Taiteiden vastapuhetta: Taidealojen yliopistopedagogiikan koulutuksen polkuja pitkin ihmisoikeuskasvatuksen opettajaksi

Abstract

Tämä artikkeli perustuu omaan kokemukseeni opettajaksi kasvamisessa taidealojen yliopistopedagogiikan koulutuksen kautta. Artikkelin keskeisenä teemana on ihmisoikeuskasvatuksen sisällyttäminen osaksi taidekasvatusta. Ihmisoikeuksia tarvitaan demokraattisen yhteiskunnan rakentamiseen ja ylläpitämiseen sekä siellä toimimiseen yhdessä. Demokraattinen yhteiskunta ei toteudu itsestään vaan edellyttää asiasta muistuttamista ja ihmisoikeuksien aktiivista harjoittamista samalla tavalla kuin minkä tahansa taidon oppiminen ja ylläpitäminen. Tämän vuoksi ihmisoikeuksien tulisi kuulua kaikkiin kasvatusprosesseihin mahdollisimman varhaisesta iästä alkaen ja eri koulutusasteilla osana valmistautumista elämään moniarvoisessa ja demokraattisessa yhteiskunnassa. Esittelen artikkelissa ihmisoikeuskasvatuksen materiaaleja ja esimerkkejä taideteoksista taideopettajien opetuksen tueksi. Käytännöllisenä ihmisoikeuskasvatuksen esimerkkinä on lasten ja nuorten aktivoiminen vihapuheen vastaiseen toimintaan. Viimeisen vuosikymmenen aikana erityisesti digitaalisten laitteiden käytön yleistyminen yhä nuoremmilla lapsilla on nostanut esiin ongelman vihapuheen leviämisestä verkon kautta. Pohdin taiteiden potentiaalia toimia vastapuheena ja vastanarratiiveina vihapuheen vastaisessa aktiivisessa toiminnassa. Oleellista on ymmärtää, että vaikka ei itse olisikaan joutunut vihapuheen kohteeksi, on tärkeää aktivoitua tuottamaan ihmisoikeuksia edistävää vastapuhetta, jotta passiivisuus ei mahdollista vihapuheen laajenemista ja normalisoitumista yhteiskunnassa. Tässä artikkelissa esittämäni materiaalit ja esimerkit auttavat taideopettajaa pääsemään alkuun ja tarjoavat mahdollisuuden olla opiskelijoiden kanssa edistämässä ihmisoikeuksia ja siten rakentamassa tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa ja maailmaa taiteiden avulla.

Full text

ACCEPTED MANUSCRIPT
This is an author-produced PDF of a paper which will be published in book Toiminnasta
sanoiksi: Puheenvuoroja oman työn kehittämisestä taidealojen yliopistopedagogisessa
koulutuksessa (toim. Heli Kauppila & Kai Lehikoinen). This paper has been accepted by the
editors but does not include the final publisher proof-corrections or journal pagination. Citation
for the published paper:
Jääskeläinen, T. (2020). Taiteiden vastapuhetta: Taidealojen yliopistopedagogiikan koulutuksen
polkuja pitkin ihmisoikeuskasvatuksen opettajaksi. Teoksessa Toiminnasta sanoiksi:
Puheenvuoroja oman työn kehittämisestä taidealojen yliopistopedagogisessa koulutuksessa (toim.
Heli Kauppila & Kai Lehikoinen).
This document has been downloaded from ResearchGate:
https://www.researchgate.net/publication/343944537_Taiteiden_vastapuhetta_Taidealojen_yliopi
stopedagogiikan_koulutuksen_polkuja_pitkin_ihmisoikeuskasvatuksen_opettajaksi

Jääskeläinen, Tuula. 2020. ”Taiteiden vastapuhetta: taidealojen yliopistopedagogiikan koulutuksen
polkuja pitkin ihmisoikeuskasvatuksen opettajaksi”. Teoksessa Toiminnasta sanoiksi:
Puheenvuoroja oman työn kehittämisestä taidealojen yliopistopedagogisessa koulutuksessa, toim.
Heli Kauppila & Kai Lehikoinen.
Bio:
Tuula Jääskeläinen opiskeli kasvatustieteen maisteriksi Lapin yliopistossa, ja hän on sen jälkeen
työskennellyt kaksikymmentä vuotta korkeakouluhallinnossa Helsingin yliopistossa,
Taideyliopistossa ja Aalto-yliopistossa eri työtehtävissä suunnittelijana, projektikoordinaattorina,
koulutuksen kehittämispäällikkönä, opintoasiainpäällikkönä ja pedagogisena yliopistonlehtorina.
Tällä hetkellä Tuula toimii Urban Studies and Planning -maisteriohjelman ja monialaisten
taideopintojen suunnittelijana Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Tuula on
myös tohtorikoulutettavana Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, ja hänen
väitöskirjatutkimuksensa käsittelee musiikin yliopisto-opiskelijoiden kokemaa kuormittavuutta.
Lisäksi hän on tutkinut taidepedagogiikkaa ja taideopiskelijoiden oppimista monikulttuurisessa
kontekstissa. Tuulalla on taidealojen yliopistopedagogiikan koulutuksen kautta saatu yleinen
opettajankelpoisuus. Hän keskittyy opetustyössään ihmisoikeuskasvatukseen ja opiskelee Åbo
Akademin ihmisoikeusinstituutissa International Law and Human Rights -sivuainekokonaisuutta.
Lisätietoja löydät Tuulan kotisivuilta https://tuulajaaskelainen.com/.
Abstrakti:
Tämä artikkeli perustuu omaan kokemukseeni opettajaksi kasvamisessa taidealojen
yliopistopedagogiikan koulutuksen kautta. Artikkelin keskeisenä teemana on
ihmisoikeuskasvatuksen sisällyttäminen osaksi taidekasvatusta. Ihmisoikeuksia tarvitaan
demokraattisen yhteiskunnan rakentamiseen ja ylläpitämiseen sekä siellä toimimiseen yhdessä.
Demokraattinen yhteiskunta ei toteudu itsestään vaan edellyttää asiasta muistuttamista ja
ihmisoikeuksien aktiivista harjoittamista samalla tavalla kuin minkä tahansa taidon oppiminen ja
ylläpitäminen. Tämän vuoksi ihmisoikeuksien tulisi kuulua kaikkiin kasvatusprosesseihin
mahdollisimman varhaisesta iästä alkaen ja eri koulutusasteilla osana valmistautumista elämään
moniarvoisessa ja demokraattisessa yhteiskunnassa. Esittelen artikkelissa ihmisoikeuskasvatuksen
materiaaleja ja esimerkkejä taideteoksista taideopettajien opetuksen tueksi. Käytännöllisenä
ihmisoikeuskasvatuksen esimerkkinä on lasten ja nuorten aktivoiminen vihapuheen vastaiseen
toimintaan. Viimeisen vuosikymmenen aikana erityisesti digitaalisten laitteiden käytön
yleistyminen yhä nuoremmilla lapsilla on nostanut esiin ongelman vihapuheen leviämisestä verkon
kautta. Pohdin taiteiden potentiaalia toimia vastapuheena ja vastanarratiiveina vihapuheen
vastaisessa aktiivisessa toiminnassa. Oleellista on ymmärtää, että vaikka ei itse olisikaan joutunut
vihapuheen kohteeksi, on tärkeää aktivoitua tuottamaan ihmisoikeuksia edistävää vastapuhetta,
jotta passiivisuus ei mahdollista vihapuheen laajenemista ja normalisoitumista yhteiskunnassa.
Tässä artikkelissa esittämäni materiaalit ja esimerkit auttavat taideopettajaa pääsemään alkuun ja
tarjoavat mahdollisuuden olla opiskelijoiden kanssa edistämässä ihmisoikeuksia ja siten
rakentamassa tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa ja maailmaa taiteiden avulla.

