Content uploaded by Mika Turkia
Author content
All content in this area was uploaded by Mika Turkia on Jul 29, 2022
Content may be subject to copyright.
Suomenkielinen käännös artikkelista Turkia, Mika: Self-treatment of psychosis and complex post-traumatic stress
disorder with LSD and DMT—A retrospective case study. Psychiatry Research Case Reports 2022;1(2):100029,
https://doi.org/10.1016/j.psycr.2022.100029
Psykoosin ja monimuotoisen traumaperäisen stressihäiriön itsehoito LSD:llä ja DMT:llä
– retrospektiivinen tapaustutkimus
Mika Turkia
FM, mika.turkia@alumni.helsinki., 21.5.2022
Lyhennelmä
Artikkeli kuvaa perheväkivallasta johtuvasta varhaisesta monimuotoisesta traumasta kärsineen teini-ikäisen tapauksen.
Kannabiksen käyttö aiheutti kuuloharhoja, minkä vuoksi hänelle diagnosoitiin akuutti skitsofreenistyyppinen psykoot-
tinen häiriö. Antipsykoottinen lääkitys ei poistanut oireita kokonaan. Lopulta hän päätti kokeilla LSD:tä akuutin
itsetuhoisuuden hoitoon. Hän toteutti ensin kuusi valvomatonta LSD-sessiota ja jatkoi pieniannoksisella DMT:n käy-
töllä lähes päivittäin joidenkin kuukausien ajan. Noin vuoden jälkeen psykoottiset oireet olivat pääosin poistuneet.
Myöhempi kannabiksen käyttö aiheutti uuden ohimenevän psykoosin.
Vaikka psykoosi saattoi johtua pääosin geneettisestä taipumuksesta yhdistettynä kannabiksen käyttöön, LSD ja DMT
eivät tässä tapauksessa aiheuttaneet psykoottisia oireita, ja LSD poisti itsetuhoisuuden ensimmäisellä käyttökerralla.
Myöhemmät suuriannos-LSD-sessiot ja pieniannos-DMT-sessiot näyttivät ratkaisevan monimuotoisesta traumasta joh-
tuvat oireet. Toisaalta, jos psykoosi tulkitaan massiiviseksi psyykkiseksi puolustuskeinoksi (defenssiksi) monimuotoista
traumaa vastaan, psykedeelit näyttivät ohittavan tämän puolustusjärjestelmän, mahdollistaen pääsyn traumaattisiin
muistoihin sekä niiden käsittelyn ja integroinnin osaksi elämänhistoriaa.
Tapauksen tiedot on kerätty hoitokertomuskatkelmista, puolistrukturoidusta videohaastattelusta, ja jatkohaastatte-
lusta vuotta myöhemmin. Psykedeelien ja psykoosien suhdetta, valvotun ja valvomattoman hoidon tarkoituksenmu-
kaisuutta eri tilanteissa, ja vaihtoehtoisia hoitomalleja psykedeelien tuottaman hypertietoisen, hypertarkkaavaisen
ja hypersensitiivisen tilan hyödyntämiseen tulisi tutkia tarkemmin. Itsehoidon osalta tulisi siirtyä haittojen vähentä-
misajatteluun. Terveydenhuollon tarpeisiin tulisi laatia pienellä annostuksella toteutettavaa matalariskistä itsehoitoa
koskeva suositus.
Avainsanat: psykoosi, psykedeeliterapia, psykedeelit, LSD, DMT, 25B-NBOMe, C-PTSD, kompleksi trauma
Johdanto
Psykedeeliterapioiden soveltuvuutta mielenterveysongelmien hoitoon tutkitaan tällä hetkellä psykiatrian alalla kliinisin
kokein. Näitä kokeita on tällä hetkellä tehty jo esimerkiksi posttraumaattisen stressihäiriön hoidosta MDMA:lla, hoi-
toresistentin masennuksen, ahdistushäiriöiden, epävakaan ja narsistisen persoonallisuushäiriön, itsetuhoisuuden, riip-
puvuuksien (alkoholi, kokaiini, nikotiini, opioidit, kannabis) ja tulehdusten hoidosta psilosybiinillä [1,2], Alzheimerin
taudin ja myöhäisvaiheen syöpään liittyvän ahdistuneisuuden hoidosta LSD:llä [3–5], sekä riippuvuuksien, ahdistuksen
ja masennuksen hoidosta ayahuascalla [6].
Ihmisillä tehtävän psykedeelitutkimuksen turvallisuutta koskevat linjaukset vuodelta 2008 suosittavat sellaisten henki-
löiden poissulkemista, joilla tai joiden suvussa on esiintynyt psykoottisuutta tai muita vakavia psykiatrisia sairauksia
[7]. Linjaukset suosittavat myös, että hoitotilanteessa olisi oltava läsnä ainakin kaksi valvojaa, ts. kaksi psykoterapeut-
tia. Ehdotettu malli on hyvin työvoimavaltainen, minkä vuoksi hoidon tarjonnan laajentaminen kysyntää vastaavaksi
olisi erittäin vaikeaa [8].
Näihin linjauksiin verrattuna tässä artikkelissa esitetty tapaus valottaa psykedeeliterapian mahdollisuuksia hyvin eri-
laisesta lähtökohdasta. Artikkeli esittelee valvomatonta itsehoitoa, jota kehitti ja harjoitti teini-ikäinen, jolle oli diag-
nosoitu psykoottinen häiriö. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää psykedeelien ja psykoottisten häiriöiden yhteyksiä.
Tutkimusta aiheesta on vähän, ja suurin osa siitä on peräisin 1960- ja 1970-luvuilta. Modernin tutkimuksen puutteen
vuoksi aihetta koskevan tutkimuksen näytön aste on katsottu vähäiseksi. Joka tapauksessa aiheen tutkimuksen olles-
sa varhaisvaiheessa olemassa olevalla tiedollakin voidaan katsoa olevan huomattavaa arvoa. Kirjoittajan tietämyksen
mukaan käsillä oleva tapauskuvaus on ensimmäinen monimuotoiseen traumaperäiseen stressihäiriöön liittyvän psy-
koottisen häiriön psykedeeleillä toteutettua itsehoitoa koskeva kuvaus. Se voi näin ollen avata uusia tutkimussuuntia.
Edellä mainittujen linjausten vuoksi kaikki psykooseihin viittaava muodostaa poissulkukriteerin nykyisistä kliinisistä
psykedeelitutkimuksista. 1960-luvun lopulla LSD:tä kuitenkin annettiin onnistuneesti 9-12 vuotiaille lapsille, joille oli
1
diagnosoitu kroonisen skitsofrenian tyyppisiä psyykkisiä häiriöitä [9–11]. Hoitohenkilökunnan mukaan nämä lapset kär-
sivät vaikeista varhaisista traumoista, ja psykoosi toimi suojamekanismina [10]. LSD:n vaikutuksen alaisena, kahden
omaa kokemusta psykedeeleistä hankkineen hoitajan valvonnassa, lapset elivät uudelleen turvallisessa sairaalaympäris-
tössä aiempia traumaattisia kokemuksiaan, mikä monissa tapauksissa johti oireiden katoamiseen.
Esimerkiksi ‘täysin psykoottisen äidin’ kasvattama 12-vuotias tyttö, jota pidettiin skitsofreenisena ja jota kuvattiin
‘oudoksi, vaikeasti taantuneeksi, jälkeenjääneeksi, hyperaktiiviseksi, hyökkääväksi, arvaamattomaksi ja tuhoavaksi’,
kävi läpi neljätoista LSD-sessiota 100-300 μg annoksilla sekä kaksi psilosybiinisessiota, ja muuttui ‘yhdeksi kaikkein
hellimmistä, rakastavimmista, myötätuntoisimmista ja rohkeimmista henkilöistä joita kirjoittaja on koskaan tavannut’
[9,10]. Toinen tapaus, 11-vuotias tyttö, oli ‘kaikkein vaikein ja haastavin tapaus hoitamistamme’: häntä jouduttiin
pitämään lepositeissä 24 tuntia vuorokaudessa [10]. Käytyään läpi vastaavan määrän psykedeelisessioita puolen vuoden
aikana hän muuttui ‘huomaavaiseksi ja lämpimäksi, piti kosketuksesta, hymyili onnellisena suurimman osan ajasta’,
sekä ‘alkoi käydä koulua puolipäiväisesti ja sopeutui koulunkäyntiin’. Myös viisi muuta tapausta ja hoidon periaatteet
kuvattiin [9–11]. Vaikeasti häiriintyneille lapsille oli myös muita kokeellisia psykedeeliterapiahoito-ohjelmia [12].
Toisaalta LSD:n tiedetään joskus aiheuttavan psykooseja henkilöille, joilla ei ole ilmeistä alttiutta niille. Eurooppalai-
sessa huumeiden käytöstä johtuvaa ensiapuun hakeutumista koskevassa tapaussarjatutkimuksessa psykooseja esiintyi
348 (6,3%) tapauksessa 5 529:sta [13]. 27 tapauksessa, joissa oli käytetty ainoastaan LSD:tä (0,5% kaikista tapauk-
sista), psykoosi oli hoitoon hakeutumisen syynä seitsemässä tapauksessa (2,0% kaikista psykoositapauksista, tai 0,1%
kaikista tapauksista). DMT:tä ei mainittu erikseen, mutta tryptamiinit mainittiin psykoosien syynä kahdessa tapauk-
sessa (0,6% psykoositapauksista, tai 0,04% kaikista tapauksista). Muussa tutkimuskirjallisuudessa on raportoitu kolme
DMT:hen liittyvää psykoosia, mutta kaikissa näistä tapauksista oli käytetty samanaikaisesti kannabista [14].
Oram on kirjoittanut kirjan LSD-psykoterapian historiasta [15]. Eräs viimeaikainen esimerkki oli Sveitsissä
2000-luvun alussa toteutettu ryhmämuotoinen psykedeeliterapia [16]. Grof on dokumentoinut suuren määrän
LSD-psykoterapiasessioita [17]. Uudehko psykedeeliterapioita käsittelevä kirja kuvaa useita lähestymistapoja, kuten
yksilö-, ryhmä-, ja epävirallisia hoitoja eri psykedeeleillä [18]. Vollenweider et al. ovat kuvanneet hoidon biokemiallisia
mekanismeja, kokemusten laadun ennustamista, ja lyhyen ja pitkän aikavälin hoitotuloksia [19]. Flanagan et al. ovat
todenneet, että psykedeelit ovat tulehdusta vähentäviä [20].
Vuonna 2010 Sveitsin oikeuslaitos totesi, että LSD ei ole vaarallinen huume, eikä sillä hoitotarkoituksessa valvotusti
annosteltuna ole merkittäviä fysiologisia tai psykologisia haittavaikutuksia [16]. Vuonna 2020 Varsinais-Suomen kä-
räjäoikeus antoi asiantuntijalausuntoon perustuen samantyyppisen päätöksen, todeten että ‘LSD:tä ei voida pitää
erityisen vaarallisena huumausaineena’ (R19/3703, 20/142412).
Kaksi psykoterapeuttia hankki Sveitsissä vuodesta 2014 alkaen 50 potilaskohtaista lupaa, kehittäen näille monimuo-
toisesta traumaperäisestä stressihäiriöstä (C-PTSD) ja dissosiaatiohäiriöistä kärsiville potilaille MDMA:ta ja LSD:tä
hyödyntävää ryhmämuotoista psykedeeliterapiaa [21]. Kirjoittajat totesivat, että verrattuna esimerkiksi yksittäisestä
traumasta (PTSD) kärsiviin potilaisiin, C-PTSD:stä ja dissosiaatiohäiriöistä kärsivät potilaat tarvitsivat suuren mää-
rän hoitokertoja. Esimerkkitapaus kuvasi tyypillisen potilaan, joka oli läpikäynyt yli kymmenen hoitokertaa. Useimpien
potilaiden tila parani eikä vakavia haittavaikutuksia ilmennyt.
