ArticlePDF Available

Abstract

Aiemmissa tutkimuksissa on saatu ristiriitaisia tuloksia autismikirjon naisten ja miesten tavasta orientoitua sosiaalisiin tilanteisiin, tulkita niitä ja kertoa niistä. Tässä tutkimuksessa tarkastelimme, kuinka autismikirjon naiset (n = 7) ja miehet (n = 24) ja verrokkiryhmän naiset (n = 11) ja miehet (n = 24) kuvaavat sosiopragmaattisesti monimutkaisissa videoleikkeissä esiintyvien henkilöiden tunteita. Tarkastelimme tutkittavien vapaata kerrontaa keskittyen siihen, kuinka paljon tutkittavat tuottivat suoria ja epäsuoria tunnekuvauksia sekä missä määrin he taustoittivat tunnekuvauksiaan. Tutkimuksessa havaittiin verrokkiryhmän naisten ja autismikirjon naisten tuottavan enemmän epäsuoria tunnekuvauksia kuin autismikirjon miesten. Lisäksi autismikirjon miesten, mutta ei naisten, havaittiin taustoittavan tunnekuvauksiaan vähemmän kuin verrokkiryhmän naisten ja verrokkiryhmän miesten. Verrokkiryhmän naiset ja verrokkiryhmän miehet eivät eronneet toisistaan suorien tai epäsuorien tunnekuvausten määrässä tai tunnekuvausten taustoittamisessa. Tulokset kannustavat kiinnittämään huomiota sukupuolierojen tarkasteluun, jotta autismikirjon naisia ja autismikirjon miehiä voidaan sekä tunnistaa paremmin että tukea kohdennetummin.
Puhe ja kieli, 41:1, 71–90 (2021) 71
Kirjoittajan yhteystiedot:
Katja Dindar
katja.dindar@oulu.
TUNNEKUVAUSTEN SUKUPUOLIEROT
AUTISMIKIRJON JA VERROKKIRYHMÄN
NUORTEN AIKUISTEN KERRONNASSA
Katja Dindar, Logopedian tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto
Soile Loukusa, Logopedian tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto
Leena Mäkinen, Logopedian tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto
Aija Kotila, Logopedian tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto
Tuula Hurtig, Neurotieteen tutkimusyksikkö, PEDEGO-
tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto ja Lastenpsykiatrian
vastuualue, Oulun yliopistollinen sairaala
Hanna Ebeling, PEDEGO-tutkimusyksikkö, Lääketieteellinen
tiedekunta, Oulun yliopisto ja Lastenpsykiatrian vastuualue,
Oulun yliopistollinen sairaala
Aiemmissa tutkimuksissa on saatu ristiriitaisia tuloksia autismikirjon naisten
ja miesten tavasta orientoitua sosiaalisiin tilanteisiin, tulkita niitä ja kertoa
niistä. Tässä tutkimuksessa tarkastelimme, kuinka autismikirjon naiset (n = 7)
ja miehet (n = 24) ja verrokkiryhmän naiset (n = 11) ja miehet (n = 24) kuvaavat
sosiopragmaattisesti monimutkaisissa videoleikkeissä esiintyvien henkilöiden
tunteita. Tarkastelimme tutkittavien vapaata kerrontaa keskittyen siihen, kuinka
paljon tutkittavat tuottivat suoria ja epäsuoria tunnekuvauksia sekä missä määrin
he taustoittivat tunnekuvauksiaan. Tutkimuksessa havaittiin verrokkiryhmän
naisten ja autismikirjon naisten tuottavan enemmän epäsuoria tunnekuvauksia
kuin autismikirjon miesten. Lisäksi autismikirjon miesten, mutta ei naisten,
havaittiin taustoittavan tunnekuvauksiaan vähemmän kuin verrokkiryhmän
naisten ja verrokkiryhmän miesten. Verrokkiryhmän naiset ja verrokkiryhmän
miehet eivät eronneet toisistaan suorien tai epäsuorien tunnekuvausten määrässä
tai tunnekuvausten taustoittamisessa. Tulokset kannustavat kiinnittämään
huomiota sukupuolierojen tarkasteluun, jotta autismikirjon naisia ja autismikirjon
miehiä voidaan sekä tunnistaa paremmin että tukea kohdennetummin.
Avainsanat: autismikirjo, kerronta, sukupuoli, tunnekuvaukset, tunteet
72
Katja Dindar, Soile Loukusa, Leena Mäkinen, Aija Kotila, Tuula Hurtig ja Hanna Ebeling
1 JOHDANTO
Autismikirjon henkilöt eroavat neurotyy-
pillisistä henkilöistä sosioemotionaalisessa
vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa
(American Psychiatric Association, 2013;
World Health Organization, 2018). Eroja
on havaittu muun muassa siinä, kuinka so-
siaalisiin tilanteisiin orientoidutaan ja miten
näitä tilanteita tulkitaan (Avni ym., 2019;
Loukusa, painossa; Loukusa & Moilanen,
2009; Loukusa, Mäkinen, Kuusikko-Gauf-
n, Ebeling & Leinonen, 2018; Lönnqvist
ym., 2017). Sosiaalisten tilanteiden tulkin-
taan vaikuttaa esimerkiksi kyky tunnistaa ja
tulkita toisten henkilöiden tunteita. Toisten
tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen on-
kin havaittu olevan haasteellista autismikir-
jon henkilöille (esim. Bal ym., 2010; Eack,
Mazefsky & Minshew, 2015; Kuusikko ym.,
2009), joskaan eroja autismikirjon ja neuro-
tyypillisten henkilöiden välillä ei ole havaittu
kaikissa tutkimuksissa (Tracy, Robins, Schri-
ber & Solomon, 2011). E ackin ym. (2015)
tutkimuksen mukaan autismikirjon aikuisten
virhetulkinnat liittyvät esimerkiksi iloisten ja
surullisten kasvonilmeiden tulkitsemiseen
neutraaleina ja neutraaleiden vihaisina. Täl-
laiset virhetulkinnat voivat tehdä sosiaalisesta
vuorovaikutuksesta monin tavoin haastavaa
ja työlästä sekä autismikirjon henkilöille että
heidän vuorovaikutuskumppaneilleen.
Tunteiden tunnistamisen lisäksi voidaan
autismikirjon henkilöiden kerrontaa tarkas-
telemalla tutkia, millaisia tunnekuvauksia he
tuottavat. Avoimet tehtävät, joissa pyydetään
esimerkiksi vapaasti kuvailemaan nähtyä vide-
oleikettä, antavat tietoa tutkittavien spontaa-
nista tavasta jäsentää näkemäänsä sekä siitä,
mitä tutkittavat pitävät erityisen tärkeänä ker-
toa (esim. Barnes, Lombardo, Wheelwright
& Baron-Cohen, 2009; Boorse ym., 2019;
Klin, 2000). Keskittymällä siihen, kuinka
usein kerronnassa viitataan muiden henki-
löiden tunteisiin ja mielentiloihin, on pyritty
arvioimaan sitä, missä määrin tällainen tun-
teiden ja mielentilojen tarkastelu on tutkitta-
ville tärkeää ja toisaalta missä määrin he siinä
onnistuvat. Tätä on pidetty autismikirjon tut-
kimuksessa olennaisena autismikirjoon liitet-
tyjen sosioemotionaalisten haasteiden vuoksi.
Näihin katsotaan kuuluvaksi muun muassa
vaikeus hahmottaa, mitä muut henkilöt ajat-
televat ja tuntevat sekä miksi näin tapahtuu
(Baron-Cohen & Wheelwright, 2004). Ky-
symys on tärkeä myös sosiaalisen motivaation
näkökulmasta. Neurotyypillisiä henkilöitä vä-
häisempää sosiaalista motivaatiota on pidetty
eräänä autismikirjon henkilöiden sosiaalisen
vuorovaikutuksen ja kommunikaation haas-
teita selittävänä tekijänä (Chevallier, Kohls,
Troiani, Brodkin & Schultz, 2012). Toisaalta
viimeaikainen tutkimus on korostanut sosi-
aalisen motivaation tilannekohtaisuutta ja
osoittanut muun muassa, että autismikirjon
henkilöt voivat olla halukkaampia vuorovai-
kutukseen muiden autismikirjon henkilöiden
kuin neurotyypillisten henkilöiden kanssa
(Morrison ym., 2019).
Haasteet kerronnassa voivat osaltaan vai-
keuttaa vuorovaikutussuhteita, koska kerron-
ta on keskeisessä roolissa ihmisten jokapäi-
väisessä elämässä. Autismikirjon henkilöiden
kerronnassa voi näkyä haasteet arvioida, mitä
vastaanottaja mahdollisesti jo tietää ennalta,
ja siten päättää, kuinka paljon ja millaista
informaatiota on tarpeen tarjota (Volden,
Magill-Evans, Goulden & Clarke, 2007). Täl-
laisen taustoittamisen tarpeen huomioimisen
eli pragmaattisesti taitavan kommunikoinnin
onkin havaittu olevan haasteellista autismi-
kirjon lapsille ja aikuisille (Loukusa, painos-
sa; Loukusa ym., 2018; Loukusa & Moilanen,
2009; Mäkinen ym., 2014). Autismikirjon
henkilöiden on todettu tuottavan vähemmän
muun muassa koherenttia kerrontaa (Baixau-
li, Colomer, Roselló & Miranda, 2016; Losh
& Gordon, 2014) ja toisaalta käyttävän enem-
män epäselviä pronomineja (Colle, Baron-
Tunnekuvausten sukupuolierot 73
Cohen, Wheelwright & van der Lely, 2008;
Norbury, Gemmell & Paul, 2014), mikä voi
vaikeuttaa kuulijan mahdollisuuksia ymmär-
tää kertojaa ja tämän kerronnan sisältöä.
Mielentilojen ja tunnekuvausten tuottamis-
ta tarkasteleva kerronnan tutkimus on keskit-
tynyt pitkälti lapsiin. Autismikirjon lasten on
muun muassa havaittu kuvaavan vähemmän
muiden mielentiloja (Kauschke, van der Beek
& Kamp-Becker, 2016) ja tunteita (Siller,
Swanson, Serlin & Teachworth, 2014) kuin
neurotyypillisten lasten, joskaan näitä eroja
ei ole löydetty kaikissa tutkimuksissa (esim.
Capps, Losh &  urber, 2000; Mäkinen ym.,
2014). Myös aikuisia koskevissa tutkimuk-
sissa on saatu paikoin ristiriitaisia tuloksia
verrattaessa autismikirjon ja neurotyypillis-
ten henkilöiden kerrontaa ja erityisesti sitä,
missä määrin he keskittyvät toisten tunteiden
ja mielentilojen kuvaukseen. Esimerkiksi Bar-
nes ym. (2009) havaitsivat neurotyypillisten
aikuisten tuottavan enemmän kuvauksia mie-
lentiloista ja tunteista kui
n autismikirjon ai-
kuisten, kun taas joissakin toisissa tutkimuk-
sissa vastaavaa eroa ei ole löydetty (Fletcher-
Watson, Leekam & Findlay, 2013; Freeth,
Ropar, Mitchell, Chapman & Loher, 2011).
Kuvausten määrän lisäksi on tutkittu eroja,
joita esiintyy tunteille ja mielentiloille anne-
tuissa selityksissä ja niiden taustoituksessa eli
missä määrin kuvataan esimerkiksi tunnetilaa
kokevaa henkilöä ja tunnetilan syytä (esim.
tuo lapsi on iloinen, koska hän sai jäätelön).
