Content uploaded by Julia Sangervo
Author content
All content in this area was uploaded by Julia Sangervo on Mar 23, 2022
Content may be subject to copyright.
TIETEELLISET ARTIKKELIT
NUORTEN ILMASTOAHDISTUS
JA YMPÄRISTÖTUNTEET
Tämä artikkeli tarkastelee nuorten kokemia ympäristötunteita ja niin kutsuttua ilmastoahdistuksen
ilmiötä Nuorisobarometrin 2021 tuloksia peilaten. Tunteiden joukosta artikkelissa keskitytään eri-
tyisesti suruun, riittämättömyyteen ja mielihyvään. Ilmastoahdistuksesta keskustellaan sekä tuoreen
kansainvälisen että suomalaisen tutkimuksen valossa. Erityisinä rinnakkaisaineistoina käytetään Sitran
vuonna 2019 toteuttamaa ilmastonmuutos ja tunteet -kansalaiskyselyä sekä syksyllä 2021 ilmestynyttä
kansainvälistä tutkimusta nuorten ilmastotunteista. Artikkelin luonne on siis kaksiulotteinen: yhtäältä
se sisältää uutta tutkimusta, mutta samalla se toimii johdantona aihepiiriin. Barometrin tulokset vah-
vistavat entisestään käsitystä ilmastotunteiden moniulotteisuudesta sekä siitä, että ympäristöahdistus on
merkittävä ilmiö nuorten keskuudessa. Lähes 60 prosenttia oli puhunut ilmastoahdistuksesta viimeisten
kuuden kuukauden aikana. On hyvin merkittävä tulos, että Nuorisobarometrissa 76 prosenttia nuorista
ilmaisi kokevansa surua luonnon monimuotoisuuden heikentymisestä ja lajien sukupuutosta. Kaikki-
nensa 35 prosenttia nuorista kertoi kokeneensa riittämättömyyttä ilmastotoimiensa suhteen. Analyysi
tuo esiin myös toiminnan ja mielihyvän yhteyden. 75 prosenttia vastaajista ilmaisi kokevansa hyvää
oloa kestävistä valinnoista, ja tämä oli vahvasti yhteydessä oman kulutuksen vähentämiseen. Barometri
paljastaa kiinnostavalla tavalla monien eri tekijöiden vahvan vaikutuksen nuorten ympäristötunteisiin,
kuten sukupuolen, alueen, koulutustason ja syrjityksi tulemisen kokemuksen.
Asiasanat: nuoret, ympäristönmuutokset, ilmastonmuutokset, tunteet, luonnonsuojelu, ympäristön-
suojelu, ympäristö, jätteet, ahdistus, suru, toivo
PANU PIHKALA, JULIA SANGERVO & KIRSTI M. JYLHÄ
NUORTEN ILMASTOAHDISTUS JA
YMPÄRISTÖTUNTEET
Ympäristökriisi, jonka keskeinen osa on ilmas-
tokriisi, voimistuu koko ajan ja vaikuttaa yhä
monipuolisemmin nykyihmisten elämään. Lap-
set ja nuoret ovat monin tavoin kriisin polt-
topisteessä. Suurin osa heistä on huolestuneita
tulevaisuudestaan, koska tiedeperustaiset arviot
ympäristökriisin vakavuudesta ovat erittäin uh-
kaavia ja ympäristöuhat näkyvät jo konkreettisesti
luonnossa. Myös lukuisat aikuiset ilmaisevat ole-
vansa huolestuneita ennen kaikkea nuorempien
sukupolvien tulevaisuudesta. Lisäksi lapset ja nuo-
ret ovat nousseet hyvin merkittäviksi aktiivisiksi
toimijoiksi ympäristöasioissa. 2020-luvun alussa
näkyvin muoto tästä on koululaisten kansainvä-
linen ilmastoliike. (Pekkarinen & Tuukkanen
2020.)
Ympäristökysymykset ja erityisesti il-
mastokysymykset herättävät kuitenkin myös
voimakkaita sosiaalisia ja poliittisia risti-
riitoja. Näiden ilmiöiden suhteen esiintyy
merkittävää kansainvälistä vaihtelua. Esimerkiksi
Yhdysvalloissa on todettu selvempää kahtiajakau-
tuneisuutta ilmastonmuutosnäkemysten suhteen
(Hornsey ym. 2016). Suomessa vuorostaan il-
mastonmuutoksen vahvaa kieltämistä on selvästi
vähemmän. Kahtiajakautuneisuus ilmenee enem-
män siinä, kuinka paljon Suomen tai suomalais-
ten tulee tehdä voimakkaita ilmastotoimia (esim.
Lehtonen ym. 2020).
Nuoret siis kohtaavat ympäristökysymykset
nykyään vahvasti osana sosiaalista todellisuutta.
NUORISOBAROMETRI 2021
He kasvavat aikakautena, jota leimaavat ympäris-
töpoliittiset kiistat. Nuorten ja heidän vanhem-
piensa keskuudessa esiintyy erilaisia mielipiteitä,
vaikka valtaosa ihmisistä pitääkin ympäristötoi-
mia tärkeinä (esim. Corner ym. 2015; Ojala &
Bengtsson 2019). Nuoret joutuvat väistämättä
erilaisiin identiteetin ja arvojen muodostamisen
prosesseihin ympäristöasioiden suhteen, ja nämä
prosessit voivat usein olla vaikeita (esim. Ojala
2021).
Ympäristökriisi aiheuttaa samalla kasvavas-
sa määrin psyykkisiä seurauksia. Konkreettiset
ympäristötuhot aiheuttavat stressiä ja muita
terveysvaikutuksia, mutta myös epäsuorien ja
yleismaailmallisten ympäristövaikutusten tuot-
tama psyykkinen kuormitus kasvaa koko ajan.
Tällaisista vaikeista tunteista ja tuntemuksista on
alettu käyttää yleisnimitystä ympäristöahdistus
(Pihkala 2020a). Käytännössä laajin ympäristöah-
distuksen muoto vaikuttaa olevan ilmastokriisiin
liittyvä ahdistus eli ilmastoahdistus (Pihkala ym.
2020; Pihkala 2019a). Ympäristöahdistuksen
ilmenemismuodot vaihtelevat lievästä ahdistuk-
sesta aina voimakkaisiin ahdistuneisuustiloihin
asti. Lisäksi ympäristöahdistus on yhteydessä
moniin sellaisiin tunteisiin, jotka liittyvät mer-
kittävässä määrin ympäristökysymyksiin: näistä
tunteista käytetään nimitystä ympäristötunteet
(Pihkala 2019b).
Lapset ja nuoret ovat ihmisryhmä, jonka yhte-
ydessä on erityisen paljon keskusteltu ympäristö-
ja ilmastoahdistuksesta. Monissa lapsissa ja nuo-
rissa on havaittu erilaisia ympäristöahdistuksen
ilmentymiä (esim. Hickman ym. 2021; Hickman
2020). Monet heistä ovat myös itse tarttuneet
termiin ja kertoneet sen kuvaavan osuvasti heidän
kokemuksiaan (Hyry 2019; Sangervo 2020).
Ympäristöahdistus ja ilmastoahdistus ovat
kuitenkin herättäneet myös vastarintaa sekä
sanoina että ilmiöinä. Tällainen vastarinta on
yleensä yhteydessä näkemyksiin, joissa vastus-
tetaan voimakkaita ympäristö- ja ilmastotoimia
(Pihkala ym. 2020). Nuorten keskuudessakin
esiintyy jakaantuneisuutta asian suhteen. Ku-
ten yllä mainittiin, monet nuoret tunnustau-
tuvat itse ympäristöahdistuksen ja etenkin
ilmastoahdistuksen kokijoiksi, mutta eivät
kaikki. Osa nuorista, kuten osa aikuisista, pitää
ympäristöahdistusta tarpeettomana (Pekkarinen
& Tuukkanen 2020).
Nuorisobarometrissa 2021 tutkittiin aiem-
paa selkeämmin ympäristöahdistusta ja ympä-
ristötunteita. Ympäristöhuolta ja ilmastohuolta
on käsitelty barometrissa jo pitkään, mutta nyt
kyselyyn sisällytettiin useita tarkempia kysymyk-
siä ahdistuksesta ja ympäristötunteista. Tämän
artikkelin pääkirjoittaja Panu Pihkala osallistui
kysymyspatteriston suunnitteluun tältä osin.
Osa kysymyksistä käsitteli nimenomaan ilmas-
toahdistusta ja ilmastokriisiin liittyviä tunteita,
kun taas osa kysymyksistä liittyi yleisemminkin
ympäristötunteisiin.
Tämä artikkeli tarkastelee nuorten kokemia
ympäristötunteita ja niin kutsuttua ilmastoahdis-
tuksen ilmiötä Nuorisobarometrin 2021 tuloksia
peilaten. Hyödynnettävinä tieteenaloina ovat
monitieteellinen ympäristötutkimus ja psykolo-
gia. Tunteiden joukosta artikkelissa keskitytään
erityisesti suruun, riittämättömyyden tunteisiin
ja mielihyvän tunteisiin. Ilmastoahdistuksesta
keskustellaan sekä tuoreen kansainvälisen että
suomalaisen tutkimuksen valossa. Erityisinä
rinnakkaisaineistoina käytetään Sitran vuonna
2019 toteuttamaa ilmastonmuutos ja tunteet
-kansalaiskyselyä (ks. Hyry 2019) sekä syksyllä
2021 ilmestynyttä laajaa kansainvälistä tutkimus-
ta nuorten ilmastotunteista, johon osallistui tuhat
suomalaista 16–25-vuotiasta vastaajaa (Hickman
ym. 2021).
Artikkelin etenemisjärjestys on seuraava. En-
siksi esitellään lyhyesti ympäristöahdistuksen ja
erityisesti ilmastoahdistuksen ilmiötä tutkimuk-
sen valossa. Tämän jälkeen käsitellään erilaisia
ympäristötunteita. Seuraavat alaluvut analysoivat
Nuorisobarometrin tuloksia eri ympäristötuntei-
den osalta. Monitieteellisen kuvaavan ja teoreetti-
sen analyysin ohella hyödynnetään psykologiassa
yleisesti käytettyjä tilastotieteellisiä menetelmiä,
kuten regressioanalyysia ja faktorianalyysia.
Näiden avulla tarkastellaan ilmastotunteiden
keskinäisiä yhteyksiä sekä vaikutuksia ympäris-
tötoimintaan. Lopuksi keskustellaan vaikeiden
TIETEELLISET ARTIKKELIT
tunteiden ja mielihyvän suhteesta ympäristötoi-
mintaan. Artikkelin luonne on siis kaksiulottei-
nen: yhtäältä se sisältää uutta tutkimusta, mutta
samalla se toimii johdantona aihepiiriin.
YMPÄRISTÖAHDISTUS
JA ILMASTOAHDISTUS
Ympäristöahdistusta on ollut olemassa jo pitkään,
mutta ilmiötä on alettu tutkia tarkemmin vasta
aivan viime vuosina. Esimerkiksi 1960-luvulla ko-
ettiin ympäristöahdistusta kemikalisaation vuok-
si, ja 1970-luvulla öljykriisin sekä yleisen ympä-
ristökriisitietoisuuden nousun takia (Maiteny
2012). 1980-luvulla oltiin ahdistuneita ydinsodan
uhan, mahdollisten ydinvoimalaonnettomuuk-
sien ja otsonikadon vuoksi (esim. Macy 1983).
Samalla kun tietoisuus ilmastokriisin uhkaavuu-
desta kasvoi ja kansainvälinen ilmastopolitiikka
osoittautui hitaaksi, alkoi myös ilmastoahdistus
kasvaa (esim. Toiviainen 2007). Ympäristöah-
distus nousi laajemmaksi tutkimusteemaksi ja
yhteiskunnalliseksi keskustelunaiheeksi kuitenkin
vasta vähitellen 2000-luvulla. 2010-luvulla ilmas-
toahdistus muodostui keskustelluimmaksi osaksi
ympäristöahdistuksen ilmiötä (Pihkala 2020a).
Suomessa ympäristöahdistuksesta alettiin
keskustella enemmän syksyllä 2017 (Santaoja
2018). Silloin ilmestyi kaksi aihetta käsittelevää
teosta, Hyvän sään aikana -artikkelikokoelma
(Nikkanen 2017) ja Panu Pihkalan monografia
ympäristöahdistuksesta, Päin helvettiä? Ympäristö-
ahdistus ja toivo (Pihkala 2017). Monessa muussa
maassa ympäristöahdistus-keskustelu yleistyi vas-
ta syksyn 2018 jälkeen, jolloin huomiota herät-
tivät ilmastopaneeli IPCC:n varoittava raportti
ja Greta unbergin inspiroima ilmastoliikkeen
kasvu. Monet yhdistivät ilmastoahdistuksen ni-
menomaan nuoriin ilmastoaktivisteihin. Myös
Suomessa keskustelu ympäristö- ja ilmastoah-
distuksesta laajeni huomattavasti syksyn 2018
jälkeen, ja keskustelu politisoitui vahvasti talvella
2019 ennen eduskuntavaaleja. Erilaiset poliittiset
liikkeet alkoivat käyttää ilmastoahdistus-termiä
erilaisissa sävyissä. Osa ilmaisi ilmastoahdistuk-
sen olevan erittäin tärkeä asia ja osa vuorostaan
kritisoi ilmastoahdistusta tarpeettomaksi panii-
kiksi (Pihkala ym. 2020).