LSD:n, DMT:n ja psilosybiinin fysiologisen turvallisuuden osalta samanaikainen annostelu litiumin kanssa voi aiheut-
taa kouristuksia [22], ja tramadolin samanaikainen käyttö ei ole turvallista [23]. Varovaisuus on tarpeen kannabiksen,
amfetamiinin ja kokaiinin yhteiskäytön suhteen [23]. Yhteiskäyttö SSRI-lääkkeiden kanssa ei ole vaarallista, mutta se
saattaa lieventää psykedeelien vaikutusta tai estää vaikutukset [24]. Yhteiskäyttö useimpien muiden aineiden kanssa
voimistaa vaikutuksia.
Suuret LSD-annokset ovat fysiologisesti turvallisia, mikäli valmiste on varmasti LSD:tä eikä jotakin muuta. Eräässä
tapauksessa 1 000 μg LSD-annoksen raportoitiin vahingossa parantaneen kaksisuuntaisen mielialahäiriön [25]. Toisessa
tapauksessa 500 μg LSD-annoksen raskauden alkuvaiheessa ei todettu vaikuttaneen haitallisesti sikiöön. Kolmannessa
tapauksessa, jossa mies nautti vahingossa 55 000 μg LSD:tä ollessaan yksin kotona ei tarvittu hoitotoimenpiteitä,
mutta seuraavana aamuna mies raportoi kroonisten fyysisten kipujensa kadonneen [25]. Raportti vuodelta 1974 ku-
vasi tapauksen, jossa useat henkilöt olivat vahingossa nauttineet satoja milligrammoja LSD:tä [26]. He tarvitsivat
tehohoitoa, mutta kotiutuivat sairaalasta 2-3 päivässä ilman jälkiseurauksia.
Psykedeeliterapian pääasiallinen toimintamekanismi on nostaa esiin torjuttuja tai unohdettuja traumaattisten tapah-
tumien muistoja. Psykedeelien vaikutuksen alaisena näitä muistoja ei ainoastaan ‘muisteta’, vaan ne uudelleeneletään
kehollisina kokemuksina, yhdessä niihin aiemmin liittyneiden kehollisten tuntemusten kanssa. Tämä pääasiallinen toi-
mintamekanismi on samalla myös terapian pääasiallinen riskitekijä, koska nämä torjutut muistot ovat aikanaan olleet
liian voimakkaita käsiteltäviksi. Psykedeelit useimmiten kumoavat nämä muistot poissa tietoisuudesta pitävät me-
kanismit. Torjunnan ylläpitäminen kuluttaa suuren määrän energiaa, ja aiheuttaa usein erilaisia psykiatrisia oireita.
Traumojen uudelleeneläminen voi vapauttaa tämän energian ja poistaa oireet tai helpottaa niitä.
Mikäli traumat ovat peräisin hyvin varhaiselta iältä, ne voivat ilmetä psykoottisina oireina. Psykoottinen tila voi olla
luonteeltaan osittainen taantuminen alkuperäisen trauman tapahtumahetkeä vastaavan ikäkauden käsitejärjestelmän
2
tasolle. Esimerkiksi kaksivuotiaan käsitejärjestelmä, havainnointitapa ja maailmankuva kehittymättömine aika- ja
seuraussuhdekäsityksineen on luonnollisesti sopimaton aikuisten maailmassa selviytymiseen.
Edellä kuvatun perusteella tulisi olla selvää, että psykedeeliterapiasessiota harkitsevan tulisi paitsi olla motivoitu-
nut ja valmistautunut kokemaan uudelleen hirveimmät kokemuksensa, myös olla varannut tarvittavan ajan ja muut
resurssit traumaattisten kokemustensa läpikäyntiin ilman, että ne koettaisiin jälleen ylipääsemättöminä tai ylivoimai-
sina. Monet kokemuksen aikaiset vaikeat tilat voivat liittyä hengityksen pidättämiseen tai epätarkoituksenmukaiseen
hengitysrytmiin tai -tapaan, ja niitä voi mahdollisesti hallita etukäteen opetelluilla yksinkertaisilla rentoutumis- ja
hengitystekniikoilla, esimerkiksi sillä, että uloshengitys on pitempi kuin sisäänhengitys. Useimmat ihmiset saattavat
hyötyä kokemuksen aikaisesta ulkopuolisesta tuesta. Sopivaa tukea ei kuitenkaan ole aina saatavilla. Itsehoitoa har-
kitsevan tulee olla varma siitä, että hän osaa käsitellä kaikki esiin tulevat tilanteet ilman ulkoista apua. Jos taidot
ja resurssit ovat riittämättömät, kokemus voi johtaa uudelleentraumatisoitumiseen. Kokemuksen aikaisten vaikeiden
kokemusten lisäksi voi seurata pidemmän aikavälin haittavaikutuksia, kuten esimerkiksi viikkoja kestävä yleistynyt
ahdistuneisuus. Tällaiset tilat ovat tyypillisesti liittyneet alkuperäiseen traumaan.
Psykedeelien sijaan tai täydennykseksi muuntuneiden tajunnantilojen saavuttamiseen voi käyttää ei-lääkkeellisiä me-
netelmiä. Holotrooppinen hengitystekniikka, jonka kehittivät Stanislav ja Christina Grof vaihtoehdoksi LSD-terapialle,
koostuu jatkuvasta, voimakkaasta hengityksestä, jota voidaan täydentää koulutetun ohjaajan toteuttamilla yksinker-
taisilla kehoterapia-interventioilla [27]. Hengitystekniikka aiheuttaa muutoksia kudosten hapensaannissa ja tyypillisesti
johtaa muuntuneisiin tajunnantiloihin. Uudelleentraumatisoitumisriski koskee myös tätä terapiamuotoa, mutta hoito-
tilanteen rytmi on tyypillisesti hitaampi ja helpommin hallittava.
Artikkelissa kuvatussa tapauksessa käytettiin kahta annostelutapaa. Näistä ensimmäinen oli ‘tavanomainen’ annoste-
lu (esim. 100-300 μg LSD:tä), mikä tuotti LSD:hen tyypillisesti yhdistettyjä, kirjallisuudessa kuvattuja vaikutuksia.
Toinen annostelutapa oli ‘pienannostelu’, jossa käytettiin puoli- tai kolmasosa-annoksia (esim. 50 μg LSD:tä). Tämän
‘psykolyyttisen’ terapian (‘psychotropic’ ja ‘analytic’) vaikutukset olivat laadullisesti erilaisia kuin suurempien an-
nosten vaikutukset, sallien normaalin toiminnan mutta lisäten parantuneen kyvyn tarkkailla oman mielen toimintaa
sekä havainnoida ympäristöä, minkä lisäksi pienannostelu parantaa fyysisiä kykyä kuten koordinaatiota, tasapainoa ja
kestävyyttä [28]. LSD:n vaikutuksen alaisena on tehty paljon extreme-urheilusuorituksia (vuorikiipeily, heli-laskettelu,
lumilautailukilpailut, moottoriurheilukilpailut, suraus suurilla aalloilla, riippuliito) ja osallistuttu USA:n major league
baseball -kilpailuihin [28]. Kolmas annostelutapa on suurannosannostelu, jota on kuvannut esimerkiksi uskontotieteen
professori, joka vuosina 1979-1999 toteutti yksin 73 LSD-sessiota 500-600 μg annoksilla [29]. Hän oli sessioiden aikana
yksin huoneessaan, mutta hänen vaimonsa oli läsnä talossa. Neljäs annostelutapa on ‘mikroannostelu’ [30]. Jokainen
annostelutapa tuottaa toisiinsa verrattuna laadullisesti erityyppisiä tuloksia, eikä niitä voida siksi suoraan vertailla
toisiinsa.
Käytetyt aineet oli hankittu laittomista lähteistä, eikä niiden sisältöä siksi ollut analysoitu. Tätä epävarmuustekijää ei
retrospektiivisessä tapaustutkimuksessa voida välttää. Euroopan huumausaineiden seurantakeskus (EMCDDA) on kui-
tenkin todennut, että pimeän verkon markkinapaikoilla on hyvin kehittynyt palautejärjestelmä, joka kannustaa myyjiä
varmistamaan, että heidän myymänsä tuotteet vastaavat niiden kuvauksia [31]. Vuonna 2014 tehdyssä selvityksessä
kahdeksan testatun LSD-näytteen todettiin olevan 100-prosenttisesti puhdasta LSD:tä. Laajempi espanjalainen 263
näytettä käsittänyt tutkimus, jossa puolet näytteistä oli peräisin katukaupasta ja puolet pimeästä verkosta, totesi
että 80% näytteistä oli LSD:tä [32]. 13% sisälsi psykedeelisiä amfetamiineja (25x-NBOMe tai DOC). Tämän artikkelin
tapauksessa aineet oli hankittu pimeästä verkosta.
Tapauskuvaus mainitsee kaksi muuntohuumetta: 25B-NBOMe ja 25E-NBOH [33,34]. Käytön seurauksena on raportoi-
tu neurotoksisuutta, kardiotoksisuutta, muita haittavaikutuksia ja kuolemantapauksia. Näiden aineiden rooli tämän
artikkelin tapauksessa ei ollut keskeinen.
Vaikeasti traumatisoitunutta vähemmistöä käsittelevä 328 henkilöä kattanut tutkimus selvitti lasten pahoinpitelyn
ja mielenterveyshäiriöiden yhteyttä todeten, että keskivakavan ja vakavan pahoinpitelyn kohteeksi joutuminen enna-
koi aikuisiän psykoottisuutta [35]. Tutkimus totesi myös yhteyden psykoottisten häiriöiden sekä posttraumaattisen
stressihäiriön, masennuksen, huumeiden käytön ja itsetuhoisuuden välillä. Tässä artikkelissa kuvattu tapaus viittaa
samansuuntaisiin yhteyksiin.
Varhaisella iällä alkanut monimuotoinen traumaperäinen stressihäiriö (C-PTSD) [36], lyhyemmin monimuotoinen trau-
ma, tarkoittaa normaalin emotionaalisen ja sosiaalisen kehityksen estymistä (puuttumista). Huolimatta sen nimik-
keen samankaltaisuudesta posttraumaattisen stressihäiriön (PTSD) kanssa, C-PTSD:n hoito on hyvin erilaista kuin
PTSD:n. Hoidon ei ainoastaan täydy poistaa trauman oireita, vaan sen pitää myös rakentaa jotakin uutta ‘tyhjyy-
den’ ja puuttuvien rakenteiden tilalle. Siinä missä PTSD:n oireet voidaan usein poistaa jopa yhdellä hoitokerralla,
C-PTSD:n hoito vaatii laajempaa ja pitkäjänteisempää lähestymistapaa.
Tapauksen teini-ikäinen oli kirjoittanut kokemuksistaan internetin keskustelualustalle, minkä seurauksena kirjoittaja
pyysi häntä osallistumaan tähän tapaustutkimukseen. Kirjoittajan lähestymistapa oli etnogranen, ja tarkoituksena oli
koota tapauksia, joissa erilaisia mielenterveysongelmia oli hoidettu itsehoidolla tai pienimuotoisella ryhmähoidolla hyö-
dyntäen psykedeelejä. Tapauksen yksityiskohtia on varmistettu haastateltavan toimittamista potilaskertomusotteista.
3
Puolistrukturoitu tunnin kestänyt videohaastattelu toteutettiin syksyllä 2020, ja seurantahaastatteluja loppuvuonna
2021 ja alkuvuonna 2022. Hoitavia lääkäreitä ei ollut mahdollista haastatella. Keskusteluosuus sisältää jotakin huomioi-
ta, jotka perustuvat osaltaan kirjoittajan havaintoihin erilaisista ulkomaisista psykedeeliterapiakäytännöistä vuosina
2017-2019.
Tapauskuvaus
Jo varhaisesta lapsuudesta alkaen teini-ikäinen oli tuntenut olonsa turvattomaksi, lähinnä johtuen kilpailun sävyt-
tämästä suhteesta arvaamattomaan ja väkivaltaiseen veljeensä. Fyysinen ja henkinen väkivalta oli ollut päivittäistä.
Perheen vuorovaikutusmallit olivat sisältäneet päivittäistä häpäisemistä, moittimista ja muuta epätarkoituksenmukais-
ta käyttäytymistä. Tällaiset ympäristöt aiheuttavat usein monimuotoista traumatisoitumista. Tapaukseen ei liittynyt
voimakkaita yksittäisiä traumaattisia tapahtumia, vaan ainoastaan jatkuvia, pienempiä traumaattisia tapahtumia.