Taiteiden vastapuhetta: taidealojen yliopistopedagogiikan koulutuksen polkuja
pitkin ihmisoikeuskasvatuksen opettajaksi
Minusta tuli opettaja koukeroisen ja pitkän polun kautta. Opiskellessani kasvatustieteen maisterin
tutkintoa minulla olisi ollut mahdollisuus valita sivuaineeksi opettajan pedagogiset opinnot.
Opettajan ammatti ei kuitenkaan heti lukion jälkeen tuntunut houkuttelevalta, joten valitsin
sivuaineiksi psykologian, filosofian ja naistutkimuksen. Valmistuttuani ajauduin töihin
korkeakouluhallintoon, ja se tuntui itselleni sopivalta urapolulta, joskaan ei kutsumukselta.
Parikymmentä vuotta myöhemmin opettaminen alkoi kuitenkin houkuttelemaan ja suoritin 10
opintopisteen kokonaisuuden yliopistopedagogiikan opintoja henkilöstökoulutuksena.
Työskennellessäni Taideyliopiston hallinnossa hain mukaan taidealojen yliopistopedagogiikan
koulutukseen, osittain kiinnostuksesta sisältöjä kohtaan ja osittain halusta saada opettajan
kelpoisuus. Olin samaan aikaan jatko-opiskelijana Taideyliopistossa, joten vaikka en opettanutkaan
päätyökseni, niin sain sisällytettyä opettajan pedagogiset opinnot osaksi tohtorin tutkintoa. En
vieläkään tuntenut sen suurempaa kutsumusta opettajan työhön enkä edes tiennyt, mitä voisin
opettaa kasvatustieteilijänä.
Jo alkuvaiheessa taidealojen yliopistopedagogiikan koulutuksessa selvisi, että jokainen opettaja
saisi seurata omaa polkuaan ja löytää siten omaan työhönsä parhaiten soveltuvan opettajuuden
kehittämisen. Yksilöllisten opintopolkujen ohella toisena tärkeänä tavoitteena oli jakaa
opettajuuden kokemuksia ja osaamista muiden koulutuksessa opiskelevien kanssa ja löytää siten
eri taiteen- ja tieteenalojen välistä yhteistyötä. Tällainen lähestymistapa opettajaksi
opiskelemisessa oli yhtä aikaa sekä hämmentävä että kiehtova. Opiskeleminen keskittyi enemmän
yhteistyöhön toisten opettajaksi opiskelevien kanssa kuin oppikirjojen tuijotteluun ja tentteihin
pänttäämiseen.
Vaikka oman opettajuuden löytäminen tuntui alussa suurelta, epämääräiseltä ja hankalalta
tavoitteelta, polun alku löytyi lopulta yllättävän helposti. Sitä pitkin kulkeminen johti kahdessa
vuodessa oman kutsumuksen löytymiseen opettajana. Pääsin yhtenä taidealojen
yliopistopedagogiikan opiskelijana mukaan Taideyliopiston Gambia-hankkeeseen, jossa myös
suoritin opetusharjoitteluni (Pitkänen-Walter & Jääskeläinen 2018). Hankkeessa toteutettiin,
tutkittiin ja kehitettiin taidelähtöistä pedagogiikkaa vuosina 2015–2017 suomalaisten ja
gambialaisten kuvataideopiskelijoiden, opettajien, taiteilijoiden ja paikallisen väen yhteistyönä
Gambiassa ja Suomessa.
Opetusharjoittelukokemukseni monikulttuurisessa oppimisympäristössä sai minut miettimään,
miten voisin itse alkaa toimimaan tasa-arvon edistämisessä osana opetustyötä. Myös taidealojen
yliopistopedagogiikan opintojeni viimeisessä moduulissa käsittelimme tätä teemaa. Samaan
aikaan osallistuin Anna Lindh -säätiön järjestämään ihmisoikeuskasvattajan koulutukseen, joka
keskittyi erityisesti vihapuheen torjumiseen liittyviin menetelmiin. Tästä kaikesta oppimastani
kehkeytyi koulutuspaketti, jota olen opettanut opettajille ja opiskelijoille Suomessa ja ulkomailla.
Tässä artikkelissa esittelen koulutuspaketin tieteellisiä, taiteellisia ja ihmisoikeuskasvatuksellisia
elementtejä. Taideopettajat voivat halutessaan hyödyntää niitä itsenäisesti omassa opetuksessaan
osana taidekasvatusta. Keskeinen kysymys on, miten taiteen avulla voidaan tukea lapsia ja nuoria
aktiivisiksi toimijoiksi demokratian ja ihmisoikeuksien edistämiseksi maailmassa. Lasten ja nuorten
taidekasvatuksen lisäksi aihe on tärkeä myös taidealojen korkea-asteella, jossa olisi tärkeää

