokkaan sopivia sisältöjä. Analyysiyksikön
valinnassa kiinnitettiin huomiota artikkelien
rakenteellisten piirteiden sijaan niiden merki tys -
sisältöihin. Äänessä olevien toimijoiden tunnis-
tamisen sijaan huomiota kiinnitettiin informaa-
tioresilienssin taustalla oleviin ilmiöihin. Ana lyy -
sin tukena käytettiin NVivo-ohjelmistoa, jonne
laadittiin yläluokista muodostuva koodausrun-
ko. Aineistoa ja yläluokista muodostettua koo-
dausrunkoa luettiin rinnakkain etsien aineis-
Kuvio 2. Aineistonhaku sisäänotto- ja poissulkukriteereineen (po = poikkeusolo).
Kuvio 3. Sisällönanalyysin eteneminen (Puusa 2020).
290 HALLINNON TUTKIMUS 3/2023
tosta yläluokkaan kuuluvaksi tulkittavia otteita.
Aineisto luettiin useaan kertaan kokonaiskuvan
muodostamiseksi ja aineistosta nousevien ala-
luokkien hahmottamiseksi. Aineistosta tun nis -
tettiin 2–3 alaluokkaa jokaista yläluokkaa koh-
den. Alaluokat toistuivat samoina poikkeuso-
lojen välillä, mutta niiden sisällöt ja keskeisyys
vaihtelivat tuoden esille poikkeusoloajanjakso-
jen eroavaisuudet. Varsinaisessa analyysivai-
hees sa aineisto käytiin läpi teemoitellen analyysi-
yksiköitä havaittuihin alaluokkiin. Alaluokkien
sisältöihin liittyvien poikkeusolojen välisten
eroavaisuuksien avulla rakennettiin neljä in-
formaatioresilienssin ilmaantumisen kuvausta.
Kuvaukset muodostivat kokonaisuuden, jossa
informaatioresilienssin ilmaantumista tarkastel-
tiin yhtäältä eri ajanjaksojen ja toisaalta eri taso-
jen näkökulmasta. Tulosten esittelyn yhteydessä
on nostettu aineistosta esille sellaisia kuvaavia
esimerkkejä, jotka havainnollistavat analyysin
etenemistä ja tulosten rakentumista.
TULOKSET
Tulokset muodostuvat informaatioresilienssin
ilmaantumista kuvaavien alaluokkien sisällöistä
sekä kahden eri poikkeusoloajanjakson välisistä
eroavaisuuksista. Yläluokista muodostuvaa koo -
dausrunkoa on hyödynnetty tulosten jäsentä mi -
sessä. Aineiston pohjalta muodostuneet alaluo-
kat sisältöineen on avattu taulukossa 1. Poik keus -
olojen aikaisia sisältöjä ja eroavaisuuksia ava-
taan tarkemmin esimerkkeineen taulukon jäl-
keen.
Taulukko 1. Aineistosta nousseet alaluokat selitteineen.
ARTIKKELIT | RANTAMÄKI 291
Tulokset on esitetty yläluokkien mukaisessa
esiintyvyysjärjestyksessä korostaen käsitellylle
poikkeusoloajalle ominaisia alaluokkia (kuvio
4). Alaluokkien esiintyvyys kuvaa sitä, kuinka
paljon alaluokkaan kuuluvia ilmiöitä käsiteltiin
aineistossa. Esiintyvyys ei kuitenkaan suoranai-
sesti ole yhteydessä tutkimuksen tavoitteeseen
selvittää informaatioresilienssin ilmaantumista.
Esiintyvyyttä keskeisempänä tässä tutkimukses-
sa nähtiinkin aineiston sisältämät tutkimuskysy-
myksen kannalta keskeiset merkitykset.
Ensimmäisten poikkeusolojen aikainen
informaatioresilienssi
Ensimmäisten poikkeusolojen aikana tiedon vä-
littäjyys näyttäytyi varovaisena, ja tietoon liittyvä
portinvartijuus oli vahvaa. Portinvartijuudella
viitataan tässä yhteydessä toimijuuteen, jonka
tarkoituksena on rajoittaa tiedon leviämistä tai
jakamista (Barzilai-Nahon 2009). Erityisesti
epävarman ja keskeneräisen tiedon jakamisen
suhteen esiintyi varovaisuutta ja suoranaista
Kuvio 4. Ylä- ja alaluokkien esiintyminen kahden eri poikkeusoloajan aikana.
177
58
81
38
79
33
22
24
249
135
114
138
62
76
142
63
79
180
78
102
287
54
116
117
188
37
93
58
571
297
179
95
350
205
89
56
0100 200 300 400 500 600
EPÄVARMUUS 1.PO
Tiedon käytettävyys 1
Tiedon määrä 1
Tuntematon tulevaisuus 1
EPÄVARMUUS 2.PO
Tiedon käytettävyys 2
Tiedon määrä 2
Tuntematon tulevaisuus 2
VUOROVAIKUTUS 1.PO
Muutokseen ohjaava 1
Tasapainoon palauttava 1
VUOROVAIKUTUS 2.PO
Muutokseen ohjaava 2
Tasapainoon palauttava 2
SYSTEEMISYYS 1.PO
Systeemin rakenne 1
Systeemisyyden vaikutukset 1
SYSTEEMISYYS 2.PO
Systeemin rakenne 2
Systeemisyyden vaikutukset 2
LUOTTAMUS 1.PO
Horisontaalinen luottamus ihmisiin 1
Luottamus instituutioihin ja…
Vertikaalinen luottamus ihmisiin 1
LUOTTAMUS 2.PO
Horisontaalinen luottamus ihmisiin 2
Luottamus instituutioihin ja…
Vertikaalinen luottamus ihmisiin 2
TOIMIJUUS 1.PO
Tiedon välittäjyys 1
Toimivalta ja vastuu 1
Yhteyksien muodostaminen 1
TOIMIJUUS 2.PO
Tiedon välittäjyys 2
Toimivalta ja vastuu 2
Yhteyksien muodostaminen 2
292 HALLINNON TUTKIMUS 3/2023
kieltäytymistä, mutta myös jaetun tiedon tausto-
ja vartioitiin tarkasti. Tiedon avoimuutta koh-
taan esitettiin kritiikkiä kuvautuen kokemuksi-
na siitä, ettei ajankohtaista tilannetietoa tai teh-
tyjen päätösten taustoja julkaistu. Rajoitusten ja
ohjeistusten tavoitteiden kertominen koettiin
puutteelliseksi. Myös asiantuntijoiden taholta
kaivattiin viranomaistiedon avoimuutta, ja esi-
merkiksi sosiaali- ja terveysministeriö kuvattiin
yhtenä tiedollisena tulppana. Aineistossa ilmeni
toive rehellisyyteen ja avoimuuteen myös sil-
loin, jos asioista ei tiedetä. Tietämättömyyden
peittelyn koettiin johtavan epäilyksiin, jolloin
ohjeiden noudattamisen sijaan ihmiset toimivat
oman arkiajattelunsa mukaisesti.
”Kriisiä on hoidettu veitsenterällä ja valmistau-
tuminen kaikkeen on ollut kuviteltua heikom-
paa. Päätöksenteon ja tiedottamisen avoi-
muus osoittautui heikoksi.” (HS 29.5.2020)
Toimivaltojen ja vastuiden epäselvyys näkyi esi-
merkiksi keskustelussa Huolto varmuus kes kuk-
sen itsenäisyyden ja ministeriöiden ohjaavan
roolin välisestä tiedonkulkua vaikeuttavasta
epäselvyydestä. Myös lainsäädännön tulkin-
taan liittyi tiedonkulun esteisiin johtaneita eri-
mielisyyksiä esimerkiksi julkisuuslain kohdalla.
Kriisinjohtoa koskevan organisoinnin ja mää-
räyssuhteiden koettiin olevan epäselviä, mikä
vaikeutti esimerkiksi ministeriöiden työtä krii-
sin aikana. Osan pandemianhallinnan epäon-
nistumisista nähtiinkin johtuneen siitä, ettei to-
dellisuus noudata ministeriöiden vastuualueita.