Tutkimuksissa on havaittu autismikirjon las-
ten tuottavan vähemmän selityksiä muiden
mielentiloille (Capps ym., 2000). Aikuisten
osalta tutkimus on keskittynyt laajemmin
kerronnassa tuotettujen tapahtumien seli-
tyksiin ja taustoittamiseen, jota autismikir-
jon aikuisten on raportoitu tekevän neuro-
tyypillisiä aikuisia vähemmän (esim. Barnes
& Baron-Cohen, 2012).
Kerronnassa näyttää olevan sukupuoli-
eroja
1
. Neurotyypillisten tyttöjen ja naisten
kerronnan on todettu olevan muun muassa
tunnesävytteisempää ja käsittelevän enem-
män henkilöiden mielentiloja kuin neurotyy-
pillisten poikien ja miesten (Buckner & Fi-
vush, 1998; Niedźwieńska, 2003; Schulkind,
Schoppel & Scheiderer, 2012). Vastaavasti
autismikirjon tyttöjen on havaittu tuottavan
autismikirjon poikia enemmän toisten henki-
löiden mielentilojen kuvauksia (Boorse ym.,
2019; Kauschke ym., 2016). Toisaalta sekä
autismikirjon tyttöjen että autismikirjon poi-
kien on raportoitu tuottavan neurotyypillisiä
tyttöjä vähemmän tunnekuvauksia (Kausch-
ke ym., 2016). Kuitenkin Conlon ym. (2019)
havaitsivat, että autismikirjon tytöt tuottavat
enemmän henkilöiden aikomusten kuvauksia
kuin autismikirjon pojat, mutta mielentilo-
jen tai tunteiden kuvauksissa sukupuolieroja
ei löytynyt. Tarkastellessaan mielentilojen
taustoitusta, Kauschke ym. (2016) havaitsi-
vat sekä neurotyypillisten tyttöjen että autis-
mikirjon tyttöjen taustoittavan mielentilojen
kuvauksiaan autismikirjon poikia enemmän.
Autismikirjon tyttöjen ja neurotyypillisten
tyttöjen välillä ei ollut eroa. Tutkimusalueen
kokonaiskuva on kuitenkin vielä epäselvä ja
autismikirjon aikuisia koskevan tutkimuksen
tarve ilmeinen.
Sukupuolieroja autismikirjon henkilöiden
kerronnassa on pyritty selittämään muun
muassa sosiaalisen naamioitumisen käsit-
teellä (engl. camou age). Tällä viitataan sii-
hen, että erityisesti autismikirjon tyttöjen ja
naisten on havaittu opettelevan ja käyttävän
strategioita, joiden avulla selviytyä erilaisissa
sosiaalisissa tilanteissa ja ikään kuin naami-
oida haasteensa (Dean, Harwood & Kasari,
1 Sukupuolierojen tutkimuksessa voidaan viitata toi-
saalta fysiologisten ja hormonaalisten tekijöiden perus-
teella määriteltävään biologiseen sukupuoleen, toisaalta
henkilön yksilölliseen sukupuoli-identiteettiin. Tässä
artikkelissa viittaamme sukupuoli-sanalla ensisijaisesti
syntymässä määriteltyyn biologiseen sukupuoleen.
74
Katja Dindar, Soile Loukusa, Leena Mäkinen, Aija Kotila, Tuula Hurtig ja Hanna Ebeling
2017; Lai ym., 2011). Tutkimuksissa on ha-
vaittu autismikirjon tyttöjen olevan autis-
mikirjon poikia taitavampia muun muassa
ymmärtämään erilaisten kielellisten keino-
jen sosiaalisia merkityksiä ja käyttävän näitä
keinoja eri tavoin vuorovaikutuksessa (Pari-
sh-Morris ym., 2017). Aiemmat tutkimukset
kuitenkin viittaavat siihen, että autismikirjon
tytöt ja naiset onnistuvat naamioitumisessa
joillakin alueilla, kun taas joillakin toisilla
alueilla heidän haasteensa ovat hyvin saman-
kaltaisia kuin autismikirjon pojilla ja miehillä
(esim. Boorse ym., 2019; Lai ym., 2011; Lai,
Lombardo, Auyeung, Chakrabarti & Baron-
Cohen, 2015). Tutkimuksissa on esimer-
kiksi havaittu autismikirjon naisilla olevan
autismikirjon miehiä vähemmän sosiaalisen
kommunikaation haasteita (Lai ym., 2011),
mutta toisaalta autismikirjon naisilla ja autis-
mikirjon miehillä on raportoitu samanlaisia
haasteita toisten henkilöiden mielentilojen
ja tunteiden tunnistamisessa (Lai ym., 2015).
K erronnan tarkastelu voi täydentää näitä ha-
vaintoja antamalla tietoa siitä, kuinka paljon
autismikirjon naiset ja miehet tuottavat tois-
ten henkilöiden mielentilojen ja tunteiden
kuvauksia vapaassa kerronnassaan, ja siten
auttaa arvioimaan sitä, missä määrin tunne-
ja mielentilojen tarkastelu on heille tärkeää.
Menetelmällisesti kiinnostava havainto on,
että useissa aiemmissa kerrontatutkimuksis-
sa on tarkasteltu tutkittavien tuottamia mie-
lentilojen (esim. ajatella) ja tunteiden (esim.
iloita) kuvauksia yhdessä, tekemättä eroa
näiden välille (esim. Fletcher-Watson ym.,
2013). Aiempien tutkimusten tulokset ovat
kuitenkin vaihdelleet sen mukaan, onko au-
tismikirjon ja neurotyypillisten henkilöiden
tai sukupuolten välillä löydetty eroja mie-
lentilojen kuvauksissa vai tunnekuvauksissa
(esim. Boorse ym., 2019; Conlon ym., 2019;
Kauschke ym., 2016; Siller ym., 2014). Aiem-
mat ristiriitaiset tutkimustulokset voivatkin
liittyä siihen, kuinka aineistoja on luokiteltu
tutkimuksissa varsin eri tavoin. Tunteisiin
keskittyneissä tutkimuksissa tunteiden sisäl-
töä on toisinaan pyritty luokittelemaan tar-
kemmin. Tyypillistä on muun muassa jako
perustunteisiin (esim. ilo, suru) ja monimut-
kaisiin tunteisiin, joiden ajatellaan edellyttä-
vän henkilöiden uskomusten tai aikomusten
ymmärtämistä (esim. itsevarmuus, kiinnostu-
neisuus; Baron-Cohen, Wheelwright, Hill,
Raste & Plumb, 2001). Vähemmän huomiota
sen sijaan on kiinnitetty laadullisesti siihen
tapaan, jolla tunnekuvauksia tuotetaan.
Tunteiden sisällön tarkastelun sijasta voi-
daankin tutkia tunnekuvausten tuottamisen
tapaa. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme
sitä, kuinka tunnekuvauksia voidaan hah-
mottaa sen perusteella, kuinka suoria ja
julkilausuttuja (engl. explicit) tai toisaalta
epäsuoria ja julkilausumattomia (engl. imp-
licit) ne ovat. Autismikirjon tutkimus on
keskittynyt erityisesti suorien tunnekuvaus-
ten tarkasteluun, jollaisia ovat esimerkiksi
kirjallisuudessa kuvatut perustunteet (esim.
mies on surullinen) ja monimutkaiset tunteet
(esim. nainen on pettynyt; Baron-Cohen ym.,
2001). Vähemmän huomiota on kiinnitetty
muunlaiseen tunnepitoiseen kerrontaan, jota
voidaan käyttää muun muassa henkilöiden
tunteiden kuvaamiseen (esim. mies ei pysty
käsittelemään niin vaikeaa asiaa) tai ylei-
sempään tunnelman luonnehdintaan (esim.
odottava tunnelma). Tällaisia kuvauksia tar-
kastelemme epäsuorina tunnekuvauksina.
Neurotyypillisten henkilöiden kerrontaa
tarkastelevissa tutkimuksissa osaa tällaisista
epäsuorista tunnekuvauksista on tarkasteltu
tunnesävyttyneenä kerrontana (esim. tun-
nesävyttyneen toiminnan kuvaus lapsi itkee;
Buckner & Fivush, 1998). Autismikirjon
tutkimuksissa taas tunnesävyttynyttä toi-
mintaa on voitu luokitella esimerkiksi ihmi-
siin liittyväksi ei-sosiaaliseksi informaatioksi
sillä perusteella, että tunnesävyttyneen toi-
minnan kuvausten voidaan ajatella vaativan
Tunnekuvausten sukupuolierot 75
vähemmän tulkintaa kuin suorien tunneku-
vausten (Fletcher-Watson ym., 2013). Epä-
suorat tunnekuvaukset ovat siten pääasiassa
jääneet vähälle huomiolle autismikirjon
tutkimuksessa. E päsuorien tunnekuvausten
tarkastelu kuitenkin tuottaa tietoa siitä, missä
määrin autismikirjon naiset ja miehet ylipää-
tänsä tuottavat tunnesävyttynyttä kerrontaa
vastapainona suorien tunnekuvausten tarkas-
telulle, joka keskittyy henkilöiden varsinaisiin
tunteisiin viittaavien sanojen käyttämiseen.
Siten epäsuorien tunnekuvausten tarkastelu
auttaa ymmärtämään, missä määrin tunnesä-
vyttynyttä sisältöä ylipäätänsä pidetään niin
tärkeänä, että sitä tuotetaan vapaassa kerron-
nassa.
Tässä tutkimuksessa tarkastelemme, onko
autismikirjon naisten ja miesten sekä ver-
rokkiryhmän naisten ja miesten välillä eroa
tunnekuvausten tuottamisen tavassa. Tutki-
muskysymyksemme ovat seuraavat:
1. Eroavatko ryhmät toisistaan suorien tun-
nekuvasten määrässä?
2. Eroavatko ryhmät toisistaan epäsuorien
tunnekuvasten määrässä?
3. Eroavatko ryhmät toisistaan tunnekuva-
usten taustoittamisen määrässä?
2 AINEISTO JA MENETELMÄT
2.1 Tutkittavat
Tähän tutkimukseen osallistui 32 autismikir-
jon (miehiä 25, naisia 7) ja 35 verrokkiryh-
män (miehiä 24, naisia 11) nuorta aikuista.
Tutkittavat ovat alun perin osallistuneet Ou-
lun yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian
klinikan kliiniseen autismikirjon tutkimuk-
seen (Kuusikko ym., 2008; Weiss ym., 2009)
tai epidemiologiseen tutkimukseen Pohjois-
Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella (Mat-
tila ym., 2007) vuosina 2000–2003. Tuolloin
autismikirjon häiriön diagnoosit asetettiin
ICD-10-tautiluokituksen kriteerien (World
Health Organization, 1993) mukaan Au-
tism Diagnostic Interview Revised (ADI-R;
Lord, Rutter & Le Couteur, 1995) ja Autism
Diagnostic Observation Schedule (ADOS;
Lord, Rutter, DiLavore & Risi, 2000) -mene-
telmiin sekä muuhun kliiniseen informaati-
oon nojautuen. Verrokkiryhmän tutkittavat
valittiin epidemiologisen tutkimuksen osal-
listujista (Mattila ym., 2007), satunnaisesti
(Kuusikko ym., 2008; Kuusikko ym., 2009)
tai rekrytoitiin Oulun alueen kouluista (Jans-
son-Verkasalo ym., 2005). Tutkimukselle oli
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin eetti-
sen toimikunnan puoltava lausunto.