Vahva taipumus liittää ympäristöahdistus ja
etenkin ilmastoahdistus juuri lapsiin ja nuoriin
on merkittävä ilmiö. Monien kyselyiden ja tutki-
musten perusteella on selvää, että lapset ja nuoret
ovat ihmisryhmiä, joiden keskuudessa ympäris-
töahdistusta on merkittävän paljon (esim. Ojala
2012a & b; Wu ym. 2020). Esimerkiksi kesällä
2019 Sitran tilaamassa laajassa kansalaiskyselyssä
suomalaisista 25 prosenttia tunnisti itsessään
jonkinlaista ilmastoahdistusta ja nuorimman
ikäryhmän, 15–30-vuotiaiden, keskuudessa lu-
kema oli 33 prosenttia (Hyry 2019). Lasten ja
nuorten ympäristöahdistus on tullut esiin myös
monissa kansainvälisissä haastattelututkimuksissa
ja kyselyissä (esim. Hickman ym. 2021; Hickman
2020; Baker ym. 2020; Kelly 2017; ks. myös
Burke ym. 2018). On loogista, että juuri lapset ja
nuoret kokevat merkittävästi ympäristöahdistus-
ta, koska kyse on heidän elämänkaarensa aikana
pahenevista vaikutuksista. Lisäksi lapset ja useat
nuoret ovat tilanteessa, jossa heillä ei ole täyttä
päätäntävaltaa tai esimerkiksi äänestysoikeutta,
mikä voi entisestään vahvistaa voimattomuuden
kokemuksia ja sitä kautta ahdistusta.
Samaan aikaan on tärkeää tarkastella kriit-
tisesti sitä, keihin ympäristöahdistus liitetään ja
miten. Ympäristöahdistusta kokevia ihmisiä löy-
tyy kaikista ikäryhmistä, myös Suomessa (Hyry
2019). Ympäristö- ja ilmastoahdistus ei siis ole
pelkästään lasten ja nuorten ilmiö, eikä myöskään
pelkästään innokkaimpien ympäristöaktivistien
ilmiö, kuten julkisuudessa on toisinaan epäilty.
Koska ympäristö- ja etenkin ilmastokysymyksiin
on kohdistettu voimakasta psyykkistä torjuntaa
(Hoggett 2019; Jylhä 2017), on mahdollista tul-
kita ympäristöahdistuksen toiseuttaminen defens-
siksi. Yksi psyykkinen ja psykososiaalinen keino
pitää ympäristöahdistus loitompana on väittää,
että sitä kokevat toiset (Weintrobe 2021). Tähän
voi yhdistyä väitteitä siitä, että ympäristöahdis-
tusta kokevat henkilöt ovat jotenkin heikkoja
tai huijattuja (esim. Prager 2019). Ilmiössä il-
menee siis perustavanlaatuisia toiseuttamisen ja
vähättelyn piirteitä: omaa ylemmyyttä ja toisen
NUORISOBAROMETRI 2021
alemmuutta korostetaan (toiseuttamisesta ks.
esim. Brons 2015). Tämän kaltaista dikotomiaa
voivat vahvistaa myös ilmastonmuutosta vähät-
televät tahot, jotka ovat maalanneet ilmaston-
muutokseen liittyvän huolen ”alarmismiksi” tai
”hysteriaksi”, kun taas ilmastonmuutoksen epäily
esitetään tieteellisenä skeptisminä ja kriittisenä
ajatteluna (Jylhä 2016). Toisaalta kaikki ilmas-
toasioista kiinnostuneetkaan eivät välttämättä
koe ahdistusta ilmastonmuutokseen liittyen,
vaan heidän huolensa voi ilmentyä ja kanavoi-
tua muiden tuntemusten tai toiminnan kautta.
Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen voi
myös olla vaativa tehtävä, eikä ahdistuksen tai
huolen tuntemuksia ja tarkkaa syytä aina välttä-
mättä tunnisteta.
Ympäristöahdistuksesta keskusteltaessa tulisi
laajemminkin kiinnittää kriittistä huomiota eri
puhetapoihin eli diskursseihin. Ilmiön monialai-
suuden vuoksi pelkkä terapeuttis-lääketieteellinen
kehystys ei riitä sen kuvaamiseen. Pohjimmiltaan
ympäristöahdistus on tervettä reagoimista uh-
kiin, joiden kohdalla ilmenee merkittävää epä-
varmuutta sekä toteutumisaikataulun että toteu-
tumistapojen suhteen (Pihkala 2020a; Hickman
2020; Verplanken ym. 2020). Sosiaaliset kiistat
ympäristöpolitiikan suhteen pahentavat tätä epä-
varmuutta ja lisäävät todennäköisyyttä sille, että
ympäristöahdistus muodostuu voimakkaammak-
si. Perimmäisen käytännöllisen luonteensa vuoksi
ympäristöahdistus ei ole vain ongelma tai sairaus,
joka pitäisi hoitaa pois, vaan myös tärkeä voima-
vara. Kaikki riippuu siitä, millaiseksi käytännön
ilmentymät muodostuvat: missä määrin ahdistus
pääsee kanavoitumaan rakentavaan käyttäytymi-
seen ja missä määrin se patoutuu. Esimerkiksi
Sangervon (2020) pro gradu -tutkimuksessa
Sitran ilmastotunne-kyselystä huomattiin, että
ahdistus ja toiminta korreloivat keskenään.
Monet tekijät vaikuttavat ympäristöahdistuk-
seen, kuten koettu ympäristövaikutusten määrä,
sosiaaliset tekijät, poliittinen tilanne, käytettävissä
olevien resurssien määrä ja henkilökohtaiset omi-
naisuudet (Clayton 2020; Pihkala 2020a; Pihkala
2019a). Koska ahdistus liittyy pohjimmiltaan
koettuihin uhkiin ja synnyttää halua vähentää
näiden uhkien vaaraa, olisi ympäristöahdistuksen
lievittymiselle keskeistä se, että ongelmallinen
tilanne helpottuisi. Tämän saavuttaminen on kui-
tenkin vaikeaa, koska ympäristökriisin kohdalla
on kyse globaaleista systeemitason ongelmista.
Niiden poliittinen ratkaiseminen vie aikaa, mikä
tuottaa ympäristöahdistuneelle ihmiselle jatkuvan
tunteen keskeneräisyydestä. Kyselytutkimuksissa
onkin havaittu, että yksi keskeinen ilmastoah-
distusta aiheuttava tekijä on kokemus ilmasto-
politiikan liiallisesta hitaudesta (Lehtonen ym.
2020; Hyry 2019). Tuoreessa kansainvälisessä
tutkimuksessa huomattavan suuri osa nuorista
vastaajista koki, että maailman hallitukset ovat
epäonnistuneet ilmastopolitiikassa (Hickman ym.
2021). Suomalaisista vastaajista vain 30 prosenttia
oli sitä mieltä, että hallitukset ovat tehneet tar-
peeksi. Ilmastotieteen valossa hallitusten toimet
ovatkin riittämättömiä.
Monet muut psyykkiset ilmiöt liittyvät lähei-
sesti ympäristöahdistukseen, ja näiden ilmiöiden
välillä esiintyy osittaista päällekkäisyyttä. Esimer-
kiksi stressiä ja huolestuneisuutta voi esiintyä
osana ahdistusta, mutta myös osana masennusta
sekä aivan itsenäisesti. Ympäristöhuoli ja ympä-
ristöahdistus ovat laajasti nähtyinä osa samaa
ilmiötä, jossa on erilaisia voimakkuusasteita. Vain
osa ihmisistä kokee voimakkaita ahdistus-, stres-
si- tai masennusoireita osana ympäristöahdistus-
taan. Esimerkiksi Sitran ilmastotunne-kyselyssä
3–10 prosenttia ilmaisi kokevansa voimakkaita
kehollisia oireita, kuten pelkotiloja tai hengenah-
distusta, kun keskimäärin 25 prosenttia väestöstä
tunnisti jonkinlaista ilmastoahdistusta itsessään
(Hyry 2019).
Ympäristöahdistus voi aiheuttaa vakavaa ek-
sistentiaalista ahdistusta ja elämän merkityksel-
lisyyden kokemuksen järkkymistä (Budziszewska
& Jonsson 2021). Monilla lapsilla ja nuorilla on
havaittu tunteita siitä, että heidän tulevaisuuttaan
on vahingoitettu. Tähän voi yhdistyä kokemuk-
sia petetyksi tulemisesta ja sukupolvien välisten
jännitteiden voimistumista (Jones & Davison
2021; Hickman 2020). Tuoreessa tutkimuksessa
46 prosenttia suomalaisista nuorista vastaajis-
ta koki, että hallitukset ovat pettäneet heidät
TIETEELLISET ARTIKKELIT
ja tulevat sukupolvet ilmastotoimien puutteen
vuoksi (Hickman ym. 2021). Osa nuorista on
päättänyt olla yrittämättä hankkia lapsia omien
sanojensa mukaan juuri ympäristökriisin vuoksi
(Schneider-Mayerson & Leong 2020). Vuonna
2021 teetetyssä tutkimuksessa peräti 42 prosenttia
suomalaisista nuorista vastaajista oli sitä mieltä,
että ilmastokriisi on aiheuttanut heille epäröintiä
lasten hankkimisyritysten suhteen (Hickman ym.
2021).
Kaikkinensa ympäristöahdistus muodostaa
sekä eettisen että kansanterveydellisen haasteen.
Tämän vuoksi kasvava joukko erilaisia toimijoita
on puhunut sen puolesta, että yhteiskunnissa
kehitettäisiin lisää keinoja kanavoida ympäris-
töahdistusta rakentavaan toimintaan ja toisaalta
kasvatettaisiin tunnetaitoja (esim. Belkin 2020;
Ympäristöahdistuksen mieli 2021). Tutkimus
on myös osoittanut, että perheen ja kaveripiirin
tapa keskustella ilmastonmuutoksesta ja reagoida
ilmastotunteiden ilmaisuun vaikuttaa lasten ja
nuorten keinoihin hallita ilmastoahdistustaan
(Ojala & Bengtsson 2019). Lähipiirin ratkaisu-
keskeinen ja tukeva puhetyyli voi auttaa lapsia ja
nuoria hallitsemaan vaikeita ilmastotunteitaan
keinoin, jotka tukevat hyvinvointia ja kannus-
tavat ilmastotoimiin. Tuoreessa pro gradu -tut-
kimuksessa havaittiin sosiaalisen tuen välittävän
ympäristöahdistuksen ja ympäristötekojen välistä
yhteyttä (Nieminen & Palmo 2021). Erilaisilla
toimilla on siis mahdollisuus vaikuttaa ympäris-
töahdistuksen myönteiseen käsittelyyn.
YMPÄRISTÖTUNTEET
On tärkeää erotella yleisen ympäristöahdistuksen
lisäksi tarkemmin erilaisia tunteita, joita ympäris-
tökriisiin liittyy. Tietoisuus näistä tunteista auttaa
ymmärtämään paremmin ihmisten tilanteita ja
kehittämään niihin rakentavia toimintamalleja.
Osa ympäristötunteista nivoutuu vahvemmin
yhteen ympäristöahdistuksen kanssa, ja osa on
enemmän siitä erillään.
Kuten ympäristöahdistusta, myös ympäristö-
tunteita on alettu laajemmin tutkia vasta aivan
viime vuosina. Eräitä tunteita, kuten huolta, on
tosin tutkittu jo pitkään (kokoavan tulkinnan
esittää van der Linden 2017). Ympäristötunteiden
tutkimuksessa painotettiin pitkään toimintamo-
tivaation selvittämistä (Kals & Müller 2012).
2010-luvulla tutkimus on laajentunut käsittele-
mään yhä useampia tunteita (johdannon tarjoaa
Bladow & Ladino 2018).
Ympäristötunteiden määrittelystä ei ole ole-
massa täyttä yksimielisyyttä, kuten ei tunteiden
määrittelystä ylipäätäänkään. Osa tutkijoista
painottaa emootio-aspektia, osa käyttää affekti-
tutkimuksen lähestymistapoja ja osa keskustelee
aiheesta feelings-termin kautta (Pihkala 2019b;
yleisesti von Scheve 2017). Varsin laaja yhteis-
ymmärrys vallitsee kuitenkin siitä, että ympäris-
tötunteita on monenlaisia ja että ne nivoutuvat
usein yhteen muiden tunteiden kanssa. Koska
ympäristöasiat ilmenevät usein ekososiaalisina
seikkoina, ympäristötunteet voivat liittyä yhtä
lailla ihmisten välisiin viestintätilanteisiin kuin
konkreettisten ympäristöongelmien kohtaami-
seen (esim. Albrecht 2019).
Ympäristötunteet liittyvät läheisesti yhteen
luonnonläheisissä ympäristöissä koettujen ”luon-
totunteiden” kanssa, mutta nämä kaksi tunteiden
tyyppiä on kuitenkin mielekästä erotella: on eri
asia esimerkiksi kokea helpotusta stressaavan
työpäivän jälkeen metsässä (niin kutsuttu luon-
tohelpotus) kuin kokea helpotusta hakkuu-uhan
väistyessä vanhasta metsästä (niin kutsuttu ym-
päristöhelpotus). Samalla on huomioitava, että
käytännössä nämä tunteiden tyypit usein yhdis-
tyvät. Esimerkiksi kaupunkipuron ennallistami-
seen osallistuva henkilö voi kokea samaan aikaan
luontoympäristön tuomaa virvoitusta ja ympäris-
tösyyllisyyden tunteiden lievittymistä toiminnan
kautta (Pihkala 2019b; vrt. Albrect 2019).