Ensimmäisissä poikkeusoloissa luottamus
instituutioihin ja päätöksentekijöihin näyttäytyi
vahvana. Vaikka päätösten tiedollisia taustoja ei
avattu, nousi aineistossa esille yhteiskunnallinen
luottamus päätösten oikeellisuuteen. Myös hal-
linnon tasolla odotettiin kansalaisten luottavan
tehtyihin päätöksiin ja noudattavan annettuja
ohjeita. Ihmiset kuvasivatkin kuuliaisesti toimi-
vansa ohjeiden mukaisesti. Vahvimmillaan tä-
mä näyttäytyi niin, että toivottiin viranomaisten
tekevän päätöksiä, joita noudattaa. Tehdyt pää-
tökset ja niiden syyt nähtiin perusteltuina, mikä
on toisaalta ristiriidassa sen kanssa, että tiedon
avoimuus koettiin puutteellisena. Kansalaisten
vahvaa luottamusta kohtaan esitettiin myös
kritiikkiä todeten, että hallituksen suositukset
on otettu vastaan liiankin jäykästi. Luottamus
päätöksentekoon näyttikin vaikuttavan heiken-
tävästi toimijoiden proaktiivisuuteen ja aktiivi-
seen toimijuuteen. Tämä ilmeni esimerkiksi
ilmoituksina viivyttää suunnitelmien tekemistä,
kunnes hallinnon tasolla tehdään uusia päätök-
siä tai linjauksia. Ennakkosuunnitelmia ei teh-
ty edes tilanteissa, joissa todettiin uudistuksia
tultavan tarvitsemaan. Instituutioista erityisen
vahvaa luottamusta nautti terveydenhuolto, jon-
ka koettiin valmistautuneen ja keränneen tie-
toa hyvin sekä toimivan aukottomasti. Tervey-
denhuollon sisällä toimijatasolla kuitenkin näyt-
täytyi epäluottamusta annettuja ohjeita ja niiden
yhtäältä ristiriitaisuutta ja toisaalta jatkuvaa
muuttumista kohtaan. Toinen luottamusta naut-
tinut instituutio oli oikeuslaitos. Hallinnon kes-
kinäinen horisontaalinen luottamus näyttäytyi
ensimmäisten poikkeusolojen aikana vahvana.
Sekä valtionhallinnon että paikallishallinnon
tasolla huomioitiin yllättävääkin yhtenäisyyttä
ja yhteistoiminnan toimivuutta. Keskinäistä
epäluottamusta esiintyi kuitenkin esimerkiksi
tiedeyhteisön sisällä, jossa toisten tuottamaa tie-
toa kyseenalaistettiin.
Yhteinen vihollinen eli koronavirus on tiivistä-
nyt rivejä. Nyt ei ole ollut aikaa kinailla tur-
peesta tai työttömyysturvaan tehtävistä muu-
toksista. (HS 26.4.2020)
Ensimmäisten poikkeusolojen aikana korostui
muutoksessa eteenpäin vievä vuorovaikutus,
jonka voidaan katsoa edesauttaneen oppimista
ja adaptoitumista (Dagdeviren ym. 2015, 2).
Pandemian koettiin havahduttavan yhteiskun-
nallisesti tarpeeseen muuttua yhteistyötä ko-
rostavaan suuntaan. Aineistossa nousi esille
ajatus sopeutumisesta uuteen normaaliin, joka
edellytti esimerkiksi uusien rutiinien opettelua
vanhojen tilalle. Lisäksi kuvattiin tarvetta miet-
tiä uudenlaista yhteiskunnallista arvo- ja tär-
keysjärjestystä, jonka koettiin pysyvällä tavalla
muuttuneen. Erilaiset globaalit ilmiöt, kuten
ilmastonmuutos ja digitalisaatio, korostuivat
kimmokkeena uudistumiseen ja esimerkiksi
tutkimustyöhön panostamiseen. Toisaalta näh-
tiin, että uusi normaali voisi tarkoittaa myös ko-
rostunutta varovaisuutta ja muutosta sulkeutu-
neempaan suuntaan. Yleisesti ottaen kriisitilan-
teista koettiin voivan seurata myös hyviä asioita
(vrt. FitzGerald ym. 2021). Ensimmäisten poik-
ARTIKKELIT | RANTAMÄKI 293
keusolojen aikaisessa aineistossa ilmeni innova-
tiivisuutta ja tiedon uudenlaista hyödyntämis-
tä. Normaaliaikoja kuvaavan kiireen koettiin
jättäneen jalkoihinsa kekseliäisyyttä, joka nyt
pääsi nousemaan esiin. Tämä näkyi esimerkiksi
elinkeinoelämässä uudenlaisten tilannetta hel-
pottavien tuotteiden kehittämisessä, terveyden-
huollossa tiedon hyödyntämisenä uusien hoito-
polkujen rakentamisessa ja koulutoimessa uu-
denlaisten tiedonvälittämis- ja yhteydenpitoka-
navien käyttöönotossa.
”Mun mielestä tällainen pakollinen paussi voi
aiheuttaa yhteiskunnassa uudenlaista kek se-
liäisyyttä ja nokkeluutta, joka on normaa lis -
ti jäänyt kaiken kiireen jalkoihin”. (HS
31.3.2020)
Aineistossa näkyi pilkahduksia myös tasapainot-
tavasta vuorovaikutuksesta, joka liittyi erityisesti
kriisitilanteessa hyödynnettäviin menneisiin
op peihin. Tällaisina nähtiin esimerkiksi koulu-
laitosta edeltävä kollektiivinen kasvatus sekä
muihin aikaisempiin epidemioihin, kuten tuber-
kuloosiin, liittyvien strategioiden toisintaminen.
Hallituksen kuvattiin ehdotettujen uudistusten
sijaan vahvistavan nykyistä johtamismalliaan
perustuen ajatukseen siitä, että kriisitilanteessa
ei ole syytä luoda täysin uutta. Myös toimija-
tasolla turvaa haettiin historiasta ja erilaisista
perinteistä. Koko poikkeusoloaikaa koskien
nostettiin myös esille ajatus siitä, kuinka nykyi-
set poikkeusolot itse asiassa kuvastavat parem-
min aikaisempaa normaalia, jossa erilaiset epi-
demiat ja niiden seuraukset olivat yleisiä.
Ensimmäisten poikkeusolojen aikaista sys-
teemin rakennetta voitiin tarkastella kahdella ta-
valla. Ensinnäkin tietoa käytettiin yhteiskunnal-
lisen järjestelmän lohkomiseen tarkoittaen sitä,
että yhteiskunta jaoteltiin tietynlaiseen tietoon
perustuviin ryhmiin, kuten ikäryhmät ja perus-
sairauksiin perustuvat riskiryhmät. Loh kominen
taas vaikutti pandemianhallintatoimien koh-
dentamiseen. Ihmisryhmien välisten rajojen ve-
tämisen todettiin voivan aiheuttaa ennakoimat-
tomia konikteja ja vastakkainasetteluja. Yhteis-
kunnan heterogeenisyyden havaittiin aiheutta-
van haasteita myös informaatiolle, sillä kaikki
eivät prosessoi saamaansa informaatiota samalla
tavalla. Lisäksi joillain ihmisillä kokemustietoa
erilaisista poikkeustilanteista on enemmän kuin
toisilla, mikä asettaa ihmiset erilaiseen asemaan
tiedon suhteen. Toiseksi esille nousi havainto
tiedon tuottamisen ja tätä kautta informaatioon
liittyvän systeemin suppeudesta, sillä keskiöön
nostettiin terveyteen ja talouteen liittyvät näkö-
kulmat. Tämä realisoitui esimerkiksi kritiikkinä
käytettyjä tietolähteitä ja tieteellisen tiedon yksi-
puolisuutta kohtaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön kaksi ministeriä
ovat koronaviruspäätöksissään nojanneet ko-
rostetusti asiantuntijatietoon, ja etenkin Ter-
veyden ja hyvinvoinnin laitos THL on suurin
auktoriteetti. HS:lle arvioidaan THL:n asian-
tuntemuksen olevan hyvä, mutta sitä voisi täs-
sä tilanteessa vahvistaa myös muun tiete- ja
tutkimusmaailman panoksella. (HS 26.4.2020
)
Ensimmäisissä poikkeusoloissa pandemiatilan-
teen systeemisyyden vaikutukset liittyivät muun
muassa siihen, että tehtyjen toimenpiteiden vai-
kutuksia oli vaikea arvioida, sillä useampia hal-
lintatoimia aloitettiin samanaikaisesti. Loppu-
tulosten kohdalla ei voitu olla varmoja siitä,
mistä toimenpiteestä tai toimenpiteiden yhdis-
telmästä tulos johtui. Pandemian nähtiin olevan
niin monitahoinen globaali tapahtuma, että
erilaiset ennusteet olivat kykenemättömiä mal-
lintamaan paitsi kriisin kestoa, myös sen vaiku-
tuksia. Lisäksi systeemisyyden vaikutuksiksi
voidaan tulkita vaikeudet keskittyä useampaan
häiriöön yhtäaikaisesti. Aineistosta nousi esille
huoli siitä, että pandemiaan ja siihen liittyvään
tietoon keskittyminen saattoi hukuttaa alleen
muut aikaisemmin tiedossa olleet häiriöt, kuten
ilmastonmuutoksen tai biodiversiteetin muu-
tokset. Huolena oli, että kaikkien keskittyessä
pandemiatilanteeseen, jäisi muita häiriöitä kos-
keva tieto päivittämättä, ja tilanteen normalisoi-
tuessa vastassa olisi entistä suurempi kriisi.