Yhdellä autismikirjon miehellä esiintyi
huomattava määrä toistavaa puhetta, minkä
vuoksi tutkittavan aineistoa ei sisällytetty
tähän tutkimukseen, jotta määrällinen tar-
kastelu ei vääristyisi. Tässä tutkimuksessa
analysoitiin aineistoa siis kaikkiaan 31:ltä
autismikirjon nuorelta aikuiselta sekä 35
verrokkiryhmän nuorelta aikuiselta. Tiedot
tutkittavien iästä ja sukupuolesta perustuivat
rekisteritietoihin. Tutkittavien ikä -muuttuja
ei ollut normaalisti jakautunut, joten autismi-
kirjon naisten ja miesten sekä verrokkiryhmän
naisten ja miesten välisen eron tarkastelussa
käytettiin nonparametrista Kruskal-Wallisin
testiä. Tilastollisesti merkitsevää eroa ei ha-
vaittu (χ = 2,977, p = 0,395) neljän tutkitta-
van ryhmän iän välillä (ks. taulukko 1).
76
Katja Dindar, Soile Loukusa, Leena Mäkinen, Aija Kotila, Tuula Hurtig ja Hanna Ebeling
TAULUKKO 1. Tutkittavien iän, kielellisen ymmärtämisen ja yleisen kykyindeksin keskiarvot,
mediaanit ja keskihajonnat.
ikä
kielellinen
ymmärtäminen
yleinen
kykyindeksi
ka Md kh ka Md kh ka Md kh
Autismikirjon
naiset 23,6 22,5 3,5 108,4 104,0 15,7 104,9 102,0 13,2
Autismikirjon
miehet 23,4 23,0 2,6 109,4 111,0 19,1 110,5 110,5 17,4
Verrokkiryhmän
naiset 21,3 22,3 1,4 107,1 108,0 11,4 103,1 102,0 12,7
Verrokkiryhmän
miehet 23,1 22,6 1,9 107,3 112,0 14,1 106,3 108,0 11,2
Tutkittavien kognitiivinen suoriutuminen
ja kielellinen ymmärtäminen olivat keskitasoa
Wechsler Adult Intelligence Scale – IV -arvi-
ointimenetelmällä tarkasteltuna (Wechsler,
2012). Yleisen kykyindeksin ja kielellisen
suoriutumisen muuttujat olivat normaalisti
jakautuneita, joten ryhmien välisten erojen
tarkastelussa käytettiin yksisuuntaista vari-
anssianalyysiä. Autismikirjon naiset ja miehet
sekä verrokkiryhmän naiset ja miehet eivät
eronneet toisistaan tilastollisesti merkitse-
västi yleisen kykyindeksin (F(3,62) = 0,836,
p = 0,479) tai kielellisen ymmärtämisen
(F(3,62) = 0,059, p = 0,981) perusteella.
2.2 Menetelmät
Tutkittaville näytettiin osana laajempaa
koeasetelmaa videoleikkeitä suomalaisesta,
vuosina 1990–1991 MTV-televisiokanaval-
la esitetystä kokoperheen tv-sarjasta Ruusun
aika. Videoleikkeiden näyttämisessä nouda-
tettiin MTV-televisiokanavalta saatua oh-
jeistusta. Tutkittavia pyydettiin katsomaan
seitsemän lyhyttä videoleikettä yksitellen ja
kunkin leikkeen jälkeen kertomaan vapaasti,
mitä leikkeessä tapahtui. Tavoitteena oli
tutkittavien mahdollisimman itsenäisesti
tuottamat kuvaukset, joten tutkijat eivät esit-
täneet tutkittaville tarkentavia kysymyksiä
ja pitäytyivät kommentoimasta tutkittavien
vastauksia.
Videoleikkeisiin oli valittu sosiopragmaat-
tisesti haastavia vuorovaikutustilanteita, joissa
ilmeni usein ristiriitoja tv-sarjan henkilöiden
välillä. Leikkeissä korostui esimerkiksi hen-
kilöiden tunnetilojen tulkitseminen voi-
makkaasti tunnelatautuneissa vuorovaiku-
tustilanteissa sekä henkilöiden mielentilojen
tulkitseminen hienovaraisten sosiopragmaat-
tisten vihjeiden perusteella. Esimerkiksi eräs
leike keskittyi kahden nuoren naisen väliseen
keskusteluun, jossa toinen kertoi kärsivänsä
siitä, että ihmiset kiinnittävät häneen ja hänen
erikoisuuteensa huomiota. Naisen kerronnas-
sa oli monenlaisia sävyjä, muun muassa ke-
huskelua. Kertojan sanat ja kehonkieli olivat
keskenään ristiriidassa ja leikkeen tulkinnan
voidaan ajatella edellyttävän hienojakoista
tilannekohtaista tulkintaa.
Tutkittavien kerronta litteroitiin äänitallen-
teilta tekstimuotoon ja luokiteltiin luokittelu-
rungon avulla. Luokittelurunko rakennettiin
aiemman tutkimuksen ja aineiston pohjalta.
Se on pyynnöstä saatavilla kirjoittajilta.
Tunnekuvausten sukupuolierot 77
2.3 Muuttujat
Aineistoa tarkasteltiin ensin laadullisesti eri
tavoin tuotettujen tunnekuvausten ja niiden
taustoittamisen tunnistamiseksi. Tähän tar-
kasteluun ja aiempaan tutkimukseen nojaten
muodostettiin luokittelurunko.
Suorat ja epäsuorat tunnekuvaukset. Aineis-
tosta tunnistettiin suoria ja epäsuoria tunne-
kuvauksia. Suoriksi tunnekuvauksiksi katsot-
tiin aiempiin tutkimuksiin nojaten selkeät
toisen henkilön tunnetilan kuvaukset (esim.
Baron-Cohen ym., 2001). Tässä tutkimuk-
sessa emme erotelleet toisistaan perustuntei-
den ja monimutkaisten tunteiden kuvauksia,
vaan luokittelimme ne kaikki suoriksi tunne-
kuvauksiksi perustuen niiden tuottamisen
tapaan. Aineistosta havaittiin myös muun-
laisia tunnekuvauksia, joita kutsutaan tässä
tutkimuksessa epäsuoriksi tunnekuvauksiksi.
Tutkimuksessamme tällaiset epäsuorat tun-
nekuvaukset kuvasivat joko yleistä tunnelmaa
(esim. ahdistava tunnelma) tai tunnesävytty-
nyttä toimintaa (esim. he riitelivät), toivat
tunnetilan näkyväksi lainaamalla tai keksi-
mällä henkilölle vuorosanoja (esim. tämä
vaaleatukkanen tyttö että joo että soronnoo),
tai kuvasivat henkilöjen orientaatiota toisten-
sa tunnetiloihin (esim. oli vähän silleen katte-
li että mitä on tekeillä). Tässä tutkimuksessa
emme arvottaneet, olivatko tunnekuvaukset
onnistuneita” tai kuvasivatko ne osuvasti sitä
videoleikettä, joihin ne oli tuotettu. Tilastol-
lista analyysia varten laskimme kaikki suorat
ja epäsuorat tunnekuvaukset. Analyysiyksik-
könä oli yksittäinen sana (esim. masentunut)
tai ajatuskokonaisuus (esim. mies sai kierrel-
len ja kaarrellen kerrottua). Emme suhteut-
taneet tuotettuja tunnekuvauksia kerronnan
pituuteen (esim. sanamäärään), koska tarkas-
telimme tunnekuvauksia omassa kerronnan
kontekstissaan ensisijaisesti suhteessa siihen
videoleikkeeseen, johon ne oli tuotettu. Seu-
raavat aineistonäytteet havainnollistavat luo-
kittelua.
Aineistonäyte 1: aika järkyttyny (suora tun-
nekuvaus, verrokkiryhmän henkilö):
tää mies oli aika järkyttyny ja sitte sen vaimo
tuli kotia ja se kerto sille että jollaki Sennillä
on syöpä oiskohan se niitten tyttö esimerkiks
Aineistonäyte 2: vähä niinku tolaltaan (suo-
ra tunnekuvaus, autismikirjon henkilö):
joo se mies tulee taloonsa on vähä niinku
tolaltaan ja istuutuu alas ja vaimo saapuu
ja ku ne puhuu r- ra- selillä että jollakulla
on syöpä
Aineistonäyte 3: vähän vaikeemmasta asiasta
ja ei halua käsitellä (epäsuorat tunnekuvauk-
set, verrokkiryhmän henkilö):
no tämä oli vissiin tämä ukko oli oli lääkäri
itse ehkä tämmösellä lääkärikielellä puhu
puhu tämmösestä vähän vaikeemmasta
asiasta että ei halua käsitellä niin suoraan
Aineistonäyte 4: valittaa valittamasta pääs-
tyään (epäsuora tunnekuvaus, autismikirjon
henkilö):
jaa nuorempi muija valittaa valittamasta
päästyään ja siinä kai se o
Tunnekuvausten taustoittaminen. Perus-
tuen muun muassa Kauschken ym. (2016)
aiempaan tutkimukseen tarkastelimme
myös, kuinka paljon tutkittavat taustoitti-
vat tunnekuvauksiaan. Analyysimme kes-
kittyi erityisesti siihen, kuvasivatko tutkit-
tavat, kenen tunteesta oli kysymys ja mistä
tunne johtui. Sekä henkilön että tunteen
syyn mainintaa edellytettiin. Tunneku-
vausten taustoituksessa tarkastelimme
ainoastaan suoria tunnekuvauksia, koska
epäsuorien tunnekuvausten kohdalla esi-
merkiksi tietyn henkilön mainitseminen
ei useimmiten ollut relevanttia (esim. kun
kuvailtiin yleistä tunnelmaa). Analyysissä
käytettiin hyväksi kaikkea kerrontaa, jonka
78
Katja Dindar, Soile Loukusa, Leena Mäkinen, Aija Kotila, Tuula Hurtig ja Hanna Ebeling
tutkittava kyseiseen videoleikkeeseen tuotti.
Tunnekuvausten taustoitusta tarkasteltiin
prosentuaalisesti laskemalla, kuinka suuri osa
tutkittavien suorista tunnekuvauksista oli
taustoittamattomia.
Aineistonäyte 5: koasti ahistaa (taustoitettu
tunnekuvaus, tunteen syy ja tunnetta kokeva
henkilö on mainittu, verrokkiryhmän henki-
lö):
no joo että tota Heidiä koasti ahistaa se ku
joutuu aina olemaan huomion keskipisteenä
Aineistonäyte 6: ottaa pattiin (taustoittama-
ton tunnekuvaus, tunteen syy on mainittu,
tunnetta kokevaa henkilöä ei ole mainittu,
autismikirjon henkilö):
mmm ilimeisesti jollaki on syöpä ja se ottaa
pattiin
2.4 Luokittelun luotettavuustarkastelu
Luokittelun luotettavuutta tarkasteltiin luo-
kittelemalla noin 14 % aineistosta uudelleen
siten, että luotettavuustarkastelussa olivat
mukana kaikki tutkittavat ja kaikki videoleik-
keet. Luokittelun luotettavuustarkastelun
suoritti itsenäisesti logopedian maisterivai-
heen opiskelija. Opiskelijalla ei ollut käytet-
tävissään tietoa tutkittavien diagnooseista tai
sukupuolesta. Opiskelijan luokittelua verrat-
tiin ensimmäisen kirjoittajan suorittamaan
luokitteluun. Luotettavuutta tarkasteltiin si-
säkorrelaation avulla (intra-class correlation
coe cient, ICC(2), two-way random, single
measure, absolute agreement). Luokittelijoi-
den välinen luotettavuus oli kohtalainen tun-
nekuvausten taustoittamisen (0,59) ja suorien
tunnekuvausten (0,73) mutta erinomainen
epäsuorien tunnekuvausten (0,91) osalta (ks.
Koo & Li, 2016).
2.5 Tilastolliset menetelmät
Tilastollisissa analyyseissä käytettiin nonpa-
rametrisia menetelmiä, koska tarkasteltavat
muuttujat eivät olleet normaalisti jakautu-
neita. Lisäksi naisten ryhmien koot olivat
pienet ja vertailtavat ryhmät erisuuruiset.