Helppo kahtiajako ympäristötunteiden suh-
teen olisi niiden jaottelu positiivisiin ja nega-
tiivisiin tunteisiin. Tämä jaottelu on kuitenkin
usein vahvasti arvolatautunut ja myönteisten
tunteiden ajatellaan olevan parempia tunteita
kuin kielteiset. Asia ei kuitenkaan ole niin yksin-
kertainen, sillä negatiivisiksi koetut tunteet voivat
palvella erittäin tärkeitä elämänfunktioita (esim.
Solomon & Stone 2002; Lomas 2016). Tämän
100 NUORISOBAROMETRI 2021
vuoksi tässä artikkelissa käytetään yleensä ilmaisua
”vaikeat tunteet”, joka viittaa samalla siihen, että
ympäristökriisin keskellä myös monet positiiviset
tunteet voivat muodostua vaikeiksi: esimerkiksi
ihmiset saattavat kipuilla sen suhteen, onko heillä
oikeutta kokea mielihyvää tai olla onnellisia, kun
heidän elämäntapansa aiheuttavat ympäristölle
kärsimystä (esim. Norgaard 2011).
Kaikki erilaiset tunteet pohjimmiltaan palve-
levat elämää ja edistävät selviytymistä, jos ne pää-
sevät kanavoitumaan rakentavilla tavoilla (esim.
Barrett ym. 2016; Nummenmaa 2010). Tunteita
voidaan arvottaa monin eri tavoin. Tähän liittyy
valenssin käsite, jota eri tutkijat käyttävät hivenen
eri tavoin. Sillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi sitä,
tuntuuko kyseinen tunne henkilöstä hyvältä tai
pahalta. Tunnetutkijat Bellocchi ja Turner (2019)
analysoivat avartavalla tavalla valenssin erilaisia
mahdollisia arviointikriteerejä, kuten mielihyvän
tai häiriön tuntu, eettinen arvostus tai vastustus
ja sosiaalinen hyväksyntä tai kiellettyys.
Ympäristötunteita on mahdollista jaotella
monien eri mallien ja skeemojen mukaan. Seu-
raavassa nostetaan esiin keskeisiä ympäristötun-
teita monitieteellisen tutkimuksen valossa (vrt.
Pihkala 2020b).
Ympäristökriisin ja ympäristöongelmien
kohtaamiseen liittyy hämmästyksen ja yllätyk-
sen tunteita, joista seuraa usein hämmennystä
ja moraalitunteita. Voi ilmentyä pettymystä ja
närkästystä, mutta myös kriiseihin ja järkytyk-
siin liittyviä tunteita, kuten järkytystä ja surua.
Myös eriasteisia traumoja voi esiintyä: esimerkiksi
ilmastopakolaisuus voi olla hyvin traumaattista,
mutta myös epäsuora median kautta saatu tieto
ympäristöongelmien valtavuudesta voi trauma-
tisoida (Kaplan 2020; Pihkala 2020c).
Uhkiin liittyviä tunteita ovat esimerkiksi
pelko, huoli, ahdistus ja kauhu. Näitä kaikkia
on havaittu ympäristökriisin yhteydessä, mut-
ta yleisimpiä vaikuttavat olevan huoli ja pelko
(esim. Hickman ym. 2021; Hyry 2019; McQueen
2021). Ympäristöahdistukseen voi liittyä avut-
tomuuden ja voimattomuuden tunteita, ylitse-
käyvyyden tunnetta ja erilaisia levottomuuksia
(Pihkala 2019b).
Surun ja menetyksen tunteita voi esiintyä mo-
nissa eri sävyissä ja lukuisiin eri seikkoihin liittyen.
Muutoksiin liittyy aina menetyksen tunteiden
mahdollisuus ja ympäristökriisin aikakausi on täyn-
nä muutoksia. Surua voivat aiheuttaa esimerkiksi
konkreettiset muutokset ja vauriot ekosysteemeille
eli samalla ihmisille, vaikutukset ihmissuhteille,
vaikutukset omille tulevaisuudensuunnitelmille ja
vaikutukset paikkakunnan identiteettiin ja elinta-
poihin (Tschakert ym. 2019). Ympäristösuru on-
kin ollut kansainvälisesti yksi viime vuosina eniten
tutkituista ympäristötunteista (Cunsolo & Ellis
2018). Aihetta käsitellään tarkemmin jäljempänä
Nuorisobarometrin ympäristösuruun liittyvien
kysymysten analyysin yhteydessä.
On tärkeää erottaa suru käsitteellisesti ma-
sennuksesta, sillä pohjimmiltaan suru ei ole mie-
lenterveydellinen ongelma vaan terve psyykkinen
reaktio (Horwitz & Wakefield 2007). Se, missä
määrin masennuksen tietyt sävyt ovat mahdol-
lisesti terveitä reaktioita, on vuorostaan laajan
akateemisen ja yhteiskunnallisen keskustelun
aihe (esim. Corballis 2018). Joka tapauksessa
ympäristökriisi on herättänyt myös monenlaisia
masennusoireita, joiden tarkka tutkiminen on
kuitenkin vielä kesken (Pihkala 2020a).
Syyllisyyden ja vastuun tunteet ovat myös
hyvin merkittävä ympäristötunteiden joukko.
Koska ympäristöongelmat johtuvat ihmiskunnan
toimista, ovat vastuun ja syyllisyyden kysymykset
syystäkin etulinjassa. Myös näitä tunteita esiintyy
lukuisissa sävyissä. Raskaimmillaan ympäristö-
kriisi herättää voimakasta häpeää, joka saattaa
olla koko ihmislajiin liittyvää niin kutsuttua
lajihäpeää (Aaltola 2020). Syyllisyyden tun-
teiden skaala ulottuu lievistä vastuuntunteista
vahvoihin syyllisyydentuntoihin (Jensen 2019;
Pihkala 2019b, 152–173). Aiheeseen liittyy laa-
ja yhteiskunnallinen ja filosofinen keskustelu
siitä, keiden tulisi kantaa syyllisyyttä ja kuin-
ka paljon. Häpeä ja syyllisyys ovat molemmat
vahvasti moraalisia ja sosiaalisia tunteita, jotka
pyrkivät ohjaamaan käytöstä siihen suuntaan,
mikä on oikein (Aaltola 2021). Näiden tunteiden
lähelle sijoittuu riittämättömyyden tunne, jota
käsitellään tarkemmin jäljempänä.
101TIETEELLISET ARTIKKELIT
Sekä suru että vastuu voivat herättää suuttu-
musta eri muodoissa. Ympäristösuuttumuksen
merkittävyyteen onkin aivan viime vuosina alettu
herätä kansainvälisessä tutkimuksessa (suomeksi
ks. Pihkala 2019b, 115–125). Suuttumus voi
ilmentyä moraalisena tuohtumuksena ja epä-
reiluuden tunteena, joka aikaansaa toimintaa
epäkohtien korjaamiseksi (Antadze 2020; Stanley
ym. 2021). Toisaalta ympäristöasioiden yhteydes-
sä esiintyy defensiivistä suuttumusta, jopa raivoa.
Suuttumukseen voi liittyä voimakasta syyttämistä
ja vihareaktioita (Aaltola 2020). Aggressiota voi
siis herätä sekä ilmastotoimien puolesta että niitä
vastaan.
Tärkeä osa ympäristötunteita on voimauttavi-
en tunteiden joukko. Lähtökohtaisesti kriisit aihe-
uttavat vaikeita tunteita, mutta sekä vaikeiden tun-
teiden käsittelystä että kriisien lievittämisestä voi
herätä monenlaisia myönteisiä tunteita. Ihmiset
kokevat mielihyvää, tyytyväisyyttä ja jopa tervettä
ylpeyttä toiminnasta ekosysteemien kestävyyden
hyväksi. Tähän yhdistyy voimaantumisen ja
pystyvyyden tunteita (Pihkala 2019b, 286–299).
On havaittu, että yhteenkuuluvuuden tunteet
sekä toisten ihmisten että ekosysteemien kanssa
ovat monille ihmisille tärkeitä (esim. Hamilton
2020). Ympäristötoiminnassa esiintyy myös iloa
ja helpotusta (esim. Bowman 2019, 298) sekä
erilaisia toivon tunteita. Toivo voi ilmentyä esi-
merkiksi sekä perustavanlaatuisena luottamuk-
sena ja pystyvyyden kokemuksena että toisaalta
katteettomana toiveajatteluna (Ojala 2017; Pih-
kala 2017; Sangervo 2020).
YMPÄRISTÖTUNTEET
NUORISOBAROMETRISSA
Nuorisobarometrissa 2021 kysyttiin suoraan seu-
raavien ympäristötunteiden kokemisesta: suru,
haikeus ja riittämättömyys. Lisäksi kysyttiin mie-
lihyvästä ja tyytyväisyydestä sanamuodolla ”Saan
hyvän olon kestävien valintojen tekemisestä”.
Kysymyksen voi nähdä kartoittavan tervettä ym-
päristöylpeyttä ja voimaantumisen tunteita. Myös
kysymys ”Meidän nykyihmisten sivistyneisyyden
mittarina on se maailma, joka meiltä jää” liittyy
osaltaan kunniakäsityksiin ja sitä kautta läheisesti
ylpeys-tematiikkaan. Ilmastoahdistuksen koke-
mista ei kysytty suoraan, mutta kylläkin sitä, onko
henkilö puhunut toisten kanssa ilmastoahdistuk-
sesta viimeisen puolen vuoden aikana. Kaikkiin
näihin kysymyksiin tuli myöntäviä vastauksia
merkittävässä määrin, etenkin suruun, ja niistä
keskustellaan tarkemmin seuraavissa alaluvuissa.
Barometrin kysymyksissä voi nähdä liittymä-
pintoja myös moniin muihin ympäristötunteisiin.
Epäreiluuden tunteisiin liittyvät etenkin seuraavat
väitelause-kysymykset: ”Minun ei ole järkevää
toimia ympäristön puolesta, jos muut eivät toimi
samoin”, ”Ekologisen jalanjäljen tulisi reiluuden
takia jakautua tasaisemmin eri maiden kesken” ja
”Tulevat sukupolvet joutuvat kärsimään, mikäli
nykyinen ympäristön tuhoaminen jatkuu”. Eet-
tisen arvioinnin ulottuvuus liittyy luonnollisesti
myös moniin muihin kysymyksiin, ja niissä on si-
käli implisiittinen yhteys epäreiluuden tunteisiin.
Esimerkiksi vastaukset väitelauseeseen ”Luonnon
itseisarvo on huomioitava päätöksenteossa” il-
mentävät näkemyksiä siitä, onko luonnon arvon
huomioimatta jättäminen epäreilua.
Eräät barometrin kysymykset liittyvät myös
luottamuksen ja hämmennyksen tunteisiin.
Kuten edellä lyhyesti mainittiin, on ympäris-
tökysymyksiin usein liittynyt hämmennyksen
tunteita. Nämä ovat johtuneet osittain asioiden
kognitiivisesta vaikeudesta (Gifford ym. 2018).
Merkittävässä määrin syynä ovat kuitenkin ol-
leet myös ympäristöpoliittiset erimielisyydet ja
osittain tietoinen hämmennyksen luominen. On
paljastunut esimerkiksi eräiden öljy-yhtiöiden
tarkoituksellisia hämmennyskampanjoita, joilla
on jo vuosikymmenten ajan pyritty – ja onnis-
tuttu – istuttamaan epäluuloa etenkin ilmasto-
kysymysten suhteen (Oreskes & Conway 2010).
Hämmennyksen tunteiden yhteydessä on siis
läheisesti kyse myös luottamuksen tunteista.
Merkittävä nuorten ilmastotunteiden tutkija,
ruotsalainen psykologi ja kasvatustieteilijä Ma-
ria Ojala on tuoreessa artikkelissaan tarkastellut
nuorten luottamusta ilmastotieteeseen ja tämän
asian yhteyksiä tunteiden kanssa pärjäämiseen
(Ojala 2021; ks. myös Ojala & Bengtsson 2019).
102 NUORISOBAROMETRI 2021
Ympäristöahdistuksen ilmiö ja luottamuskysy-
mykset liittyvät läheisesti toisiinsa, sillä epä-
luottamuksen kokeminen voimistaa ahdistusta
(Jones & Davison 2021; Pihkala 2020a). Baro-
metrivastauksissa näkyy sekä suomalaisten nuor-
ten vahva luottamus ilmastotieteeseen (87 %)
että pienen epäilijä-vähemmistön olemassaolo
(4 %). Kysymystä nuorten luottamuksesta ilmas-
topolitiikkaa kohtaan käsitellään lisää jäljempänä.
TUNTEIDEN TUNNISTAMISEEN
VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ
BAROMETRISSA
Selkein ympäristötunteiden tunnistamiseen vai-
kuttanut tekijä barometrissa oli sukupuoli. Tämä
on täysin linjassa aiempien tunteisiin liittyvien
kyselyiden ja tutkimusten kanssa. Monimutkai-
sista syistä johtuen miehet sosialisoituvat nykyi-
sissä teollisuuskulttuureissa siihen, että he eivät
tunnista tunteita yhtä paljon kuin naiset eivätkä
puhu niistä yhtä paljon (esim. Abbruzzese ym.
2019; Ahmed 2018). Perustavanlaatuisia mää-
rääviä tekijöitä ovat siis se, tunnistaako ihminen
ylipäätään tunteitaan ja se, haluaako hän myöntää
tunteidensa olemassaolon, jos hän tunnistaa niitä.