huomioida, että taiteilijoiden erityisosaamista tarvitaan sekä vapaan taiteen että soveltavan
taiteen muodoissa ja yhdistelminä ja niitä tulisi hyödyntää yhteiskunnan eri alueilla (Lehikoinen
2019). Ihmisoikeuskasvatus voi siten olla erottamaton osa taidealojen korkeakoulutusta, minkä
tarpeesta on ajankohtaisena osoituksena taidealan korkeakouluopiskelijoiden kokoama
Antirasistiset strategiat osaksi opetussuunnitelmaa -adressi (2020), jossa vaaditaan toimia
rakenteellisen rasismin poistamiseksi oppisisällöistä ja oppilaitosten rakenteista (Yle Uutiset 2020).
Vihapuhe – mitä se on?
”Somemaailman lieveilmiöiden valvominen on todella vaikeaa, vaikka vanhempia siihen
kannustetaankin”, tuskaili murrosikäisten lasten äiti mielipidepalstalla luettuaan erehdyksessä
lapsensa puhelimesta Whatsapp-viestejä, joissa hänen ”kiltistä” lapsestaan paljastui ikäviä
piirteitä, esimerkiksi ikävään sävyyn kaverille puhumista (Maukonen 2019). Tämän
mielipidekirjoituksen kirjoittaja voisin olla minä äitinä. Sain omat lapseni 1990-luvun alussa, jolloin
tietokoneet ja matkapuhelimet olivat vain harvojen ihmisten käytössä. Kuopus syntyi 2000-luvun
alussa, ja siinä vaiheessa olin monien muiden vanhempien tapaan epätietoinen siitä, miten paljon
oli sopiva määrä sallia lapsille tietokoneaikaa ja miten valvoa heidän surffailuaan internetissä.
Viimeisen vuosikymmenen aikana tästä ongelmasta on kehkeytynyt vieläkin kiperämpi, kun
digitaalisten laitteiden käyttö on yleistynyt yhä nuoremmilla lapsilla. Internet on tehokas väline
viestintään, mutta samalla verkossa on liiankin helppoa sanoa ja jakaa eteenpäin asioita, joilla
loukataan tietoisesti tai sisältöä ymmärtämättä toisia ihmisiä. Koska internetissä ja sosiaalisessa
mediassa on mahdotonta täysin seurata lasten tekemisiä – ja kuten aikuisilla, myös lapsilla on
oikeus sananvapauteen ja siihen liittyvään tiedonhankintaan – tarvitaan digitaalisen median
turvataitojen opettamista lapsille ja nuorille (Maukonen 2019). Verkon vihapuhe on uutuutensa
takia ongelma, jossa maailma ei ole ehtinyt valmistautua toimimaan nopean digitaalisen
kehityksen mukana. Iso osa vihapuheesta on hyvin kärjistynyttä ja syrjivää viestintää, joka uhkaa
demokraattisten yhteiskuntien perusarvoja, minkä vuoksi myös ihmisoikeudet ovat olennainen
osa mediakasvatusta ja internetlukutaidon opettamista (Gomes 2016).
Vihapuheen ongelman laajuus ja hankaluus avautui minulle Anna Lindh -säätiön
ihmisoikeuskasvattajan koulutuksessa. Vihapuheella ei ole universaalia määritelmää, mutta
yleisellä tasolla sillä tarkoitetaan esimerkiksi tiedotusvälineissä, verkossa, julkisissa tiloissa ja
julkisissa tapahtumissa esitettyä ilmaisua tai puhetta, jolla levitetään, yllytetään, ylläpidetään tai
oikeutetaan vihaa ja jonka vihapuheen kohteena oleviin vähemmistöryhmiin kuuluvat kokevat
uhkaavana ja loukkaavana (Korhonen et al. 2016). Vihapuhe ilmiöinä ja erityisesti siihen
puuttuminen alkoivat kiinnostamaan minua yhä enemmän, ja etsin lisää tietoa siitä, miten erottaa
rangaistava vihapuhe sananvapauden rajoihin mahtuvasta loukkaavasta puheesta ja minkälaisia
seurauksia vihapuheella voi olla yhteiskunnalle. Vihapuheen kohteeksi joutumisen seurauksena on
yksilötasolla usein emotionaalista pahoinvointia, mutta yhteiskunnan kannalta keskeisin ongelma
on, että vähemmistöryhmiin kohdistuva vihapuhe voi heikentää demokratian toimivuutta, kun
vihapuheen kohteeksi joutuneet eivät tunne oloaan turvalliseksi, jotta voisivat käyttää poliittisia ja
perustuslaillisia oikeuksiaan yhteiskunnassa (Jääskeläinen 2019).
Lainsäädäntötoimet ovat tärkeä keino torjua vihapuhetta, mutta ne eivät yksin riitä. Esimerkiksi
internetissä vihapuhetta levittävät hyödyntävät usein yhdysvaltalaisia julkaisualustoja ja