Eroja autismikirjon naisten ja miesten sekä
verrokkiryhmän naisten ja miesten välillä
tarkasteltiin Kruskal-Wallisin testillä. Post
hoc -vertailuissa käytettiin Dunnin moni-
vertailutestiä. Kaikki raportoidut p-arvot on
korjattu Bonferroni-menetelmällä kertomalla
alkuperäiset p-arvot tehtyj en vertailujen luku-
määrällä. Kruskal-Wallisin testin efektikokoa
on arvioitu ε2 (Tomczak & Tomczak, 2014).
Aineiston analyysissa hyödynnettiin IBM
SPSS Statistics 25 -ohjelmistoa.
3 TULOKSET
3.1 Suorat tunnekuvaukset
Suorien tunnekuvausten tuottamista tarkas-
teltiin ensin Kruskal-Wallisin testillä. Testi
osoitti tilastollisesti merkitsevän eron neljän
vertaillun ryhmän (autismikirjon naiset, au-
tismikirjon miehet, verrokkiryhmän naiset,
verrokkiryhmän miehet) välillä (χ = 7,855,
p = 0,049, ε = 0,121). Parittaiset vertailut
Dunnin monivertailutestillä osoittivat kui-
tenkin, että erot ryhmien välillä eivät olleet
tilastollisesti merkitseviä, kun p-arvot kor-
jattiin Bonferroni-menetelmällä kertomalla
alkuperäinen p-arvo tehtyjen vertailujen lu-
kumäärällä. Ryhmien välillä tehtyjen vertai-
lujen p-arvot vaihtelivat välillä 0,097–1,000
(ks. kuvio 1).
Tunnekuvausten sukupuolierot 79
KUVIO 1. Suorat tunnekuvaukset autismikirjon naisten, autismikirjon miesten, verrokkiryh-
män naisten ja verrokkiryhmän miesten kerronnassa. Kuviossa keskilukuna mediaani. Ympy-
räsymbolit kuvaavat yksittäisiä tutkittavia.
3.2 Epäsuorat tunnekuvaukset
Vastaavasti epäsuorien tunnekuvausten tuot-
tamista tarkasteltiin ensin Kruskal-Wallisin
testillä. Testi osoitti tilastollisesti merkit-
sevän eron neljän vertaillun ryhmän välillä
= 11,458, p = 0,009, ε = 0,176). Dunnin
monivertailutestin Bonferroni-korjattujen
tulosten mukaan autismikirjon miehet tuot-
tivat vähemmän epäsuoria tunnekuvauksia
kuin autismikirjon naiset (p = 0,037) ja ver-
rokkiryhmän naiset (p = 0,049). Muut nel-
jän ryhmän välillä tehdyt vertailut eivät olleet
tilastollisesti merkitseviä (p-arvot vaihtelivat
välillä 0,542–1,000, ks. kuvio 2).
80
Katja Dindar, Soile Loukusa, Leena Mäkinen, Aija Kotila, Tuula Hurtig ja Hanna Ebeling
KUVIO 2. Epäsuorat tunnekuvaukset autismikirjon naisten, autismikirjon miesten, verrok-
kiryhmän naisten ja verrokkiryhmän miesten kerronnassa. Kuviossa keskilukuna mediaani.
Ympyräsymbolit kuvaavat yksittäisiä tutkittavia. * p < 0,05.
3.3 Tunnekuvausten taustoittaminen
Tunnekuvausten taustoittamisen määrää tar-
kasteltiin ensin Kruskal-Wallisin testillä. Testi
osoitti tilastollisesti merkitsevän eron neljän
vertaillun ryhmän välillä (χ2 = 28,480, p <
0,001, ε2 = 0,452). Dunnin monivertailutes-
tin Bonferroni-korjattujen tulosten mukaan
autismikirjon miehet tuottivat enemmän
taustoittamattomia tunnekuvauksia kuin
verrokkiryhmän naiset (p = 0,001) ja verrok-
kiryhmän miehet (p < 0,001). Au tismikirjon
miehistä 17/23 tuotti taustoittamattomia
tunnekuvauksia, kun verrokkiryhmän nais-
ten ryhmässä osuus oli 1/11 ja verrokkiryh-
män miesten ryhmässä 1/23 (ks. kuvio 3).
Muut neljän ryhmän välillä tehdyt vertailut
eivät olleet tilastollisesti merkitseviä (p-arvot
vaihtelivat välillä 0,073–1,000).
Tunnekuvausten sukupuolierot 81
KUVIO 3. Taustoittamattomien tunnekuvausten osuus (%) autismikirjon naisten, autismi-
kirjon miesten, verrokkiryhmän naisten ja verrokkiryhmän miesten kerronnassa. Kuviossa
keskilukuna mediaani. Ympyräsymbolit kuvaavat yksittäisiä tutkittavia. Autismikirjon miesten
n = 23 ja verrokkiryhmän miesten n = 23, koska kaksi autismikirjon miestä ja yksi verrokki-
ryhmän mies eivät tuottaneet lainkaan suoria tunnekuvauksia, joiden taustoittamista tarkas-
teltiin. *** p < 0,001.
4 POHDINTA
Tässä tutkimuksessa tarkastelimme autis-
mikirjon naisten ja miesten sekä verrokki-
ryhmän naisten ja miesten tunnekuvausten
tuottamisen tapaa. Tarkastelun kohteena oli,
missä määrin henkilöt tuottivat suoria ja epä-
suoria tunnekuvauksia sosiopragmaattisesti
haastavien videoleikkeiden pohjalta. Lisäksi
olimme kiinnostuneita siitä, minkä verran he
taustoittivat tunnekuvauksiaan eli mainitsi-
vatko he, kenen tunteesta oli kysymys ja mistä
tunne mahdollisesti johtui.
Emme havainneet tutkittujen ryhmien
välillä tilastollisesti merkitseviä eroja suorien
tunnekuvausten määrässä. Autismikirjon ja
verrokkiryhmän naisia oli tutkimuksessamme
suhteellisen vähän, mikä on voinut vaikuttaa
siihen, ettei tilastollisesti merkitseviä eroja ha-
vaittu. Autismikirjon ja verrokkiryhmän nais-
82
Katja Dindar, Soile Loukusa, Leena Mäkinen, Aija Kotila, Tuula Hurtig ja Hanna Ebeling
ten ja miesten välisten erojen puuttuminen
tukee kuitenkin niitä aiempia tutkimuksia,
joissa autismikirjon ja neurotyypillisten hen-
kilöiden välillä ei ole havaittu eroja suorien
tunnekuvausten tuottamisessa (Fletcher-Wat-
son ym., 2013; Freeth ym., 2011, ks. kuitenkin
Barnes ym., 2009; Siller ym., 2014). Toisaalta
tuloksemme verrokkiryhmän naisten ja mies-
ten erojen puuttumisesta poikkeaa aiempien
tutkimuksien tuloksista, joissa neurotyypillis-
ten tyttöjen ja naisten on havaittu tuottavan
enemmän tunnesävyttynyttä kerrontaa kuin
neurotyypillisten poikien ja miesten (Buck-
ner & Fivush, 1998; Niedźwieńska, 2003).
Epäsuorien tunnekuvausten tarkastelu
osoitti tilastollisesti merkitseviä eroja ryh-
mien välillä. Sekä autismikirjon että verrok-
kiryhmän ryhmän naiset tuottivat enemmän
epäsuoria tunnekuvauksia kuin autismikirjon
miehet. Sen sijaan autismikirjon miehet eivät
eronneet tilastollisesti merkitsevästi verrok-
kiryhmän miehistä eivätkä verrokkiryhmän
miehet kummastakaan naisryhmästä. Tulok-
semme tukee osittain Kauschken ym. (2016)
tutkimuksen tulosta, jossa havaittiin neu-
rotyypillisten tyttöjen tuottavan enemmän
tunnekuvauksia kuin autismikirjon tytöt ja
pojat. Samoilla linjoilla on myös Conlonin
ym. (2019) tutkimus. Näissä aikaisemmissa
tutkimuksissa ei siis tullut esille sitä autismi-
kirjon ryhmän sisäistä sukupuolten välistä
eroa, joka näkyy nyt saamissamme tuloksis-
sa. Tuloksemme poikkeavat myös verrokki-
ryhmän naisten ja miesten osalta aiempien
tutkimusten (esim. Buckner & Fivush, 1998;
Niedźwieńska, 2003) tuloksista.
On syytä huomioida se, että tutkimuksem-
me epäsuorat tunnekuvaukset pitivät sisällään
monin tavoin erilaista tunnesävyttynyttä ker-
rontaa kuin Bucknerin ja Fivushin (1998),
Conlonin ym. (2019), Kauschken ym. (2016)
ja Niedźwieńskan (2003) tutkimusten tun-
nekuvaukset, jotka muistuttivat pääasiassa
tämän tutkimuksen suoria tunnekuvauksia.
Onkin mahdollista, että tunnekuvausten
määritelmiin liittyvät tekijät selittävät näitä
tuloksia. Siinä missä aiemmat tutkimukset
ovat tunnekuvausten osalta keskittyneet pää-
osin suorien tunnekuvausten tarkasteluun,
tutkimuksessamme huomioimme myös
laadullisesti eri tavalla tuotetut epäsuorat
tunnekuvaukset. Nimenomaan epäsuori-
en tunnekuvausten tuottamisen tarkastelu
osoitti eroja toisaalta autismikirjon miesten
ja naisten ja toisaalta autismikirjon miesten
ja verrokkiryhmän naisten välillä. Kuitenkaan
eroja verrokkiryhmän naisten ja miesten välil-
lä ei havaittu. Lisätutkimukselle olisi tarvetta
näiden aiemmista tutkimuksista osin eriävien
tulosten vuoksi. Erityisesti aikuisten kerron-
nan tarkastelu olisi tärkeä lisä lapsiin keskit-
tyneiden tutkimusten rinnalle.
Tut kimuksemme eräs keskeinen havainto
on autismikirjon naisten tuottamien suori-
en ja epäsuorien tunnekuvausten verrattain
suuri määrä (joskin tilastollisesti merkitse-
västi autismikirjon naiset erosivat ainoastaan
autismikirjon miehistä epäsuorissa tunne-
kuvauksissa). Ensinnäkin tämä tukee ajatus-
ta sukupuolierojen tarkastelun tärkeydestä
autismikirjon tutkimuksessa (esim. Lai ym.,
2015). Autismikirjon poikien ja miesten piir-
teisiin perustuvat luonnehdinnat autismikir-
josta voivat osaltaan vaikeuttaa autismikirjon
tyttöjen ja naisten tunnistamista ja tukemista
(Dean ym., 2017; Lai ym., 2011), mikä on ny-
kyisellään yhä haaste. Toiseksi autismikirjon
naisten tuottamien tunnekuvausten suuri
määrä voi tukea ajatusta autismikirjon tyttö-
jen ja naisten sosiaalisesta naamioitumisesta
eli siitä, että he käyttävät erilaisia strategioita
sopeutuakseen neurotyypillisten henkilöiden
joukkoon (Dean ym., 2017). Tässä tapauk-
sessa on mahdollista, että autismikirjon nai-
set ovat erityisesti pinnistelleet tuottaakseen
kerrontaa, jonka ovat tulkinneet olevan tilan-
teeseen sopivaa. Jatkossa olisi hyvä tarkastella,
onko autismikirjon naisten sosiaalisen naami-
Tunnekuvausten sukupuolierot 83
oitumisen harjoittelulla yhteyttä siihen, ettei-
vät autismikirjon tytöt ja pojat näytä eroavan
tunnekuvausten tuottamisessa lapsuudessa
(Conlon ym., 2019; Kauschke ym., 2016)
vaan mahdollisesti vasta aikuisuudessa. Au-
tismikirjon tyttöjen ja naisten mahdollisen
naamioitumisen tunnistaminen olisi tärkeää,
koska jatkuva yritys sopeutua ja mukauttaa
omaa toimintaa voi olla autismikirjon tytöil-
le ja naisille pidemmän päälle kuormittavaa.