Ympäristötunteiden suhteen on vielä keski-
määräistä suurempi mahdollisuus siihen, että niitä
ei osata tai haluta tunnistaa, koska ympäristötun-
teet ovat usein sosiaalisesti kiistelty asia. Ympäristö-
tunteiden tunnistamiseen ei ole myöskään annettu
yhteiskunnassa kannustusta kuin vasta aivan viime
vuosina, ja kannustuksen määrä vaihtelee yhä suu-
resti. Ympäristötunteita koskevissa kyselyissä ja
haastattelututkimuksissa on havaittu, että naiset
tunnistavat näitä tunteita itsessään huomattavasti
enemmän kuin miehet. Esimerkiksi Sitran ilmas-
totunne-kansalaiskyselyssä naiset tunnistavat lähes
jokaista kysyttyä 26:ta tunnetta itsessään enem-
män kuin miehet. Poikkeuksen muodostivat vain
vastahakoisuutta kuvaavat tunteet – skeptisyys/
epäily, tylsistyminen/kyllästyneisyys ja torjuminen/
kieltäminen – joita miehet vuorostaan tunnistivat
itsessään enemmän (Hyry 2019).
On siis tärkeää tarkastella sosiaalisia, kulttuu-
rillisia ja psykologisia tekijöitä, jotka vaikuttavat
ihmisten alttiuteen tunnistaa itsessään ympäris-
tötunteita. Tällaista tutkimusta on tehty kan-
sainvälisesti jonkin verran. Esimerkiksi du Bray
ym. (2019) tarkastelivat ilmastokriisiin liittyviä
tunteita neljässä saarivaltiossa eri puolilla maail-
maa ja ottivat huomioon kulttuurin vaikutuksen
tunteisiin. Nämä tutkijat havaitsivat, että suku-
puolen lisäksi paikallinen tapakulttuuri vaikutti
esimerkiksi siihen, näytetäänkö ilmastosuuttu-
musta julkisesti. Lisäksi on tärkeää huomioi-
da ympäristöahdistukseen ja vaikeisiin ympä-
ristötunteisiin liittyvä psyykkinen vaikeus. On
sangen yleistä, että ihmisillä ilmenee psyykkistä
torjuntaa tai etäisyyden pitämistä ympäristötun-
teisiin (Hoggett 2019; Haltinner & Sarathchan-
dra 2018). Jos henkilö ei kykene käsittelemään
omaa ympäristöahdistustaan, hän saattaa reagoida
aiheeseen ja siihen liittyviin tunteisiin defensii-
visesti, kuten torjumalla tai vähättelemällä. On
siis tarpeen huomata, että ympäristöahdistusta
ja vaikeita ympäristötunteita kokevia ihmisiä on
todennäköisesti aina enemmän kuin mitä itse-
tunnistamiseen perustuvat kyselyt tuovat esiin.
Voimakas vastahakoisuus ympäristöahdistusta
kohtaan voi hivenen paradoksaalisesti olla joissain
tapauksissa yksi piilevän ympäristöahdistuksen
merkki, mutta tämän arvioiminen vaatii tilan-
nekohtaista tutkimista.
Sukupuolen lisäksi alue ja koulutustaso vai-
kuttivat molemmat merkittävän paljon ympäris-
tötunteiden tunnistamiseen ja ilmastoahdistuk-
sesta puhumiseen. Alueellisesti Uusimaa ja muut
suuria kaupunkeja sisältävät seudut erottuvat.
Ympäristökeskustelun sävyt ovat keskimäärin
erilaisia maaseudulla ja kaupungeissa, vaikka lii-
an vahvoja yleistyksiä onkin syytä välttää tässä
asiassa. Eräissä tutkimuksissa on havaittu, että
monet maa- ja metsätaloudessa työskentelevät
ihmiset kokevat, että heitä syyllistetään ympä-
ristökeskustelussa, mikä heijastaa asiaan liittyviä
jännitteitä ja psykososiaalista vaikeutta (ks. esim.
Jarva 2019). Lisäksi tunteista puhumisen kulttuu-
rit voivat olla erilaisia, ja esimerkiksi identiteetin
muodostamiseen voi olla suurempaa vapautta
kaupunkiympäristössä, jossa sosiaalinen kontrolli
on usein vähäisempää.
103TIETEELLISET ARTIKKELIT
Koulutustason ja opiskelupaikan vaikutuk-
seen yhdistyi myös iän vaikutus. Yhtäältä korkea
koulutustaso ja lukio sekä yliopisto opiskelupaik-
kana korreloivat kaikkien mitattujen ympäris-
tötunteiden vahvemman tunnistamisen kanssa.
Tätä tasoitti kuitenkin iän vaikutus, sillä perus-
koululaiset puhuivat paljon ilmastoahdistuksesta
ja tunnistavat paljon ympäristötunteita. Lukio-
laiset ja yliopisto-opiskelijat tunsivat tunteita
ja puhuivat ilmastoahdistuksesta eniten, mutta
kolmantena ryhmänä oli peruskoululaiset. Ikä-
ryhmittäin vertailtuna 15–19-vuotiaat tunsivat
hivenen enemmän vaikeita ympäristötunteita
kuin muut ikäryhmät, mikä on merkittävä tieto.
Selittäviä tekijöitä on todennäköisesti monia.
Nuorimmat ovat kasvaneet merkittävällä tavalla
ympäristökriisin aikana, ja se on keskimäärin
vahvassa roolissa heidän tietoisuudessaan sekä
sosiaalisessa todellisuudessaan. Nuorimmat ovat
myös eettisesti ja tunteiden kannalta herkässä
iässä.
Iän vaikutus herättää tarpeen jatkotutkimuk-
selle siitä, onko ympäristöahdistusta erityisen voi-
makkaasti nuorimpien ikäryhmien keskuudessa.
Etenkään alle 15-vuotiaista ei ole juuri olemas-
sa ympäristöahdistustutkimusta (ks. kuitenkin
artikkelit teoksessa Pekkarinen & Tuukkanen
2020; kansainvälisesti esim. Hickman 2020),
ja on myös mahdollista, että tilanne muuttuu
nopeasti kriisien pahentuessa ja kriisitietoisuuden
kasvaessa. Barometrissa ilmenneen toiveikkuuden
voisi kenties nähdä tasapainottavan voimakasta
ahdistusta, mutta ehkä kyse onkin juuri siitä
Sangervon tutkimuksessa (2020) esiin tulleesta
seikasta, että ahdistus, toivo ja ilmastotoiminta
olivat kaikki yhteydessä toisiinsa.
Kokemus kuulumisesta seksuaalivähemmis-
töön vaikutti huomattavan paljon ympäristötun-
teiden tunnistamiseen ja ilmastoahdistuksesta
puhumiseen, samoin kuin kokemus syrjityksi
tulemisesta. Nämä seikat ovat hyvin huomi-
onarvoisia ja vaativat selvästi jatkopohdintaa.
Kansainvälisesti ympäristösuru-tutkimuksessa on
esitetty, että seksuaalivähemmistöjen kokema syr-
jintä sisältäisi samankaltaisuutta ympäristösurua
kokevien ihmisten syrjinnän kanssa ja ehkä myös
luonnon kokeman syrjinnän kanssa (Sandilands
2017). Queer Ecology -tutkimussuuntauksessa
on tarkasteltu laajemminkin ympäristöasioihin
ja seksuaalivähemmistöihin liittyvien tekijöiden
suhteita (Erickson & Sandilands 2010).
ILMASTOAHDISTUKSESTA
PUHUMINEN
Barometri paljastaa tärkeällä tavalla, kuinka yleis-
tä ilmastoahdistuksesta puhuminen nykyään on
suomalaisten nuorten keskuudessa, vaikka myös
jakautuneisuutta on näkyvissä. Kuten taulukko 1
kuvaa, enemmistö oli puhunut aiheesta viimeisten
kuuden kuukauden aikana, mutta huomattava
osuus myös vastasi, ettei ole puhunut. Nämä vas-
taukset eivät tietenkään vielä kerro, missä sävyssä
ilmastoahdistuksesta on puhuttu, eikä niitä voi
käyttää suoraan tunnuslukuina siitä, kuinka suuri
osa nuorista kokee jonkinlaista ilmastoahdis-
tusta. Korrelaatioanalyysi kuitenkin osoitti, että
ilmastoahdistuksesta puhuminen oli yleisempää
vaikeita ilmastotunteita kokevien nuorten kes-
kuudessa (analyysissä summamuuttuja tunteista
haikeus, suru, ja/tai riittämättömyys: r =.36, p
< .001). Lisäksi, kun otetaan huomioon se, että
ahdistuksesta puhuminen ei aina ole helppoa, ja
ilmastoahdistukseen liittyy vielä erityisiä jännit-
teitä, nämä luvut kertovat joka tapauksessa ilmiön
merkittävyydestä. Tulokset, joita barometrissa
saatiin tarkemmissa kysymyksissä erilaisista vai-
keista ympäristötunteista, kertovat myös osaltaan
jonkinlaisen laveasti määritellyn ympäristöahdis-
tuksen yleisyydestä nuorten keskuudessa.
Sukupuoli ja alue vaikuttivat voimakkaasti
ilmastoahdistuksesta puhumiseen. Naisista selkeä
enemmistö oli puhunut asiasta usein tai joskus,
miehistä alle puolet. Muunsukupuoliset olivat
puhuneet miehiä selvästi enemmän mutta jonkin
verran naisia vähemmän.
Helsinki-Uudenmaan alueella ilmastoahdis-
tuksesta puhuminen oli yleisempää verrattuna
Etelä-, Länsi-, Pohjois- ja Itä-Suomen alueisiin.
Tarkempi tarkastelu kuitenkin osoitti, että pie-
nempien alueiden vertailu voisi olla jatkotut-
kimuksessa tärkeää. Poimintona voisi mainita
NUORISOBAROMETRI 2021
esimerkkeinä, että vaikka maaseutuvaltaisem-
missa sekä pohjoisemmissa maakunnissa aiheesta
puhuneita oli huomattavasti vähemmän (esim.
Etelä-Pohjanmaalla 44 % ja Keski-Pohjanmaalla
45 %), Lapissa aihe oli puhuttanut enemmän
(61 %), kenties alueella ilmenevien monien ym-
päristökysymysten ja -kiistojen vuoksi.
SURU YMPÄRISTÖASIOIDEN VUOKSI
Koska ympäristösuru on niin keskeinen ympä-
ristötunne, barometriin sisällytettiin kaksi ky-
symystä siitä. Väitteen ”Tunnen surua luonnon
monimuotoisuuden heikentymisestä ja lajien
sukupuutosta” fokus on biodiversiteetin heikke-
nemisessä, mutta samalla väite kartoittaa laajasti
ympäristösurua. Toinen väite, ”Koen haikeutta
sellaisista elinympäristöni tai paikkakuntani muu-
toksista, joihin ympäristökriisi on vaikuttanut”,
korostaa omalla paikkakunnalla ja lähiympäris-
tössä tapahtuneita surun aiheita. Haikeus on
tunnesana, jossa surumielisyyteen yhdistyy tietty
arvostus ja usein myös kiitollisuus. Ihminen kokee
haikeutta jonkin arvostamansa asian muuttumis-
prosessista. Haikeutta voi kokea, vaikkei muutos
olisi vielä kokonaan tapahtunut: haikeutta liittyy
yleisellä tavalla usein ajan kulumiseen ja vanhe-
nemiseen.
On varsin merkittävä tulos, että Nuoriso-
barometrissa 76 prosenttia nuorista ilmaisi
kokevansa surua luonnon monimuotoisuuden
heikentymisestä ja lajien sukupuutosta. Vain
9 prosenttia oli eri mieltä. Yhtenä vertailukohtana
voi käyttää kyselytietoa ilmastosurusta. Sitran
ilmastotunnekyselyssä ilmastosurua tunnisti kes-
kimäärin 34 prosenttia suomalaisista ja nuorim-
masta ikäryhmästä (15–30 v.) täsmälleen saman
verran. Tuoreessa kansainvälisessä tutkimuksessa
suomalaisista vastaajista (16–25 v.) 58 prosenttia
tunnisti itsessään ilmastomurhetta ja 54 prosent-
tia ilmastosurua (Hickman ym. 2021). Näitä
ympäristösurun eri muotoja verrattaessa on mah-
dollista tulkita, että ilmastosuru on sosiaalisesti
ristiriitaisempi aihe ja ”monimuotoisuussuru”
sekä ”sukupuuttosuru” ovat laajemmin hyväk-
syttyjä. Monimuotoisuuden heikkeneminen ja
sukupuutot ovat myös konkreettisempia asioita,
vaikka ne ovatkin hyvin laajoja ilmiöitä ja ta-
pahtuvat osin kaukana, osin lähellä. Ilmastos-
uru voi olla hivenen hahmottomampaa, mutta
toisaalta kansainvälisessä tutkimuksessa sitä on
havaittu kasvavassa määrin (Cunsolo & Ellis
Kyllä (usein/joskus) Ei
Kaikki
Sukupuoli
Nainen 26
Mies 55
Muu 33
Alue
35
105TIETEELLISET ARTIKKELIT
2018). Sisällöllisesti näillä surun aiheilla on toki
yhteyksiä, sillä ilmastokriisi aiheuttaa osaltaan
monimuotoisuuden vähenemistä ja sukupuuttoja.
On myös mahdollista, että tietoisuus ympäris-
tösurusta on kasvanut nuorten keskuudessa jo
sinä puolentoista vuoden aikana, mikä Sitran
kyselyn ja Nuorisobarometrin välissä oli.