Nämä ympäristövaikutukset johtivat erilaiseen välttelykäyttäytymiseen. Yhdentoista ikäisenä teini-ikäinen kuuli, et-
tä LSD voi aiheuttaa ‘erilaisia kokemuksia’, ja kiinnostui aiheesta. Kolmentoista ikäisenä hän alkoi käyttää erilaisia
huumeita ja lääkkeitä, muun muassa 25B-NBOMe- ja 25E-NBOH-muuntohuumeita. Viidentoista vuoden iässä kanna-
biksen käyttö alkoi aiheuttaa kuuloharhoja. Jälkikäteen tarkastellen näiden harhojen sisältö vaikutti liittyvän aiempiin
traumaattisiin kokemuksiin, mutta tätä yhteyttä ei tällöin havaittu. Teini-ikäinen ei kiinnittänyt näihin harhoihin eri-
tyistä huomiota, eikä pitänyt niiden esiintymistä ongelmana.
Ensimmäisillä käyttökerroilla 25B-NBOMe ja 25E-NBOH olivat tuottaneet ‘mieltä avaavia’ kokemuksia, parantaen
koulumenestystä. Sekakäytön seurauksena hän oli kuitenkin myöhemmin menettänyt tilanteen hallinnan. Kuudentoista
vuoden iässä hän oli käyttänyt ekstaasia, kannabista, alkoholia, amfetamiinia, metamfetamiinia, kokaiinia, bentsodiat-
sepiineja, opioideja ja erilaisia muuntohuumeita aina kun oli saanut niitä käsiinsä, mutta erityisesti viikonloppuisin.
Hän sanoi tämän ‘vahvistaneen ympäristöstä imettyä negatiivisuutta’, kunnes hän oli lopulta ollut ‘kyllästetty negatii-
visilla kokemuksilla’. Hän sanoi kärsineensä ‘eksistentiaalisista kriiseistä’: toivottomuudesta ja merkityksettömyydestä.
Hän ei ollut esimerkiksi ymmärtänyt, miksi hänen olisi pitänyt asettaa tavoitteita tai edes syödä, kun hän tulisi joka
tapauksessa kuolemaan. Hän kuvasi tämän masennuksen myöhemmin kääntyneen iloksi, kun hän oli ‘harjoittanut
mieltään’ psykedeeleillä.
Kun hän kertoi äidilleen äänistä, hänen äitinsä sanoi suvussa esiintyneen skitsofreniaa. Perehtyminen skitsofreniaan
pelästytti pojan. Äidin aloitteesta hän siirtyi vapaaehtoisesti sairaalaosastolle tarkkailtavaksi. Psykologinen arviointi
paljasti vain vähäisiä realiteettitestauksen ongelmia. Pojan mukaan hän ei ollut kärsinyt samanlaisista oireista ‘kuin
psykoottiset ihmiset yleensä’: hän ei ollut seurannut äänten antamia ohjeita, eikä ollut yrittänyt keksiä selityksiä
äänten olemassaololle.
Hoitokertomuksen mukaan hän oli kärsinyt vainoharhaisuudesta ja kokenut että häntä seurataan. Osastolla hän olisi
halunnut eristäytyä huoneeseensa mutta hänet pakotettiin muiden joukkoon. Hän kuvasi että lääkäri, ‘auktoriteet-
tihahmo’, oli vakuuttanut hänet kuuloharhojen haitallisuudesta ja todennut, että ne pahenisivat ja pilaisivat hänen
elämänsä. Tästä johtuen pojan neutraali asenne ääniin oli muuttunut. Hän oli tullut vakuuttuneeksi siitä, että hä-
nen täytyy päästä niistä eroon, ja hän oli hyväksynyt ketiapiini-, aripipratsoli- ja olantsapiinilääkitykset, jotka eivät
kuitenkaan olleet poistaneet ääniä, mikä oli johtanut epätoivoisuuteen. Lisäksi hän oli kokenut sairaalan käytännöt,
kuten sen että häntä estettiin tapaamasta tyttöystäväänsä, epäoikeudenmukaisiksi. Hoitoon ei ollut kuulunut terapiaa.
Poika koki, että hänet oli ‘painostettu hyväksymään ajatus psykoosista’, ja että hän oli ‘sisästänyt sen, uskonut siihen’,
osittain välttääkseen mahdolliset rangaistukset.
Ensimmäinen sairaalajakso kesti 3,5 kuukautta, päättyen huhtikuussa 2017. Antipsykoottinen lääkitys ei ollut pois-
tanut psykoosioireita mutta hänet oli kotiutettu hänen toistuvasti vaadittuaan sitä. Kesäkuun puolivälissä hänelle
annettiin kolme diagnoosia: useiden lääkeaineiden tai muun psyykkisiin toimintoihin vaikuttavan aineen aiheuttama
psykoottinen häiriö, skitsofrenia-tyyppinen (F19.50), yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (F41.1) ja kannabinoidien haital-
linen käyttö (F12.1). Hoitokertomuksen mukaan hänelle oli harkittu myös epävakaata persoonallisuushäiriötä.
Toinen kolme viikkoa kestänyt sairaalajakso tapahtui kesäkuun 2017 puolivälissä ja oli tahdosta riippumaton. Hän
oli keskeyttänyt antipsykoottiset lääkityksensä ja käyttänyt alkoholia, kannabista ja bentsodiatsepiineja, uhannut
ihmisiä kadulla veitsellä jota hän oli kantanut joidenkin päivien ajan, viiltänyt itseään, ja pidätetty poliisin toimesta.
Hänelle diagnosoitiin akuutti skitsofreenistyyppinen psykoottinen häiriö (F23.29). Äänet kertoivat hänelle, että hän
tulisi kuolemaan vuoden sisällä. Sairaalassa hän viilteli itseään uudestaan, koki näköharhoja ja uhkaili henkilökuntaa,
mutta tasapainottui lopulta hieman. Kuuloharhat vähenivät mutta eivät kokonaan poistuneet. Hänen mielentilansa
oli ‘apaattinen’. Hänen ei katsottu voivan palata vanhempiensa luokse, ja hänet sijoitettiin lastenkotiin.
Olantsapiinihoidosta huolimatta kolmen viikon kuluttua hänet siirrettiin lastenkodista vapaaehtoisesti takaisin sairaa-
laan itsetuhoisuuden ja lisääntyneiden näköharhojen vuoksi. Hän epäili tuntemattomien ihmisten seuraavan häntä,
koska he halusivat häneltä tietoja. Hän oli tullut entistä huolestuneemmaksi ääniharhoista ja halusi niistä kokonaan
eroon. Sairaalassa aloitettiin klotsapiinilääkitys. Yhdeksän viikon jälkeen hän palasi lastenkotiin klotsapiini- ja hydrok-
sitsiinilääkityksillä.
4
Kuva 1: Aikajana elämäntapahtumista, psykiatrisista hoitojaksoista ja psykedeelisessioista.
5
Jälkikäteen arvioidessaan hän katsoi klotsapiinilääkityksen ‘murtaneen’ hänen mielensä, minkä vuoksi hänellä ‘ei
ollut enää energiaa jatkaa elämää’. Lääkitykset olivat aiheuttaneen 30 kg:n painonnousun. Hänen mukaansa lääkärien
väite kuuloharhojen pahenemisesta tulevaisuudessa aiheutti ‘lumipalloefektin’, joka aiheutti hänen tilansa jatkuvan
heikentymisen.
Normaaliannos-LSD-sessiot ja pienannos-DMT-sessiot
Akuutin itsetuhoisuuden vuoksi poika päätti kokeilla 11-vuotiaana keksimäänsä ajatusta LSD-hoidosta, ja onnistui
hankkimaan sitä pimeästä verkosta. Hän päätti tehdä itsemurhan mikäli kokeilu ei auttaisi. Helmikuussa 2019 hän
otti 100-200 μg LSD:tä. Session alussa hänen mieleensä tuli ajatus, jonka hän pelästyi olevan psykoottinen, ja mietti
pitäisikö hänen pysäyttää prosessi antipsykoottisilla lääkkeillä. Hän kuitenkin muisti että session oli tarkoitus olla
viimeinen keino hänen elämänsä pelastamiseen, totesi että hänellä ei ole mitään hävittävää, ja jatkoi.
Kahdeksan tunnin ajan hän itki, huusi ja nauroi, eläen uudelleen aiempia kokemuksiaan: mitä hän oli tehnyt toisille ja
mitä toiset olivat tehneet hänelle. Hän huomasi että ääniharhat olivat vertauskuvallisia esityksiä näistä hänen aiemmin
käsittelemättömistä elämänkokemuksistaan. Hän luovutti yrityksistä kontrolloida elämäänsä ja luopui vastustuksesta.
Ajatus sessiosta ‘lopullisena’ mahdollisti sen, että hän ‘antoi mennä’, ‘antautui’ sille mitä oli tapahtumassa, ‘hyväksyi’
sen. Hän sanoi tällöin oppineensa, että ‘on mahdollista vain mennä virran mukana’ ja että ‘on turha taistella omaa
luontoaan vastaan’.
Session seurauksena hän saavutti ‘ow-tilan’ ja päätti, että hänen elämänsä ei olisikaan vielä ohi: hän aloittaisi uuden
elämän. Hän alkoi systemaattisesti harjoittamaan mieltään LSD:n avulla, käsitellen enemmän haitallisia lapsuusiän
kokemuksiaan ja niihin liittyviä kehon asentoja kuten esimerkiksi sikiöasentoa. Hän sanoi aiemmin pelänneensä näiden
kokemusten käsittelyä. Harjoittelun seurauksena ääniharhat olivat pääosin loppuneet.
Kaikesta huolimatta hänelle oli jäänyt ajoittainen epämääräinen ‘paha olo’. Sen vuoksi hän oli aloittanut samantyyp-
piset kokeilut DMT:llä, joka oli ‘avannut kokonaan uudenlaisia näkökulmia’. Haastatteluhetkellä hän sanoi olevansa
‘avoin kokemuksille eikä enää pelokas’. Hän kuvasi psykedeelien auttaneen häntä kyseenalaistamaan negatiivisen mi-
näkuvansa ja muuttamaan sen positiiviseksi.
Psykedeelisessioiden lisäksi hän kehitti metodin ajatuksiensa ‘selvittelyyn’: sen varmistamiseen, että ajatukset eivät
olleet psykoottisia. Hän sanoi psykoottisten ihmisten tyypillisesti harhautuvan näennäisselityksiin. Hänen metodinsa
koostui jonkin käsitteen tarkastelusta eri näkökulmista sekä uusien näkökulmien keksimisestä. Hän toisti tätä prosessia
kunnes löysi loogisimman ja todennäköisimmän selityksen jollekin ilmiölle. Hän korosti logiikan ja todennäköisyyksien
merkitystä. Hän ei ollut koskaan saanut psykoterapiaa, ‘paitsi psykedeeleiltä yksin kotona’; hän sanoi sen toimineen
hänelle.
Vuonna 2019 hän toteutti yhteensä kuusi LSD-sessiota 100-200 μg annoksilla. Viimeisessä sessiossa hän kohtasi en-
titeetin tai olion, joka halusi tarjota hänelle jotakin, mutta hän ei kokenut olevansa valmis ottamaan sitä vastaan.
Olio oli ikosaedri eli 20-tahokas, jolla oli tietoisuus. Ikosaedri heijasti pojan jokaisen ajatuksen takaisin ikään kuin
sillä olisi ollut vastaus jokaiseen mahdolliseen kysymykseen. Poika sanoi ikosaedrin olevan tervetullut käymään, mutta
session jälkeen sen olisi lähdettävä. Ikosaedri kieltäytyi lähtemästä, minkä vuoksi poika panikoi ja keskeytti session
klotsapiinilla. Seuraavana aamuna hän oli hämmentynyt, koska hän oli luullut, että entiteettejä voi nähdä ainoastaan
psilosybiinillä ja DMT:llä. Internet-keskusteluryhmässä hänelle kuitenkin kerrottiin, että entiteettien näkeminen myös
LSD:n vaikutuksesta on tavallista. Tämä poisti kokemukseen liittyvän pelon, ja nykyisin hän tulkitsi entiteetit oman
mielensä osiksi.