palveluntarjoajia, koska he voivat siten käyttää hyväkseen maan vahvaa sananvapauden
perinnettä ja sen perustuslain sananvapauspykälää, joka käytännössä estää vihapuheeseen
liittyvien syytteiden nostamisen (LIGHT ON 2014). Myös Suomen lainsäädännössä sananvapaus
antaa mahdollisuuden kovaankin kritiikkiin, liioitteluun ja provosointiin, mutta panettelu ja
solvaaminen on kielletty – tosin käytännössä rajanveto rangaistavan ja sananvapauden rajoissa
pysyvän puheen välillä on erittäin vaikeaa (Korhonen et al. 2016). On tärkeää ja samalla haastavaa
löytää sopiva tasapaino sananvapauden ja muiden ihmisoikeuksien suojelemisen välillä, sillä
sananvapaus on tärkeä ihmisoikeus toimivan demokratian mahdollistamiseksi – sen avulla
esimerkiksi estetään poliittisesti vallassa olevien tahojen mahdollisuus sensuroida heihin
kohdistuvaa kritiikkiä (Jääskeläinen 2019).
Facebookin teettämä tutkimus osoittaa, että vihapuhetta esittäviä sivustoja tuotetaan
määrällisesti huomattavasti enemmän kuin vihapuhetta torjuvaan vastapuheeseen (counter
speech) keskittyneitä sivustoja, ja siksi aktiivista ja tehokasta vastapuhetta tulisi lisätä
merkittävästi (Bartlett & Krasodomski-Jones 2015). Myös Suomen tasavallan presidentti Sauli
Niinistö esitti uudenvuodenpuheessaan huolensa vihapuheen lisääntymisestä ja siitä, miten
suomalaiset kohtelevat toisiaan. Tämä ilmenee erityisesti keskustelukulttuurien jakautumisena
oikeassa oleviin ja väärässä oleviin sen sijaan, että haettaisiin yhteistä näkemystä. Hänen
mukaansa vihapuheeseen puuttuminen ei ole sananvapauden rajoittamista. (Iltalehti 2020.)
Vihapuheeseen puuttumatta jättäminen voi tuntua helpommalta ratkaisulta, jos ei ole keinoja ja
malleja, miten vihapuheeseen voi ja kannattaa puuttua. Usein myös pelkona on, että puuttumalla
vihapuheeseen seurauksena on itse vihapuheen kohteeksi joutuminen. Vaikka itselläni on paljon
faktatietoa ihmisoikeuksista ja intuitiivisesti tunnistan vihapuhetta sisältävät tilanteet tuntemalla
surua ja myötätuntoa vihapuheen kohteeksi joutuneiden puolesta, ensimmäinen reaktioni on
usein jähmettyminen ja toivominen, että asia korjaantuisi omalla painollaan. Vihapuheeseen
puuttuminen on kuitenkin tärkeää, sillä myös ne, jotka eivät itse tuota vihapuhetta mutta sallivat
sen jatkua, ovat osallisia vihapuheen laajenemiseen ja normalisoitumiseen yhteiskunnassa.
Esimerkkejä aktiivisista keinoista puuttua vihapuheeseen ovat Silakkaliike (2020) ja Facebook-
ryhmä #olentäällä (2020). Silakkaliike on ottanut mallia Italian Sardiiniliikkeestä tavoitteenaan
aktivoida kansalaisia toimimaan parvessa vastavoimana fasismille, rasismille, ilmastodenialismille
sekä syrjiviin jakolinjoihin pyrkivälle politiikalle ja ilmapiirille. Facebook-ryhmä #olentäällä
perustettiin tukemaan vastuullista ja rakentavaa keskustelukulttuuria vastapainoksi lisääntyneelle
vihapuheelle. Ryhmän jäsenet tukevat toisiaan ja antavat käytännöllisiä ohjeita empaattisen sekä
faktoihin ja ihmisoikeuksiin perustuvan kommentoinnin avuksi hillitsemään vihapuheen voimaa
uutissivustojen kommenttiosioissa. Ryhmän ohjeena on, että kaikkia vihakommentteja ei tarvitse
lukea eikä niihin vastata suoraan, sillä reagointi vihaan nostaisi sitä vain enemmän näkyviin. Sen
sijaan jätetään oma asiallinen kommentti ja siirrytään eteenpäin niin, ettei vihan anneta vaikuttaa.
Mitä useampi osallistuu, sitä vähemmän se kaikilta vaatii ja sitä näkyvämmäksi ihmisoikeuksia
kunnioittava kommentointi nousee.
Vastapuheen avulla vihapuheeseen puututaan nimenomaan vahvistamalla ihmisarvoa,
suvaitsevaisuutta ja toisten kunnioittamista, ja myös taiteilla on tällaisessa viestinnässä
merkityksellinen rooli, sillä taiteen avulla tuotetut monimuotoiset vastanarratiivit (counter
narratives) voivat luovasti ja osallistavasti kyseenalaistaa vihapuheeseen sisältyviä yksipuolisia ja
syrjiviä narratiiveja (Jääskeläinen 2019). Savan (2007, 73) mukaan ”taide voi osaltaan herättää
aistimaan ja näkemään sellaista, jota ei ennen ole osannut, halunnut tai uskaltanut nähdä” ja

johtaa muutokseen, puolustamaan hyvää elämää yhteiskuntaan aktiivisesti vaikuttamalla. Siten
myös taidekasvatus voi olla mukana rakentamassa suvaitsevaista ja demokraattista kulttuuria,
jossa lasten ja nuorten on mahdollista oppia valmiuksia aktiiviseen kansalaisuuteen, kulttuuriseen
toimijuuteen ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen (Anttila & Saastamoinen 2019). Hyvänä
esimerkkinä tästä on oma kokemukseni taidealojen yliopistopedagogiikan koulutuksesta, jossa
monikulttuurisessa taidekasvatuksen ympäristössä suorittamani opetusharjoittelu sekä
koulutukseen sisällytetty monikulttuurisuuteen keskittyvä moduuli herättivät kiinnostukseni ja
aktivoivat minut toimimaan ihmisoikeuksien edistämisen puolesta. Koulutus onkin vastapuheen
määrän kasvattamisessa keskeisessä asemassa toimimalla väylänä ihmisoikeuksista oppimiselle,
joten opettajilla tulisi olla riittävästi tietoja ja taitoja ihmisoikeuskasvatuksen opettamista varten.
Olisi ensisijaisen tärkeää auttaa opettajia ymmärtämään, miksi ihmisoikeuskasvatusta tarvitaan
kouluissa.
Miksi ihmisoikeuskasvatusta tarvitaan?
Euroopan neuvoston (Council of Europe 2012a) mukaan ihmisoikeuksia tarvitaan demokraattisen
yhteiskunnan rakentamiseen ja ylläpitämiseen sekä siellä toimimiseen yhdessä. Demokraattinen
yhteiskunta ei toteudu itsestään vaan edellyttää asiasta muistuttamista ja ihmisoikeuksien
aktiivista harjoittamista samalla tavalla kuin minkä tahansa taidon oppiminen ja ylläpitäminen.
Tämän vuoksi ihmisoikeuksien tulisi kuulua kaikkiin kasvatusprosesseihin mahdollisimman
varhaisesta iästä alkaen ja eri koulutusasteilla osana valmistautumista elämään moniarvoisessa ja
demokraattisessa yhteiskunnassa. Tuntemalla ihmisoikeudet lapset ja nuoret tietävät omat
oikeutensa heihin kohdistuvien väärinkäytösten torjumiseen. Ihmisoikeuskasvatuksesta he saavat
taitoja kasvaa aktiivisiksi toimijoiksi rakentaakseen maailmaa paremmaksi itselleen ja muille sekä
henkilökohtaisella että sosiaalisella tasolla.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus julkistettiin vuonna 1948 edistämään rauhaa ja tasa-
arvoa muun muassa kolonialismin purkamiseksi ja estämään tulevaisuudessa vastaavat
ihmisoikeusrikkomukset, joita tapahtui esimerkiksi toisen maailmansodan aikana natsien
toteuttamina juutalaisten joukkotuhoina. Yhä edelleen monet sosiaaliset ja poliittiset tapahtumat
maailmassa, esimerkiksi rasismi, sosiaalisten ryhmien välinen levenevä kuilu ja politiikan
siirtyminen mediaan, vaarantavat demokraattisen vakauden ja ihmisoikeuksien kulttuurin
perustan. (Council of Europe 2012a, 2012b.)
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (katso esimerkiksi Council of Europe 2012a, 2012b)
sitoo kaikkia Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltioita ja sisältää 30 artiklaa, joista ensimmäinen
kuuluu näin: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on
annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.” Kaikilla
ihmisillä on ihmisoikeudet tasavertaisesti, universaalisti ja ikuisesti. Ne muodostavat
vähimmäisvaatimukset, joita ilman ihminen ei voi elää arvokasta elämää. Yhdistyneiden
kansakuntien lisäksi ihmisoikeuksia edistävät useat muut kansainväliset organisaatiot, esimerkiksi
Euroopan neuvosto, Euroopan unioni ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sekä kansalliset
instituutiot, esimerkiksi Suomen kansallinen ihmisoikeusinstituutio.
Taiteet tarjoavat lapsille, kasvattajille, opettajille ja vanhemmille välineitä ja menetelmiä, joiden
avulla lapset voivat tutustua ihmisoikeuksiin luovilla ja mielenkiintoisilla tavoilla. Seuraavaksi