On tunnettu tosiasia, että lapset usein vä-
littävät paljon eläimistä ja etenkin osasta niistä
(esim. LoBue ym. 2013). On mahdollista, että
lajien sukupuutto koskettaa myös eläinrakkauden
vuoksi paljon lapsia ja nuoria. Mielenkiintoista on
lisäksi pohtia sosiaalisten odotusten mahdollista
vaikutusta vastaajiin. Pidetäänkö nykyään ympä-
ristösurun ilmaisemista yhtenä eettisen ihmisen
mittarina nuorten keskuudessa eli missä määrin
vastaajat ajattelivat sitä, että tähän väitteeseen
tulikin vastata myöntävästi? Surun läsnäoloa
kuitenkin tukee aiempi tutkimus. Se on osoitta-
nut nuorten kokevan ympäristösurua monesta
eri syystä, mukaan lukien eläinten kärsimys ja
sukupuutot, luonnon ja ympäristön muuttumi-
nen, sosiaalisten suhteiden vauriot ja epäreiluus
ilmastokriisin vaikutuksesta omaan elämään sekä
tulevaisuuden näkymiin (esim. Hiser & Lynch
2021; Hickman 2020; Martiskainen ym. 2020;
Kelly 2017; vrt. Tschakert ym. 2019). Riippu-
matta siitä, mikä surun aiheuttaa, nuorille tulisi
tarjota mahdollisuus saada lisätietoa ja tukea
surun ja ahdistuksen tunteiden käsittelyyn, ku-
ten erilaiset järjestöt jo tarjoavatkin esimerkiksi
erilaisten työpajojen kautta (Belkin 2020; Ym-
päristöahdistuksen mieli 2021).
Tulokset eivät kerro tarkasti ympäristösurun
voimakkuudesta, mutta toki ”täysin samaa mieltä”
-vastausten suuri määrä viittaa tiettyyn voimak-
kuuteen. Haastattelututkimuksissa on havaittu
sekä voimakasta murhetta että lievempää mutta
pitkäkestoista alakuloisuutta (esim. Hickman
2020). Yksi tärkeä jatkotutkimustehtävä on nuor-
ten erilaisten ympäristösurun muotojen tarkempi
tarkastelu. Sellaisessa olisi tärkeää huomioida sekä
terve, joskin vaikea, ympäristösuru että mahdol-
liset masennusjaksot.
Suru piirtyy siis kaikkinensa erittäin mer-
kittävänä ympäristötunteena. Sen eräs hyvin
huomionarvoinen piirre on sen tietty yhdistävä
luonne. Ympäristösurun kohdalla erot erilais-
ten ihmisten välillä ovat selvästi pienempiä kuin
monien muiden tunteiden kohdalla. Baromet-
rissa huomattavan monet miehetkin ilmaisivat
ympäristösurua: keskiarvo 3,59, naisilla huima
4,31 (asteikolla 1–5). Tätä voi verrata Sitran
ilmastotunne-kyselyyn, jossa erot nuorimpien
ja vanhimpien ikäluokkien välillä olivat yleensä
hyvin suuret, mutta surun kohdalla lukemat olivat
samankaltaisia: kaikenikäisten keskiarvo 34 pro-
senttia, nuorimmilla 34 prosenttia, vanhimmilla
32 prosenttia (Hyry 2019). On todennäköistä,
että nuorten ja iäkkäämpien ympäristösurut ovat
osin samankaltaisia ja osin erilaisia, mutta yhtä
kaikki ympäristösuru vaikuttaisi muodostavan
kategoriana merkittävän yhdistävän tekijän. On
kiinnostavaa pohtia, voisiko ympäristösurun
kautta löytyä yhteyksiä eri sukupolvien ja muu-
tenkin erilaisten ihmisten välille, jos yhteisöis-
sä on riittävän turvallisia paikkoja ja tilanteita
ympäristösurusta puhumiseen (vrt. Cunsolo &
Ellis 2018).
HAIKEUS OMAN ELINYMPÄRISTÖN
MUUTOKSISTA
Kysymys haikeudesta oman elinympäristön
ja paikkakunnan muutosten suhteen oli nuo-
rille siinä mielessä haastava, että he eivät ole
seuranneet näitä muutoksia yhtä pitkään kuin
vanhemmat ihmiset. Tätä eroa lähtökohtaisessa
ekosysteemien ja paikkakunnan tilan ymmär-
ryksessä on kutsuttu esimerkiksi ”muuttuvien
perusymmärrysten syndroomaksi” (shifting base-
line syndrome, Soga & Gaston 2018). Vastaavasti
ympäristöpsykologian ja -kasvatuksen tutkija
Peter Kahn (2002) on puhunut ”ympäristömuis-
tinmenetyksestä” sukupolvien välillä (environ-
mental generational amnesia). Jos ei tiedetä, mitä
on menetetty, on lähtökohtaisesti vaikeampaa
kokea suurta kriisitietoisuutta. Tosin tästä lähtö-
kohtaisesta vaikeudesta huolimatta suomalaisten
nuorten ympäristöhuoli ja -tietoisuus ovat olleet
korkealla tasolla. Samalla on huomattava, että
jos vanhemmilta sukupolvilta olisi kysytty sama
106 NUORISOBAROMETRI 2021
kysymys, olisivat myöntävät vastaukset voineet
olla huomattavasti suurempia.
Kysymyksellä haettiin kokemuksia ympä-
ristökriisin vaikutuksista sekä ekosysteemeille
että paikkakunnan sosiaaliselle todellisuudelle. On
tiedossa, että monet nuoret kokevat surullisena
sen, että ympäristökriisi on vaikuttanut negatiivi-
sesti heidän sosiaalisiin suhteisiinsa. Esimerkiksi
isovanhempien ja nuorten näkemykset ilmas-
tokriisin vakavuudesta voivat erota toisistaan
voimakkaasti ja aiheuttaa vaurioita sosiaalisiin
suhteisiin, jopa välirikkoja (esim. Jones & Da-
vison 2021). Vaikutuksia voi olla myös nuorten
keskinäisiin suhteisiin. Avoimeksi kuitenkin jää,
yhdistyikö kysymys nuorten mielessä myös so-
siaalisiin suhteisiin kohdistuneisiin muutoksiin.
Yksi tausta kysymykselle on niin kutsuttu
solastalgia-tutkimus. Tämä australialaisen ympä-
ristötutkija Glenn Albrechtin kehittämä uudister-
mi tarkoittaa elinympäristön negatiivisesti koe-
tuista muutoksista aiheutuvia kielteisiä tunteita ja
etenkin surun tunteita. Solastalgia on ikään kuin
koti-ikävää, jota henkilö tai ryhmä kokee, vaikka
yhä asuu kodissaan, koska kotiin olennaisesti
kuuluva ympäristö on niin suuresti muuttunut
tai jopa tuhoutunut (Albrecht 2019). Solastalgiaa
on havaittu esimerkiksi suurten kaivoshankkeiden
keskelle joutuneen paikallisväestön keskuudessa,
mutta käsitettä on sovellettu myös kaupunkiym-
päristön muutosten henkisiin seurauksiin eli niin
kutsuttuun urbaaniin solastalgiaan (Galway ym.
2019). Eräät tutkijat ovat esittäneet, että solas-
talgialla voi olla vahvoja eksistentiaalisia piirteitä
(Askland & Bunn 2018). Solastalgia asettuu siis
osaksi ympäristösurun ja joskus myös ympäris-
töahdistuksen ilmiötä.
Barometrissa 39 prosenttia nuorista kertoi
kokevansa haikeutta oman elinympäristön muu-
toksesta. Keskiarvoksi muodostui 3,09, kun surun
kohdalla keskiarvo oli 3,94. Lukema oli siis selvästi
pienempi kuin ympäristösurun hyvin suuri luke-
ma, mutta kuitenkin merkittävä. Vanhin ikäryhmä
(25–29 vuotta) nuorista erottui siten, että sen
keskuudessa oli eniten ”täysin samaa mieltä” vas-
tanneita, 14 prosenttia (samaa mieltä 27 %). Tämä
voisi selittyä sillä, että nämä nuoret ovat ehtineet
havainnoida muutoksia pidempään. Toisaalta ym-
päristöhaikeudenkin kokonaismäärässä nuorin
ikäluokka nousi silti suurimmaksi, 42 prosenttia
(11+31), mikä kertoo vaikeiden ympäristötuntei-
den yleisyydestä nuorimpien keskuudessa.
Haikeus-kysymys täten täydentää osaltaan
kuvaa ympäristösurun tunteiden yleisyydestä.
Nämä kaksi barometrikysymystä yhdessä osoit-
tavat, että sekä globaalit ympäristöongelmat että
paikalliset muutokset herättävät surua, mutta
yleistä ympäristösurua monimuotoisuuden vähe-
nemisestä ilmaistiin koettavan selvästi enemmän.
Ympäristösurun jatkotutkiminen ja keinojen etsi-
minen sen rakentavaksi käsittelemiseksi piirtyvät
tärkeinä tehtävinä barometrin tulosten analyysin
perusteella.
RIITTÄMÄTTÖMYYS
ILMASTOKÄYTTÄYTYMISESTÄ
Ympäristöasioihin liittyvä riittämättömyyden
tunne sijoittuu läheiseen yhteyteen syyllisyyden,
vastuun ja häpeän tunteiden kanssa. Lisäksi se on
yhteydessä niin kutsuttuun ylitsekäyvyyden tuntee-
seen: englanniksi tämä tunne, feeling overwhelmed,
on ihmisten usein sanoittama ympäristö- ja ilmas-
totunne (esim. Verlie 2019; Verlie ym. 2021; Hiser
& Lynch 2021). Termille ei ole suomeksi sellaista
yksinkertaista vastinetta, joka olisi arkikäytössä.
Toisaalta suomen termi riittämättömyyden tunne
ilmaisee vuorostaan sellaisia sävyjä, joille ei ole
englanniksi yhtä ytimekästä ja laajassa käytössä
olevaa ilmaisua. Feeling inadequate on lähellä, mut-
ta tätä sävyä ei usein kysytä tunnetutkimuksissa.
Riittämättömyyden ja ylitsekäyvyyden tunteista
ympäristöasioiden yhteydessä keskustelee tarkem-
min Pihkala (2019b, 53–55, 169–171).
Riittämättömyyden tunne on nähdäksemme
tärkeä ympäristötunnesävy, koska se tarjoaa mah-
dollisuuden sanoittaa sellaisia rajoittuneisuuden
tunteita, jotka eivät ole vahvasti syyllisyyttä tai
häpeää. Sekä syyllisyys että häpeä ovat monin
tavoin vaikeita tunteita käsiteltäviksi: niihin liit-
tyy erimielisyyttä määritelmien suhteen, niitä
on usein vaikea tunnistaa tai myöntää itsessä, ja
niihin liittyy sosiaalisia ristiriitoja (Aaltola 2020).
107TIETEELLISET ARTIKKELIT
Ympäristösyyllisyyteen ja -häpeään liittyy vielä
omia voimakkaita psykososiaalisia jännitteitään,
kuten edellä kuvattiin.
Barometrissa kysyttiin riittämättömyyttä
nimenomaan omaan ilmastokäyttäytymiseen
liittyen. Sitä tunnistettiin koettavan paljon vä-
hemmän kuin surua ja jonkin verran vähemmän
kuin haikeutta: keskiarvo oli 2,95. Kaikkinensa
35 prosenttia nuorista kertoi kokeneensa riit-
tämättömyyttä (7 % täysin samaa mieltä); eri
mieltä oli 36 prosenttia (täysin eri mieltä 10 %).
Riittämättömyyttä kokevia ja ei-kokevia oli siis
karkeasti ottaen yhtä paljon.
Ikäryhmien erot piirtyvät kiinnostavina riit-
tämättömyyden suhteen. Jos barometrin tulok-
sia jälleen verrataan Sitran ilmastotunnekyselyyn
vuodelta 2019, huomataan, että siellä riittämättö-
myyden tunne oli kaikkien 26 kysytyn tunnesävyn
joukosta kolmanneksi eniten myönteisiä vastauksia
saanut: kaikkinensa 44 prosenttia suomalaisista
tunnisti sitä itsessään. Ilmastoriittämättömyyden
tunnistaminen oli yleisintä 46–55-vuotiaiden kes-
kuudessa, 49 prosenttia, ja vanhimmastakin ikä-
luokasta sitä koki 45 prosenttia; nuorimmasta 38
prosenttia. Hyvin kiinnostavasti riittämättömyys
oli yksi niistä harvoista kielteisistä ilmastotunteista,
joita nuoret eivät tunnistaneet suhteessa eniten,
vaan nimenomaan vanhemmat ikäluokat. Nuo-
ret tunnistivat siis Sitran kyselyssä syyllisyyttä ja
häpeää selvästi enemmän kuin muut ikäluokat ja
vuorostaan riittämättömyyttä vähemmän.
Kansallisesti on merkittävää, että näin suuri
osa väestöstä tunnistaa riittämättömyyttä itses-
sään. Se, että kahden eri tutkimuksen valossa
35–38 prosenttia nuorista tunnistaa ilmastoriit-
tämättömyyttä, kertoo siitä, että tähän tunteeseen
tulisi kyetä vastaamaan rakentavalla tavalla.
TOIMINTA, AHDISTUS JA MIELIHYVÄ
Vaikka ilmastokriisi herättää monia vaikeita
tunteita, toimiminen sen hillitsemiseksi voi olla
myös mielihyvän, merkityksen ja toivon lähde.
Ilmastotoiminta ei ole vain luopumista, vaan siitä
voi itsekin saada paljon. Tunteet voivat myös olla
läheisesti yhteydessä toisiinsa. Siksi on tärkeää
pyrkiä selvittämään sekä vaikeiden että voimaut-
tavien tunteiden vaikutukset käytökseen. Toisaal-
ta on myös aiheellista pyrkiä analysoimaan, missä
määrin erilaisia ilmastotunteita on mielekästä
erotella toisistaan.