”Todellisuudessa käy niin, että koronakriisin
jälkeisessä ajassa pandemian vaikutukset
tule vat sekoittumaan muihin kehityskulkuihin,
jotka ovat olleet käynnissä jo vuosia tai vuosi-
kymmeniä. Sellaisiin kuin ilmastonmuutos ja
lajien sukupuuttoaalto sekä niiden kiihdyttä-
mä väestöjen muuttoliike. Kun koronakriisi
hellittää, huomaamme uudestaan nämä vihe-
liäiset ongelmat. Ne ovat saattaneet myös saa-
da uusia kierroksia.” (HS 24.5.2020)
294 HALLINNON TUTKIMUS 3/2023
Ensimmäisten poikkeusolojen aikaisen epä-
varmuuden taustaa kuvasivat parhaiten tiedon
määrään liittyvät havainnot. Pääsääntöisesti
tiedon määrä liittyi puutteelliseen tietoon tai
kokemukseen eli siihen, että tarvittavaa tietoa
ei yksinkertaisesti ollut. Tieto oli puutteellista
myös sen suhteen, mitä tehdyillä pandemian-
hallintatoimilla tarkoitetaan ja keitä ne koskevat.
Kohdennettua tietoa erilaisille ryhmille ei ollut
saatavilla, mikä vaikeutti tiedon tavoittavuutta.
Epävarmuuden sietäminen nähtiin tärkeänä ja
harjoiteltavana taitona, ja kyvyttömyyden sietää
epävarmuutta nähtiin voivan johtaa hallintaan
ja kontrolliin takertumiseen. Tämä näyttäytyi
myös pandemianhallinnassa, jossa pyrittiin hal-
litsemaan täysin viruksen leviämistä ja tukah-
duttamaan pandemia. Tiedolta kaivattiin erityi-
sesti varmuutta, johon nojata, vaikka toisaalta
tunnistettiin, että keskeneräisessä tilanteessa
tietoon liittyvä epävarmuus ja ristiriitaisuus on
normaalia. Ensimmäisten poikkeusolojen aika-
na oletettiin, että pandemian jälkeen oikeat vas-
taukset löytyvät ja esimerkiksi päätösten oikea-
suhtaisuudesta pystytään tekemään täsmällisiä
arvioita.
”Mieluummin sitä ottaisi vaikka ikävänkin
varmuuden kuin ei mitään varmuutta.” (HS
29.4.2020)
Epävarmuuden hallintaan liittyvää tuntematto-
man tulevaisuuden näkökulmaa kuvasivat huo-
miot puutteellisesta ennakoinnista ja erilaisten
heikkojen signaalien havainnoinnista. Alkuun
pandemian mahdollisuutta vähäteltiin, mikä
näkyi esimerkiksi ajatuksena, ettei pandemian
kaltainen kriisi voisi koskettaa länsimaita.
Tuntemattomaan tulevaisuuteen liittyvä haaste
koski myös täsmällisen päätepisteen puutetta.
Oletuksena oli pandemiatilanteen olevan ohitse
enintään kuukausissa. Päättäjien taholta tulevai-
suudesta ei juuri puhuttu, vaan tiedottamisessa
keskityttiin nykyhetkeen. Tulevaisuuteen katso-
minen olikin hyvin lyhytjänteistä.
Jo ensimmäisissä poikkeusoloissa nousi esille
sosiaalisen median rooli sekä yhteydenotto- et-
tä tiedonjakokanavana. Sosiaalinen media näytti
mahdollistavan esimerkiksi erilaisten itseorga-
nisoituvien asiantuntijoiden esiintulon osaksi
pandemianhallintaa käsittelevää keskustelua
sekä erilaisten tulokulmien vuoksi julkisuu-
dessa olleiden henkilöiden tarjoutumisen pan-
demianhallintaan liittyvän tiedon välittäjiksi.
Sosiaalista mediaa kohtaan esitettiin myös epä-
luottamusta, koska oletettiin siellä levitettävän
suuria määriä väärää tietoa.
”Twitter ei ole paikka, jossa yksittäinen ihmi-
nen kertoo, miten asiat ovat, vaan paikka,
jossa kaikki maailman tieto liikkuu.” (HS
14.4.2020)
Toisten poikkeusolojen aikainen
informaatioresilienssi
Toisten poikkeusolojen aikana tiedon jakami sen
hillitsemiseen liittyvä portinvartijuus väheni,
mikä näyttäytyi esimerkiksi päätöksentekoa
edeltävänä laajempana sidosryhmien osallista-
mi sena sekä alueellisen päätöksenteon mahdol-
listamisena. Oman tiedon ja viestinnän oikeel-
lisuutta alettiin tarkistaa kollegoilta ja ulkopuo-
lisilta asiantuntijoilta. Tiedon välittäjyyden
osalta esiintyi runsaasti erilaisten ryhmien tai
henkilöiden puolesta puhumista. Aineistossa
nostettiinkin esille tarve kuulla niitä, joita hal-
lintatoimet koskevat, jotta saataisiin selville hei-
dän kokemuksiaan hallintatoimien vaikutuksis-
ta. Lisäksi virallisten toimijoiden taholta alettiin
tehdä aktiivisesti yhteistyötä erilaisten kansa-
laisryhmien kanssa, jotta pystyttiin välittämään
tietoa näihin yhteisöihin paremmin.
Tietopohjaiseen päätöksentekoon liittyvät
vas tuut ja toimivaltuudet näyttäytyivät sekavi na.
Aineistossa toivottiin tarkennusta siihen, kuka
erilaisia päätöksiä tiedon pohjalta tekee. Alue-
hallintovirastojen koettiin käyttäneen vähem-
män toimivaltuuksiaan, kuin mitä olisi voitu tai
toivottu, sekä olleen tulkinnoissaan turhankin
varovaisia. Lakeja pyrittiinkin täsmentämään
niin, että niiden tulkinta olisi viranomaisnäkö-
kulmasta yksiselitteisempää.
”Tavallisella kansalaisella on suuria vaikeuksia
saada selvää, mitä on päätetty ja mikä viran-
omainen vastaa mistäkin.” (HS 4.3.2021)
Toisissa poikkeusoloissa vertikaalisen luottamuk-
sen kohdalla korostui epäluottamus oikeuden-
mukaiseen kohteluun ja tasapuoliseen tiedon
keräämiseen, vaikka kokemus oikeudenmukai-
sesta kohtelusta nähtiin yhtenä edellytyksenä
ARTIKKELIT | RANTAMÄKI 295
jaksaa vaikean poikkeusajan yli. Toimijatasolla
näyttäytyi kokemus siitä, että esimerkiksi eri-
laisten rajoitusten kohdalla vallitsi käsitys to-
dellista homogeenisemmästä yhteiskunnasta, ja
tästä poikkeavia näkökulmia ei saatu kuuluviin.
”Joillakin tämä aika on sujunut jopa paremmin
kuin tavallinen koulu, ja olen tosi iloinen hei-
dän puolestaan. Mutta tuntuu, että poliitikot
kuuntelevat mieluiten heitä.” (HS 12.4.2021)
Esimerkki kuvaa yhtäältä kokemusta siitä, että
tietoa ei käytetty tasapuolisten ratkaisujen to-
teuttamiseksi ja toisaalta siitä, että tietoa ei ke-
rätty riittävästi erilaiset yhteisöt ja toimijat huo-
mioiden. Tämä taas vähensi emergenssin edel-
lyttämää tietopohjan monimuotoisuutta (Puus -
tinen & Jalonen 2020, 25). Epäreilun koh te lun
koettiin vaikuttavan siihen, kuinka motivoi-
tuneita ihmiset ovat noudattamaan annettuja
ohjeita. Toisten poikkeusolojen aikana pande-
mianhallintatoimia alettiinkin kyseenalaistaa,
mikä näkyi kysymyksinä siitä, ovatko toimet to-
della oikein mitoitettuja taustatietoihin nähden
sekä pohdintana siitä, uskovatko suosituk sia te -
kevät toimijat itsekään niiden tehoon. Kär jek-
käimmillään esitettiin epäilyksiä siitä, että THL
olisi tahallisesti luonut tositilannetta synkempiä
mallinnuksia ja liioitellut tilanteen vakavuutta.