Pojan ystävät olivat kokeneet LSD-sessiot liian vaativiksi itselleen, minkä vuoksi poikakin lopetti ne, ja alkoi sen
sijaan polttaa DMT:tä pieninä annoksina. Hän jatkoi tätä lähes päivittäin joidenkin kuukausien ajan, kokien sen
auttavan jäljellä olevien lapsuudenkokemusten käsittelyssä. Lopulta hän ei kokenut tarvetta jatkaa DMT:n käyttöä.
DMT:n käytön alkaessa vainoharhaisuusoireet olivat jo kadonneet. DMT aiheutti kuitenkin sen, että hän koki olevansa
‘älykkäämpi kuin muut ihmiset’; tämä kokemus hävisi DMT:n käytön loputtua.
DMT:n ja LSD:n pääasiallinen ero oli kokemuksen kesto. DMT-kokemuksen laatu riippui annoksesta. Pienet annokset
lievittivät masennusta, kun taas suuret annokset ‘löivät päin kasvoja’. Hän tuli siihen lopputulokseen, että DMT-
maailmassa tavatut entiteetit olivat pohjimmiltaan hyviä, ja aluksi negatiivisilta tuntuvat kokemukset oli tarkoitettu
opettavaisiksi. Myöhempi pohdiskelu näyttikin, että negatiiviset kokemukset olivat ‘hyödyllisiä opetuksia’, ja ‘haka-
tuksi tuleminen’ oli ‘osa prosessia’.
Erään entiteetin hän tapasi kaksi kertaa. Hän kuvasi sen olleen kooste tai tiivistymä hänen kaikista viimeaikaisista
negatiivisista kokemuksistaan. Entiteetti oli ollut hänen kanssaan tyhjässä tilassa, jossa ei ollut ollut mitään muuta.
Aika oli lakannut olemasta, mutta pojan mielen taustalla oli kuitenkin säilynyt ajatus kokemuksen väliaikaisuudesta.
Negatiivisuuden kohtaaminen ‘ilman suodattimia tai defenssejä’ oli tuntunut aluksi hieman shokeeraavalta. Seuraavana
päivänä kokemus oli kuitenkin saanut uuden tulkinnan: poika oli ollut hyvin negatiivinen huomaamatta sitä itse, ja
oli aika päästä siitä eroon. Hän kutsui tämän tyyppisiä kokemuksia ‘herätyksiksi’.
6
Hän kertoi kokeneensa myös ‘pyhyyden’ ja ‘jumalallisuuden’ kokemuksia, mutta oli unohtanut niiden yksityiskohdat.
Nämä toistuvat positiiviset kokemukset olivat joka tapauksessa vähitellen muuttaneet hänen maailmankuvaansa posi-
tiivisemmaksi, minkä vuoksi hänen mieleensä oli alkanut palautua aiemmin tavoittamattomia positiivisiakin lapsuu-
denmuistoja. Hän kuvasi tarvinneensa ‘enemmän toistoja kuin keskimääräinen ihminen’. Käytettyään DMT:tä yhden
kesän ajan hän ei enää ollut kokenut tarvetta jatkaa sen käyttöä. Hän halusi kuulua yhteiskuntaan ja maailmaan,
elää ja nauttia elämästä. Hän kuvasi ‘elämän alkaneen tuntua elämältä’. Huomattava tekijä muutoksessa oli ollut
‘myrkyllisten ihmisten’ välttely; näihin olivat kuuluneet hänen vanhempansa, veljensä ja osa ystävistä. Viime aikoina
hänen suhteensa äitiinsä oli kuitenkin parantunut.
Toisen psykiatrin suorittama psykiatrinen uudelleenarviointi 19 vuoden iässä syksyllä 2020 totesi pojan oireiden pää-
sääntöisesti loppuneen. Tämän psykiatrin mukaan psykoottiset oireet eivät olleet johtuneet skitsofreniasta vaan päih-
teiden käytöstä. Perustelematta kantaansa tarkemmin hän totesi aiemman klotsapiinilääkityksen olleen ‘virhe’. Kom-
menttia ei mainittu hoitokertomuksessa.
Poika kuvasi psykedeelien vaikutuksen riippuvan tilanteesta ja ympäristöstä. Neljäntoista vuoden iässä hänen ympä-
ristönsä oli ollut hyvin negatiivinen, vahvistaen voimattomuuden tunnetta. Hänen oletuksensa mukaan psykedeelit
tuskin olisivat tuolloin olennaisesti parantaneet tilannetta. Hänen muutettuaan omaan asuntoon lastenkodin jälkeen
hän oli saavuttanut enemmän hallintaa omaan elämäänsä eikä ollut jatkuvan suoran fyysisen tai henkisen väkivallan
kohteena. LSD-sessiot oli toteutettu tässä uudessa tilanteessa.
Ensimmäinen haastattelu toteutettiin syyskuussa 2020. Hän oli tällöin aloittamassa ammatillisen koulutuksen. Talvella
2021 hän ‘ajautui huonoon seuraan’ muutamiksi viikoiksi, käytti taas kannabista, sai uudelleen psykoottisia oireita
ja joutui viikoksi tahdonvastaiseen sairaalahoitoon. Kotiuduttuaan hän lopetti antipsykoottisen lääkityksen ja palasi
opintojensa pariin.
Seurantahaastattelussa syyskuussa 2021 hän sanoi opintojen sopineen hänelle, ja hän oli onnistuneesti suoriutunut
kouluvuodesta. Hän koki edelleen ajoittaisia kuuloharhoja, mutta tulkitsi ne ‘todellisuuden osiksi’ ja koki niiden pal-
jastavan hänelle vielä käsittelemättömiä lapsuuskokemuksia. Hän koki äänien valmistavan häntä tulevaisuutta varten,
puolustaen häntä, opettaen hänelle erilaisten tulevien tilanteiden hallintaa. Äänten hyödyllisyyden vuoksi hän halusi
nyt säilyttää ne. Kolme vuotta sitten toteuttamansa ensimmäisen LSD-session jälkeen hän oli käyttänyt antipsykoottis-
ta lääkitystä oma-aloitteisesti kolmena päivänä: kerran LSD-session keskeyttämiseen (kuten edellä kuvattiin), ja kaksi
kertaa unettomuuteen. Oman arvionsa mukaan hän täytti ns. psykedeelien akuuttien vaikutusten jälkeen ilmenevät
aistivääristymien jäännöstilat -häiriön kriteerit, minkä vuoksi hänen aivonsa ‘tunnistivat visuaalisia hahmoja joita ei
ollut olemassa’ (HPPD; F16.983) [37]. Hän oli muuttamassa toiseen kaupunkiin uuden työn vuoksi. Muille vastaavassa
tilanteessa oleville hän halusi antaa seuraavat neuvot: luovu peloista, ole rohkea, hyväksy. Aivokemian muuttamisen
sijaan tulisi muuttaa sosiaalista ympäristöä, ja ‘ihmisten tulisi olla kiltimpiä toisilleen’.
Keskustelua
Tällä hetkellä käytössä oleva ICD-10-tautiluokitus ei sisällä monimuotoista traumaperäistä stressihäiriötä (C-PTSD);
se lisätään tulevaan ICD-11-tautiluokitukseen. Potilaalle ei siten ollut virallisesti annettu C-PTSD -diagnoosia. ICD-
11-luokituksen kriteerejä 6B41 voidaan kuitenkin verrata tapauskuvauksessa esitettyihin yksityiskohtiin. Lapsuudessa
oli esiintynyt pitkäkestoista perheväkivaltaa ja/tai hyväksikäyttöä. Psykoottisten oireiden sisältö liittyi aiempiin koke-
muksiin, mikä voitaisiin tulkita ‘ashback’- tai takautumailmiön erääksi muodoksi. Hän vältteli kontaktia väkivallan-
tekijään ja vanhempiinsa. Vainoharhainen ajattelu voitaisiin tulkita nykyhetkessä ilmenevien vaarojen liioitteluksi tai
ylitulkinnaksi. Vaikeat ja pitkäkestoiset tunnesäätelyn ongelmat ilmenivät väkivaltaisina purkauksina ja itsensä vahin-
goittamisena. Hänellä oli pitkäkestoisia uskomuksia itsestään lannistettuna tai arvottomana. Hän vältteli sosiaalista
vuorovaikutusta eikä tuntenut saavansa kontaktia ikäryhmäänsä. Nämä seikat johtivat huomattaviin ongelmiin kaikil-
la elämänalueilla. Hänellä ilmeni itsetuhoista käyttäytymistä, huumeiden ja lääkeaineiden sekakäyttöä, sekä masennus-
ja psykoottisia oireita. Näin ollen C-PTSD-diagnoosi näyttää perustellulta. Lisäksi voitaneen katsoa, että C-PTSD
oli ongelmien alkusyy, johtaen sekakäyttöön, jonka tarkoitus oli lievittää C-PTSD:n oireita. Sekakäyttö puolestaan
vaikutti olleen merkittävä tekijä psykoosiin joutumisen taustalla.
Vaikka kannabiksen käytön lopettamista voitaneen mahdollisesti pitää psykoottisten oireiden loppumisen pääasiallise-
na syynä, monimuotoisen trauman hoitamista psykedeelien avulla voitaneen pitää masennuksen ja yleistyneen ahdis-
tushäiriön parantumisen pääasiallisena syynä. Skitsofreniadiagnoosin suhteen hänellä ei näyttänyt selkeästi ilmenneen
kaikkia Schneiderin kriteerejä [38]. Eräs diagnoosivaihtoehto olisi voinut olla skitsotyyppinen häiriö, mutta sitä ei
mainittu hoitokertomuksessa. Joka tapauksessa kahden haastattelun aikana potilas ei enää vaikuttanut täyttävän
minkään näistä häiriöistä kriteerejä. Tätä teini-ikäisen itse ilman muodollista koulutusta tai ulkoista apua tuottamaa
lopputulosta voidaan pitää huomattavana saavutuksena. Vaihtoehtoisesti lopputuloksen voidaan katsoa heijastavan
psykedeeliterapiaprosessin itseohjautuvaa luonnetta. Toisaalta voitaisiin katsoa, että koska hänellä edelleen ilmeni
joitakin jäännösoireita ja kannabiksen käyttö edelleen laukaisi psykooseja, hän ei olisi ollut kokonaan parantunut psy-
koosista. Kuitenkin verrattaessa lähtötilannetta ja lopputilannetta, ottaen huomioon työkyvyn palautumisen ja lähes
kaikkien oireiden poistumisen, jäännösoireiden olemassaolo vaikuttaa kokonaisuuteen nähden epäolennaiselta.
7
Hän kuvasi prosessin ‘avanneen hänet kokemuksille’, kun taas ennen psykedeelisessioita hän ei ollut avoin niille. Tämän
toteamuksen voidaan tulkita kuvaavan sitä, että mielenterveyshäiriöiden keskeinen yhteinen piirre lienee kokemusten
vastustaminen, toisin sanoen defensiivisyys tai taipumus olla hyväksymättä tilannetta. Pääasiallinen syy tähän lienee
kokemus traumaattisista tapahtumista ylivoimaisen negatiivisina.
Fisher, joka hoiti skitsofreenis-autistisina pidettyjä lapsia LSD:llä, määritteli psykoosin massiiviseksi puolustusjärjestel-
mäksi [10]. Seikkula, psykoosien hoitoon tarkoitetun avoimen dialogin mallin kehittäjä, määritteli psykoosin sairauden
sijaan selviytymisstrategiaksi vaikeissa stressitilanteissa [39]. Tässä artikkelissa esitelty tapaus on yhteensopiva Seik-
kulan näkemysten kanssa, mutta korostaa myös kannabiksen ja geneettisten tekijöiden merkitystä (skitsofreniaa oli
esiintynyt suvussa).