Vastataksemme näihin kysymyksiin selvitim-
me tarkemmin, millä tavalla erilaiset tunteet ovat
yhteydessä toisiinsa ja toimintaan. Tätä tarkas-
teltiin korrelaatiokertoimin, faktorianalyysin ja
regressioanalyysin avulla.
Kuvaavien tulosten osalta ilmastotoiminnan
suhteen voidaan huomata, että 85 prosenttia
vastaajista oli vähentänyt kulutustaan ylipäätään
viimeisimmän kuuden kuukauden aikana, ja 39
prosenttia oli luopunut jostain itselle tärkeästä
asiasta ympäristösyistä (keskiarvo 2,94). Tuntei-
den osalta sisällytimme analyyseihin kokemuksen
surusta luonnon monimuotoisuuden heikenty-
misen ja lajien sukupuuton suhteen, riittämät-
tömyyden omasta ilmastokäyttäytymisestä sekä
ilmastoahdistuksesta puhumisen tiheyden (ks.
kuvaavat tulokset yllä). Näiden lisäksi tarkaste-
limme mielihyvän ja optimismin kokemuksia.
75 prosenttia (keskiarvo 3,96) vastaajista ilmaisi
saavansa hyvää oloa kestävien valintojen tekemi-
sestä. Myös ilmastokriisiin liittyvä optimismi oli
yleistä ja kasvanut viime Nuorisobarometrista. 70
prosenttia (keskiarvo 3,81) vastaajista uskoi, että
ympäristöongelmiin löydetään maailmanlaajui-
sesti kestäviä ratkaisuja.
Korrelaatioiden suhteen huomasimme, että
kaikki edellä mainitut vertailuun valitut tekijät
(eli muuttujat) korreloivat positiivisesti ja tilas-
tollisesti merkitsevästi keskenään. Tosin usko
maailmanlaajuisesti kestävien ratkaisujen löytä-
miseen korreloi muiden muuttujien kanssa vain
heikosti. Vahvimmat korrelaatiot olivat kestävistä
valinnoista tulleen hyvän olon yhteys tärkeästä
asiasta luopumiseen, hyvän olon yhteys suruun
sekä riittämättömyyden yhteys suruun.
Faktorianalyysissä (Principal Axis Factoring,
Direct Oblimin) kaikki muuttujat latautuivat
samalle faktorille, vaikkakin usko maailmanlaa-
juisesti kestävien ratkaisujen löytämiseen latau-
tui vain heikosti (.18). Kaikki muut muuttujat
vaikuttavat siis mittaavan ainakin osin samaa
NUORISOBAROMETRI 2021
ilmiötä. Vahvimmat lataukset olivat kestävien
valintojen tekemisestä tulleella hyvällä ololla,
surulla luonnon monimuotoisuuden heikenty-
misestä sekä itselle tärkeästä asiasta luopumisesta
ympäristösyistä (.67/.65/.64; muut kertoimet:
.45-.53). Tulokset siis tukivat korrelaatiotaulukos-
sa havaittuja yhteyksiä sekä aiemmin huomattua
yhteyttä voimauttavien ja vaikeiden tunteiden
sekä toiminnan välillä (Sangervo 2020).
Kahdessa erillisessä regressioanalyysis-
sa käytettiin lineaarista regressiomallia, joissa
ennustettiin, 1) ovatko vastaajat vähentäneet ku-
lutustaan viimeisten kuuden kuukauden aikana
ja 2) ovatko vastaajat luopuneet jostain itselleen
tärkeästä asiasta ympäristösyistä. Mallissa kontrol-
loitiin sukupuolen vaikutus (Mies=0; Nainen=1).
Ensimmäinen malli oli tilastollisesti merkit-
sevä, ja sen korjattu selitysaste oli 17 prosenttia.
Vahvuusjärjestyksessä hyvä olo (β=.21, p<.001),
suru (β=.13, p<,001), ilmastoahdistuksesta puhu-
minen (β=.11, p<.001) ja uskominen ratkaisujen
löytymiseen (β=.07, p=.003) olivat yhteydessä
kulutuksen vähentämiseen. Sen sijaan haikeus ja
riittämättömyys eivät olleet yhteydessä kulutuk-
sen vähentämiseen tässä mallissa, jossa muiden
muuttujien vaikutus oli huomioitu. Myös toinen
malli oli tilastollisesti merkitsevä, ja sen korjattu
selitysaste oli 29 prosenttia. Kaikki muuttujat
olivat yhteydessä tärkeästä asiasta luopumiseen,
vahvuusjärjestyksessä hyvä olo (β=.28, p<.001),
suru (β=.15, p<.001), ilmastoahdistuksesta puhu-
minen (β=.14, p<.001), haikeus (β=.11, p<.001),
riittämättömyys (β=.08, p<.001) ja uskominen
ratkaisujen löytymiseen (β=.04, p=.049).
Tunnekokemukset olivat siis yhteydessä niin
toisiinsa kuin ilmastotoimintaan. Analyyseissa
suurin yhteys toimintaan oli kestävistä valinnoista
tulleella hyvällä ololla. Se oli sekä erittäin yleistä
että vahvasti yhteydessä oman kulutuksen vähen-
tämiseen ja tärkeästä asiasta luopumiseen. Tämä
voi kuvata sitä, miten ihmiset haluavat toimia oi-
keaksi tulkitsemallaan tavalla, vaikka se merkitsisi
myös osaltaan jostain muusta luopumista, sekä
tuntevat hyvää oloa toimiessaan niin. Se onkin
esimerkki niin kutsutuista moraalisista tunteista.
Ne auttavat meitä arvioimaan, mikä toiminta on
moraalisesti oikein ja mikä väärin. Kun koemme
toimivamme väärin, meistä voi tuntua pahalta, ja
kun oikein, hyvältä. Esimerkiksi Roeser (2018)
esittääkin, ettei moraalinen päätöksenteko ole
mahdollista ilman moraalisia tunteita.
Kansainvälisessä tutkimuksessa ilmiötä on
lähestytty käsitteellä warm glow. Se tarkoittaa
kestävästä tai prososiaalisesta toiminnasta herää-
vää hyvän olon tunnetta, ja sen on havaittu ole-
van yhteydessä kestävään toimintaan (Schneider
ym. 2021). Mikäli uskoo ympäristöystävällisen
toiminnan herättävän hyvää oloa, käyttäytyy
123567
p
TIETEELLISET ARTIKKELIT
todennäköisemmin niin (van der Linden 2018;
Jia & van der Linden 2020). Hyvän olon tunte-
minen ympäristöystävällisestä toiminnasta taas
voi vahvistaa tulevaisuuden aikomuksia jatkaa
sen mukaista käytöstä (Hartmann ym. 2017).
On merkillepantavaa, että kestävistä valin-
noista tullut hyvä olo oli vahvasti yhteydessä
myös itselle tärkeästä asiasta luopumiseen sekä
suruun luonnon monimuotoisuuden heikenty-
misestä. Voineekin olettaa, että kestävä toiminta
ei tuntuisi hyvältä, ellei kestämätön toiminta
tuntuisi pahalta. Luopuminen, suru ja ilmasto-
ahdistuksesta puhuminen olivat lisäksi yhtey-
dessä kulutuksen vähentämiseen eli toimintaan
ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Koska nämä
muuttujat vaikuttavat osin mittaavan samaa asiaa,
taustalla voi olla yhtenäinen prosessi. Luonnon
monimuotoisuuden häviäminen ja ilmastokriisi
voivat herättää surua ja ilmastoahdistusta, mikä
saattaa johtaa itselle tärkeistä asioista luopumiseen
ja oman kuluttamisen vähentämiseen, mikä taas
herättää hyvää oloa.
Sangervo (2020) havaitsi Sitran ilmastotunne-
kyselyn analyysissaan sekä ilmastoahdistuksen että
ilmastotoivon olevan yhteydessä ilmastotoimiin,
sekä näiden tunteiden vaikuttavan keskenään.
Toisaalta ilmastotoivon yhteys oli suurempi. Sa-
mansuuntainen tulos saatiin tässä tutkimuksessa:
vaikeat tunteet ja hyvä olo mittasivat osin samaa
ilmiötä. Molemmat olivat yhteydessä ilmasto-
toimiin, mutta hyvän olon ja toiminnan välinen
yhteys oli vahvempi.
Kiinnostavaa kyllä, usko siihen, että ympäris-
töongelmiin löydetään maailmanlaajuisesti kes-
täviä ratkaisuja, oli vain heikosti yhteydessä ym-
päristötunteisiin. Toisaalta regressiomallissa se oli
yhteydessä kulutuksen vähentämiseen ja tärkeästä
asiasta luopumiseen, vaikkakin yhteydet olivat
selvästi heikompia kuin muilla muuttujilla. Voi
olla, että kysymys onkin suurelta osin mitannut
niin sanottua toiveajattelua (wishful hope), jolloin
toivo on passiivista ja itsen ulkopuoliseen tahoon
kohdistuvaa (Ojala 2017; McGeer 2004). Näin
ollen kysymykseen ovat voineet vastata myöntä-
västi monet sellaiset ihmiset, jotka uskovat, että
ilmastonmuutokseen on ratkaisuja – mutta on
muiden tehtävä löytää ne. Kysymykseen on tosin
vastannut myöntävästi myös vastaajia, jotka itse
tekevät jotain ja tuntevat siitä hyvää oloa.
Regressiomallissa haikeus ei ollut yhteydessä
toimintaan, ja yhteys tärkeästä asiasta luopumi-
seen oli heikko. Tämä voi kenties johtua siitä,
että haikeus koski niin vahvasti ympäristökriisin
muutoksia omaan elinympäristöön ja Suomessa
ympäristökriisin vaikutukset näkyvät tällä het-
kellä pääosin epäsuorasti. Toisaalta se voi myös
kuvastaa sitä, että haikeus on intensiteetiltään
miedompi tunne kuin suru, jolloin se ei ehkä
herättele toimintaan samalla tapaa. Myöskään
riittämättömyys ei ollut yhteydessä toimintaan.
Tämä voisi johtua joko siitä, että riittämättömyys
ei ole toimintaa motivoiva tunne tai siitä, että
on hyvä syy tuntea riittämättömyyttä, jos ei ole
toiminut asian eteen. Toisaalta kyse voi olla myös
siitä, ettei osaa nähdä tekemiään ilmastotekoja
ja tuntee riittämättömyyttä, vaikka toimisikin
ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
TÄRKEITÄ JATKOTUTKIMUKSEN
AIHEITA: YMPÄRISTÖASIOIHIN
LIITTYVÄ SUUTTUMUS, SYYLLISYYS
JA HÄPEÄ
Aiheen tarkastelussa piirtyy esiin monia tärkeitä
aiheita jatkotutkimukselle. Yksi näistä on ym-
päristösuuttumus, josta barometrissa ei kysytty
suoraan. Asian tutkimista voi pitää hyvin tär-
keänä, sillä tuoreessa kansainvälisessä kyselyssä
49 prosenttia suomalaisista vastaajista kertoi
kokeneensa ilmastosuuttumusta (Hickman ym.
2021). Lisäksi esimerkiksi tutkimuksessa nuorista
ilmastoaktivisteista on havaittu voimakkaita suut-
tumuksen tunteita (Martiskainen ym. 2020; ks.
myös Kleres & Wettergren 2017). Sitran ilmas-
totunne-kansalaiskyselyssä ilmastosuuttumusta
tunnisti itsessään 31 prosenttia suomalaisista ja
kiukkua 28 prosenttia, mutta näissä luvuissa ei
vielä eritellä sitä, kuinka moni tuntee suuttumus-
ta ilmastotoimien hitaudesta ja kuinka montaa
ihmistä harmittaa ylipäätään ilmastoaiheista
keskustelu. Toisaalta nämä tunteet vaikuttavat
ilmentävän enemmän ilmastotoimien tukemis-
110 NUORISOBAROMETRI 2021
ta, sillä sekä suuttumusta (65 %) että kiukkua
(65 %) ilmaisevat vastaajat arvioivat yleisemmin
tehneensä ilmastotekoja verrattuna heihin, jotka
eivät kertoneet kokeneensa näitä ilmastotunteita
(42/43 %). Suuttumus ja kiukku olivat myös vah-
vasti yhteydessä ilmastonmuutokseen liittyvään
huoleen (r = .39, p < .001) sekä kokemukseen,
että ahdistus kuvaa hyvin vastaajan tuntemuksia
ilmastonmuutosta kohtaan (r = .47, p < 001).
Suuttumuksen ja kiukun osalta nuorin ikäluokka
ei eronnut muista, mutta raivoa ilmaisi tuntevansa
21 prosenttia nuorimmasta ikäryhmästä ja 16
prosenttia keskimäärin kaikista (yli 65-vuotiaista
vain 11 %). Myös kansainvälinen tutkimustieto
vahvaa ympäristöahdistusta kokevista nuorista on
tuonut esiin suuttumuksen tunteiden yleisyyden
heidän keskuudessaan (esim. Hickman 2020).
On yhteiskunnallisesti merkittävää, millä
tavoin nuorten epäreiluuden tunteet ja suuttu-
muksen tunteet kanavoituvat. Missä määrin ne
synnyttävät väkivallatonta kansalaisaktivismia
(Antadze 2020), missä määrin aggressiivista raivoa
ja missä määrin syrjäytymistä tai kyynistymistä?
Nuorten ilmaiseman ympäristösuuttumuksen eri
muodot herättävät kaikki myös sangen vahvoja
reaktioita aikuisissa, kuten on havaittu esimer-
kiksi Greta unbergin kuuluisan, suuttumusta
ilmentäneen YK-puheen yhteydessä (esim. Jung
ym. 2020). Yhteiskunnallisessa tunnetutkimuk-
sessa on jo pitkään käsitelty suuttumusta tärkeä-
nä tunteena muiden aiheiden yhteydessä (esim.