Epäluottamuksen lisääntymiseen saattoi vaikut-
taa myös ensimmäisten poikkeusolojen aikana
näyttäytynyt hallinnon usko kansalaisten luotta-
mukseen, jonka jatkumista ei kuitenkaan tuettu
päätöksenteon läpinäkyvyydellä tai päätösten
oikeutusten avaamisella (vrt. De Marchi 2020,
170). Erityisesti toimijatasolla ilmeni vahvistu-
vaa luottamusta omaa kokemusta ja osaamista
sekä näiden kautta kertynyttä tietoa kohtaan.
Aineistossa korostettiinkin jokaisen yksilön
merkitystä pandemianhallinnan etulinjassa, ja
vedottiin luottamaan vahvemmin ihmisten ar-
kijärkeen ja kykyyn hyödyntää informaatiota.
Luottamuksessa oikeuslaitosta kohtaan näyttäy-
tyi epäilys siitä, että vaikka pandemia oli ilmi-
önä tunnistettu jo aikaisemmin, ei siihen oltu
kuitenkaan lainsäädännöllisesti varauduttu kat-
tavasti. Varautumattomuus johti muun muas-
sa nopeisiin lainsäädäntöprosesseihin, joilla
pyrittiin paikkaamaan vajavaista sääntelyä, ja
pandemiaan liittyviä lakiprosesseja kuvattiin
kiirehdittyinä ja hutiloituina. Myös lakien kir-
joitusasu nähtiin viranomaisten toiminnan nä-
kökulmasta vaikeatajuisena, mikä aiheutti kri-
tiikkiä sekä lainvalmistelun tasoa että valmisteli-
joiden ammattitaitoa kohtaan. Huolena oli, että
lainsäädännön puutteisiin liittyvät havainnot
unohtuvat pandemian väistyessä eikä havaittu-
ja puutteita korjata jatkossakaan yhtenäisen ja
johdonmukaisen lainsäädännön laatimiseksi.
Hallinnon horisontaalinen luottamus näyttäytyi
murtuneena, mikä kuvautui esimerkiksi koro-
nakonsensuksen rikkoutumisena ja hallinnon
toimijoiden välisenä kiistelynä.
”Nyt ei ole arvovaltakiistelyn aika. Jokaisen
päätöksentekijän pitää kysyä itseltään, miksi
vajaa vuosi sitten hyvin sujunut koronan tor-
junta on muuttunut erittäin surulliseksi fars-
siksi.” (HS 4.3.2021)
Toisissa poikkeusoloissa korostui tasapainotta-
va vuorovaikutus, joka ohjasi palaamaan häi riö -
tilannetta edeltävään tilaan (Birkland 2016,
117). Perustuslaki nähtiin yhtenä vahvana vuo-
ro vaikutusta tasapainottavana tekijänä. Toi mi ja -
tasolla odotettiin pandemiaa edeltävää aikaa
ja totuttua arkea. Siinä missä ensimmäisten
poikkeusolojen aikainen tasapainottava vuoro-
vaikutus liittyi historiallisiin yksityiskohtiin tur-
vautumiseen, oli toisten poikkeusolojen aikai -
nen tasapainottava vuorovaikutus laajapohjai-
sempaa tarkoittaen koko sitä arjen kokonaisuut-
ta, joka pandemiaa edelsi. Myös aikajänne oli
erilainen, sillä aikaisempi normaali, johon pa-
luuta peilattiin, oli ajallisesti lähempänä kuin
ensimmäisten poikkeusolojen historialliset yk-
sityiskohdat. Tulevaisuuden kehityskulkuihin ja
niiden kestävyyteen suhtauduttiin varauksella.
Toisten poikkeusolojen tasapainottava palaute
saattaa selittyä esimerkiksi sillä, että kriisin pit-
kittyessä ja häiriötilanteen akuutin vaiheen väis-
tyessä päätöksenteon ytimeen nousivat erilaiset
jo ennen häiriötilannetta rakennetut poliittisesti
ohjautuneet suunnitelmat ja tavoitteet.
Myös poliitikkojen ja hallinnon rivit rakoile-
vat aiempaa enemmän. On nähtävissä, että
yhteisen kriisin hoitoon liittyy myös poliittisia
tavoitteita ja vivahteita. (HS 21.3.2021)
Tietoon liittyvä systeemisyys alettiin toisten
poikkeusolojen aikana nähdä aiempaa laajem-
296 HALLINNON TUTKIMUS 3/2023
pana. Systeemitasolla tämä tarkoitti sitä, että
kansalliseen tilanteeseen käpertymisen sijaan
alettiin kerryttää havaintoja siitä, minkälaista
pandemianhallinta on ollut verrattuna muihin
maihin. Pandemian globaaliuden havaittiin
mahdollistavan muiden maiden toiminnan
tarkkailun ja tiedon keräämisen myös enna-
koivasti. Lisäksi herättiin ymmärtämään eri-
laisten näkökulmien keskeisyyttä esimerkiksi
siten, kuinka pandemianhallintaa koskevissa
yhteiskunnallisissa päätöksissä olisi otettava
huomioon myös muita kuin epidemiologisia nä-
kökulmia. Huomiota alettiin kiinnittää myös sii-
hen, kuinka muut yhteiskunnalliset ja globaalit
ongelmat eivät ole kadonneet, vaikka pandemia
on ollut kaiken keskiössä.
Valtakunnallisessa pandemianhallinnassa
siirryttiin kokonaisuuden hallinnasta kohti
kohdennetumpaa ja suunnatumpaa ohjausta.
Tämä näkyi esimerkiksi siten, että alueelliseen
tilanteeseen liittyvä informaatio otettiin enene-
västi huomioon päätöksiä tehtäessä, alueellisten
erojen vaikutuksia hallintatoimiin alettiin poh-
tia, ja myös vastuuta ohjeiden soveltamisesta
annettiin enemmän alueellisille toimijoille itsel-
leen. Hallintatoimissa alettiin korostaa tapaus-
kohtaista tilannearviota. Tällä tavoin systeemin
moninaisuutta ja sen tuomia haasteita pyrittiin
ymmärtämään ja hallitsemaan paremmin häi-
riötilanteen pitkittyessä.
”Paikallinen toimintatapa mahdollistaa lähi-
opetuksessa pysymisen siellä, missä se on
mahdollista ja toisaalta rajoitukset pahimmil-
la epidemia-alueilla”. (HS 24.3.2021)
Toisten poikkeusolojen aikaisessa aineistossa
näyttäytyi ymmärrys epävarmuudesta luon-
nollisena osana kaikkea uutta. Epävarmuus oli
kaikille yhteinen ja automaattisesti kaikkiin
kriisitilanteisiin liittyvä tekijä. Epävarmuuteen
liittyvää tietämättömyyttä nähtiin voitavan ope-
tella sietämään, vaikka epävarmuutta itsessään
ei voidakaan poistaa. Tärkeäksi epävarmuuden
sietämisessä koettiin jatkuva arviointi ja tiedon
päivittäminen. Yhtenä epävarmuuteen liittyvää
jatkumoa kuvaavana piirteenä näyttäytyi tapa
tuoda esille tarjotun tiedon olevan nykytiedon
mukaista tai toistaiseksi tiedossa olevaa, ja että
myös tästä poikkeavat asiat ovat mahdollisia.
Tieto ja käsitykset kuvattiin jatkuvasti päivitty-
vinä ja rakentuvina. Suunnitelmien tekemisessä
korostettiin tämän vuoksi joustavuutta ja keho-
tettiin tekemään sellaisia suunnitelmia, joita voi-
daan tarvittaessa muuttaa tai perua tilanteiden
vaihtuessa. Tiedon puutteeseen liittyvän haital-
lisen epävarmuuden voidaankin tulkita vähen-
tyneen poikkeusolojen välillä.