Minimalistinen selitys vääristyneille, psykoottisille ajatusmalleille voisi olla niiden tulkitseminen varhaislapsuudessa
opituiksi malleiksi. Lapsuuden ympäristö vaikutti olleen liian erilainen (vähemmän negatiivinen, vaarallinen ja vä-
kivaltainen) niistä sosiaalisista ympäristöistä, joihin hän myöhemmin yritti soveltaa oppimiaan käyttäytymisen tul-
kintamalleja. Siksi mallit eivät tuottaneet luotettavia ennusteita eli mahdollistaneet toisten käyttäytymisen oikeellista
ennakointia. Koska ennustevirhe oli niin suuri, hänen tilansa tulkittiin psykoottiseksi, kun taas pienemmät vääristymät
olisi voitu tulkita esimerkiksi persoonallisuushäiriöksi, tai häntä olisi voitu vain pitää ‘hankalana ihmisenä’.
Hänen käsityksensä siitä, että muut yrittävät vahingoittaa häntä, näytti olevan yksinkertaisesti seuraus hänen ko-
kemuksistaan väkivallan kohteena olemisesta. Ajatus vahingoittamistarkoituksesta sopi huonosti uuteen, suhteellisen
neutraaliin ympäristöön, ja johti väärintulkintoihin. Vastaavien ylitulkintatapausten nimeäminen ‘psykooseiksi’ voisi
olla syytä lopettaa epätarkoituksenmukaisena. Kiinnostavaa oli, että poika oli osannut itsenäisesti kehittää järjes-
telmän näiden ajatusvääristymisen korjaamiseen. Yleisesti ottaen liian negatiivisten tulkintojen korjaamiseen voisi
sopia ympäristö, joka aktiivisesti pyrkisi tuottamaan jopa hieman liioitellun positiivisia ja turvallisuutta tuottavia
kokemuksia kuitenkin niin, että kokemukset olisivat uskottavia.
Viimeisessä LSD-sessiossaan poika oli pelästynyt, koska hän oli kokenut jotakin, mitä hän ei ollut osannut odottaa.
Paremmalla ennakkotietämyksellä ja -ohjeistuksella tällaiset kokemukset voidaan ohittaa ilman ongelmia. Entiteetin
läsnäolon kokemukseen liittyen Watanabe et al. ovat kuvanneet, että psykoottisten havaintojen sisältö riippuu mielia-
lasta, ja terveillä henkilöillä jonkin entiteetin läsnäolon tunne liittyy yleensä johonkin ulkoiseen ärsykkeeseen, mutta
jos he ovat ahdistuneita, tällainen kokemus voi syntyä myös ilman ulkoista ärsykettä [40]. Viimeisessä LSD-sessiossaan
poika koki tällaisen läsnäolon kokemuksen, ja keskeytti session liiallisen ahdistuneisuuden vuoksi.
Vaikka skitsofrenian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön neurobiologinen pohja on hyvin erilainen, niiden oirekuvat ovat
osittain päällekkäisiä [41], ja molempia pidetään nykyisin tyypillisesti esteenä psykedeeliterapian käytölle. Mudge on
kuitenkin tutkinut DMT:tä sisältävän ayahuascan käyttöä kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon. Hänen mukaansa
DMT:n lyhyen 5-HT2A reseptoriin sitoutumisajan vuoksi DMT ei aiheuta maniaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä
sairastavilla, vaan sen sijaan vakiinnuttaa ja kohottaa mielialaa [42]. Tämän tapauskuvauksen poika kuvasi DMT:n
vaikutukset samansuuntaisesti. Edes pitkäaikainen käyttö ei aiheuttanut psykoosia, vaan sen sijaan tasoitti mielialaa.
Myöskään suuret annokset eivät aiheuttaneet psykoosia.
Muun muassa Christina Grof [43], Sean Blackwell [44], ja Benjamin Mudge [45] ovat esittäneet kaksisuuntaisen mie-
lialahäiriön osalta samantyyppisiä ajatuksia kuin Seikkulan avoimen dialogin malli. Myös monet alkuperäiskansat
jäsentävät psykoosin samantyyppisesti, hyvin eri tavalla kuin nykyinen biolääketiede.
Esitetyssä tapauksessa psykedeelit, jopa valvomattomassa käytössä, näyttivät tuottavan mieltä eheyttäviä vaikutuksia
nostamalla alitajuisia, kehollisia traumoja tietoisuuteen (käsiteltäväksi). Kuuloharhojen koettu luonne muuttui ensin
neutraalista uhkaavaksi ja lopukta hyödylliseksi. Vaikka psykoosin ilmeneminen saattoi johtua geneettisestä taipu-
muksesta yhdistettynä kannabiksen käyttöön, psykedeelit näyttivät auttaneen oireiden tulkitsemisessa samaan tapaan
kuin esimerkiksi psykoosien hoitoon tarkoitettu kognitiviinen terapia.
Esimerkkitapauksessa sairaushistoria ja antipsykoottisen lääkityksen käyttöhistoria oli suhteellisen lyhyt. On olemassa
näyttöä siitä, että lyhyellä aikavälillä antipsykoottiset lääkkeet parantavat elämänlaatua ja toimintakykyä, vähentävät
oireita ja pakonomaista käyttäytymistä, lieventävät sairauden vaikeusastetta, ja parantavat itsearviointikykyä [46]. Toi-
saalta 19 vuoden seurantatutkimuksessa voimakkaampi antipsykoottinen lääkitys viiden vuoden aikana ensimmäisen
psykoosin jälkeen oli selvässä yhteydessä suurempaan haittojen riskiin (jatkuvaan lääkitystarpeeseen, hoidon tarpee-
seen, sairaskulu- ja työkyvyttömyyskorvauksiin, kuolleisuuteen) kuin vähäisempi lääkitys tai ei ollenkaan lääkitystä
[47]. Tällä perusteella vaikuttaisi siltä, että antipsykoottisia lääkkeitä tulisi käyttää vain ajoittain eikä jatkuvasti.
Antipsykoottiset lääkkeet altistavat myös sydänoireille, joten vaihtoehtoisille hoitomuodoille olisi tarvetta [48]. Psy-
kedeelit, esimerkiksi pienemmällä annostuksella, mikäli ne johdonmukaisesti tuottaisivat tässä tapauksessa kuvatun
mielialaa tasapainottavan vaikutuksen ja/tai oireiden positiivisemman tulkinnan, voitaisiin tutkia vaihtoehtoina an-
tipsykoottisille lääkkeille.
8
Erilaisiin psykedeeliterapiamalleihin liittyviä hyötyjä ja riskejä
Itsehoidon suurin riski on epävarmuus käytettyjen aineiden laadusta ja puhtaudesta. Kuten johdannossa mainittiin,
klassisten psykedeelien sijaan myydään ajoittain turvallisuusproililtaan tuntemattomia tai heikkoja muuntohuumei-
ta. Haittojenvähentämisajattelun asianmukainen toteutus sisältäisi valtion tuottamien, laadultaan varmistettujen psy-
kedeelien tarjonnan. Hinnaltaan edullinen, laadunvarmistettu jakelu yhdistettynä koulutukseen ja selkeisiin hoito-
ohjeisiin, sekä psykoterapeuttien ja lääkärien kouluttaminen tarjoamaan tarvittavaa ulkoista tukea poistaisi suurim-
man osan itsehoitoon liittyvistä riskeistä, mahdollistaen psykedeeliterapian laajemman saatavuuden ja sen koko hyödyn
saamisen laajaan käyttöön. Kuten johdannossa todettiin, extremeurheilulajeissa psykedeelien pienannostelua on onnis-
tuneesti käytetty näiden urheilulajien riskien vähentämiseen. Sen vuoksi yhteiskunnan ei tulisi jäädä nykyisen, paljolti
näyttöön perustumattoman ‘turvallisuusajattelun’ ansaan, jossa kuvitellun turvallisuuden tavoittelun kustannuksella
sivuutetaan mahdollisesti olennaisemmat moraaliset ja käytännölliset näkökulmat. Näihin näkökulmiin kuuluu muun
muassa se, että nykyisin monet vaikeasti traumatisoituneet ihmiset eivät saa minkäänlaista tukea, ja mikäli nykyiset
käytännöt jatkuvat, he eivät tule saamaan sitä koskaan. Tästä seuraa, että he traumatisoivat oman lähiympäristönsä,
mikä johtaa ikuiseen tuhon ja kärsimyksen kierteeseen. Sodat ja ilmastonmuutos ovat tämän kierteen kaksi ilmeisintä
seurausta.
Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies (MAPS; ‘monitieteinen psykedeelitutkimusorganisaatio’) on jul-
kaissut psykedeeliterapiaohjeistuksen [49]. Ohjeistus kattaa valmistelevan terapian, koulutettujen terapeuttien session
jälkeen antaman keskusteluterapian, sekä itse psykedeelisession, jonka aikana kaksi huoneessa potilaan tukena olevaa
terapeuttia tarjoavat ‘empaattista läsnäoloa’ (he eivät siis pyri ohjaamaan kokemusta johonkin tiettyyn suuntaan).
Näiden piirteiden katsotaan olevan merkittävä tekijä hoidon vaikuttavuuden kannalta. Joissain kliinisissä kokeissa te-
rapiaa ei kuitenkaan ole käytetty, esimerkiksi brasilialaisessa ayahuascan vaikutusta hoitoresistenttiin masennukseen
selvittäneessä 29 potilasta sisältäneessä tutkimuksessa [50]. Siinä tutkijat olivat läsnä viereisessä huoneessa, tarjoten
apua vain tarvittaessa. Eräässä eteläamerikkalaisen alkuperäiskansan psykedeeliterapiakäytäntöjä käsitelleessä doku-
mentissa psykedeelien käytön ohjaamiseen tähtäävässä pitkäaikaisessa koulutuksessa olleet henkilöt olivat muuten
sosiaalisesti eristettynä, mutta ohjaaja vieraili tarkistuskäynnillä kolmesti vuorokaudessa [51,52].
Tämän kirjoituksen esimerkkitapauksessa itsehoitoon ei kuulunut ulkopuolista tukea, mutta joissakin DMT-
pienannossessioissa vaikutti olleen ajoittain läsnä myös teini-ikäisen ystäviä, ja sessioiden välillä hän hyödynsi
internetin keskusteluryhmien vertaistukea. Hän ei kokenut tarvetta sessioiden aikaiselle tuelle, ja näytti jälkikäteen
arvioiden olleen arviossaan oikeassa. Hän ei kokenut sellaisia haittoja, joista hän ei olisi selviytynyt itsenäisesti. On kui-
tenkin huomattava, että sekakäyttöhistoriansa vuoksi hänellä oli aiempaa kokemusta muuntuneista tajunnantiloista,
ja psykoosihistoriansa takia kokemusta psykoottisten tilojen hallinnasta. Oletettujen vakavimpien haittavaikutusten
eli psykoosin ja itsetuhoisuuden suhteen hän oli jo psykoottinen ja itsetuhoinen, joten hänen tilanteensa ei olisi voinut
enää olennaisesti huonontuakaan.
Kaikki olennaiset näkökohdat vakavasti huomioon ottava keskustelu edellyttää, että huomioon otetaan paitsi kontrol-
lin ja sääntelyn hyödyt, myös niiden haitat ja riskit. Vaikkakin suurten annosten käyttö kokemattomien henkilöiden
toimesta voi epäilemättä olla vaarallista, pienannos-itsehoidon riskit vaikuttavat pieniltä. Trauman, kontrollin, riskin
ja turvallisuuden käsitteet ovat kietoutuneet yhteen monimutkaisella tavalla, mikä vaikuttaa itsehoitoa kohtaan vallit-
seviin asenteisiin. Porges on tutkinut traumaattisten kokemusten, autonomisen hermoston, ja turvallisuuden ja uhan
tunteiden yhteyttä, todeten että nämä tunteet ovat kehon tilaan pohjautuvia subjektiivisia tulkintoja [53].