Ahmed 2018), ja nyt olisi tärkeää kanavoida
tämä osaaminen myös ympäristösuuttumuksen
tarkasteluun.
Kuten edellä on käynyt ilmi, barometrissa
päädyttiin kysymään riittämättömyydestä eikä
syyllisyydestä tai häpeästä. Syyllisyyteen liittyy
vahvoja jännitteitä: kysymys on myös siitä, keiden
nähdään olevan erityisen syyllisiä ympäristö- ja
ilmasto-ongelmiin. Syyllisyys ja häpeä saattavat
olla vaikeita tunteita havainnoitaviksi omassa
itsessä. On kuitenkin tärkeää saada ajankohtais-
ta tietoa siitä, missä määrin nuoret tunnistavat
itsessään ympäristösyyllisyyttä ja -häpeää. Tähän
antavat viitteitä toiset tutkimukset.
Sitran ilmastotunnekyselyssä vuodelta 2019
väestöstä keskimäärin 24 prosenttia tunnisti it-
sessään syyllisyyttä ilmastonmuutoksen suhteen,
nuorimmasta ikäryhmästä (15–30-vuotiaat) 31
prosenttia, ja häpeää keskimäärin 18 prosenttia,
nuorimmasta ikäryhmästä 26 prosenttia (Hyry
2019). Nuorimmat tunnistivat siis näitä tunteita
huomattavan paljon enemmän kuin muut ikä-
luokat. Nuoret ovat saaneet keskimäärin selvästi
enemmän tunnetaitokasvatusta kuin vanhemmat
ikäluokat (esim. Sommar 2014), mikä todennä-
köisesti vaikuttaa osin asiaan. On joka tapauksessa
merkittävää, että näin huomattava osa nuorista
ilmaisi tuntevansa näitä vaikeita ilmastotunteita.
Ilmastosyyllisyyttä tunnistettiin myös merkittä-
västi enemmän toisissa ihmisissä (39 %) kuin
itsessä (24 %), mikä viittaa tunteen yleisyyteen
ja kenties samalla myös vaikeuteen tunnistaa
sitä itsessä.
Tuoreessa kansainvälisessä kyselyssä (Hickman
ym. 2021) ilmastosyyllisyyttä kertoi kokeneensa
43 prosenttia nuorista vastaajista. 38 prosenttia
kertoi olevansa häpeissään ilmastonmuutoksen
vuoksi: tutkimus ei kerro sitä, missä määrin tämä
on yksilöllistä ja missä määrin kollektiivista hä-
peää. Muut tutkimukset antavat viitteitä siitä,
että osa nuorista sisäistää syyllisyyden ja häpeän,
ja osa on häpeissään yhteiskuntien kollektiivisen
ilmastopassiivisuuden vuoksi (esim. Jensen 2019).
NUORUUS YMPÄRISTÖKRIISIN JA
YMPÄRISTÖTUNTEIDEN KESKELLÄ
Tiivistetysti voidaan todeta, että barometrin tu-
lokset ja niiden analyysi vahvistavat entisestään
käsitystä ilmastotunteiden moniulotteisuudesta.
Ne osoittavat, että ympäristöahdistus on merkit-
tävä ilmiö nuorten keskuudessa. Ympäristökriisi
ja ilmastokriisi vaikuttavat kokonaisvaltaisella
tavalla nuorten elämänkokemukseen: fyysiseen
ympäristöön, sosiaalisiin suhteisiin ja psyykki-
seen vointiin. Barometri paljastaa kiinnostavalla
tavalla monien eri tekijöiden vahvan vaikutuksen
nuorten ympäristötunteisiin, kuten sukupuo-
len, alueen, koulutustason ja syrjityksi tulemi-
sen kokemuksen. Monista ympäristötunteista
ja ilmastotunteista, kuten ympäristösurusta ja
111TIETEELLISET ARTIKKELIT
-haikeudesta, saatiin nyt ensimmäistä kertaa laa-
jempaa kyselydataa.
Barometrin kyselyt toteutettiin koronapan-
demian aikana. On mahdollista, että ajankohta
on vaikuttanut eri tavoin nuorten näkemyksiin
ympäristötunteista. Voidaan spekuloida, että joil-
lekin nuorille koronakriisi on saattanut aiheuttaa
huomion keskittymistä muihin asioihin kuin
ympäristökriisiin, kun taas toisille nuorille pande-
mia on saattanut aiheuttaa ympäristöahdistuksen
voimistumista. Joka tapauksessa on merkittävää,
että pandemian keskelläkin ympäristötunteiden
tunnistusluvut ovat näin suuria.
Analyysi vahvisti käsitystä siitä, että vaikeat
ilmastotunteet, toiminta ja toiminnasta seuraava
hyvä olo ovat yhteydessä toisiinsa. Samalla nos-
timme esiin monia tärkeitä kysymyksiä ja teemoja
tulevia tutkimuksia varten. Esimerkiksi riittä-
mättömyyden tunteet ilmastotoimien suhteen
ovat tärkeä teema jaksamisen ja suorituskyvyn
suhteen. Monia kansainvälisessä tutkimuksessa
viime aikoina esiin nostettuja ympäristötunteita
ei vielä ole tutkittu suomalaisten nuorten keskuu-
dessa, ja esimerkiksi ympäristösuuttumus olisi
merkittävä tutkimusaihe nuorten ilmastoraivon
mahdollisesti lisääntyessä.
TYÖNJAKO/VASTUUALUEET
Osallistuminen barometrin kysymyspatteriston
kommentointiin ja tunteita koskevien kysymys-
ten ideointi: PP
Ympäristötunteita ja -ahdistusta koskevan taus-
tatekstin kirjoittaminen: PP
Ympäristöahdistusta ja -tunteita tarkastelevat
kuvaavat analyysit: PP
Tilastolliset testit (korrelaatio-, faktori- ja regres-
sioanalyysit: JS, KJ
Toimintaa ja mielihyvää käsittelevän tekstin kir-
joittaminen: JS, KJ
Analyysien tarkistus: KJ
Tekstin hionta: PP, JS, KJ
LÄHDELUETTELO
Aaltola, Elisa (2020) Häpeä ja rakkaus. Helsin-
ki: Into Kustannus.
Aaltola, Elisa (2021) Defensive over Climate
Change? Climate Shame as a Method of
Moral Cultivation. Journal of Agricultural &
Environmental Ethics 34 (1). Artikkelinume-
ro 6.
Abbruzzese, Laura & Magnani, Nadia & Rob-
ertson, Ian & Mancuso, Mauro (2019) Age
and Gender Differences in Emotion Recog-
nition. Frontiers in Psychology 10. Artikkeli-
numero 2371.
Ahmed, Sara (2018) Tunteiden kulttuuripolitiik-
ka. Tampere: Niin & Näin.
Albrecht, Glenn (2019) Earth emotions: New
words for a new world. Ithaca: Cornell Uni-
versity Press.
Antadze, Nino (2020) Moral Outrage as the
Emotional Response to Climate Injustice.
Environmental Justice 13 (1), 21–26.
Askland, Hedda Haugen & Bunn, Matthew
(2018) Lived experiences of environmental
change: Solastalgia, power and place. Emo-
tion, Space and Society 27, 16–22.
Baker, Cambry & Clayton, Susan & Bragg,
Elizabeth (2020) Educating for resilience:
parent and teacher perceptions of children’s
emotional needs in response to climate
change. Environmental Education Research
27 (5), 687–705.
Barrett, Lisa Feldman & Lewis, Michael &
Haviland-Jones, Jeannette (eds) (2016)
Handbook of emotions. 4th edition. New
York: Guilford Press.
Belkin, Gary (2020) Leading U.S. Health Orga-
nizations Call for Action on Mental Health
and Climate Change. https://ecoamerica.
org/leading-u-s-health-organizations-call-
for-action-on-mental-health-and-climate-
change/ (Viitattu 10.12.2021.)
Bellocchi, Alberto & Turner, Jonathan H.
(2019) Conceptualising valences in emotion
theories: A sociological approach. Teokses-
sa Roger Patulny & Alberto Bellocchi &
112 NUORISOBAROMETRI 2021
Rebecca E. Olson & Sukhmani Khorana &
Jordan McKenzie & Michelle Peterie (eds)
Emotions in Late Modernity. London: Rout-
ledge, 41–55.
Bladow, Kyle A. & Ladino, Jennifer (2018)
Toward an Affective Ecocriticism: Placing
Feeling in the Anthropocene. Teoksessa
Kyle A. Bladow & Jennifer Ladino (eds)
Aective ecocriticism: Emotion, embodiment,
environment. Lincoln: University of Nebras-
ka Press, 1–22.
Bowman, Benjamin (2019) Imagining future
worlds alongside young climate activists: a
new framework for research. Fennia 197 (2),
295–305.
Brons, Lajos (2015) Othering, an analysis.
Transcience, a Journal of Global Studies 6 (1),
69–90.
Budziszewska, Magdalena & Jonsson, Sofia E.
(2021) From Climate Anxiety to Climate
Action: An Existential Perspective on Cli-
mate Change Concerns Within Psychother-
apy. e Journal of Humanistic Psychology
(Ahead of Print).
Burke, Susie & Sanson, Ann & Van Hoorn, J.
(2018) e Psychological Effects of Climate
Change on Children. Current Psychiatry Re-
ports 20. Artikkelinumero 35.
Clayton, Susan (2020) Climate anxiety: Psy-
chological responses to climate change.
Journal of anxiety disorders 74. Artikkelinu-
mero 102263.
Corballis, Anthony (2018) Johann Hari discuss-
es the opioid crisis and ways of responding
to anxiety and depression. e International
Journal of Narrative erapy and Community
Work (4), 61–69.
Corner, Adam & Roberts, Olga & Chiari, Syb-
ille & Völler, Sonja & Mayrhuber, Elisabeth
& Mandl, Sylvia & Monson, Kate (2015)
How do young people engage with climate
change? e role of knowledge, values, mes-
sage framing, and trusted communicators.
Wiley Interdisciplinary Reviews: Climate
Change 6 (5), 523–534.
Cunsolo Willox, Ashlee & Ellis, Neville R.
(2018) Ecological grief as a mental health
response to climate change-related loss. Na-
ture Climate Change 8 (4), 275–281.
du Bray, Margaret & Wutich, Amber & Larson,
Kelli & White, Dave & Brewis, Alexandra
(2019) Anger and Sadness: Gendered Emo-
tional Responses to Climate reats in Four
Island Nations. Cross-Cultural Research 53
(1), 58–86.
Erickson, Bruce & Sandilands, Catriona (eds)
(2010) Queer ecologies: Sex, nature, politics,
desire. Bloomington: University of Indiana
Press.
Galway, Lindsay P. & Beery, omas &
Jones-Casey, Kelsey & Tasala, Kirsti (2019)
Mapping the Solastalgia Literature: A Scop-
ing Review Study. Int. J. Environ. Res. Public
Health 16. Artikkelinumero 2662.
Gifford, Robert & Lacroix, Karine & Chen,
Angel (2018) Understanding responses to
climate change: Psychological barriers to
mitigation and a new theory of behavior-
al choice. Teoksessa Susan D. Clayton &
Christie M. Manning (eds) Psychology and
climate change: human perceptions, impacts,
and responses. Amsterdam: Academic Press,
161–183.
Haltinner, Kristin & Sarathchandra, Dilshani
(2018) Climate change skepticism as a psy-
chological coping strategy. Sociology Com-
pass 12 (6).
Hamilton, Jo (2020) “Emotional Methodologies
for Climate Change Engagement: Towards an
Understanding of Emotion in Civil Society
Organisation (CSO)-Public Engagements in
the UK.” Doctor of Philosophy Disserta-
tion, University of Reading.
Hartmann, Patrick & Eisend, Martin &
Apaolaza, Vanessa & D’Souza, Clare (2017)
Warm glow vs. altruistic values: How im-
portant is intrinsic emotional reward in
proenvironmental behavior? Journal of En-
vironmental Psychology 52, 43–55. https://
doi.org/10.1016/j.jenvp.2017.05.006.
Hickman, Caroline (2020) We need to (find a
way to) talk about … Eco-anxiety. Journal of
113TIETEELLISET ARTIKKELIT
Social Work Practice 34 (4), 411–424.
Hickman, Caroline & Marks, Elizabeth & Pi-
hkala, Panu & Clayton, Susan & Lewand-
owski, Eric R. & Mayall, Elouise E. & Wray,
Britt & Mellor, Catriona & van Susteren,
Lise (2021) Climate anxiety in children
and young people and their beliefs about
government responses to climate change:
a global survey. Lancet Planetary Health 5
(12), E863–E873.
Hiser, Krista & Lynch, Matthew (2021) Worry
and Hope: What College Students Know,
ink, Feel, and Do about Climate Change.
Journal of Community Engagement and
Scholarship 13 (3). Artikkelinumero 7.
Hoggett, Paul (ed.) (2019) Climate Psychology:
On Indierence to Disaster. Studies in the
Psychosocial. Cham: Palgrave MacMillan.
Hornsey, Matthew J. & Harris, Emily A. &
Bain, Paul G. & Fielding, Kelly S. (2016)
Meta-analyses of the determinants and out-
comes of belief in climate change. Nature
climate change 6 (6), 622–626.
Horwitz, Allan V. & Wakefield, Jerome C.
(2007) e loss of sadness: How psychiatry
transformed normal sorrow into depressive dis-
order. Oxford: Oxford University Press.