esittelen käytännön esimerkkejä ja työkaluja, joiden avulla taideopettajat voivat ottaa
ihmisoikeuskasvatuksen osaksi opetustaan.
Ihmisoikeuskasvatus taideopettajan työssä
Ajatus monimuotoisesta taidekasvatuksesta herättää käytännön kysymyksiä siitä, miten
taideopettajat voivat käsitellä opiskelijoidensa kanssa tasa-arvoon ja suvaitsevaisuuteen liittyviä
teemoja. Anttila ja Saastamoinen (2019) tuovat mielipidekirjoituksessaan esiin, että taiteellinen
ilmaisu on tehokas ja luova keino käsitellä lasten ja nuorten kanssa esimerkiksi koulumaailmassa
tapahtuvaa ryhmästä ulos sulkemista ja muita kiusaamisen ilmentymiä. Taiteen positiivisia
vaikutuksia hyvinvointiin, terveyteen ja sosiaaliseen muutokseen on tutkittu yhä enemmän (Anttila
et al. 2017). Tutkimustulokset osoittavat, että taiteen harrastaminen on yhteydessä ihmisten
vapaaehtoistyöhön ja hyväntekeväisyyteen osallistumiseen, ja erityisesti nuorten
taideharrastukset ennakoivat aktiivisuutta yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa (Jääskeläinen
2019). Taiteiden äärellä ja niiden avulla on mahdollista löytää henkilökohtaisia keinoja
rauhoittumiseen, tasapainoisen elämäntavan löytämiseen ja vastoinkäymisistä selviämiseen
(Lehikoinen 2020).
Toisaalta taiteen tuottamiseen saattaa sisältyä myös ihmisoikeuksien vastaisia käytäntöjä,
esimerkiksi kun taiteen avulla vahvistetaan marginalisoituja ryhmiä syrjiviä valtarakenteita ja
normalisoidaan etuoikeutettujen käyttämiä ilmaisutapoja (Jääskeläinen 2016). Kulttuurinen
appropriaatio eli omiminen ilmenee taiteen kentällä, kun esimerkiksi etuoikeutettujen ryhmä
ottaa haltuun jonkin marginalisoidun kulttuurisen ryhmän tapoja, käsityksiä ja tuotteita. Samalla
etuoikeutettujen ryhmä vahvistaa omaa valta-asemaansa ja taloudellista etumatkaansa
joutumatta kuitenkaan koskaan kärsimään siitä asiaan liittyvästä sorrosta, jota marginalisoitu
ryhmä on joutunut kokemaan. (Hubara 2016.) Kulttuurinen eksotismi eli ihannointi on
postkolonialistinen ilmiö, jossa etuoikeutetut nostavat syrjityn marginalisoidun ryhmän
positiivisen huomion kohteeksi esimerkiksi ylistämällä kulttuurista erilaisuutta. Samalla
etuoikeutetut kuitenkin aktivoivat uudelleen samankaltaisen stereotyyppisen jaottelun, joka
kolonialismissa ilmeni marginalisoidun ryhmän negatiivisena kohteluna. (Anundsen 2014.)
Kulttuurinen assimilaatio eli sulautuminen näyttää harmoniselta vastavuoroisuudelta
etuoikeutetun ja marginalisoidun ryhmän välillä. Näennäinen harmonisuus perustuu kuitenkin
erilaisuuden kieltämiseen, koska etuoikeutetut eivät välttämättä pysty ymmärtämään
marginalisoidun ryhmän syrjityksi tulemisen ja toiseuden kokemuksia. Tämä johtaa siihen, että
etuoikeutettujen ryhmä sietää marginalisoidun ryhmän kokemuksia vain niin kauan, kun ne
pysyvät toiseudelle määritellyllä paikalla mukavana eksoottisena lisävivahteena. (Järvinen 2016.)
Taulukkoon 1 on koottu hyödyllisiä materiaaleja taideopettajille ihmisoikeuskasvatuksen, media-
ja dialogikasvatuksen, vihapuheen torjumisen ja vastanarratiivien opettamisen tueksi sekä
opiskelijoiden kanssa tehtäviä käytännön harjoituksia varten. Kaikki taulukon materiaalit ovat
vapaasti saatavilla internetissä, ja linkit niihin löytyvät lähdeluettelosta.