Kun psykedeeliterapiat saavat valtavirtajulkisuutta mutta psykedeeliterapiaan pääsy ei ole mahdollista ja edes tavan-
omaiseen psykiatriseen hoitoon pääsy on lähes ylivoimaista, itsehoitoyritykset tulevat väistämättä lisääntymään, eikä
niitä voida estääkään. Itsehoidon kysyntä liittyy ratkaisemattomiin kysymyksiin ohjatun psykedeeliterapian tulevasta
tarjonnasta [8]. Esimerkiksi Euroopassa traumaattisia kokemuksia tuotetaan tällä hetkellä ennennäkemätöntä vauh-
tia, vaikka resurssit olivat riittämättömät edes nykytilannetta edeltävän tilanteen hoitamiseen. Oletetuista riskeistä
saarnaaminen saattaa riskien vähentämisen sijaan lisätä niitä. Monet yhteiskunnat ovat muuttuneet vaarallisen epäva-
kaiksi. Maailmanlaajuisen kaaoksen estämiseksi vaikean traumatisoituminen nopea vähentäminen yhteiskunnissa olisi
välttämätöntä, erityisesti johtoasemissa olevien henkilöiden traumojen hoitaminen.
Rakentavampi lähestymistapa käsittäisi tilanteen kokonaisvaltaisen arvioinnin koko yhteiskunnan näkökulmasta, ei
ainoastaan nykyisen psykiatrisen hoitojärjestelmän näkökulmasta. Haittojen vähentämisen lähestymistapaa on on-
nistuneesti sovellettu esimerkiksi opioidiriippuvuuden hoidossa. Sama lähestymistapa voitaisiin ottaa käyttöön myös
psykedeeleillä toteutettavan itsehoidon osalta. Tämä lähestymistapa koostuisi sopivien itsehoitoprotokollien kehittämi-
sestä, esimerkiksi käyttäen ensin pienannostelua. Pitkäkestoisella pienannostelulla voitaisiin todennäköisesti saavuttaa
suurelta osin samat tulokset kuin lyhytkestoisella suurannostelulla, samalla välttäen suurannosteluun liittyvät riskit.
Yleisen mielikuvan vastaisesti psykedeelit harvoin aiheuttavat hallitsemattomia mielentiloja. Kuten johdannossa kuvat-
tiin, LSD aiheutti psykooseja hyvin harvoin [13]. On epätodennäköistä, että asianmukaisesti suunniteltu itsehoitopro-
tokolla aiheuttaisi olennaista määrää psykooseja, kuten tämäkin tapauskuvaus ilmentää. Mikäli hoidon toimivuudesta
vallitsisi aluksi epävarmuutta, kokemuksia voitaisiin kartuttaa ja luottamusta prosessin kulkuun kasvattaa pienannos-
telulla.
9
Hoitotulosten tiedetään riippuvan ns. terapeuttisen allianssin eli hoidettavan ja hoitavan välisen luottamuksen voi-
makkuudesta [54]. On olemassa monia tilanteita, joissa tätä luottamusta ei ole eikä sitä terveydenhuoltojärjestelmän
piirissä voida luoda. Ainoiden tarjottujen vaihtoehtojen ei tällöin tulisi olla pakottaminen epätarkoituksenmukaiseen
tai tehottomaan hoitoon, tai hoitoon pääsyn kieltäminen kokonaan. Monet potilaat eivät joka tapauksessa edes pääse
terveydenhuoltojärjestelmän tarjoamien palvelujen piiriin, vaikka sitä haluaisivatkin.
Liiallinen kontrolli ja luottamuksen puute saattaa aiheuttaa mielenterveysongelmia. Sekä kuvatun teini-ikäisen lapsuus-
perhe että sairaalaympäristö olivat matalan luottamuksen ympäristöjä. Kun nämä hyvin rakenteistetut ja säännellyt
järjestelmät epäonnistuivat tämän potilaan suojelemisessa, tilanteen ottaminen omiin käsiin, oman toimijuuden käyttö,
ja sen jälkeinen epävarmuudelle antautuminen johtivat hänen ajatusmaailmansa, tai hänen oletustilan hermoverkos-
tonsa [55], uudelleenjärjestymiseen. Turvallisuus saavutettiin siitä luopumalla.
Monien alkuperäiskansojen perinteissä psykedeelejä pidetään ulkoisesti ohjattavina: taitava ohjaaja voi ohjata potilaan
kokemusta laulamalla [56], samaan tapaan kuin vanhempi voi laulaa lapselle (kokemuksen aikana potilaat tyypillisesti
vierailevat aiemmilla kehitystasoillaan). Lääketieteellisissä psykedeeliterapiaympäristöissä musiikkisoittolistojen käyt-
tö perustuu samaan ajatukseen. Vastakohtana psykedeelien ohjattavuudelle joitakin toisia lääkkeitä kuten luonnon-
tupakkaa (Nicotiana rustica) pidetään ei ohjattavissa olevina [57]. Ohjattavien lääkkeiden (psykedeelien) katsotaan
kuitenkin vain paljastavan ilmiöitä tietoisuudelle, jotta niitä voitaisiin myöhemmin käsitellä. Ei ohjattavissa olevan
lääkkeen (tupakan) katsotaan sen sijaan usein parantavan sairauksia tai oirekuvia. Tämän eron voidaan mahdolli-
sesti katsoa ilmentävän kontrollista luopumisen olennaista roolia parantumisprosessissa, mahdollisesti koska kehoon
tallentunutta traumaa ei voida vapauttaa jos kontrollista ei luovuta.
Ohjatun psykedeeliterapian osalta tulee ottaa huomioon, että samalla tavalla kuin terapeutti voi monin eri tavoin vai-
kuttaa potilaaseen positiivisesti, hän voi myös monin, huomaamattomin tavoin, tiedostamattaan ja tarkoittamattaan,
psykedeelien tuottamassa hypertietoisessa/hypertarkkaavaisessa ja hypersensitiivisessä tilassa vaikuttaa potilaaseen
negatiivisesti. Tällaiset vaikutusmekanismit ovat tyypillisesti samoja kuin ‘normaalitilassa’, mutta hypertietoisuuden
vuoksi potilaan havainnot ovat tyypillisesti tiedostamattomien sijaan tietoisia, ja hyperherkkyyden vuoksi reaktiot ha-
vaintoihin voimakkaita. Näiden kahden tekijän vuoksi onnistuneet terapeuttiset toimenpiteet voivat ajoittain tuottaa
ihmeparantumisen tyyppisiä tuloksia, ja päinvastoin.
Varhaisesta monimuotoisesta traumasta kärsivät potilaat ovat usein vaistomaisesti oppineet reagoimaan tavalla, joka
pyrkii miellyttämään uhkaavia henkilöitä ja auktoriteetteja [58]. Ohjatussa psykedeeliterapiassa heidän suhtautumi-
sensa terapeuttiin voi tyypillisesti olla samanlainen. Tämä puolestaan saattaa estää reagointitapaan liittyvän trauman
tunnistamisen ja käsittelyn. Myös potilaat, joilta kokonaan puuttuu luottamus terapeutteihin ja lääkäreihin, joilla on
voimakkaita sosiaalisia pelkoja, tai joilla on vainoharhaisia piirteitä kuten tämän esimerkkitapauksen potilaalla, tyypil-
lisesti suhtautuvat terapeuttiin samalla epätarkoituksenmukaisella tavalla, minkä vuoksi he voivat toipua paremmin
itseohjautuvasti, ilman valvontaa.
Valvonta on lisäksi omiaan ylläpitämään riippuvuutta terapeutista tai ‘asiantuntijasta’. Omaa toimijuutta skitsofre-
niassa käsittelevä artikkeli totesi, että parantuminen edellytti oman toimijuuden löytämistä ja haltuunottamista [59].
Tämän pojan tapauksen voidaan katsoa kuvaavan samaa ilmiötä: oman toimijuuden ja oman elämänhallinnan löytämis-
tä, mistä seurasi massiivinen itsetunnon paraneminen ja avautuminen sosiaaliselle vuorovaikutukselle. Kokemuksiinsa
pohjautuen poika totesi, että ‘lääkärit eivät ole aina oikeassa’.
Toinen valvotun hoidon epätarkoituksenmukainen seuraus voi olla valta-asetelman kääntyminen. Jos valvojan tarkoitus
on ylläpitää ajatusta ‘tilanteen kontrolloinnista’, huomattavan laaja omakohtainen käytännön kokemus psykedeelien
käytöstä ja vaikutuksista on välttämätön. Fisher viittasi tutkimuskirjallisuudessa yleisesti sivuutettuun ilmiöön: psy-
kedeeliterapeutin haavoittuvuuteen [10]. Hypertietoisessa tilassa oleva potilas näkee selvästi myös terapeutin puutteet:
terapeutti ‘ei voi piiloutua’. Tästä seuraa helposti se, että tilannetta hallitseekin terapeutin sijaan potilas, ja idea
‘valvonnasta’ epäonnistuu täysin. Tällaisen yhteyden puutteen vähentämiseksi 2000-luvun alussa ryhmäpsykoterapiaa
järjestänyt sveitsiläinen psykoterapeutti suositti, että tilannetta ohjaavat terapeutit käyttäisivät itselleen pienannoste-
lua [60]. Potilaiden hypertietoisuus yhdistettynä ‘selvin päin’ oleviin terapeutteihin on todellinen, sivuutettu ongelma,
joka tulisi ottaa huomioon ohjattuja psykedeeliterapioita suunniteltaessa.
Kaiken kaikkiaan väite, jonka mukaan valvottu terapia olisi aina valvomatonta tarkoituksenmukaisempaa, on harhaan-
johtava tai liiallisen yksinkertaistava. Vuorovaikutusmahdollisuuden vuoksi valvottu terapiatilanne on yksinkertaisesti
monimutkaisempi kuin valvomaton tilanne. Vuorovaikutus voi olla hyödyllistä tai haitallista. Read et al. ovat kirjoit-
taneet terapeutin vastatransferenssista ja projektiivisesta identikaatiosta [18]. Sekä valvotulla että valvomattomalla
mallilla on omat käyttötarkoituksensa, ja molempien käyttöä tulisi yksityiskohtaisesti selvittää. Valvomaton käyttö
on yleensä sopivampaa hoidon loppuvaiheissa oleville potilaille, jotka ovat jo osallistuneet yksilö- tai ryhmäterapioihin,
ja siten tutustuneet eri psykedeelien vaikutuksiin ja omiin reaktioihinsa niihin. Valvomaton hoito ei ole suositeltavaa
potilaille, joilta tällainen kokemus puuttuu. Tarkoituksenmukaisesti käytettynä yksilö-, ryhmä- ja itsehoitoa yhdistävät
käytännöt kuitenkin todennäköisesti tuottavat parhaan kustannustehokkuuden ja skaalautuvuuden.
Kirjoittajan eräs artikkelikäsikirjoitus kuvaa ryhmähoitojen periaatteita ja käytäntöä lapsuuden seksuaalisesta hyväk-
sikäytöstä ja perheväkivallasta johtuvan monimuotoisen trauman ja hoitoresistentin masennuksen hoidossa, havainnol-
10
listaen pienryhmähoitomallin mahdollisuuksia [61]. Esimerkkitapauksen potilas osallistui ensin yksilöhoitoon, sitten
pienryhmähoitoihin, ja myöhemmin ystävän kanssa kahdestaan toteutettuihin sessioihin. Haittavaikutuksia ei ilmen-
nyt. Tällaisissa tapauksissa myöhemmät sessiot voisivat olla myös pienannoksista itsehoitoa. Johdannossa mainittiin
samantyyppinen Sveitsissä kehitetty ryhmähoitoprotokolla [21].
Yksityiskohtaisempi esimerkki pienannoksisesta itsehoidosta on esitetty kirjoittajan toisessa artikkelikäsikirjoituksessa,
joka käsittelee monimuotoisen trauman itsehoitoa [62]. Myös tässä tapauksessa ensimmäiset sessiot toteutettiin suur-
annoksilla ja myöhemmät pienannoksilla. Myöhempiä sessioita kuvattiin ‘altistushoidoksi’. Ollessaan pienehkön LSD-
annoksen vaikutuksen alaisena, kiusaamisesta aiheutuneista sosiaalisista peloista kärsinyt poika osallistui sosiaalisiin
tilanteisiin. LSD:n vaikutus etäännytti pojan haitallisista automaattisista reagointitavoista (esimerkiksi pakeneminen).