Sos iaalisen naamioitumisen teorian sijasta
voidaan toisaalta ajatella, että autismikirjon
naiset olivat yksinkertaisesti autismikirjon
miehiä taitavampia epäsuorien tunnekuvaus-
ten tuottamisessa.
Tutkimuksessamme havaitsimme eroja
myös autismikirjon miesten, verrokkiryh-
män naisten ja verrokkiryhmän miesten
välillä tunnekuvausten taustoittamisessa eli
siinä, missä määrin tutkittavat selittivät syitä
tunteille ja mainitsivat, kenen tunteesta oli
kysymys. Tulostemme mukaan verrokkiryh-
män naiset ja verrokkiryhmän miehet taus-
toittivat tunnekuvauksiaan enemmän kuin
autismikirjon miehet, joiden välillä vaihtelua
oli paljon. Tunnekuvausten taustoittamatta
jättäminen oli kuitenkin varsin poikkeuk-
sellista verrokkiryhmän henkilöille, mihin
suhteutettuna autismikirjon miesten tun-
nekuvausten taustoittamattomuuden määrä
näyttäytyy merkityksellisenä. Siinä missä osa
autismikirjon miehistä taustoitti tunnekuva-
uksiaan paljon, osa ei taustoittanut lainkaan
tai taustoitti hyvin vähän, mikä kuvastaa
myös sitä variaatiota, jota autismikirjon hen-
kilöiden välillä tiedetään olevan. Tällaisten
kerrontaansa vähän taustoittavien yksilöiden
tunnistaminen ja tukeminen on käytännössä
tärkeää sekä autismikirjon henkilöille itselleen
että heidän vuorovaikutuskumppaneilleen.
Vähäinen taustoittaminen voi hankaloittaa
omien ajatusten välittämistä kuulijoille ja
ymmärretyksi tulemista, mikäli kuulijan on
vaikeaa hahmottaa, mistä kertoja tarkalleen
ottaen puhuu tai mihin hän kerronnassaan
viittaa.
Löydös on kiinnostava myös sen vuoksi,
että autismikirjon naisten ja autismikirjon
miesten välillä ei havaittu eroa tunnekuvaus-
ten taustoittamisessa. Toisaalta autismikirjon
naiset eivät myöskään eronneet verrokkiryh-
män naisista tai verrokkiryhmän miehistä.
Siten tuloksemme tukee osittain aiempia
tutkimuksia, joissa autismikirjon lasten ja
aikuisten on havaittu tuottavan vähemmän
taustoitusta henkilöiden mielentiloille ja yli-
päätänsä kertomalleen kertomukselle kuin
neurotyypillisten lasten ja aikuisten (Barnes
& Baron-Cohen, 2012; Capps ym., 2000).
Sukupuolierojen osalta tuloksemme on osit-
tain yhteneväinen Kauschken ym. (2016) ha-
vainnon kanssa, jonka mukaan autismikirjon
pojat taustoittivat mielentilojen kuvauksiaan
vähemmän kuin neurotyypilliset tytöt. Sen
sijaan Kauschken ym. tutkimuksessa autis-
mikirjon pojat erosivat myös autismikirjon
tytöistä, mitä emme havainneet tutkimuk-
semme autismikirjon naisten ja autismikirjon
miesten välillä. Toisaalta koska tutkimuksem-
me autismikirjon naiset eivät myöskään eron-
neet verrokkiryhmän naisista tai verrokki-
ryhmän miehistä, näyttää mahdolliselta, että
nimenomaan autismikirjon pojat ja miehet
(eivät tytöt ja naiset), tuottavat tämän muis-
sakin tutkimuksissa havaitun eron mielentilo-
jen ja tunteiden kuvausten taustoittamisessa
autismikirjon ja neurotyypillisten henkilöi-
den välillä. Myös Kauschken ym. (2016) tut-
kimus tukee tätä päätelmää.
Havaitsemamme tunnekuvausten taus-
toituksen vähäisyys voi liittyä autismikirjon
miesten haasteisiin asettua videolla näkyvi-
en henkilöiden asemaan ja hahmottaa syitä
näiden tunnekokemuksille (Baron-Cohen &
Wheelwright, 2004). Erot tunnekuvausten
taustoittamisessa voivat liittyä myös prag-
maattisiin taitoihin arvioida vastaanottajan
näkökulmaa ja sitä, mitä tämä jo tietää, ja siten
84
Katja Dindar, Soile Loukusa, Leena Mäkinen, Aija Kotila, Tuula Hurtig ja Hanna Ebeling
tuottaa riittävä määrä tilannekohtaista tietoa
(Volden ym., 2007). Toisaalta tutkimuksem-
me tutkittavat katsoivat videoleikkeet yhdessä
tutkijan kanssa, joten he olivat täysin tietoisia
siitä, että myös tutkija näki samat videoleik-
keet eikä taustoittaminen siten ollut välittö-
män ymmärretyksi tulemisen kannalta tar-
peellista. Eräs selitys tuloksellemme voi sen
sijaan olla se, että verrokkiryhmän henkilöt
orientoituivat kerrontatilanteeseen ensisijai-
sesti institutionaalisena tutkimustilanteena
ja tuottivat kerrontaansa erityisen tietoisina
siitä, että sitä ja sen rakennetta voidaan arvi-
oida. Tulevaisuudessa kannattaa tarkastella
myös luonnollisissa vuorovaikutustilanteissa
tuotettua kerrontaa, jotta tilannekohtaisten
tekijöiden merkitystä voidaan ymmärtää pa-
remmin.
Sosiaalisen motivaatioteorian (Chevallier
ym., 2012) näkökulmasta tuloksiamme voi-
daan tulkita myös siten, että autismikirjon
miehet saattoivat olla vähemmän kiinnostu-
neita videoleikkeiden tunnepitoisesta sisällös-
tä – tai paremminkin, muiden ryhmien ker-
ronta oli ”vinoutunut” tunnepitoisen sisällön
käsittelyyn. On syytä korostaa, että tuloksem-
me kertoo ensisijaisesti siitä, mitä tutkittavat
pitivät kertomisen arvioisina ja mahdollisesti
tärkeinä asioina. Vai kka on mahdollista, että
autismikirjon miesten tuottamien epäsuori-
en tunnekuvausten vähäinen määrä voi kertoa
vaikeudesta tunnistaa ja tuottaa tällaista tun-
nesisältöä, varsinaisia päätelmiä heidän ky-
vystään tuottaa näitä tunnekuvauksia ei voida
tehdä. Tutkittavien tehtävä tutkimuksessa oli
vapaasti kertoa näkemästään, eikä heitä pyy-
detty keskittymään leikkeiden henkilöiden
tunnetiloihin tai kertomaan niistä. Tarkempi
tunnekuvausten ”oikeellisuuden” arviointi
mahdollistaisi sen tarkastelun, kuinka hyvin
tutkittavien tunnekuvaukset tai tuottamat
taustoitukset sopivat videoleikkeisiin. Jat-
kossa kerrontatutkimukset voisivat arvioi-
da myös tätä aspektia, koska autismikirjon
henkilöiden on havaittu tulkitsevan muiden
henkilöiden tunteita ja ylipäätänsä sosiaali-
sia tilanteita eri tavoin kuin neurotyypilliset
henkilöt (esim. Eack ym., 2015; Lai ym.,
2011; Loukusa, painossa; Loukusa & Moi-
lanen, 2009; Loukusa ym., 2018; Lönnqvist
ym., 2017). Tällainen tarkastelu voi tuoda
näkyviin hienojakoisemmat erot pragmaat-
tisessa ymmärtämisessä. Lai ym. (2011) ovat
viitanneet aiemmin autismikirjon naisten
”pinnallisesti” parempiin sosiaalisen kom-
munikaation taitoihin, joiden tarkastelussa
pragmaattiseen ymmärtämiseen keskittyvä
kerrontatutkimus voi olla hyödyllinen ja aut-
taa lisäämään tietoa siitä, miten autismikirjo
tytöillä ja naisilla ilmenee ja miten he eroa-
vat autismikirjon pojista ja miehistä. Näiden
sukupuolierojen huomioiminen esimerkiksi
kuntoutuksen suunnittelussa olisi tärkeää.
Eräs vaikeus tällaisessa tutkimuksessa liittyy
kuitenkin siihen, kuinka tunnekuvausten ”oi-
keellisuus” voidaan määritellä, kun tutkittavat
tekevät tulkintoja sosiopragmaattisesti moni-
tulkintaisista tilanteista.
Tulostemme mukaan autismikirjon naiset
ja autismikirjon miehet siis erosivat epäsuori-
en tunnekuvausten tuottamisessa. Eroa ei kui-
tenkaan havaittu suorissa tunnekuvauksissa
tai tunnekuvausten taustoittamisen määrässä.
Tätä voidaan tulkita sosiaalisen naamioitumi-
sen teorian näkökulmasta siten, että mikäli
autismikirjon naiset pyrkivät naamioitumaan,
he onnistuivat siinä vain osittain. Aiemmin
Boorse ym. (2019) ovat tehneet saman pää-
telmän tutkiessaan autismikirjon tyttöjen
ja poikien kerrontaa. Heidän tutkimukses-
saan autismikirjon tyttöjen kerrontatyyli oli
sekoitus toisaalta autismikirjon poikien ja
toisaalta neurotyypillisten tyttöjen ja neu-
rotyypillisten poikien kerrontaa, mikä kuvaa
myös tutkimuksemme autismikirjon naisten
kerrontaa. On kuitenkin syytä huomioida
tutkimuksemme selkeänä rajoituksena sekä
autismikirjon että verrokkiryhmän naisten
Tunnekuvausten sukupuolierot 85
suhteellisen pieni määrä, mikä on voinut vai-
kuttaa joidenkin ryhmäerojen havaitsematta
jäämiseen. Tuloksiamme onkin hyvä kohdella
lähinnä viitteitä antavina. Suhteellisen pieni
tutkittavien määrä on kuitenkin tyypillinen
ongelma sukupuolieroja tarkastelevissa autis-
mikirjon henkilöiden kerrontatutkimuksis-
sa (esim. Conlon ym., 2019; Kauschke ym.,
2016). Koska aiempaa tutkimusta sukupuol-
ten välisistä eroista autismikirjon henkilöiden
kerronnassa on verrattain vähän ja olemassa
oleva tutkimus on keskittynyt pääosin lap-
siin, tutkimuksemme tarjoaa rajoitteistaan
huolimatta arvokasta tietoa. Lisätutkimusta
suuremmilla aineistoilla kuitenkin tarvitaan.
Tämän tutkimuksen aihealueen aiem-
paa tutkimusta kuvastaa tunnekuvausten
määrittelyjen kirjavuus. Osa aiemmista
tutkimuksista on esimerkiksi tarkastellut
tunnekuvauksia yhdessä mielentilojen
kuvausten kanssa tekemättä eroa näiden
välille (esim. Fletcher-Watson ym., 2013).
Aiemmin muun muassa Siller ym. (2014)
ovat huomauttaneet tämän voivan olla on-
gelmallista, koska he omassa tutkimuksessaan
havaitsivat autismikirjon ja neurotyypillisten
lasten eroavan toisistaan ainoastaan tuo-
tettujen tunnekuvausten perusteella. Tässä
tutkimuksessa emme tarkastelleet lainkaan
mielentilojen kuvauksia, vaan keskityimme
ainoastaan tunnekuvauksiin, joiden tarkas-
telua syvensimme jakamalla tunnekuvaukset
suoriin ja epäsuoriin kuvauksiin. Tutkimuk-
semme tulosten mukaan tunnekuvausten tar-
kastelua onkin hyödyllistä eritellä tarkemmin.