Toisten poikkeusolojen aikaisen epävarmuu-
den taustalla näyttäytyi tiedon käyttökelpoisuus
ja siihen liittyvät puutteet. Varman tiedon kai-
puun sijaan korostui ymmärryksen ja tietoon
pohjautuvien käytäntöjen puuttuminen. Tämän
voidaan tulkita viittaavan siihen, että häiriötilan-
teen edetessä lisääntyi ymmärrys siitä, kuinka
merkityksellistä ei ole pelkkä tieto ja sen määrä,
vaan erityisesti se, miten tietoa pystytään hyö-
dyntämään käytännön toimien tukena. Tiedon
käyttökelpoisuus liittyi saatavilla olevan tiedon
ristiriitaisuuteen, epäselvyyteen tai muuhun sel-
laiseen tekijään, joka vaikeutti olemassa olevan
tiedon hyödyntämistä. Ohjeet olivat käytännön
toiminnan kannalta epäselviä tai epätarkko-
ja. Tulkinnanvaraa jätettiin paljon käytännön
toimijoille itselleen, mihin vaikuttivat muun
muassa käytetyt termit, kuten välttämätön tai
vakiintunut, joita ei kuitenkaan täsmennetty
tarkemmin.
”On selvä, että hallituksen ja viranomaisten
koronatiedotus on ollut epidemian ajan epä-
selvää ja pahimmillaan luokattoman sekavaa.
Todellinen ongelma kuitenkin on, että ne pää-
tökset ja strategiat, joista yritetään viestiä,
ovat sekavia”. (HS 4.3.2021)
Tulevaisuuden tuntemattomuus korostui kes-
kustelussa toisten poikkeusolojen aikana sopien
yhteen sen kanssa, että tiedon lisääntyminen
ja tuottaminen lisäävät myös tietämättömyyttä
(Gross & Bijker 2010). Parhaimmillaan tulevai-
suuteen liittyvä tietämättömyys kuitenkin ruok-
kii luovuutta ja mahdollistaa erilaisia innovaati-
oita (Jalonen 2020, 82). Informaatioresilienssin
kohdalla tämä linkittyy siihen, miten informaa-
tioresilienssiä tukeva epävarmuuden sietäminen
edellyttää myös sen hyväksymistä, että tulevai-
suus ei ole koskaan täysin ennakoitavissa, eikä
esimerkiksi varautumista voida rakentaa sen
varaan, että voidaan täysin ennustaa mitä tule-
vaisuudessa tulee tapahtumaan.
ARTIKKELIT | RANTAMÄKI 297
JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA
Tässä tutkimuksessa informaatioresilienssin il-
maantumista on tarkasteltu pandemian yhtey-
dessä ja media-aineiston valossa. Tutkimuksen
tarkoituksena on ollut vastata kysymykseen
siitä, kuinka informaatioresilienssi on ilmaantu-
nut koronapandemian aikana. Kokonaisuutena
tarkasteltuna aineiston pohjalta syntyy vaiku-
telma, että systeeminen informaatioresilienssi
on ilmaantunut toimijatason informaatioresi-
lienssiä vahvemmin. Tämä näyttäytyy esimer-
kiksi ensimmäisten poikkeusolojen aikaisena
systeemitason yhtenäisyytenä ja toimijatason
ristiriitaisuuden kokemuksena, ja toisaalta tois-
ten poikkeusolojen aikaisena systeemitason
uudelleenorganisoitumisena ja toimijatason yh-
teistyön jäykkyytenä. Tämän pohjalta voidaan
tehdä tulkintoja siitä, kuinka systeemitason
informaatioresilienssin ilmaantuminen on
vahvistanut myös yksittäisten toimijoiden sel-
viytymistä ja muuttuvassa tietoympäristössä
navigoimista, vaikka näiden oman informaatio-
resilienssin ilmaantuminen on ollut heikompaa.
Informaatioresilienssi näyttäytyykin jollain ta-
valla laumasuojaa tuottavana ilmiönä, vaikka
laumasuoja käsitteenä onkin koronapandemian
aikana ollut runsaasti kritisoitu (Dobbs 2020;
Vuorelma 2020, 9).
Tulosten pohjalta on kuvattu kummankin
poikkeusoloajanjakson aikaista informaatio-
resilienssin ilmaantumista sekä systeemitasolla
että toimijatasolla tarkasteltuna. Ilmaantumisen
perusteella on laadittu tiiviit narratiivit (kuvio
5), joiden tarkoituksena on ilmentää tulosten
pohjalta näyttäytyvän informaatioresilienssin
ilmaantumisen identiteettiä (vrt. Hyvärinen
2004). Sen sijaan, että narratiivisuus viittaisi tut-
kimusotteeseen tai -menetelmään, on se nähty
tapana jäsentää aineistosta tehtyjä havaintoja.
Aineiston pohjalta rakennetut narratiivit ilmen-
tävät informaatioresilienssin ilmaantumista
ajallisten ominaispiirteiden sekä tasojen omi-
naispiirteiden kautta.
Kuvio 5. Poikkeusolojen informaatioresilienssin systeemi- ja toimijatason kuvaukset ominaispiirteineen.
298 HALLINNON TUTKIMUS 3/2023
Ensimmäisten poikkeusolojen aikainen sys-
teemitason tarina ilmentää, miten kokonaisuu-
tena tarkastellessa yhteiskunta on näyttänyt yh-
distyneen. Puutteellisesta ja osin ristiriitaisesta
tiedosta huolimatta saman tavoitteen eteen toi-
miminen ja tehtyihin ratkaisuihin luottaminen
on nähty tärkeänä. Kansallista yhtenäisyyttä on
pyritty rakentamaan luomalla mielikuvaa yh-
teisestä vihollisesta, jota vastaan kansakuntana
taistellaan. Systeeminen luottamus on ollut vah-
vaa, mikä on näkynyt esimerkiksi ohjeiden nou-
dattamisena niiden taustojen avaamisen puut-
teista huolimatta. Ensimmäisten poikkeusolo-
jen toimijatason tarina tuo esille sen, että vaikka
systeemitasolla on pystytty käyttämään olemas-
sa olevaa tietoa pandemianhallintaa edistävien
toimien luomiseksi, ovat toiminnan perusteet
jääneet toimijatasolla epäselviksi ja ohjeistukset
ristiriitaisiksi. Esimerkiksi kansalaisten kohdal-
la eri hallinnan tasojen väliset tiedon käyttöön
ja jakamiseen liittyvät vastuut ja toisaalta annet-
tujen ohjeiden keskinäinen hierarkia eivät ole
olleet selviä, jolloin myös annettujen ohjeiden
ristiriitaisuus on enemmänkin haitannut kuin
vahvistanut kykyä toimia. Muut kuin hallinnon
toimijat näyttäytyvät aineistossa pitkälti passii-
visina pandemianhallintatoimien kohteina ei-
vätkä niinkään aktiivisina osallistujina.
Toisten poikkeusolojen systeemitason tarina
kuvaa, miten kriisin pitkittyessä kertynyttä tie-
toa ja kriisin aikana opittua on pystytty hyödyn -
tämään esimerkiksi siten, että alueille on annet-
tu enemmän vastuuta tehdä päätöksiä. Myös
alueellisia eroavaisuuksia on hyödynnetty pa-
remmin pandemianhallintaan liittyvissä toimis-
sa. Samalla tarina antaa ymmärtää, että tiedon
omistajuudesta on pystytty keventämään otetta
ja tietoa on jaettu paremmin myös keskeneräi-
senä, jotta itsenäisempi tulkinta on ollut mah-
dollista. Toisten poikkeusolojen aikainen toi-
mijatason tarina kuvastaa, kuinka kriisin pitkit-
tyessä toimijakentän yhtenäisyys on alkanut vä-
hitellen hajota. Yhteisen tavoitteen sijaan esiin
ovat nousseet eri tahojen henkilökohtaiset tai
poliittiset intressit. Vaikka ensimmäisten poik-
keusolojen aikana näyttäytyi halu siirtyä kohti
uutta normaalia, onkin toisten poikkeusolojen
aikana nojattu vanhoihin suunnitelmiin ja en-
nen kriisitilannetta sovittuihin tai määriteltyihin
tavoitteisiin. Tämä on aiheuttanut horisontaali-
sen luottamuksen rapistumista erityisesti hallin-
non tasolla. Lisäksi vertikaalisen luottamuksen
kohdalla on noussut esille epäluottamusta tasa-
puolista kohtelua ja eri toimijoiden kuuntelua
kohtaan. Luottamuksen väheneminen poikkeus -
olojen välillä saattaa selittyä ensimmäisten poik-
keusolojen aikaisella vahvalla portinvartijuudel-
la, sillä esimerkiksi De Marchi (2020, 170) on
korostanut päätöksenteon ja sen taustojen avoi-
muuden merkitystä nimenomaan luottamusta
lisäävänä tekijänä.