Hän saattoi tietoisesti havainnoida käytöstään ja ajatuksiaan, ja vaihtaa reagointitapojaan tarkoituksenmukaisemmiksi.
Hän saattoi tarkastella itseään ‘objektiivisesti, ulkopuolelta’. Lievä hypertietoisuus omista reagointitavoista mahdollisti
sosiaalisten traumojen käsittelyn ‘reaaliajassa’. Haittavaikutuksia ei ilmennyt.
Jo esitettyjen lisäksi on olemassa myös muita sivuutettuja psykedeeliterapiamalleja. Nykyiset kliiniset kokeet tutkivat
ainoastaan mallia, jossa potilas käyttää psykedeeliä, mutta terapeutit eivät. Joissakin alkuperäiskansojen traditiois-
sa (mm. Shipibo [63]), on sovellettu käänteistä mallia: diagnostisten kykyjensä parantamiseksi terapeutti käyttää
pienannostelua, kun taas potilas ei käytä psykeedeeliä lainkaan. Kokenut terapeutti voi todennäköisesti hyödyntää
psykedeelien tuottamaa hypertietoista ja hypersensitiivistä tilaa paremmin kuin potilas, jolla ei ole siitä aiempaa ko-
kemusta. Tämä toimintatapa saattaisi huomattavasti parantaa esimerkiksi psykoterapian vaikuttavuutta. Voitaisiin
väittää, että nykyisin tutkittu malli haaskaa suuren osan potentiaalista potilaisiin, kun taas terapeutin kyvyt jäävät
alikäytölle. Sen vuoksi olisi tärkeää tutkia myös tätä joissakin traditioissa tarkoituksenmukaisempana pidettyä mallia.
Tapaustutkimukset ja näyttöön perustuva lääketiede
Flyvbjerg on tutkinut yksityiskohtaisesti tapaustutkimusten luotettavuutta ja sovellettavuutta sekä niiden roolia tie-
teessä [64]. Hänen mukaansa yleiset käsitykset tapaustutkimusten epäluotettavuudesta ja subjektiivisuudesta, niiden
käyttökelpoisuudesta ainoastaan tutkimushypoteesien luomiseen, sekä niiden yleistettävyyden puutteesta ovat ‘niin
yliyksinkertaistettuja, että ne ovat täysin harhaanjohtavia’. Flyvbjergin mukaan muodollinen yleistettävyys on yliar-
vostettu tieteen edistyksen lähteenä, kun taas yksittäisten esimerkkien voima on aliarvostettua. Tilannesidonnainen
tieto on Flyvbjergin mukaan ‘asiantuntijatoiminnan keskiössä’, eikä tapaustutkimusten tuottama tieto ole vääristy-
neempää kuin muidenkaan tutkimusten. Tapaustutkimukset tulisi lukea kokonaisuuksina, narratiiveina. Yhteenvetojen
tekemisen ongelmat johtuvat useammin tutkimuskohteen luonteesta kuin tutkimusmenetelmästä. Esimerkiksi tämän
tapaustutkimuksen voidaan katsoa ‘yleistävän’ tai ‘vetävän yhteen’ monia piirteitä muista, dokumentoimattomista
tapauksista, joissa on havaittu samanlaisia tapahtumakulkuja ja hoitotuloksia.
Moderni biolääketiede perustuu tällä hetkellä niin sanotun ‘näyttöön perustuvan lääketieteen’ paradigmalle [65]. Eräs
sen keskeisistä piirteistä on näytön asteen luokittelujärjestelmä. Esimerkiksi Centre for Evidence-Based Medicine
(‘näyttöön perustuvan lääketieteen keskus’) suosittaa seuraavaa luokitteluasteikkoa (parhaasta huonoimpaan) [66]:
satunnaistettujen ja kontrolloitujen kliinisten kokeiden systemaattiset katsaukset, yksittäinen satunnaistettu ja kont-
rolloitu kliininen koe, ‘kaikki tai ei mitään’ -tutkimus, kohorttitutkimusten systemaattiset katsaukset, yksittäiset
kohorttitutkimukset tai huonolaatuiset satunnaistetut ja kontrolloidut kliiniset kokeet, ekologiset tutkimukset, tapaus-
verrokkitutkimusten systemaattiset katsaukset, yksittäiset tapaus-verrokkitutkimukset, tapaussarjat tai huonolaatui-
set kohorttitutkimukset tai tapaus-verrokkitutkimukset, sekä asiantuntijoiden mielipiteet. Yksittäisiä tapaustutkimuk-
sia ei edes mainita, mutta niiden katsotaan vertautuvan asiantuntijoiden mielipiteisiin, ja olevan siten vähäarvoisia
hoitopäätöksiä tehdessä. Näin ollen tulisi olla selvää, että tätä tapaustutkimusta ei tule pitää hoitolinjauksena tai
hoitosuosituksena. Vaikka kuvatut menetelmät tuottivat hyvän tuloksen tässä tapauksessa, psykedeelien luonteeseen
liittyy tietynasteinen arvaamattomuus, eikä sama lähestymistapa välttämättä tuottaisi samaa tulosta toiselle, erilai-
sesta taustasta tulevalle tai ominaisuuksiltaan muuten erilaiselle henkilölle.
Johtopäätökset
Esitetty tapaus osoittaa, että diagnosoidun psykoottisen häiriön ei välttämättä tarvitse olla este monimuotoisen trau-
man, masennuksen, itsetuhoisuuden tai muun mielenterveysongelman hoidolle psykedeeleillä. Psykedeeliterapian saa-
dessa laajempaa huomiota itsehoito tulee väistämättä lisääntymään. Kokemattomien henkilöiden suorittama valvoma-
ton itsehoito on riskialtista, eikä sitä tällä hetkellä voida yleisesti suositella. Sen sijaan pienillä annoksilla toteutettuun
itsehoitoon liittyvät riskit voivat olla hallittavampia. Laadultaan valvomattomiin aineisiin ja ohjeistuksen puuttee-
seen liittyvien riskien minimoimiseksi itsehoitoon suhtautumisen tulisi perustua haittojen vähentämisajatteluun. It-
sehoitoon sopivia hoitosuosituksia, jotka sisältäisivät ohjeet valmistautumiseen ja jälkihoitoon, tulisi kehittää, jotta
psykedeeliterapian riittävä saatavuus voidaan turvata. Aihetta koskeva lisätutkimus on tarpeen.
11
Lyhenteet:5-HT2A reseptori: serotoniini (5-HT) -reseptorin alatyyppi; DMT: N,N-dimetyylitryptamiini; DOC: 2,5-
dimetoksi-4-klooriamfetamiini; LSD: lysergihapon dietyyliamidi
Sidonnaisuudet:Ei sidonnaisuuksia.
Rahoitus:Ei tutkimusrahoitusta.
Suostumus julkaisuun:Haastateltavalta on saatu lupa julkaisuun.
Kiitokset:Kirjoittaja haluaa kiittää säveltäjä Simon Barberia and VTT Anna Alankoa kommenteista ja tuesta.
Lähteet
[1] Gukasyan N., Davis A.K., Barrett F.S., Cosimano M.P., Sepeda N.D., Johnson M.W., Griths R.R. Ecacy and
safety of psilocybin-assisted treatment for major depressive disorder: prospective 12-month follow-up. Journal
of Psychopharmacology 2022;36:151–158. https://doi.org/10.1177/02698811211073759
[2] Lowe H., Toyang N., Steele B., Valentine H., Grant J., Ali A., Ngwa W., Gordon L. The therapeutic potential
of psilocybin. Molecules 2021;26:2948. https://doi.org/10.3390/molecules26102948
[3] Rei C.M., Richman E.E., Nemero C.B., Carpenter L.L., Widge A.S., Rodriguez C.I., Kalin N.H., and W.M.M.
Psychedelics and psychedelic-assisted psychotherapy. American Journal of Psychiatry 2020;177:391–410. https:
//doi.org/10.1176/appi.ajp.2019.19010035
[4] Santos R.G. dos, Osório F.L., Crippa J.A.S., Riba J., Zuardi A.W., Hallak J.E.C. Antidepressive, anxiolytic,
and antiaddictive eects of ayahuasca, psilocybin and lysergic acid diethylamide (LSD): a systematic review
of clinical trials published in the last 25 years. Therapeutic Advances in Psychopharmacology 2016;6:193–213.
https://doi.org/10.1177/2045125316638008
[5] Family N., Maillet E.L., Williams L.T.J., Krediet E., Carhart-Harris R.L., Williams T.M., Nichols C.D., Goble
D.J., Raz S. Safety, tolerability, pharmacokinetics, and pharmacodynamics of low dose lysergic acid diethylamide
(LSD) in healthy older volunteers. Psychopharmacology 2019;237:841–853. https://doi.org/10.1007/s00213-019-
05417-7
[6] Hamill J., Hallak J., Dursun S.M., Baker G. Ayahuasca: psychological and physiologic eects, pharmacology
and potential uses in addiction and mental illness. Current Neuropharmacology 2019;17:108–128. https://doi.
org/10.2174/1570159x16666180125095902
[7] Johnson M., Richards W., Griths R. Human hallucinogen research: guidelines for safety. Journal of Psychop-
harmacology 2008;22:603–620. https://doi.org/10.1177/0269881108093587
[8] Nutt D., Carhart-Harris R. The current status of psychedelics in psychiatry. JAMA Psychiatry 2021;78:121.
https://doi.org/10.1001/jamapsychiatry.2020.2171
[9] Fisher G. The psycholytic treatment of a childhood schizophrenic girl. Int J Soc Psychiatry 1970;16:112–130.
https://doi.org/10.1177/002076407001600204
[10] Fisher G. Treatment of childhood schizophrenia utilizing LSD and psilocybin. MAPS Bulletin 1997;7:18–25.
https://web.archive.org/web/20220201193708/https://maps.org/news-letters/v07n3/07318fis.html
[11] Walsh R.N., Grob C.S. (Toimittajat). Higher Wisdom: Eminent Elders Explore the Continuing Impact of
Psychedelics. State University of New York Press, New York, 2005.
[12] Rhead J.C. The use of psychedelic drugs in the treatment of severely disturbed children: a review. Journal of
Psychedelic Drugs 1977;9:93–101. https://doi.org/10.1080/02791072.1977.10472034
[13] Vallersnes O.M., Alison M. Dines and, Wood D.M., Yates C., Heyerdahl F., Hovda K.E., Giraudon I., Dargan
P.I. Psychosis associated with acute recreational drug toxicity: a European case series. BMC Psychiatry 2016;16.
https://doi.org/10.1186/s12888-016-1002-7
[14] Santos R.G. dos, Bouso J.C., Hallak J.E.C. Ayahuasca, dimethyltryptamine, and psychosis: a systematic review
of human studies. Therapeutic Advances in Psychopharmacology 2017;7:141–157. https://doi.org/10.1177/20
45125316689030
[15] Oram M. The Trials of Psychedelic Therapy: LSD Psychotherapy in the United States. Johns Hopkins University
Press, Baltimore, 2018. https://www.press.jhu.edu/books/title/12067/trials-psychedelic-therapy
[16] Sessa B., Meckel Fischer F. Underground MDMA-, LSD- and 2-CB-assisted individual and group psychotherapy
in Zürich: outcomes, implications and commentary. Drug Sci Policy Law 2015;2:2050324515578080. https:
//doi.org/10.1177/2050324515578080
[17] Grof S. LSD Psychotherapy. Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies, San Jose, 2001. https://ma
ps.org/product/lsd-psychotherapy/
12
[18] Read T., Papaspyrou M. (Toimittajat). Psychedelics and Psychotherapy: the Healing Potential of Expanded
States. Park Street Press, Rochester, Vermont, 2021.