Pidämme kiinnostavana, että autismikirjon
ja verrokkiryhmän naisten ja miesten välillä
ei havaittu eroja suorissa, vaan ainoastaan
epäsuorissa tunnekuvauksissa. Aiemmat
tutkimukset ovat keskittyneet nimenomaan
suoriin tunnekuvauksiin, mikä voikin se-
littää osaltaan sitä, ettei tunnekuvauksissa
useinkaan ole löydetty eroja autismikirjon ja
neurotyypillisten henkilöiden välillä. Tutki-
muksemme valossa näyttääkin siltä, että tun-
nesävyttynyttä kerrontaa tuotetaan enemmän
kuin varsinaisia suoria tunnekuvauksia, joita
esiintyi tutkimuksessamme verrattain vähän
kaikilla ryhmillä.
Toi nen tärkeä menetelmällinen näkökohta
koskee eroja tutkimusasetelmissa tutkimus-
ten välillä. Erityisesti lasten kerrontatutki-
muksille on tyypillistä erilaisten kuvakirjojen
käyttö kerrontaan kannustamisessa (esim.
Capps ym., 2000), kun taas aikuisten kanssa
käytetään esimerkiksi valokuvia (esim. Freeth
ym., 2011; Fletcher-Watson ym., 2013) ja vi-
deoleikkeitä (esim. Barnes ym., 2009). Vide-
oleikkeet voivat muistuttaa enemmän aitoja,
nopeasti muuttuvia sosiaalisia tilanteita ja olla
siten monimutkaisempia tulkittavia kuin ku-
vakirjat tai valokuvat. Toisaalta tiedetään, että
tunteiden tunnistaminen on neurotyypillisil-
le aikuisille helpompaa videolta kuin staatti-
sesta valokuvasta (Bänziger, Grandjean &
Scherer, 2009). Autismikirjon tutkimuksessa
voisi olla jatkossa tärkeää huomioida lisäksi
se, että tutkittaville tarjoutuisi mahdollisuus
tarkastella myös autismikirjon henkilöiden
välistä vuorovaikutusta sen sijaan, että arvioi-
tavana on ainoastaan neurotyypillisten henki-
löiden välinen vuorovaikutus (Gernsbacher,
Stevenson & Dern, 2017). Tämän näkökul-
man huomioiminen tulevaisuudessa voi lisätä
tämänhetkistä ymmärrystämme autismikir-
jon henkilöiden kyvystä tulkita sosiaalisia ti-
lanteita ja esimerkiksi tehdä päätelmiä toisten
henkilöiden tunteiden syistä. Lisätutkimusta
tarvitaan, jotta voidaan paremmin ymmärtää
tällaisten tutkimusasetelmaerojen vaikutus-
ta niin autismikirjon kuin neurotyypillisten
henkilöiden tunnekuvausten tuottamiseen ja
kerrontaan laajemminkin.
On tarpeen korostaa, että tutkimuksessam-
me tarkastelimme sukupuolieroja nojautuen
biologiseen sukupuoleen. Viimeaikainen tut-
kimus on kuitenkin osoittanut, että autismi-
kirjon henkilöiden sukupuoli-identiteetti on
86
Katja Dindar, Soile Loukusa, Leena Mäkinen, Aija Kotila, Tuula Hurtig ja Hanna Ebeling
verrattain usein mies-nainen-dikotomian ul-
kopuolella, erityisesti (biologiselta sukupuo-
leltaan) naisilla (esim. Dewinter, De Graaf &
Begeer, 2017). Sukupuoli-identiteetin ja sen
osana muunsukupuolisuuden huomioiminen
voisikin syventää ymmärrystä autismikirjon
henkilöiden välisistä eroista. On myös syytä
huomioida, että tutkimuksemme autismikir-
jon henkilöt olivat kognitiiviselta suoriutu-
miseltaan keskitasoisia eivätkä siten edusta
koko laajaa autismikirjoa. Jatkossa tarpeen
olisi myös ottaa huomioon aleksitymian mah-
dollisuus eli henkilön selkeät vaikeudet tun-
nistaa, tulkita, erotella ja kuvata tunnetiloja.
Aleksitymian roolia autismikirjon henkilöi-
den tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen
haasteissa onkin pohdittu (Cook, Brewer,
Shah & Bird, 2013). Oletettavasti tällaiset
haasteet heijastuisivat myös kerronnassa tuo-
tettuihin tunnekuvauksiin.
Täm än tutkimuksen mukaan näyttää ole-
van hedelmällistä tarkastella sitä tapaa, jolla
tunnekuvauksia tuotetaan. Mielenkiintoista
olisi syventää epäsuorien tunnekuvausten
tarkastelua, joka oli tässä tutkimuksessa ver-
rattain karkea. Tutkimuksessamme epäsuorat
tunnekuvaukset pitivät sisällään monenlaisia
tunnekuvauksia (esim. tunnelman kuvauk-
sia ja tunnesävyttynyttä toimintaa), joiden
tarkasteleminen erikseen voisi tarkentaa ym-
märrystämme autismikirjon naisten ja mies-
ten kerronnan sosiaalisista ulottuvuuksista ja
niistä strategioista, joita he käyttävät tunne-
kuvausten tuottamiseen.
KIITOKSET
Olemme kiitollisia kaikille tutkittaville tut-
kimukseen osallistumisesta. Kiitämme myös
logopedian opiskelija Anna Lapinojaa aineis-
ton rinnakkaisluokittelusta ja FT Maija Savi-
niemeä kommenteista tämän käsikirjoituksen
aiempaan versioon. Lisäksi kiitämme logope-
dian opiskelija Linda Lönnqvistiä ja psykolo-
gian opiskelija Laura Mämmelää aineiston
keräämiseen osallistumisesta sekä dosentti
Seppo Laukkaa ja KM Antti Siipoa tutki-
muksen teknisen toteutuksen suunnittelusta
ja avustamisesta. Kiitämme myös logopedian
opiskelija Johanna Karjalaista ja Oulu Autism
Research Groupin muita tutkijoita yhteistyös-
tä. Tutkimuksen rahoittamisesta kiitämme
Suomen Akatemiaa, Oulun yliopiston Eudai-
monia-instituuttia, Alma & K. A . Snellmanin
säätiötä ja Suomen Aivosäätiötä. Lisäksi halu-
amme kiittää kahta anonyymiä arvioitsijaa ar-
vokkaista ja huolellisista kommenteista tämän
artikkelin aiempiin versioihin.
Tunnekuvausten sukupuolierot 87
LÄHTEET
American Psychiatric Association. (2013).
Diagnostic and statistical manual of mental
disorders (5. painos). Arlington, VA: Author.
Avni, I., Meiri, G., BarSinai, A., Reboh, D.,
Manelis, L., Flusser, H., ... & Dinstein, I. (2019).
Children with autism observe social interactions
in an idiosyncratic manner. Autism Research.
Julkaistu ennakkoon verkossa. doi:10.1002/
aur.2234
Baixauli, I., Colomer, C., Roselló, B. & Miranda,
A. (2016). Narratives of children with high-
functioning autism spectrum disorder: A meta-
analysis. Research in Developmental Disabilities,
59, 234–254.
Bal, E., Harden, E., Lamb, D., Van Hecke, A. V.,
Denver, J. W. & Porges, S. W. (2010). Emotion
recognition in children with autism spectrum
disorders: Relations to eye gaze and autonomic
state. Journal of Autism and Developmental
Disorders, 40, 358–370.
Barnes, J. L. & Baron-Cohen, S. (2012). The
big picture: Storytelling ability in adults with
autism spectrum conditions. Journal of Autism
and Developmental Disorders, 42, 1557–1565.
Barnes, J. L., Lombardo, M. V., Wheelwright, S.
& Baron-Cohen, S. (2009). Moral dilemmas
lm task: A study of spontaneous narratives by
individuals with autism spectrum conditions.
Autism Research, 2, 148–156.
Baron-Cohen, S. & Wheelwright, S. (2004).  e
empathy quotient: An investigation of adults
with Asperger syndrome or high functioning
autism, and normal sex differences. Journal
of Autism and Developmental Disorders, 34,
163–175.
Baron-Cohen, S., Wheelwright, S., Hill, J., Raste,
Y. & Plumb, I. (2001).  e “Reading the Mind
in the Eyes” Test revised version: A study
with normal adults, and adults with Asperger
syndrome or high-functioning autism. The
Journal of Child Psychology and Psychiatry and
Allied Disciplines, 42, 241–251.
Boorse, J., Cola, M., Plate, S., Yankowitz, L.,
Pandey, J., Schultz, R. T. & Parish-Morris, J.
(2019). Linguistic markers of autism in girls:
Evidence of a “blended phenotype” during
storytelling. Molecular Autism, 10, 1–12.
Buckner, J. P. & Fivush, R. (1998). Gender and
self in children’s autobiographical narratives.
Applied Cognitive Psychology, 12, 407–429.
Bänziger, T., Grandjean, D. & Scherer, K. R.
(2009). Emotion recognition from expressions
in face, voice, and body: the multimodal
emotion recognition test (MERT). Emotion,
9, 691–704.
Capps, L., Losh, M. &  urber, C. (2000). “ e
frog ate the bug and made his mouth sad”:
Narrative competence in children with autism.
Journal of Abnormal Child Psychology, 28,
193–204.
Chevallier, C., Kohls, G., Troiani, V., Brodkin, E. S.
& Schultz, R. T. (2012).  e social motivation
theory of autism. Trends in Cognitive Sciences,
16, 231–239.
Colle, L., Baron-Cohen, S., Wheelwright, S. &
van der Lely, H. K. (2008). Narrative discourse
in adults with high-functioning autism or
Asperger syndrome. Journal of Autism and
Developmental Disorders, 38, 28–40.
Conlon, O., Volden, J., Smith, I. M., Duku, E.,
Zwaigenbaum, L., Waddell, C., ... & Georg iades,
S. (2019). Gender differences in pragmatic
communication in school-aged children with
autism spectrum disorder (ASD). Journal
of Autism and Developmental Disorders, 49,
1937–1948.
Cook, R., Brewer, R., Shah, P. & Bird, G. (2013).
Alexithymia, not autism, predicts poor
recognition of emotional facial expressions.
Psychological Science, 24, 723–732.
Dean, M., Harwood, R. & Kasari, C. (2017).  e
art of camou age: Gender di erences in the
social behaviors of girls and boys with autism
spectrum disorder. Autism, 21, 678–689.
Dewinter, J., De Graaf, H. & Begeer, S. (2017).
Sexual orientation, gender identity, and
romantic relationships in adolescents and
adults with autism spectrum disorder. Journal
of Autism and Developmental Disorders, 47,
2927–2934.
Eack, S. M., Mazefsky, C. A. & Minshew, N. J.
(2015). Misinterpretation of facial expressions
of emotion in verbal adults with autism
spectrum disorder. Autism, 19, 308–315.
88
Katja Dindar, Soile Loukusa, Leena Mäkinen, Aija Kotila, Tuula Hurtig ja Hanna Ebeling
Fletcher-Watson, S., Leekam, S. R. & Findlay, J.
M. (2013). Social interest in high-functioning
adults with autism spectrum disorders. Focus on
Autism and Other Developmental Disabilities,
28, 222–229.
Freeth, M., Ropar, D., Mitchell, P., Chapman, P. &
Loher, S. (2011). Brief report: How adolescents
with ASD process social information in
complex scenes. Combining evidence from eye
movements and verbal descriptions. Journal
of Autism and Developmental Disorders, 41,
364–371.