Taulukko 1. Hyödyllisiä materiaaleja taideopettajille ihmisoikeuskasvatuksen opettamiseen ja käytännön
harjoituksiin opiskelijoiden kanssa.
Ihmisoikeuskasvatus
Media- ja dialogikasvatus
Vihapuheen torjuminen
Vastanarratiivit
Compasito:
Lasten kanssa työskentelyyn
tarkoitettu
ihmisoikeuskasvatuksen
käsikirja (Council of Europe
2012a).
Disinformaatio, vihapuhe ja
mediakasvatuksen keinot:
Oppimateriaali
mediakasvatukseen (Töyry
2016).
Kirjanmerkit:
Käsikirja verkon vihapuheen
torjumiseen
ihmisoikeuskasvatuksen avulla
(Gomes 2014).
WE CAN!:
Käsikirja vastanarratiivien
luomiseen ja hyödyntämiseen
(Gomes 2017).
Compass:
Nuorten kanssa työskentelyyn
tarkoitettu
ihmisoikeuskasvatuksen
käsikirja (Council of Europe
2012b).
Rakentavaa vuorovaikutusta:
Opas demokraattisen
osallisuuden vahvistamiseen
sekä vihapuheen ja
väkivaltaisen radikalismin
ehkäisyyn (Opetushallitus
2017).
Vihapuheesta dialogiin:
Plan International Suomen
koulutusmateriaali vihapuheen
vastaisille oppitunneille
(Kuuluvainen 2017).
The counter-narrative
handbook:
Käsikirja vastanarratiivien
luomiseen ja hyödyntämiseen
(Tuck & Silverman 2016).
The Anna Lindh education
handbook:
Käsikirja kulttuurienväliseen
kansalaiskasvatukseen (Anna
Lindh Foundation 2017).
Dialogikasvatus:
Käytännönläheinen
materiaalipankki dialogitaitojen
kehittämiseen
(Dialogikasvatuksen sivusto
2020).
Yhdenvertaisuus:
Mannerheimin
Lastensuojeluliiton opas, joka
sisältää tietoa vihapuheen
ehkäisystä ja käsittelystä
osana tukioppilastoimintaa
(Snellman-Aittola & Pihlaja
2018).
Online hate speech:
Opas verkon vihapuheen
syiden, vaikutusten ja
säännösten tuntemiseen
(Rudnicki & Steiger 2020).
Taiteiden vastapuhetta
Taide ja taidekasvatus tarjoavat luovia ja tehokkaita menetelmiä ihmisoikeuskasvatukseen.
Taiteen avulla voidaan luoda monipuolisia narratiiveja kyseenalaistamaan yhteiskunnan
yksipuolisia ja syrjiviä narratiiveja, ja moni taiteilija onkin hyödyntänyt vastanarratiiveja
taideteoksissaan ihmisoikeuksien edistämiseksi (katso esimerkiksi lähdeluettelosta linkki
verkkosivustoon UNESCO Art Lab for Human Rights and Dialogue 2020). Tällaisia taideteoksia
voidaan käyttää opetusmateriaalina ihmisoikeuskasvatuksessa, esimerkiksi erilaisten
kampanjoiden suunnittelussa. Taidekasvatus tarjoaa myös keinoja tutkia piilossa olevia
historiallisia ja kulttuurisia normeja ja uskomuksia ja rakentaa tasa-arvoisempaa ilmaisua
ihmisoikeuksien näkökulmasta. Sava (2007) korostaa, että taiteen avulla voidaan sensuroimisen
sijasta ohjata lapsia ja nuoria kriittiseen visuaaliseen lukutaitoon, esimerkiksi tutkimalla vihaa,
pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta taideteosten avulla. Taiteen avulla voidaan myös muuntaa
muistot, tunteet ja ajatukset turvallisesti tulkittaviksi kuviksi. Näin taidekasvatus voi tukea yksilön
ja yhteisön vapautta tehdä hyvään elämään johtavia ja ihmisarvoa kunnioittavia valintoja.
Käytyäni ihmisoikeuskasvattajan koulutuksen minua alkoi kiinnostaa, miten eri taiteilijat ovat
taideteoksissaan ilmentäneet ihmisoikeuksien edistämistä vastapuheella – tai paremminkin
vastanarratiivien avulla. Kokosin esimerkkejä puhuttelevista taideteoksista ja taideprojekteista eri
taiteenaloilta ja kirjoitin niiden pohjalta artikkelin vihapuheen torjumisesta taiteen ja
taidekasvatuksen avulla (Jääskeläinen 2019). Löysin esimerkiksi taideopettajille helposti lasten ja
nuorten kanssa toteutettavan aktiviteetin, joka on Euroopan neuvoston kehittämä Elävä kirjasto.
Siinä kirjojen sijaan lainataan ihmisiä ja tutustutaan erilaisista kulttuureista tuleviin ihmisiin, jotka
ovat kokeneet vihapuhetta tai jotka ovat aktivisteja vihapuheen torjunnassa. Tällaisessa
osallistavassa aktiviteetissa lapset ja nuoret saavat mahdollisuuden oppia kyseenalaistamaan

ennakkoluuloja, stereotypioita ja syrjintää ymmärtämällä, että ihmisyys kaikenlaisine huolineen ja
toivonkipinöineen yhdistää ihmisten erilaisuudesta huolimatta.
Kirjoittamassani artikkelissa (Jääskeläinen 2019) esittelen myös sellaisia taiteen avulla
toteutettavissa olevia teoksia, joissa ihmisoikeuksia edistäviä vastanarratiiveja luodaan
yhteistyössä muiden kanssa sen sijaan, että ihmiset yksin miettivät, miten maailmaa voisi muuttaa
paremmaksi paikaksi kaikille. Esimerkiksi taiteilija Matthew ”Levee” Chavez toteutti osallistavan
terapianurkkauksen New Yorkin metrotunneliin huomatessaan ihmisten ahdistuksen ja epätoivon
sen jälkeen, kun republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump oli voittanut Yhdysvaltojen
presidentinvaaleissa 2016 demokraattien edustajan Hillary Clintonin. Sadat ohikulkijat liimasivat
post it -lapuissa metrotunnelin seinälle piirroksiaan ja ajatuksiaan, kuten esimerkiksi ”9/11 Never
Forget, 11/9 Always Regret”. Myös internetsivuja on mahdollista hyödyntää materiaaleina
vihapuheen tunnistamiseen ja torjumiseen taiteen avulla. Esimerkiksi kuvataiteilija Eetu
Kevarinmäki tutki Facebookin vihapuhetta ja loi vihapuhetta sisältävien kommenttien pohjalta
taideteoksia, jotka olivat esillä hänen ”Vihapuheen Estetiikka” -taidenäyttelyssään
äänitaideteoksena ja 400 valokuvateoksena. Hän oli muuntanut vihapuhetta kirjoittaneiden
henkilöiden Facebook-profiilien valokuvat tekstitiedostoiksi ja lisännyt heidän vihapuhettaan
koodin sekaan. Tuloksena oli abstrakteja ja rikkinäisiä profiilikuvia, jotka toivat esiin, kuinka
vihapuhe pirstaloi myös vihapuhetta kirjoittavien ihmisyyttä. Edellisten esimerkkien visuaaliset ja
osallistavat taideteokset herättivät itsessäni voimakkaita tunteita ja halun aktivoitua toimimaan.
Taideteosten kautta ihmisoikeuskasvatus voi koskettaa juuri monenlaisia tunteita, ja teokset
saattavat jäädä mietityttämään pitkäksi aikaa. Passiivisen lamaantumisen tunteen sijaan taide voi
herättää toivonpilkahduksia ja toimia rohkaisevana esimerkkinä ihmisoikeuksien edistämiseen.
Myös musiikin avulla voidaan tuottaa aktiviteetteja vihapuheen torjumiseen; esimerkkinä
tällaisesta olen artikkelissani (Jääskeläinen 2019) esitellyt ”Love Music Hate Racism” -liikkeen, joka
käynnistettiin vuonna 2002 Isossa-Britanniassa torjumaan lisääntynyttä rasismia. Musiikin avulla
edistetään moninaista ja monikulttuurista yhteiskuntaa järjestämällä rasisminvastaisia
musiikkitapahtumia ja festivaaleja. Myös teatterin, tanssin ja kehollisen ilmaisun avulla on
mahdollista purkaa hierarkioita lisäämällä ryhmän jäsenten osallistavaa vuorovaikutusta ja siten
tasa-arvoisemman ryhmädynamiikan kehittymistä (Anttila & Saastamoinen 2019).
Jotta vastapuhe olisi tehokasta ja huomiota herättävää, taiteellinen ilmaisu ja erityisesti usein
taiteessa sallittu puhetta laajempi ilmaisuvapaus tarjoavat oivallisen keinon todellisten ja
fiktiivisten elementtien sekoittamiseen vihapuheen torjumisessa. Samalla on kuitenkin
huolehdittava siitä, ettei taiteella tuoteta vihapuhetta. Esimerkkinä tästä olen kirjoittamassani
artikkelissa (Jääskeläinen 2019) esitellyt espanjalaisen rap-muusikon ”Valtonyc” (Josep Miquel
Arenas) vuonna 2018 esittämän kappaleen, jossa hän esitti väkivaltaisella sanoituksella kritiikkiä
Espanjan kuningasta kohtaan ja josta hänet tuomittiin kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.
Taiteellisen ilmaisun vapauden ja vihapuheen rajan löytäminen voi olla erityisen haastavaa
nuorten ilmaisussa. Esimerkiksi Suomessa herätti kiivasta keskustelua vuonna 2018 kolmen 15-
vuotiaan opiskelijan suunnittelema juliste, joka oli osa koulun ja kaupungin kampanjaa nostaa esiin
sosiaalisia ongelmia yhteiskunnassa. Opiskelijoiden valitsemana teemana oli maahanmuutto, ja
julisteessa oli kuva täyteen ahdetusta pakolaisten veneestä, jonka vasemmalla puolella oli
Suomeen-tekstin alla kuvat Suomen tasavallan presidentistä ja vihreiden puolueen
kansanedustajasta. Pakolaisveneen oikealla puolella oli Kuoleen-teksti ja sen alla
perussuomalaisten puolueen puheenjohtajan ja kansanedustajan kuvat. Julisteen keskeisenä