Yhteisen tilanneymmärryksen rakentamises-
sa ja sitä kautta informaatioresilienssin vahvis-
tamisessa keskeistä on avoimuus erilaisille hei-
koille signaaleille ja innovatiivisille ajatuksille
(vrt. Béland ym. 2020, 273). Koronapandemian
kohdalla yhtenä informaatioresilienssin ilmaan-
tumista heikentävänä tekijänä voidaan nähdä,
kuinka pandemiaan liittyviä riskejä ja mahdolli-
suuksia oli tunnistettu kauan ennen pandemian
alkua, mutta varoituksia ei otettu vakavasti
(Ansell ym. 2021, 951; De Marchi 2020, 163),
mikä näkyi myös aineistossa kuvauksena riskien
olemassaolon kieltämisestä. Yhtäältä ennakoin-
nin puute voi liittyä koronapandemiaa edeltä-
viin lievempiin epidemioihin, joita ennakoitiin
todellisuutta vaarallisempina. Toisaalta tämä voi
liittyä myös aineistossakin esitettyyn ajatukseen,
kuinka nyky-yhteiskunnassa on totuttu vallit-
sevaan itsessään poikkeukselliseen tilaan, jossa
erilaiset sairaudet eivät jatkuvasti vaaranna ih-
miskunnan olemassaoloa edellisvuosisatojen
tapaan. Joka tapauksessa yhteiskunnallisen in-
formaatioresilienssin vahvistaminen edellyttää
muutosta tavassa suhtautua tulevaisuuden epä-
varmuuksiin ja niiden ennakointiin.
Varautumista rakennetaan normaalioloissa ja
tämän rakentumisen onnistuminen lunastetaan
poikkeusoloissa (Ansell ym. 2021, 955). Tällä tar-
koitetaan sitä, että häiriötilanteissa selviytymi-
nen ei voi nojata vain reaktiiviseen toimintaan,
vaan tarvitaan proaktiivista otetta. Samoin in-
formaatioresilienssin kohdalla tulee nähdä pait-
si sen merkitys poikkeusoloissa navigoinnissa,
myös sen rakentumisen mahdollistaminen nor -
maaliolojen aikana. Informaatioresilienssi itses-
sään ei ole pysyvää, ellei sen mahdollistavia olo -
suhteita ylläpidetä ja kehitetä. Erityisesti puhut-
taessa tiedosta, joka on nykymaailmassa sekä no -
peasti syntyvää että vanhentuvaa, on jatkuvan
oppimisen ja kehittymisen näkökulma keskei-
nen. Informaatioresilienssiä ei voidakaan nähdä
ARTIKKELIT | RANTAMÄKI 299
lineaarisena prosessina, jolla on tietty alku- ja
loppupiste, vaan enemmänkin syklisenä ilmiö-
nä. Yksi keskeinen huomio liittyy adaptiivisuu-
den ja kriisin vaiheen yhteyteen. Kriisin pitkit-
tyminen lisää väsymystä ja vähentää jaksamista
kehittää uusia toimintatapoja. Uuden oppimi-
seen ja adaptoitumiseen tulisikin panostaa jo
kriisin alkuvaiheessa, jolloin epävarmuutta ja
muutosenergiaa pystyttäisiin parhaiten hyödyn-
tämään oppimisprosessissa. Tämä nousi esille
myös aineistossa huomiona siitä, kuinka jo krii-
sin aikana tulisi kiinnittää huomiota tulevaan
sekä tilanteesta oppimiseen, jotta voidaan ke-
hittyä paremmiksi ja kestävämmiksi, mitä tu-
kevat myös aikaisempien tutkimusten tekemät
havainnot haasteiden hyödyntämisestä oppimi-
sessa (FitzGerald ym. 2021, 3-4).
Tämä tutkimus kontribuoi hallintotieteelli-
seen tutkimukseen kolmella tavalla. Ensinnäkin
tutkimuksen avulla on tunnistettu informaatio-
resilienssin ilmaantumiseen liittyviä kuvauksia
yhdessä kontekstissa. Kuvaukset tuovat esille
informaatioresilienssin ilmaantumiseen liittyviä
konkreettisia ominaispiirteitä, jotka auttavat häl-
ventämään resilienssiin liittyvää epäselvyyttä ja
siten vastaamaan resilienssiä kohtaan esitettyyn
kritiikkiin. Tässä tutkimuksessa tunnistettuja
informaatioresilienssin ilmaantumiseen liittyviä
tekijöitä voidaan hyödyntää jatkossa tutkittaes-
sa hallinnon resilienssiä ja informaation roolia
kriisinkestävyyden rakentumisessa. Toiseksi
tutkimuksen avulla on pystytty tunnistamaan
informaatioresilienssiä tukevia sosiaalisia me-
kanismeja liittyen erityisesti monitahoisen luot-
tamuksen rakentamiseen ja epävarmuuden
koh taamiseen. Lisäksi tutkimus korostaa systee-
misen ymmärryksen merkitystä sekä informaa-
tioresilienssin että varautumisen näkökulmasta.
Tutkimuksen tulokset linkittyvät informaatiore-
silienssin ilmaantumiseen vaikuttaviin tekijöi-
hin (systeemisyys, epävarmuus, vuorovaikutus,
luottamus, toimijuus) ja vahvistavat käsitystä
näiden tekijöiden merkityksellisyydestä infor-
maatioresilienssin mahdollistamisessa. Tulokset
vahvistavat käsitystä informaatioresilienssistä
paitsi systeemisenä, myös syklimäisenä ilmiönä.
Varautumiseen liittyvän hallinnan kannalta tä-
mä tarkoittaa sitä, että informaation eri ulottu-
vuuksiin (tuottaminen, kerääminen, jakaminen,
hyödyntäminen) tulee kiinnittää huomiota sekä
kriisejä edeltävästi, kriisitilanteiden aikana, että
niiden jälkeen. Kolmanneksi informaatioresi-
lienssin ilmaantumisen tarkastelu luo yhden nä-
kökulman resilienssin todentamiseen. Tämän
tutkimuksen tapaa operationalisoida ja toden-
taa resilienssin ilmaantumisen taustalla olevia
tekijöitä voidaan hyödyntää jatkossa tutkittaes-
sa yleisen resilienssin ilmaantumista häiriötilan-
teen aikana tai sitä edeltävästi.
Tutkimus vahvistaa ymmärrystä siitä, että
ideaali oikeasta tiedosta oikeaan aikaan oikeas-
sa paikassa on käytännön tasolla varsin epäto-
dennäköinen. Sen sijaan tarpeen on vahvistaa
yhteistä tilanneymmärrystä, joka antaa systee-
misen oikeutuksen tiedon käytölle. Tämä edel-
lyttää päätösten taustalla olevan tiedon avoi-
muutta sekä avointa viestintää myös kesken-
eräisyyden ja epävarmuuden vallitessa. Epä -
oikeudenmukaisen kohtelun kokemukset hei-
kentävät päätöksiä kohtaan koettua luottamusta
ja lisäävät riskiä sille, että seuraavat ohjeistuk-
set tai päätökset otetaan vastaan vähemmäl-
lä vakavuudella (Kapucu & Sadiq 2016, 60).
Epäluottamus siis ruokkii epäluottamusta, ja
oikeanlaisella ja oikea-aikaisella viestinnällä
voidaan puuttua tämän kierteen jatkumiseen.
Oikeanlainen viestintä voikin toimita rokotteen-
omaisesti ja estää erilaiset haitalliset vaikutukset
(Luoma-aho 2022, 27).