Gernsbacher, M. A., Stevenson, J. L. & Dern,
S. (2017). Speci city, contexts, and reference
groups matter when assessing autistic traits.
PLoS One, 12, e0171931.
Jansson-Verkasalo, E., Kujala, T., Jussila, K.,
Mattila, M. L., Moilanen, I., Näätänen, R.,…
& Korpilahti, P. (2005). Similarities in the
phenotype of the auditory neural substrate in
children with Asperger syndrome and their
parents. European Journal of Neuroscience, 22,
986–990.
Kauschke, C., van der Beek, B. & Kamp-Becker,
I. (2016). Narratives of girls and boys with
autism spectrum disorders: Gender di erences
in narrative competence and internal state
language. Journal of Autism and Developmental
Disorders, 46, 840–852.
Klin, A. (2000). Attributing social meaning to
ambiguous visual stimuli in higher-functioning
autism and Asperger syndrome: The social
attribution task. e Journal of Child Psychology
and Psychiatry and Allied Disciplines, 41, 831–
846.
Koo, T. K. & Li, M. Y. (2016). A guideline of
selecting and reporting intraclass correlation
coe cients for reliability research. Journal of
Chiropractic Medicine, 15, 155–163.
Kuusikko, S., Haapsamo, H., Jansson-Verkasalo,
E., Hurtig, T., Mattila, M. L., Ebeling, H.,… &
Moilanen, I. (2009). Emotion recognition in
children and adolescents with autism spectrum
disorders. Journal of Autism and Developmental
Disorders, 39, 938–945.
Kuusikko, S., Pollock-Wurman, R., Jussila, K.,
Carter, A. S., Mattila, M. L., Ebeling, H.,…
Moilanen, I. (2008). Social anxiety in high-
functioning children and adolescents with
autism and Asperger syndrome. Journal of
Autism and Developmental Disorders, 38,
1697–1709.
Lai, M. C., Lombardo, M. V., Auyeung, B.,
Chakrabarti, B. & Baron-Cohen, S. (2015).
Sex/gender di erences and autism: Setting the
scene for future research. Journal of the American
Academy of Child & Adolescent Psychiatry, 54,
11–24.
Lai, M. C., Lombardo, M. V., Pasco, G., Ruigrok,
A. N., Wheelwright, S. J., Sadek, S. A., ... &
MRC AIMS Consortium. (2011). A behavioral
comparison of male and female adults with high
functioning autism spectrum conditions. PLoS
One, 6: e20835.
Lord, C., Rutter, M., DiLavore, P. C. & Risi, S.
(2000). Autism diagnostic observation schedule
(ADOS). Los Angeles: Western Psychological
Services.
Lord, C., Rutter, M. & Le Couteur, A. (1995).
Autism diagnostic interview – Revised (ADI-R)
(3rd ed.). Los Angeles: Western Psychological
Services.
Losh, M. & Gordon, P. C. (2014). uantifying
narrative ability in autism spectrum disorder:
A computational linguistic analysis of narrative
coherence. Journal of Autism and Developmental
Disorders, 44, 3016–3025.
Loukusa, S. (painossa). Autism spectrum disorder.
Teoksessa L. Cummings (toim.), Pragmatic
Language Disorders: Complex and Underserved
Populations. Springer.
Loukusa, S. & Moilanen, I. (2009). Pragmatic
inference abilities in individuals with Asperger
syndrome or high-functioning autism. A review.
Research in Autism Spectrum Disorders, 3, 890–
904.
Loukusa, S., Mäkinen, L., Kuusikko-Gau n, S.,
Ebeling, H. & Leinonen, E. (2018). Assessing
social-pragmatic inferencing skills in children
with autism spectrum disorder. Journal of
Communication Disorders, 73, 91–105.
Tunnekuvausten sukupuolierot 89
Lönnqvist, L., Loukusa, S., Hurtig, T., Mäkinen,
L., Siipo, A., Väyrynen, E., ... & Ebeling, H.
(2017). How young adults with autism spectrum
disorder watch and interpret pragmatically
complex scenes. The uarterly Journal of
Experimental Psychology, 70, 2331–2346.
Mattila, M.-L., Kielinen, M., Jussila, K., Linna,
S.-L., Bloigu, R., Ebeling, H. & Moilanen, I.
(2007). An epidemiological and diagnostic
study of Asperger syndrome according to
four sets of diagnostic criteria. Journal of the
American Academy of Child and Adolescent
Psychiatry, 46, 636–646.
Morrison, K. E., DeBrabander, K. M., Jones,
D. J., Faso, D. J., Ackerman, R. A. & Sasson,
N. J. (2019). Outcomes of real-world social
interaction for autistic adults paired with
autistic compared to typically developing
partners. Autism. Julkaistu ennakkoon verkossa.
doi: 10.1177/1362361319892701.
Mäkinen, L., Loukusa, S., Leinonen, E.,
Moilanen, I., Ebeling, H. & Kunnari, S. (2014).
Characteristics of narrative language in autism
spectrum disorder: Evidence from the Finnish.
Research in Autism Spectrum Disorders, 8, 987–
996.
Niedźwieńska, A. (2003). Gender di erences in
vivid memories. Sex Roles, 49, 321–331.
Norbury, C. F., Gemmell, T. & Paul, R. (2014).
Pragmatics abilities in narrative production:
A cross-disorder comparison. Journal of Child
Language, 41, 485–510.
Parish-Morris, J., Liberman, M. Y., Cieri, C.,
Herrington, J. D., Yerys, B. E., Bateman, L., ... &
Schultz, R. T. (2017). Linguistic camou ag e in
girls with autism spectrum disorder. Molecular
Autism, 8, 48.
Schulkind, M., Schoppel, K. & Scheiderer, E.
(2012). Gender di erences in autobiographical
narratives: He shoots and scores; she evaluates
and interprets. Memory & Cognition, 40, 958–
965.
Siller, M., Swanson, M. R., Serlin, G. &
Teachworth, A. G. (2014). Internal state
language in the storybo ok narratives of children
with and without autism spectrum disorder:
Investigating relations to theory of mind
abilities. Research in Autism Spectrum Disorders,
8, 589–596.
Tomczak, M. & Tomczak, E. (2014).  e need
to report effect size estimates revisited. An
overview of some recommended measures of
e ect size. Trends in Sport Sciences, 1, 19–25.
Tracy, J. L., Robins, R. W., Schriber, R. A. &
Solomon, M. (2011). Is emotion recognition
impaired in individuals with autism spectrum
disorders? Journal of Autism and Developmental
Disorders, 41, 102–109.
Volden, J., Magill-Evans, J., Goulden, K. &
Clarke, M. (2007). Varying language register
according to listener needs in speakers with
autism spectrum disorder. Journal of Autism
and Developmental Disorders, 37, 1139–1154.
Wechsler, D. (2012). WAIS-IV – Wechsler Adult
Intelligence Scale - IV. Helsinki: Psykologien
Kustannus Oy.
Weiss, L. A., Arking, D. E., & the Gene Discovery
Project of John Hopkins & the Autism
Consortium. (2009). A genome-wide linkage
and association scan reveals novel loci for
autism. Nature, 461, 802–808.
World Health Organization. (1993). International
classi cation of mental and behavioural disorders
(ICD-10). Diagnostic criteria for research.
Geneva: Author.
World Health Organization. (2018).
International
classification of diseases
(ICD-11). Haettu
27.2.2020 osoitteesta
https://www.who.int/
classi cations/icd/en/
90
Katja Dindar, Soile Loukusa, Leena Mäkinen, Aija Kotila, Tuula Hurtig ja Hanna Ebeling
SEX DIFFERENCES IN REFERENCES TO EMOTIONS IN THE NARRATIVES OF YOUNG
ADULTS ON THE AUTISM SPECTRUM AND CONTROLS
Katja Dindar, Research Unit of Logopedics, University of Oulu
Soile Loukusa, Research Unit of Logopedics, University of Oulu
Leena Mäkinen, Research Unit of Logopedics, University of Oulu
Aija Kotila, Research Unit of Logopedics, University of Oulu
Tuula Hurtig, Research Unit of Clinical Neuroscience, PEDEGO Research Unit,
University of Oulu and Clinic of Child Psychiatry, Oulu University Hospital
Hanna Ebeling, Clinic of Child Psychiatry, Oulu University Hospital and
PEDEGO Research Unit, University of Oulu
Previous studies have reported mixed  ndings about how females and males on the autism
spectrum orient to social situations, interpret and tell narratives about them.  is study
examined how females (n = 7) and males (n = 24) on the autism spectrum and control females
(n = 11) and males (n = 24) refer to the emotions of characters seen in socio-pragmatically
complex videos. We investigated the amount of explicit and implicit references to emotions
in the participants’ narratives and whether their references included contextual information.
Results showed that both control females and females on the autism spectrum made more
implicit references to emotions than males on the autism spectrum. Males, but not females,
on the autism spectrum also provided less contextual information than control females and
control males.  ere were no observed di erences between control females and control males.
ese  ndings encourage paying attention to sex di erences in order to better identify females
and males on the autism spectrum and to provide them with more targeted support.
Keywords: autism spectrum, emotion, narrative, reference, sex
Puhe ja kieli, 41:1, 91–112 (2021) 91
Kirjoittajan yhteystiedot:
Soile Loukusa
soile.loukusa@oulu.
AUTISMIKIRJON OSAMÄÄRÄ (AQ)
AUTISMIKIRJON PIIRTEITÄ SEULOMASSA:
SEULONTALOMAKKEEN EROTTELUKYKY
NUORILLA AIKUISILLA
Soile Loukusa, Logopedian tutkimusyksikkö,
Oulun yliopisto
Aija Kotila, Logopedian tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto
Marja-Leena Mattila, PEDEGO-tutkimusyksikkö,
Lääketieteellinen tiedekunta, Oulun yliopisto ja
Lastenpsykiatrian vastuualue, Oulun yliopistollinen
sairaala
Maija Ylämäki, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri
(Eksote)
Leena Joskitt, Lastenpsykiatrian vastuualue,
Oulun yliopistollinen sairaala ja PEDEGO-tutkimusyksikkö,
Oulun yliopisto
Irma Moilanen, Lastenpsykiatrian vastuualue,
Oulun yliopistollinen sairaala ja PEDEGO-tutkimusyksikkö,
Oulun yliopisto
Hanna Ebeling, PEDEGO-tutkimusyksikkö, Lääketieteellinen
tiedekunta, Oulun yliopisto ja Lastenpsykiatrian vastuualue,
Oulun yliopistollinen sairaala
Tuula Hurtig, Neurotieteen tutkimusyksikkö, PEDEGO-
tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto ja Lastenpsykiatrian
vastuualue, Oulun yliopistollinen sairaala
ResearchGate has not been able to resolve any citations for this publication.