ajatuksena oli nostaa esiin pakolaisten kohtaamaa valintatilannetta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Perussuomalaisten puolueen kansanedustajan mielestä juliste sisälsi vihapuhetta, mutta
apulaisoikeuskanslerin mukaan juliste ei ylittänyt myös lapsia koskevan sananvapauden rajoja
(Iltalehti 2019).
Käytännön opetustyössä taideopettajat saattavat kohdata haasteita juuri siinä, miten tukea
opiskelijoita mustavalkoisen ajattelun sijaan moninaisiin ja ihmisyyttä yhdistäviin narratiiveihin.
Opettajien ja opiskelijoiden ei tulisi kuitenkaan lannistua, vaikka vastanarratiivien tuottaminen ei
ole välttämättä helppoa. Vastanarratiivit voidaan ymmärtää monella tavalla, ja siksi niiden
käyttäminen voi johtaa edellisen esimerkin kaltaiseen kiivaaseen yhteiskunnalliseen keskusteluun.
On hyvä tiedostaa, että taiteeseen liittyy usein epävarmuutta, epämääräisyyttä ja
ennustamattomuutta, joka saattaa johtaa moniarvoisuuden kunnioittamisen sijaan syrjivien
narratiivien vahvistamiseen (Sava 2007). Haastavat ja ristiriitaiset tilanteet yhteiskunnallisten ja
sosiaalisten ongelmien käsittelyssä osana taidekasvatusta toimivat kuitenkin hyvänä materiaalina
käsitellä asiaa lasten ja nuorten kanssa ihmisoikeuskasvatuksen keinoin. Asioiden käsitteleminen
voi kannustaa heitä aktiivisiksi ihmisoikeuksien puolesta toimijoiksi sen sijaan, että valittaisiin
turvallisemmalta tuntuva passiivisuus kouluissa. Taulukkoon 1 kootuista materiaaleista
taideopettajat saavat tukea siihen, miten tällaisia tilanteita voidaan käsitellä rakentavasti
opiskelijoiden kanssa.
Lopuksi
Miten taidekasvatuksen ja ihmisoikeuskasvatuksen yhdistämisellä voidaan aktivoida lapsia ja
nuoria vastapuheeseen vihapuheen torjumiseksi? Ihmisoikeuskasvatuksen sisällyttäminen
taideopetukseen voi tuntua opettajista hankalalta, sillä siihen kytkeytyy usein arkojakin
kulttuurisidonnaisia mielipide-eroja ja vaikeita elämänkokemuksia. Tämän vuoksi taideopettajat
tarvitsevat käytännön tietoa ihmisoikeuksista ja malleja ihmisoikeuskasvatuksen opettamiseen.
Kun olen opettanut ihmisoikeuskasvatusta Suomessa ja ulkomailla taiteilijoille, taideopettajille ja
opiskelijoille, myös taidealojen yliopistopedagogiikan koulutuksessa, olen huomannut, että
ihmisoikeuskasvatuksen sisällyttäminen osaksi taideopetusta herättää yhtä lailla innostusta kuin
epäröintiä. Tärkeää on myös huomioida opettajien rajallisuus ja jatkuvasti kasvavien vaatimusten
kuormittavuus opetustyössä. Jokaisen opettajan tulisikin löytää itselle parhaiten sopiva tapa ottaa
tai olla ottamatta ihmisoikeuskasvatus osaksi omaa opetustyötään. Samalla on hyvä muistaa, että
pienen pienilläkin askeleilla ihmisoikeuksien ymmärtämiseen voi olla suuri merkitys lapsille ja
nuorille.
Taidekasvatuksen mahdollisuudet ihmisoikeuskasvatuksen edistämisessä eivät rajoitu pelkästään
lapsiin ja nuoriin, sillä taideaktiviteeteilla ja -opetuksella on mahdollista tavoittaa yhtä lailla
aikuisia. Against Hate -hankkeen (2019) raportin mukaan enemmistö rangaistavan vihapuheen
tuottajista on aikuisia ja aikuisten medialukutaidot ovat keskeisessä asemassa asenteiden ja
toimintatapojen siirtymisessä lapsille ja nuorille. Oleellista on ymmärtää, että vaikka ei itse
olisikaan joutunut vihapuheen kohteeksi, on tärkeää aktivoitua tuottamaan ihmisoikeuksia
edistävää vastapuhetta, jotta passiivisuus ei mahdollista vihapuheen laajenemista ja
normalisoitumista yhteiskunnassa. Kun vastapuhetta tuotetaan ”parvissa”, ihmisarvoa
kunnioittava ilmaisu vie voimaa vihapuheelta eivätkä vihapuheen kohteeksi joutuneet jää yksin