Hyry, Jaakko (2019) Kansalaiskysely ilmaston-
muutoksesta ja tunteista. Kooste keskeisistä
tuloksista. Helsinki: Sitra.
Jarva, Pieta (2019) ”Puhdas suomalainen maa-
talous: Maatalouden ympäristökysymysten
kehystäminen Helsingin Sanomissa ja Maa-
seudun Tulevaisuudessa.” Pro gradu. Helsin-
gin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta,
Viestintä.
Jensen, Tim (2019) Ecologies of guilt in environ-
mental rhetorics. Palgrave studies in media
and environmental communication. Cham:
Palgrave Macmillan.
Jia, Lili & van der Linden, Sander (2020) Green
but not altruistic warm-glow predicts con-
servation behavior. Conservation Science
and Practice 2 (7). https://doi.org/10.1111/
csp2.211
Jones, Charlotte A. & Davison, Aidan (2021)
Disempowering emotions: e role of ed-
ucational experiences in social responses to
climate change. Geoforum 118, 190–200.
Jung, Jieun & Petkanic, Peter & Nan, Dong-
yan & Kim, Jang Huyn (2020) When a Girl
Awakened the World: A User and Social
Message Analysis of Greta unberg. Sus-
tainability 12. Artikkelinumero 2707).
Jylhä, Kirsti M. (2016) Ideological roots of cli-
mate change denial: Resistance to change, ac-
ceptance of inequality, or both? Dissertation.
Uppsala: Uppsala University.
Jylhä, Kirsti M. (2017) Denial Versus Reality
of Climate Change. Teoksessa Dominick
A. DellaSala & Michael I. Goldstein (eds)
Encyclopedia of e Anthropocene. Oxford:
Elsevier, 487–492.
Kahn, Peter H. (2002) Children’s Affiliations
with Nature: Structure, Development, and
the problem of Environmental Generational
Amnesia. Teoksessa Peter H. Kahn & Ste-
phen R. Kellert (eds) Children and Nature:
Psychological, sociocultural, and evolutionary
investigations. Cambridge: MIT Press, 93–
116.
Kals, Elisabeth & Müller, Markus M. (2012)
Emotions and Environment. Teoksessa Su-
san Clayton (ed.) e Oxford Handbook of
Environmental and Conservation Psychology.
New York & Oxford: Oxford University
Press, 128–147.
Kaplan, E. Ann (2020) Is Climate-Related
Pre-Traumatic Stress Syndrome a Real Con-
dition? American Imago 77 (1), 81–104.
Kelly, Anna (2017) Eco-Anxiety at University:
Student Experiences and Academic Perspec-
tives on Cultivating Healthy Emotional Re-
sponses to the Climate Crisis. Independent
Study Project (ISP) Collection 2642. e
University of Colorado at Boulder & Mel-
bourne.
Kleres, Jochen & Wettergren, Åsa (2017) Fear,
hope, anger, and guilt in climate activism.
Social Movement Studies 16 (5), 507–519.
Lehtonen, Tommi & Niemi, Mari K. & Perälä,
Annu & Pitkänen, Ville & Westinen, Jussi
NUORISOBAROMETRI 2021
(2020) Ilmassa ristivetoa – löytyykö yhteinen
ymmärrys? Tutkimus kansalaisten, kuntapäät-
täjien ja suuryritysten johtajien ilmastoasen-
teista. Vaasa: e2 Tutkimus & Vaasan yliopis-
to.
LoBue, Vanessa & Bloom Pickard, Megan &
Sherman, Kathleen & Axford, Chrystal &
DeLoache, Judy S. (2013) Young children’s
interest in live animals. British journal of de-
velopmental psychology 31 (1), 57–69.
Lomas, Tim (2016) e Positive Power of Neg-
ative Emotions: How harnessing your darker
feelings can help you see a brighter dawn. Lon-
don: Piatkus.
Macy, Joanna (1983) Despair and personal power
in the nuclear age. Philadelphia: New Society
Publishers.
Maiteny, Paul (2012) Longing to be human:
Evolving ourselves in healing the Earth.
Teoksessa Mary-Jayne Rust & Nick Totton
(eds) Vital signs: Psychological Responses to
Ecological Crisis. London: Karnac, 47–60.
Martiskainen, Mari & Axon, Stephen & So-
vacool, Benjamin K. & Sareen, Siddharth &
Furszyfer Del Rio, Dylan & Axon, Kayleigh
(2020) Contextualizing climate justice ac-
tivism: Knowledge, emotions, motivations,
and actions among climate strikers in six
cities. Global Environmental Change 65. Ar-
tikkelinumero 102180.
McGeer, Victoria (2004) e art of good hope.
e Annals of the American Academy of Polit-
ical and Social Science 592 100–127.
McQueen, Alison (2021) e Wages of Fear?
Toward Fearing Well About Climate
Change. Teoksessa Mark Budolfson, Tris-
tram Macpherson & David Plunkett (eds)
Philosophy and Climate Change. London:
Oxford University Press, 152–177.
Nieminen, Veera & Palmo, Sonja (2021) Hal-
lintakeinojen yhteydet ympäristöahdis-
tukseen ja ympäristötekoihin ympäristö-
tietoisilla aikuisilla. Pro gradu -tutkielma.
Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto.
Nikkanen, Hanna (toim.) (2017) Hyvän sään
aikana: Mitä Suomi tekee, kun ilmasto
muuttaa kaiken? Helsinki: Into Kustannus.
Norgaard, Kari Marie (2011) Living in denial:
climate change, emotions, and everyday life.
Cambridge: MIT Press.
Nummenmaa, Lauri (2010) Tunteiden psykolo-
gia. Helsinki: Tammi.
Ojala, Maria (2012a) How do children cope
with global climate change? Coping strate-
gies, engagement, and well-being. Journal of
Environmental Psychology 32, 225–233.
Ojala, Maria (2012b) Regulating Worry, Pro-
moting Hope: How Do Children, Ad-
olescents, and Young Adults Cope with
Climate Change? International Journal of
Environmental and Science Education 7 (4),
537–561.
Ojala, Maria (2017) Hope and anticipation in
education for a sustainable future. Futures
94, 76–84.
Ojala, Maria (2021) To trust or not to trust?
Young people’s trust in climate change sci-
ence and implications for climate change
engagement. Children’s Geographies 19 (3),
284–290.
Ojala, Maria & Bengtsson, Hans (2019) Young
people’s coping strategies concerning cli-
mate change: Relations to perceived com-
munication with parents and friends and
pro-environmental behavior. Environment
and Behavior 51 (8), 907–935.
Oreskes, Naomi & Conway, Erik M. (2010)
Merchants of doubt: How a handful of sci-
entists obscured the truth on issues from to-
bacco smoke to global warming. New York:
Bloomsbury Press.
Pekkarinen, Elina & Tuukkanen, Terhi (toim.)
(2020) Maapallon tulevaisuus ja lasten oikeu-
det. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkai-
suja 2020:4. Jyväskylä: Lapsiasiavaltuutetun
toimisto.
Pihkala, Panu (2017) Päin helvettiä? Ympäristö-
ahdistus ja toivo. Helsinki: Kirjapaja.
Pihkala, Panu (2019a) Ilmastoahdistus ja sen
kanssa eläminen. Raportti. Helsinki: Mieli ry.
Pihkala, Panu (2019b) Mieli maassa?
Ympäristötunteet. Helsinki: Kirjapaja.
115TIETEELLISET ARTIKKELIT
Pihkala, Panu (2020a) Anxiety and the Ecolog-
ical Crisis: An Analysis of Eco-Anxiety and
Climate Anxiety. Sustainability 12 (19). Ar-
tikkelinumero 7836.
Pihkala, Panu (2020b) Eco-anxiety and En-
vironmental Education. Sustainability 12
(23). Artikkelinumero 10149.
Pihkala, Panu (2020c) e Cost of Bearing
Witness to the Environmental Crisis: Vi-
carious Traumatization and Dealing with
Secondary Traumatic Stress among Envi-
ronmental Researchers. Social Epistemology:
e Cost of Bearing Witness: Secondary Trau-
ma and Self-Care in Fieldwork-Based Social
Research; Guest Editors: Nena Močnik and
Ahmad Ghouri 34 (1), 86–100.
Pihkala, Panu & Cantell, Hannele & Jylhä,
Kirsti M. & Lyytimäki, Jari & Paloniemi,
Riikka & Pulkka, Anna & Ratinen, Ilkka
(2020) Ahdistuksen vai innostuksen ilmas-
to? Ilmastoviestinnän ja -kasvatuksen kei-
noja ilmastoahdistuksesta selviytymiseen.
Teoksessa Elina Pekkarinen & Terhi Tuuk-
kanen (toim.) Maapallon tulevaisuus ja las-
ten oikeudet. Lapsiasiavaltuutetun toimiston
julkaisuja 2020:4. Jyväskylä: Lapsiasiaval-
tuutetun toimisto, 163–181.
Prager, Dennis (2019) If You Can’t Sell Your
Hysteria to Adults, Try Kids. National Re-
view (24.9.)
Roeser, Sabine (2018) Risk, technology, and mor-
al emotions. New York and Oxford: Rout-
ledge
Sandilands, Catriona (2017) Losing My Place:
Landscapes of Depression. Teoksessa Ashlee
Cunsolo Willox & Karen Landman (eds)
Mourning Nature: Hope at the Heart of Eco-
logical Loss and Grief. Montreal & Kingston:
McGill-Queen’s University Press, 144–168.
Sangervo, Julia (2020) Ilmastoahdistus ja il-
mastotoivo: tunteiden yhteys ilmastotoi-
miin. Pro gradu -tutkielma, Tampereen
yliopisto. Haettu osoitteesta http://urn.fi/
URN:NBN:fi:tuni-202009096932.
Santaoja, Minna (2018) Ilmastoahdistuksesta
toimintaan – mahdollisten tulevaisuuksien
jäljillä. Alue ja Ympäristö 47 (1), 112–116.
Schneider, Claudia & Zaval, Lisa & Markow-
itz, Ezra (2021) Positive emotions and
climate change. Current Opinion in Be-
havioral Sciences 42, 114–120. https://doi.
org/10.1016/j.cobeha.2021.04.009.
Schneider-Mayerson, Matthew & Leong, Kit
Ling (2020) Eco-reproductive concerns in
the age of climate change. Climatic Change
163 (2).
Soga, Masashi & Gaston, Kevin J. (2018) Shift-
ing baseline syndrome: Causes, consequenc-
es, and implications. Frontiers in ecology and
the environment 16 (4), 222–230.
Solomon, Robert C. & Stone, Lori D. (2002)
On ”positive” and ”negative” emotions.
Journal For the eory Of Social Behaviour
32 (4), 417–435.
Sommar, Heidi (2014) Tunnetaidot rantau-
tuivat opetukseen. www.yle.fi julkaistu
11.3.2014, päivitetty 30.3.2016. Katsottu
13.12.2021.
Stanley, Samatha K. & Hogg, Teaghan L. &
Leviston, Zoe & Walker, Iain (2021) From
anger to action: Differential impacts of
eco-anxiety,eco-depression, and eco-anger
on climate action and wellbeing. e Journal
of Climate Change and Health 1. Artikkeli-
numero 100003.
Toiviainen, Pasi (2007) Ilmastonmuutos.Nyt.
Helsinki: Otava.
Tschakert, Petra & Ellis, Neville R. & Ander-
son, C. & Kelly, A. & Obeng, J. (2019)
One thousand ways to experience loss: A
systematic analysis of climate-related intan-
gible harm from around the world. Global
Environmental Change 55, 58–72.
Van der Linden, Sander (2018) Warm glow is
associated with low- but not high-cost sus-
tainable behaviour. Nature Sustainability 1,
28–30. https://doi.org/10.1038/s41893-
017-0001-0
van der Linden, Sander (2017) Determinants
and Measurement of Climate Change Risk
Perception, Worry, and Concern. Teoksessa
Matthew C. Nisbet & Shirley S. Ho & Ezra
116 NUORISOBAROMETRI 2021
Markowitz & Saffron O’Neill & Mike S.
Schäfer & Jagadish aker (eds) e Oxford
Encyclopedia of Climate Change Communi-
cation. New York: Oxford University Press.
Haettu sivustolta https://doi.org/10.1093/
acref/9780190498986.001.0001.
Verlie, Blanche (2019) Bearing worlds: learning
to live-with climate change. Environmental
Education Research 25 (5), 751–766.
Verlie, Blanche & Clark, Emily & Jarrett, Ta-
mara & Supriyono, Emma (2021) Educa-
tors’ experiences and strategies for respond-
ing to ecological distress. Australian Journal
of Environmental Education 37 (2), 132–
146. doi:10.1017/aee.2020.34
Verplanken, Bas & Marks, Elizabeth & Do-
bromir, Alexandru I. (2020) On the na-
ture of eco-anxiety: How constructive or
unconstructive is habitual worry about
global warming? Journal of Environmental
Psychology 72. Artikkelinumero 101528.
von Scheve, Christian (2017) Affekteista,
emootioista ja tunteista. Tieteessä tapahtuu
(2), 40–41.
Weintrobe, Sally (2021) Psychological Roots of
the Climate Crisis: Neoliberal Exceptional-
ism and the Culture of Uncare. New York:
Bloomsbury.
Wu, Judy & Snell, Gaelen & Samji, Hasina
(2020) Climate anxiety in young people: a
call to action. e Lancet Planetary Health 4
(10), E435–E436.
Ympäristöahdistuksen mieli (2021). Sosiaali- ja
terveysalojen hanke. http://www.ymparisto-
ahdistus.fi. (Viitattu 10.12.2021.)