Article
Full-text available
Background Narrative abilities are linked to social impairment in autism spectrum disorder (ASD), such that reductions in words about cognitive processes (e.g., think, know) are thought to reflect underlying deficits in social cognition, including Theory of Mind. However, research suggests that typically developing (TD) boys and girls tell narratives in sex-specific ways, including differential reliance on cognitive process words. Given that most studies of narration in ASD have been conducted in predominantly male samples, it is possible that prior results showing reduced cognitive processing language in ASD may not generalize to autistic girls. To answer this question, we measured the relative frequency of two kinds of words in stories told by autistic girls and boys: nouns (words that indicate object-oriented storytelling) and cognitive process words (words like think and know that indicate mentalizing or attention to other peoples’ internal states). Methods One hundred two verbally fluent school-aged children [girls with ASD (N = 21) and TD (N = 19), and boys with ASD (N = 41) and TD (N = 21)] were matched on age, IQ, and maternal education. Children told a story from a sequence of pictures, and word frequencies (nouns, cognitive process words) were compared. Results Autistic children of both sexes consistently produced a greater number of nouns than TD controls, indicating object-focused storytelling. There were no sex differences in cognitive process word use in the TD group, but autistic girls produced significantly more cognitive process words than autistic boys, despite comparable autism symptom severity. Thus, autistic girls showed a unique narrative profile that overlapped with autistic boys and typical girls/boys. Noun use correlated significantly with parent reports of social symptom severity in all groups, but cognitive process word use correlated with social ability in boys only. Conclusion This study extends prior research on autistic children’s storytelling by measuring sex differences in the narratives of a relatively large, well-matched sample of children with and without ASD. Importantly, prior research showing that autistic children use fewer cognitive process words is true for boys only, while object-focused language is a sex-neutral linguistic marker of ASD. These findings suggest that sex-sensitive screening and diagnostic methods—preferably using objective metrics like natural language processing—may be helpful for identifying autistic girls, and could guide the development of future personalized treatment strategies.
Article
Full-text available
Possible gender differences in manifestations of autism spectrum disorder (ASD) were examined using data on production of narratives. The Expression, Reception and Recall of Narrative Instrument (ERRNI; Bishop, Expression, Reception and Recall of Narrative Instrument, Harcourt assessment, London, 2004) was administered to a sample of matched 8-year-old intellectually able boys and girls with ASD (13M, 13F), who had been selected from a large, longitudinal study. In addition, transcripts of the narratives were analyzed in detail. Significant gender differences were found in narrative production. Girls included more salient story elements than boys. On detailed language analysis, girls were also shown to tell richer stories, including more descriptors of planning or intention. Overall, our findings suggest that subtle differences in social communication may exist between intellectually able boys and girls with ASD. If reliably identifiable in young children, such gender differences may contribute to differential diagnosis of ASD. In addition, such differences may pave the way for differential approaches to intervention when the target is effective communication in sophisticated discourse contexts.
Article
Full-text available
By utilizing the Pragma test this study investigated how sixteen five- to ten-year-old children with autism spectrum disorder (ASD) and sixteen typically developing (TD) children comprehended contextually challenging scenarios demanding 1) contextual inference with theory of mind (ToM), 2) contextual inference without ToM, 3) relevant use of language, 4) recognition of feelings, and 5) understanding false beliefs. The study also compared children’s ability to explain their own correct answers. In addition, this study evaluated the sensitivity of three different methods for discriminating the children with ASD from the TD children: 1) the Pragma test, 2) the Social Interaction Deviance Composite (SIDC) of Children’s Communication Checklist-2 (CCC-2), and 3) the Theory of Mind subtest of the Developmental Neuropsychological Assessment, Second edition (NEPSY-II). The results showed that children with ASD differed from TD children in questions demanding context utilization. However, the demand of mind-reading in utterance interpretation increased the difference between groups. Compared to TD children, children with ASD had more difficulties in explaining how they had used context to arrive at the correct answer. The discrimination power for detecting children with ASD from TD children was excellent in the Pragma test, good in the SIDC CCC-2 and fair in the Theory of Mind subtest of NEPSY-II. This study showed that by using contextually sensitive materials, such as the Pragma test, it is possible to detect the social-pragmatic inferencing difficulties of high-functioning children with ASD in structured test situations and not only in real-life situations or by using parental reports.
Article
Full-text available
Background Autism spectrum disorder (ASD) is diagnosed more frequently in boys than girls, even when girls are equally symptomatic. Cutting-edge behavioral imaging has detected “camouflaging” in girls with ASD, wherein social behaviors appear superficially typical, complicating diagnosis. The present study explores a new kind of camouflage based on language differences. Pauses during conversation can be filled with words like UM or UH, but research suggests that these two words are pragmatically distinct (e.g., UM is used to signal longer pauses, and may correlate with greater social communicative sophistication than UH). Large-scale research suggests that women and younger people produce higher rates of UM during conversational pauses than do men and older people, who produce relatively more UH. Although it has been argued that children and adolescents with ASD use UM less often than typical peers, prior research has not included sufficient numbers of girls to examine whether sex explains this effect. Here, we explore UM vs. UH in school-aged boys and girls with ASD, and ask whether filled pauses relate to dimensional measures of autism symptom severity. Methods Sixty-five verbal school-aged participants with ASD (49 boys, 16 girls, IQ estimates in the average range) participated, along with a small comparison group of typically developing children (8 boys, 9 girls). Speech samples from the Autism Diagnostic Observation Schedule were orthographically transcribed and time-aligned, with filled pauses marked. Parents completed the Social Communication Questionnaire and the Vineland Adaptive Behavior Scales. Results Girls used UH less often than boys across both diagnostic groups. UH suppression resulted in higher UM ratios for girls than boys, and overall filled pause rates were higher for typical children than for children with ASD. Higher UM ratios correlated with better socialization in boys with ASD, but this effect was driven by increased use of UH by boys with greater symptoms. Conclusions Pragmatic language markers distinguish girls and boys with ASD, mirroring sex differences in the general population. One implication of this finding is that typical-sounding disfluency patterns (i.e., reduced relative UH production leading to higher UM ratios) may normalize the way girls with ASD sound relative to other children, serving as “linguistic camouflage” for a naïve listener and distinguishing them from boys with ASD. This first-of-its-kind study highlights the importance of continued commitment to understanding how sex and gender change the way that ASD manifests, and illustrates the potential of natural language to contribute to objective “behavioral imaging” diagnostics for ASD.
Article
Full-text available
This study compared sexual orientation and romantic relationship experience in a large sample of adolescents and adults with autism spectrum disorder (ASD) (n = 675) and general population peers (n = 8064). Gender identity was explored in the ASD group in relation to assigned gender at birth. Compared to general population peers, more people with ASD, especially women, reported sexual attraction to both same- and opposite-sex partners. About half of the participants with ASD was in a relationship (heterosexual in most cases) and most of them lived with their partner. A notable number of autistic participants, again more women than men, reported gender non-conforming feelings. Attention to gender identity and sexual diversity in education and clinical work with people with ASD is advised.
Article
Full-text available
Many of the personality and behavioral traits (e.g., social imperviousness, directness in conversation, lack of imagination, affinity for solitude, difficulty displaying emotions) that are known to be sensitive to context (with whom?) and reference group (according to whom?) also appear in questionnaire-based assessments of autistic traits. Therefore, two experiments investigated the effects of specifying contexts and reference groups when assessing autistic traits in autistic and non-autistic participants. Experiment 1 (124 autistic and 124 non-autistic participants) demonstrated that context matters when assessing autistic traits (F(1,244) = 267.5, p < .001, η²p = .523). When the context of the Broad Autism Phenotype Questionnaire was specified as the participants’ out-group (e.g., “I like being around non-autistic people” or “I like being around autistic people”), both autistic and non-autistic participants self-reported having more autistic traits; when the context was specified as the participants’ in-group, participants reported having fewer autistic traits. Experiment 2 (82 autistic and 82 non-autistic participants) demonstrated that reference group matters when assessing autistic traits (F(2,160) = 94.38, p < .001, η²p = .541). When the reference group on the Social Responsiveness Scale was specified as the participants’ out-group (e.g., “According to non-autistic people, I have unusual eye contact”), autistic participants reported having more autistic traits; when the reference group was their in-group, autistic participants reported having fewer autistic traits. Non-autistic participants appeared insensitive to reference group on the Social Responsiveness Scale. Exploratory analyses suggested that when neither the context nor the reference group is specified (for assessing autistic traits on the Autism-Spectrum Quotient), both autistic and non-autistic participants use the majority (“non-autistic people”) as the implied context and reference group.
Article
Differences in social communication and interaction styles between autistic and typically developing have been studied in isolation and not in the context of real-world social interaction. The current study addresses this “blind spot” by examining whether real-world social interaction quality for autistic adults differs when interacting with typically developing relative to autistic partners. Participants (67 autism spectrum disorder, 58 typically developing) were assigned to one of three dyadic partnerships (autism–autism: n = 22; typically developing–typically developing: n = 23; autism–typically developing: n = 25; 55 complete dyads, 15 partial dyads) in which they completed a 5-min unstructured conversation with an unfamiliar person and then assessed the quality of the interaction and their impressions of their partner. Although autistic adults were rated as more awkward, less attractive, and less socially warm than typically developing adults by both typically developing and autistic partners, only typically developing adults expressed greater interest in future interactions with typically developing relative to autistic partners. In contrast, autistic participants trended toward an interaction preference for other autistic adults and reported disclosing more about themselves to autistic compared to typically developing partners. These results suggest that social affiliation may increase for autistic adults when partnered with other autistic people, and support reframing social interaction difficulties in autism as a relational rather than an individual impairment.
Article
Previous eye‐tracking studies have reported that children with autism spectrum disorders (ASD) fixate less on faces in comparison to controls. To properly understand social interactions, however, children must gaze not only at faces but also at actions, gestures, body movements, contextual details, and objects, thereby creating specific gaze patterns when observing specific social interactions. We presented three different movies with social interactions to 111 children (71 with ASD) who watched each of the movies twice. Typically developing children viewed the movies in a remarkably predictable and reproducible manner, exhibiting gaze patterns that were similar to the mean gaze pattern of other controls, with strong correlations across individuals (intersubject correlations) and across movie presentations (intra‐subject correlations). In contrast, children with ASD exhibited significantly more variable/idiosyncratic gaze patterns that differed from the mean gaze pattern of controls and were weakly correlated across individuals and presentations. Most importantly, quantification of gaze idiosyncrasy in individual children enabled separation of ASD and control children with higher sensitivity and specificity than traditional measures such as time gazing at faces. Individual magnitudes of gaze idiosyncrasy were also significantly correlated with ASD severity and cognitive scores and were significantly correlated across movies and movie presentations, demonstrating clinical sensitivity and reliability. These results suggest that gaze idiosyncrasy is a potent behavioral abnormality that characterizes a considerable number of children with ASD and may contribute to their impaired development. Quantification of gaze idiosyncrasy in individual children may aid in assessing symptom severity and their change in response to treatments. Autism Res 2019, 00: 1–12. © 2019 International Society for Autism Research, Wiley Periodicals, Inc. Typically, developing children watch movies of social interactions in a reliable and predictable manner, attending faces, gestures, actions, body movements, and objects that are relevant to the social interaction and its narrative. Here, we demonstrate that children with ASD watch such movies with significantly more variable/idiosyncratic gaze patterns that differ across individuals and across movie presentations. We demonstrate that quantifying this gaze variability may aid in identifying children with ASD and in determining the severity of their symptoms.
Article
This study examined the extent to which gender-related social behaviors help girls with autism spectrum disorder to seemingly mask their symptoms. Using concurrent mixed methods, we examined the social behaviors of 96 elementary school children during recess (autism spectrum disorder = 24 girls and 24 boys, typically developing = 24 girls and 24 boys). Children with autism spectrum disorder had average intelligence (IQ ⩾ 70), a confirmed diagnosis, and were educated in the general education classroom. Typically developing children were matched by sex, age, and city of residence to children with autism spectrum disorder. The results indicate that the female social landscape supports the camouflage hypothesis; girls with autism spectrum disorder used compensatory behaviors, such as staying in close proximately to peers and weaving in and out of activities, which appeared to mask their social challenges. Comparatively, the male landscape made it easier to detect the social challenges of boys with autism spectrum disorder. Typically developing boys tended to play organized games; boys with autism spectrum disorder tended to play alone. The results highlight a male bias in our perception of autism spectrum disorder. If practitioners look for social isolation on the playground when identifying children with social challenges, then our findings suggest that girls with autism spectrum disorder will continue to be left unidentified.