Toteutetun tutkimuksen yhtenä puutteena
voidaan nähdä sen vahva nojaaminen ajatuk-
seen informaatioresilienssistä yhteiskunnallisen
häiriötilanteista selviytymisen kannalta rele-
vanttina ilmiönä. Vaikka ajatus informaatio-
resilienssin keskeisyydestä jatkuvasti muuttu-
vassa ja monimutkaistuvassa ympäristössä sel-
viytymiseksi nähtäisiinkin uskottavana, vaatii
informaatioresilienssin yhteiskunnallisen mer-
kityksellisyyden empiirinen todentaminen lisää
tutkimusta ja metodologisesti monipuolisia lä-
hestymistapoja. Toisena tutkimusta haastavana
tekijänä voidaan nähdä käytetty aineisto. Koska
aineisto koostuu vain yhden median tuottamista
artikkeleista, ei se kata kokonaisuudessaan me-
diassa näyttäytyviä pandemianhallintaan liit-
tyviä merkityksiä. Useamman sanomalehden
tuottaman aineiston tarkastelu olisi voinut tuo-
da eri tavalla esille muun muassa paikallis- tai
aluetason tiedon hyödyntämisen. Lisäksi aineis-
tona on käytetty sekundaarista media-aineistoa,
jota ei ole tuotettu erityisesti tutkimusilmiön
tarkastelua varten, vaan analyysi on vaatinut
300 HALLINNON TUTKIMUS 3/2023
aineiston, teorian ja tutkimuskysymysten yh-
teensovittamista nojaten siten vahvasti tutkijan
tekemiin tulkintoihin. Tulkinnoista ja tutkijan
positiosta johtuvaa mahdollista vinoumaa on
pyritty ehkäisemään lukemalla ja analysoimalla
aineisto läpi useita kertoja ja useista eri näkö-
kulmista sekä raportoimalla tutkimusprosessi
kokonaisuudessaan avoimesti ja yksityiskohtai-
sesti.
Kokonaisvaltaisemman kuvan muodostami-
seksi informaatioresilienssin ilmaantumista on
tulevaisuudessa tarkasteltava erilaisten aineisto-
jen avulla. Esimerkiksi lainvalmisteluaineistoa
analysoimalla voidaan tarkastella, miten infor-
maatioresilienssiä vahvistavia tekijöitä kyetään
huomioimaan ennakoivassa varautumisessa ja
sitä koskevassa lainsäädännössä, jota kohtaan
myös tutkimusaineistossa esitettiin kritiikkiä.
Tämän tutkimuksen yhtenä havaintona nousi
esille sosiaalisen median kasvava merkitys osa-
na yhteiskunnallista tiedonkulkua ja sitä kautta
hallintaan liittyvää informaatio-ohjausta. So-
siaalisen median avulla voidaan esimerkiksi
lisätä kansalaisten ja viranomaisten välistä
vuorovaikutusta (Lovari & Bowen 2020), vah-
vistaa yhteiskunnallista luottamusta (Cairney
& Wellstead 2021) sekä rakentaa kokonaisval-
taista tilannekuvaa päätöksenteon pohjaksi
(Brynielsson ym. 2018). Tutkimuksen tekemi-
nen sosiaalisen median kontekstissa auttaisi se-
kä hahmottamaan että kehittämään sosiaalisen
median roolia ja mahdollisuuksia osana eri toi-
mijatasojen välisen vuorovaikutuksen ja luot-
tamuksen rakentamista sekä yhteiskunnallisen
informaatioresilienssin vahvistamista. Tämän
tutkimuksen tutkimuskohteena olivat toimi-
joiden sijaan informaatioresilienssin taustalla
olevat asiat ja ilmiöt. Jatkossa olisi hyödyllistä
kiinnittää tutkimuksellisesti huomiota myös sii-
hen, ketkä olivat äänessä pandemianhallintaan
liittyvässä keskustelussa sekä erityisesti siihen,
keiden ääni ei noussut kuuluviin.
Artikkeli on kirjoitettu osana Suomen Akatemian
rahoittamaa ja vuosien 2021–2023 aikana toteu-
tettavaa Information Resilience in a Wicked
Environment -hanketta (IRWIN; päätösnumero
337760).
LÄHTEET
Aliseda, Atocha (2006). Abductive reasoning.
Logical investigations into discovery and expla-
nation. Dordrecht: Springer.
Ampuja, Marko, Koivisto, Juha & Väliverronen,
Esa (2014). Medioituminen: iskusana, analyyt-
tinen työkalu vai uusi paradigma? Media & vi-
estintä, 37(2), 22–37.
https://doi.org/10.23983/mv.62864
Anderson, Lindsey B. & Guo, Jiankun Sylvia (2021).
Communicating stakeholder resilience: under-
standing how resilience discourse can build
a fully functioning society. Journal of Public
Relations Research, 33(1), 1–16. https://doi.org
/10.1080/1062726X.2020.1867986
Anholt, Rosanne (2020). Resilience in practice:
Responding to the refugee crisis in Turkey,
Jordan and Lebanon. Politics and Governance,
8(4), 294–305.
https://doi.org/10.17645/pag.v8i4.3090
Ansell, Christopher, S ørensen, Eva & Torng, Jacob
(2021). e COVID-19 pandemic as a game
changer for public administration and leader-
ship? e need for robust governance respons-
es to turbulent problems. Public Management
Review, 23(7), 949–960. https://doi.org/10.108
0/14719037.2020.1820272
Barzilai-Nahon, Karine (2009). Gatekeeping: A
critical review. Annual Review of Information
Science and Technology, 43(1), 1–79.
https://doi.org/10.1002/aris.2009.1440430117
Béland, Daniel, Howlett, Michael, Rocco, Philip &
Waddan, Alex (2020). Designing policy resil-
ience: lessons from the Aordable Care Act. 53.
Policy Sciences, 269–289.
https://doi.org/10.1007/s11077-019-09368-w
Best, Allan, Berland, Alex, Herbert, Carol, Bitz,
Jennifer, van Dijk, Marlies W., Krause, Christina,
Cochrane, Douglas, Noel, Kevin, Marsden,
Julian, McKeown, Shari & Millar, John (2016).
Using systems thinking to support clinical
system transformation. Journal of Health
Organization and Management, 30(3), 302-323.
https://doi.org/10.1108/JHOM-12-2014-0206
Birkland, omas A. (2016). Conceptualizing re-
silience. Politics and Governance, 4(4), 117–120.
https://doi.org/10.17645/pag.v4i4.823
Bourbeau, Philippe (2018). A genealogy of resil-
ience. International Political Sociology, 12(1),
19–35. https://doi.org/10.1093/ips/olx026.
Brynielsson, Joel, Granåsen, Magdalena, Lindquist,
Sinna, Narganes Quijano, Maribel, Nilsson,
Susanna & Trnka, Jiri (2018). Informing crisis
alerts using social media: Best practices and
ARTIKKELIT | RANTAMÄKI 301
proof of concept. Journal of Contingencies and
Crisis Management, 26(1), 28–40.
https://doi.org/10.1111/1468-5973.12195
Cairney, Paul & Wellstead, Adam (2021).
COVID-19: eective policymaking depends
on trust in experts, politicians, and the pub-
lic.Policy Design and Practice,4(1),1–14.
https://doi.org/10.1080/25741292.2020.1837466
Capano, Giliberto & Woo, Jun Jie (2017). Resilience
and robustness in policy design: a critical ap-
praisal. Policy Sciences, 50, 399–426.
https://doi.org/10.1007/s11077-016-9273-x
Cerna, Lucie (2014). Trust: What it is and why it
matters for governance and education. OECD
Education Working Papers No. 108.
https://doi.org/10.1787/5jxswcg0t6wl-en
Dagdeviren, Hulya, Donoghue, Matthew &
Promberger, Markus (2015). Resilience, hard-
ship and social conditions. Journal of Social
Policy, 45(1), 11–20.
https://doi.org/10.1017/S004727941500032X
De Marchi, Bruna (2020). Societal Vulnerability
and Resilience in the COVID-19 Crisis. Culture
e Studi del Sociale, 5(1), 163–174.
Dobbs, Mary (2020). National governance of pub-
lic health responses in a pandemic? European
Journal of Risk Regulation, 11(2), 240–248.
https://doi.org/10.1017/err.2020.39
Duchek, Stephanie (2017). Organizational resil-
ience: a capability-based conceptualization.
Business Research, 13, 215–246.
https://doi.org/10.1007/s40685-019-0085-7
Duit, Andreas (2015). Resilience thinking: lessons
for public administration. Public Administration,
94(2), 364–380.
https://doi.org/10.1111/padm.12182
FitzGerald, Clare, Hameed, Tanyah, Rosenbach,
Franziska, Macdonald, James Ruairi & Dixon,
Ruth (2021). Resilience in public service part-
nerships: evidence from the UK Life Chances
Fund. Public Management Review, 1–21.
https://doi.org/10.1080/14719037.2021.2015186
Gear, Claire, Eppel, Elizabeth & Koziol-Mclain,
Jane (2018). Advancing complexity theory as a
qualitative research methodology. International
Journal of Qualitative Methods, 17(1), 1-10.
https://doi.org/10.1177/1609406918782557
Gibbs Springer, Christine (2012). Resilience
in emergency management research. Public
Administration Review, 72(4), 548–549.
https://doi.org/10.111/j.1540-6210.2012.02567.x
Gross, Matthias & Bijker, Wiebe E. (2010).