[19] Vollenweider F.X., Smallridge J.W. Classic psychedelic drugs: update on biological mechanisms. Pharmacop-
sychiatry 2022;55:121–138. https://doi.org/10.1055/a-1721-2914
[20] Flanagan T.W., Nichols C.D. Psychedelics as anti-inammatory agents. Int Rev Psychiatry 2018;30:363–375.
https://doi.org/10.1080/09540261.2018.1481827
[21] Oehen P., Gasser P. Using a MDMA- and LSD-group therapy model in clinical practice in Switzerland and
highlighting the treatment of trauma-related disorders. Frontiers in Psychiatry 2022;13. https://doi.org/10.338
9/fpsyt.2022.863552
[22] Nayak S., Gukasyan N., Barrett F.S., Erowid E., Erowid F., Griths R.R. Classic psychedelic coadministration
with lithium, but not lamotrigine, is associated with seizures: an analysis of online psychedelic experience
reports. 2021. https://doi.org/10.31234/osf.io/r726d
[23] Drug combinations. Tripsit.me 2022. https://web.archive.org/web/20220510055033/https://wiki.tripsit.me/
images/3/3a/Combo_2.png
[24] SpiritPharmacist.com. Antidepressant & Psychedelic Drug Interaction Chart. Mind Medicine Australia 2022.
https://web.archive.org/web/20220313084841/https://mindmedicineaustralia.org.au/wp-content/uploads/An
tidepressant_PsychedelicsDDIChart.pdf
[25] Haden M., Woods B. LSD overdoses: three case reports. Journal of Studies on Alcohol and Drugs 2020;81:115–
118. https://doi.org/10.15288/jsad.2020.81.115
[26] Klock J.C., Boerner U., Becker C.E. Coma, hyperthermia and bleeding associated with massive LSD overdose:
a report of eight cases. Western Journal of Medicine 1974;120:183–188. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/a
rticles/PMC1129381/
[27] Grof S. Holotropic Breathwork: a New Approach to Self-Exploration and Therapy. Excelsior Editions, 2010.
[28] Oroc J. Psychedelics and extreme sports. MAPS Bulletin 2011;21:25–29. https://web.archive.org/web/202110
23213546/https://mapscontent.s3-us-west-1.amazonaws.com/news-letters/v21n1/v21n1-25to29.pdf
[29] Bache C.M. LSD and the Mind of the Universe: Diamonds from Heaven. Park Street Press, Rochester, Vermont,
2019.
[30] Murray C.H., Tare I., Perry C.M., Malina M., Lee R., Wit H. de. Low doses of LSD reduce broadband oscillatory
power and modulate event-related potentials in healthy adults. Psychopharmacology 2021. https://doi.org/10
.1007/s00213-021-05991-9
[31] European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction. The Internet and Drug Markets. Publications
Oce of the European Union, 2016. https://doi.org/10.2810/324608
[32] Energy Control Drug Checking Service. Report on the analyzed substances in Spain by Energy Control during
2015. 2015. https://web.archive.org/web/20201112031718/https://energycontrol-international.org/wp-
content/uploads/2017/01/EC_informes_ENG_final.pdf
[33] Poulie C.B.M., Jensen A.A., Halberstadt A.L., Kristensen J.L. DARK classics in chemical neuroscience: NBO-
Mes. ACS Chem Neurosci 2019;11:3860–3869. https://doi.org/10.1021/acschemneuro.9b00528
[34] Machado Y., Neto J.C., Lordeiro R.A., Alves R.B., Piccin E. Identication of new NBOH drugs in seized blotter
papers: 25B-NBOH, 25C-NBOH, and 25E-NBOH. Forensic Toxicol 2019;38:203–215. https://doi.org/10.1007/
s11419-019-00509-7
[35] Powers A., Fani N., Cross D., Ressler K.J., Bradley B. Childhood trauma, PTSD, and psychosis: ndings from
a highly traumatized, minority sample. Child Abuse & Neglect 2016;58:111–118. https://doi.org/10.1016/j.ch
iabu.2016.06.015
[36] Cloitre M. ICD-11 complex post-traumatic stress disorder: simplifying diagnosis in trauma populations. Br J
Psychiatry 2020;216:129–131. https://doi.org/10.1192/bjp.2020.43
[37] Halpern J.H., Lerner A.G., Passie T. A Review of Hallucinogen Persisting Perception Disorder (HPPD) and an
Exploratory Study of Subjects Claiming Symptoms of HPPD. Behavioral Neurobiology of Psychedelic Drugs.
Current Topics in Behavioral Neurosciences. Halberstadt A.L., F.X. Vollenweider ja D.E. Nichols (toimittajat).
Springer Berlin Heidelberg, Berlin, Heidelberg, 2016. ss. 333–360. https://doi.org/10.1007/7854_2016_457
[38] Soares-Weiser K., Maayan N., Bergman H., Davenport C., Kirkham A.J., Grabowski S., Adams C.E. First rank
symptoms for schizophrenia. Cochrane Database of Systematic Reviews 2015. https://doi.org/10.1002/146518
58.cd010653.pub2
[39] Seikkula J. Psychosis is not illness but a survival strategy in severe stress: a proposal for an addition to a
phenomenological point of view. Psychopathology 2019;52:143–150. https://doi.org/10.1159/000500162
13
[40] Watanabe H., Nishio Y., Mamiya Y., Narita W., Iizuka O., Baba T., Takeda A., Shimomura T., Mori E.
Negative mood invites psychotic false perception in dementia. PLoS One 2018;13:e0197968. https://doi.org/10
.1371/journal.pone.0197968
[41] Cattarinussi G., Kubera K.M., Hirjak D., Wolf R.C., Sambataro F. Neural correlates of the risk for schizophrenia
and bipolar disorder: a meta-analysis of structural and functional neuroimaging studies. Biological Psychiatry
2022. https://doi.org/10.1016/j.biopsych.2022.02.960
[42] Mudge B. The therapeutic potential of ayahuasca for people with bipolar disorder. YouTube 2016. https:
//youtu.be/d-gMAK9ZnRs
[43] Grof C. The Stormy Search for the Self. Jeremy P. Tarcher, Los Angeles, 1990. https://www.penguin.com.au
/books/the-stormy-search-for-the-self-9780874776492
[44] Blackwell S. Am I Bipolar or Waking Up? CreateSpace Independent Publishing Platform, 2011. https://web.
archive.org/web/20211213151106/https://www.bipolarawakenings.com/_files/ugd/915faa_c24ad2bfb650961
0122bdb028d25e927.pdf
[45] Bipolar and psychedelics with Benjamin Mudge. Psychedelics Today 2021. https://psychedelicstoday.com/20
21/05/14/ptsf59/
[46] Verma M., Grover S., Chakrabarti S. Eectiveness of clozapine on quality of life and functioning in patients
with treatment-resistant schizophrenia. Nordic Journal of Psychiatry 2020;75:135–144. https://doi.org/10.108
0/08039488.2020.1811374
[47] Bergström T., Taskila J.J., Alakare B., Köngäs-Saviaro P., Miettunen J., Seikkula J. Five-year cumulative
exposure to antipsychotic medication aer rst-episode psychosis and its association with 19-year outcomes.
Schizophrenia Bulletin Open 2020;1. https://doi.org/10.1093/schizbullopen/sgaa050
[48] Khandker R., Chekani F., Limone B., Thiel E. Cardiometabolic outcomes among schizophrenia patients using
antipsychotics: the impact of high weight gain risk vs low weight gain risk treatment. BMC Psychiatry 2022;22.
https://doi.org/10.1186/s12888-022-03746-0
[49] Mithoefer M.C. A Manual for MDMA-Assisted Psychotherapy in the Treatment of Posttraumatic Stress Di-
sorder. Version 8.1: 22 May 2017. 2021. https://web.archive.org/web/20181002155634/https://s3-us-west-
1.amazonaws.com/mapscontent/research-archive/mdma/TreatmentManual_MDMAAssistedPsychotherapy
Version+8.1_22+Aug2017.pdf
[50] Palhano-Fontes F., Barreto D., Onias H., Andrade K.C., Novaes M.M., Pessoa J.A., Mota-Rolim S.A., Osório
F.L., Sanches R., Santos R.G. dos, Tófoli L.F., Oliveira Silveira G. de, Yonamine M., Riba J., Santos F.R., Silva-
Junior A.A., Alchieri J.C., Galvão-Coelho N.L., Lobão-Soares B., Hallak J.E.C., Arcoverde E., Maia-de-Oliveira
J.P., Araújo D.B. Rapid antidepressant eects of the psychedelic ayahuasca in treatment-resistant depression:
a randomized placebo-controlled trial. Psychological Medicine 2018;49:655–663. https://doi.org/10.1017/s003
3291718001356
[51] Berlowitz I., Ghasarian C., Walt H., Mendive F., Alvarado V., Martin-Soelch C. Conceptions and practices
of an integrative treatment for substance use disorders involving Amazonian medicine: traditional healers’
perspectives. Revista Brasileira de Psiquiatria 2017;40:200–209. https://doi.org/10.1590/1516-4446-2016-2117
[52] Berlowitz I., O’Shaughnessy D.M., Heinrich M., Wolf U., Maake C., Martin-Soelch C. Teacher plants – indige-
nous Peruvian-Amazonian dietary practices as a method for using psychoactives. Journal of Ethnopharmacology
2022;286:114910. https://doi.org/10.1016/j.jep.2021.114910
[53] Porges S.W. Polyvagal theory: a science of safety. Frontiers in Integrative Neuroscience 2022;16. https://doi.or
g/10.3389/fnint.2022.871227
[54] Murphy R., Kettner H., Zeifman R., Giribaldi B., Kartner L., Martell J., Read T., Murphy-Beiner A.,
Baker-Jones M., Nutt D., Erritzoe D., Watts R., Carhart-Harris R. Therapeutic alliance and rapport mo-
dulate responses to psilocybin assisted therapy for depression. Frontiers in Pharmacology 2022;12. https:
//doi.org/10.3389/fphar.2021.788155
[55] Doss M.K., Madden M.B., Gaddis A., Nebel M.B., Griths R.R., Mathur B.N., Barrett F.S. Models of psyc-
hedelic drug action: modulation of cortical-subcortical circuits. Brain 2021;145:441–456. https://doi.org/10.1
093/brain/awab406
[56] Beyer S.V. Singing to the Plants: a Guide to Mestizo Shamanism in the Upper Amazon. UNM press, Al-
buquerque, 2009.
[57] Narby J., Pizuri R.C. Plant Teachers: Ayahuasca, Tobacco, and the Pursuit of Knowledge. New World Library,
Novato, California, 2021.
[58] Walker P. Complex PTSD: from Surviving to Thriving: A Guide and Map for Recovering from Childhood
Trauma. Azure Coyote, Lafayette, CA, 2013. http://www.pete-walker.com/
14
[59] Lysaker P.H., Leonhardt B.L. Agency: its nature and role in recovery from severe mental illness. World Psyc-
hiatry 2012;11:165–166. https://doi.org/10.1002/j.2051-5545.2012.tb00121.x
[60] Meckel Fischer F. Therapy with Substance: Psycholytic Psychotherapy in the Twenty First Century. Muswell
Hill Press, 2015.
[61] Turkia M. Underground small-group therapy of treatment-resistant depression and complex post-traumatic
stress disorder (C-PTSD) with psilocybin – a retrospective case study. ResearchGate 2022. https://doi.org/10
.13140/RG.2.2.24250.06089
[62] Turkia M. Self-treatment of depression and complex post-traumatic stress disorder (C-PTSD) with psilocybin
– a retrospective case study. ResearchGate 2022. https://doi.org/10.13140/RG.2.2.20075.41764
[63] Gonzalez D., Cantillo J., Perez I., Carvalho M., Aronovich A., Farre M., Feilding A., Obiols J.E., Bouso J.C. The
Shipibo ceremonial use of ayahuasca to promote well-being: an observational study. Frontiers in Pharmacology
2021;12. https://doi.org/10.3389/fphar.2021.623923
[64] Flyvbjerg B. Five misunderstandings about case-study research. Qualitative Inquiry 2006;12:219–245. https:
//doi.org/10.1177/1077800405284363
[65] Solomon M. Just a paradigm: evidence-based medicine in epistemological context. European Journal for Philo-
sophy of Science 2011;1:451–466. https://doi.org/10.1007/s13194-011-0034-6
[66] Burns P.B., Rohrich R.J., Chung K.C. The levels of evidence and their role in evidence-based medicine. Plastic
and Reconstructive Surgery 2011;128:305–310. https://doi.org/10.1097/prs.0b013e318219c171
15