Ignorance and surprise: Science, society, and
ecological design. MIT Press. https://doi.
org/10.7551/mitpress/9780262013482.001.0001
Holland, John H. (2000). Emergence – From chaos
to order. Oxford: Oxford University Press.
Holling, Crawford S. (1973). Resilience and sta-
bility of ecological systems. Annual Review of
Ecology and Systematics, 4(1), 1–23. https://doi.
org/10.1146/annurev.es.04.110173.000245
Hyvärinen, Matti (2004). Johdatus narratiiviseen
tutkimukseen. Sosiologia, 41(3), 242–246.
Hyvönen, Ari-Elmeri, Juntunen, Tapio, Mikkola,
Harri, Käpylä, Juha, Gustafsberg, Harri,
Nyman, Markku, Rättilä, Tiina, Virta, Sirpa &
Liljeroos, Johanna (2019). Kokonaisresilienssi
ja turvallisuus: tasot, prosessit ja arviointi.
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan
julkaisusarja 17/2019.
Ireni-Saban, Liza (2012). Challenging disaster ad-
ministration: Toward community-based disas-
ter resilience. Administration & Society, 45(6),
651–673.
https://doi.org/10.1177/0095399712438375
Jalonen, Harri (2020). Tietämättömyyden tunnus-
taminen on viisauden alku. Focus Localis, 48(3),
75-85.
Juntunen, Tapio & Hyvönen, Ari-Elmeri (2020).
Koronakriisi, informaatio ja resilienssipolitiik-
ka. Kosmopolis, 50(2), 72–92.
Kapucu, Naim & Sadiq, Abdul-Akeem (2016).
Disaster policies and governance: Promoting
community resilience. Politics and Governance,
4(4), 58–61.
https://doi.org/10.17645/pag.v4i4.829
Kihlström, Laura, Huhtakangas, Moona, Karreinen,
Soila, Viita-aho, Marjaana, Jormanainen, Vesa,
Keskimäki, Ilmo & Tynkkynen, Liina-Kaisa
(2021). Globaali pandemia ja paikalliset ratkai-
sut – COVID-19 pandemian paikallinen hallinta
ja johtaminen Suomessa. Tutkimuksesta tiiviisti
52/2021.
Leite, Higor & Hodginson, Ian R. (2021).
Examining resilience across a service ecosystem
under crisis. Public Management Review, 1–20.
https://doi.org/10.1080/14719037.2021.2012375
Lovari, A. & Bowen, S. A. (2020). Social media in
disaster communication: A case study of strate-
gies, barriers, and ethical implications. Journal
of Public Aairs, 20(1), 1–9.
https://doi.org/10.1002/pa.1967
Luhmann, Niklas (1979). Trust and Power.
Chichester, UK: Wiley.
Luhmann, Niklas (1995). Social Systems. Stanford,
CA: Stanford University Press.
Luoma-aho, Vilma (2022). Sota, koronakostajat ja
riskiyhteiskunta. Kanava, 3/2022, 23–27.
Malmberg, Tarmo (2019). Suomalaisen media-
tutkimuksen historiaa 3: Mediatutkimuksen
302 HALLINNON TUTKIMUS 3/2023
yhteiskuntatieteellistyminen. Media & viestintä,
42(4), 246–252.
https://doi.org/10.23983/mv.85782
Masip, Pere, Caballero, Carlos Ruiz & Suau, Jaume
(2021). News consumption and COVID-19:
Social perception. European Public & Social
Innovation Review, 6(1), 29–41.
https://doi.org/10.31637/epsir.21-1.3
Mauranen, Anna, Aro, Eva-Mari., Hari, Riitta,
Jalkanen, Sirpa, Kulmala, Markku, Mustajoki,
Arto, Nieminen, Risto, Niiniluoto, Ilkka, Raivio,
Kari, Sipilä, Jorma & Tirri, Kirsi (2021). Taipuu
vaan ei taitu. Koronapandemiasta Suomen krii-
sinkestävyyden vahvistamiseen. Suomalaisen tie-
deakatemian koollekutsuman itsenäisen asian-
tuntijaryhmän kannanotto. Helsinki: Picaset.
MediaAuditFinland (2021). KMT 2021 lehtien
lukijamäärät. https://mediaauditnland./tilas-
tot/
Mitleton-Kelly, Eve (2003). Complex Systems and
Evolutionary Perspectives on Organizations:
The Application of Complexity Theory to
Organizations. Pergamon, Amsterdam.
Nonaka, I. & Takeuchi, H. (1995). e knowl-
edge-creating company – how Japanese compa-
nies create the dynamics of innovation. Oxford
University Press, New York. https://doi.
org/10.1016/0024-6301(96)81509-3
Oldham, Geoffrey & McLean, Rob (1997).
Approaches to knowledge-brokering. IISD
Publications Centre.
Onnettomuustutkintakeskus (OTKES). Korona epi-
demian ensimmäinen vaihe Suomessa vuonna
2020. Tutkintaselostus 6/2021.
Puusa, Anu (2020). Näkökulmia laadullisen aineis-
ton analyysiin. Teoksessa Puusa, Anu & Juuti,
Pauli. Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja
menetelmät. Gaudeamus.
Puustinen, A. & Jalonen, H. (2020). Kompleksi-
suusajattelu organisaatiotutkimuksessa – ym-
märtämistä edistävä uusi lähestymistapa vai
vanhaa viiniä uudessa pullossa? Teoksessa
Vartiainen, P. & Raisio, H. (toim.) Johtaminen
kompleksisessa maailmassa – Viisautta pirullis-
ten ongelmien kohtaamiseen (s. 15–36). Gaudea-
mus, Helsinki.
Quick, Kathryn S. & Feldman, Martha S. (2014)
Boundaries as junctures: collaborative bound-
ary work for building ecient resilience.
Journal of Public Administration Research and
eory, 24(3), 673–695.
https://doi.org/10.1093/jopart/mut085
Rajala, Tomi & Jalonen, Harri(2022). Stress tests
for public service resilience: introducing the
possible-worlds thinking.Public Management
Review.
https://doi.org/10.1080/14719037.2022.2048686
Rantamäki, Aino & Jalonen, Harri (2022). Hal lin-
non informaatioresilienssiä etsimässä – Tut ki-
mus matka käsitteen juurille. Hallinnon tutki-
mus, 41(1), 35–51.
https://doi.org/10.37450/ht.107861
Richardson, G.E., Neiger, B., Jensen, S., & Kumpfer,
K. (1990). The resiliency model. Health
Education, 21(6), 33–39. https://doi.org/10.108
0/00970050.1990.10614589
Rogers, Peter (2013). e rigidity trap in global
resilience: Neoliberalisation through princi-
ples, standards and benchmarks. Globalizations,
10(3), 383–395.
https://doi.org/10.1080/14747731.2013.787834
Rutter, M. (1985). Resilience in the face of adversi-
ty: Protective factors and resistance to psychiat-
ric disorder. British Journal of Psychiatry, 147(6),
598– 611. https://doi.org/10.1192/bjp.147.6.598
Simmel, Georg (1978). e Philosophy of Money.
London: Routledge & Kegan Paul.
Stark, Alastair (2014). Bureaucratic values and re-
silience. an exploration of crisis management
adaptation. Public Administration, 92(3), 692–
706. https://doi.org/10.1111/padm.12085
Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli (2018). Laa dul-
linen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki:
Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Valli, Laura (2020). Kuolema kuittaa univelan? Tut -
kimus resilienssistä ja resilienssipotentiaalin
johtamisesta kriisinhallintaorganisaatiossa.
Tampereen yliopiston väitöskirjat 264. Tampere:
Tampere University Press.
Vuorelma, Johanna (2021). Koronakriisi ja todel-
lisuuden esittäminen. Tieteessä tapahtuu, 39(4),
3–10.
Wilson, Tom D. (2002). e non-sense of knowl-
edge management. Information Research, 8(1).
Yang, Kaifeng (2020). Unprecedented Challenges,
Familiar Paradoxes: COVID-19 and
Governance in a New Normal State of Risks.
Public Administration Review, 80(4), 657–664.
https://doi.org/10.1111/puar.13248