puolustamaan ihmisoikeuksiaan. Tämä voi toimia mallina niin internetissä toimimisessa kuin lasten
ja nuorten arkipäivän elämässä koulussa ja vapaa-ajalla.
Tässä artikkelissa esittämäni materiaalit ja esimerkit auttavat taideopettajaa pääsemään alkuun ja
tarjoavat mahdollisuuden osallistua opiskelijoiden kanssa ihmisoikeuksien edistämiseen ja siten
tasa-arvoisemman yhteiskunnan ja maailman rakentamiseen taiteiden avulla. Toivon, että tämä
artikkelini rohkaisee myös opettajia ja opiskelijoita aktiiviseen keskusteluun tasa-arvosta ja
ihmisoikeuskasvatuksesta osana taidealojen yliopistopedagogista koulutusta Taideyliopistossa ja
muissa yliopistoissa. Oman opettajuuteni kehittäminen ja ihmisoikeuskasvatukseen
erikoistuminen jatkuu uutta polkua pitkin, sillä opiskelen parhaillaan Åbo Akademin
ihmisoikeusinstituutissa International Law and Human Rights -sivuainekokonaisuutta. Ehkäpä
lähitulevaisuudessa ihmisoikeuskasvatuksen opettajia tarvitaan korkeakouluissa, kuten
taidekorkeakoulujen opiskelijat toivovat Antirasistiset strategiat osaksi opetussuunnitelmaa -
adressissa (2020):
Tulevaisuudessa antirasististen strategioiden tulee olla erottamaton osa taidekoulutusta.
Taide ei koskaan ole epäpoliittista eikä neutraalia ja huomiotta jättäminen on hiljaista
hyväksyntää. Siksi vaadimme muutoksia!
Lähteet
Against Hate. 2019. Against hate -hankkeen suosituksia viharikosten ja vihapuheen vastaiseen
työhön. Julkaisut ja raportit, 11/2019. Oikeusministeriö. Haettu 3.9.2020.
https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/80ac0a59-5434-4983-b89e-e2ab0013ba21/f1302418-b5dd-
4bec-9415-685407d0d1ab/JULKAISU_20191128113136.pdf
Anna Lindh Foundation. 2017. The Anna Lindh education handbook: Intercultural citizenship in the
Euro-Mediterranean region. Haettu 3.9.2020.
https://www.annalindhfoundation.org/sites/annalindh.org/files/documents/page/education_han
dbook_en_0_0.pdf
Antirasistiset strategiat osaksi opetussuunnitelmaa -adressi. 2020. ”Template to include anti-racist
strategies into the curriculum.” Verkkosivusto. Haettu 3.9.2020. https://equaledu.cargo.site/
Anttila, Eeva & Saastamoinen, Riku. 2019. ”Teatterin ja tanssin opetuksen lisääminen kouluissa
vahvistaisi osallisuuden kokemusta”. Lukijan mielipide. Helsingin Sanomat 27.10.2019. Haettu
3.9.2020. https://www.hs.fi/paivanlehti/27102019/art-2000006286603.html
Anttila, Eeva, Jaakonaho, Liisa, Juntunen, Marja-Leena, Martin, Mari, Nikkanen, Hanna M.,
Saastamoinen, Riku & Turpeinen, Isto. 2017. ”Peruskoulu: Suomen suurin kulttuurikeskus.”
Taideyliopiston ArtsEqual -tutkimushankkeen Policy Brief 2/2017. Haettu 3.9.2020.
https://www.artsequal.fi/documents/14230/0/Koulu+kulttuurikeskus+PB/6539bc7d-4c69-4d62-
a90f-91a0d12fbe6b
Anundsen, Tormod Wallen. 2014. Mainstream or marginal? A study of the musical practices of
three African immigrant performers in Norway. Dissertation for the degree of Philosphiae Doctor.

Faculty of Humanities, Department of Musicology, University of Oslo. Oslo: 07 Media AS. Haettu
3.9.2020. https://core.ac.uk/display/52114135
Bartlett, Jamie & Krasodomski-Jones, Alex. 2015. Counter-speech examining content that
challenges extremism online. DEMOS, October. Haettu 3.9.2020. https://www.demos.co.uk/wp-
content/uploads/2015/10/Counter-speech.pdf
Council of Europe. 2012a. Compasito: Lasten ihmisoikeuskasvatuksen käsikirja. Budapest: Council
of Europe. Haettu 3.9.2020. https://www.globaalikasvatus.fi/vinkit/compasito-lasten-
ihmisoikeuskasvatuksen-kasikirja
Council of Europe. 2012b. Compass: Manual for human rights education with young people.
Budapest: Council of Europe. Haettu 3.9.2020. https://rm.coe.int/1680665ba4
Dialogikasvatus. 2020. ”Materiaalia ja ajankohtaista tietoa kulttuuri- ja katsomustietoisen
kasvatuksen tueksi.” Verkkosivusto. Haettu 3.9.2020. https://dialogikasvatus.fi/
Elo, Satu, Kaihari, Kristiina, Mattila, Paula & Nissilä, Leena, toim. 2017. Rakentavaa
vuorovaikutusta: Opas demokraattisen osallisuuden vahvistamiseen, vihapuheen ja väkivaltaisen
radikalismin ennaltaehkäisyyn. Oppaat ja käsikirjat, 1/2017. Helsinki: Opetushallitus. Haettu
3.9.2020.
https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/182479_rakentavaa_vuorovaikutusta_0.pdf
Gomes, Rui, toim. 2014. Kirjanmerkit. Käsikirja verkon vihapuheen torjumiseen
ihmisoikeuskasvatuksen avulla. (Bookmarks Finnish Version.) Budapest: Council of Europe
Publishing. Haettu 3.9.2020. https://book.coe.int/en/human-rights-democratic-citizenship-and-
interculturalism/7812-pdf-kirjanmerkit-kasikirja-verkon-vihapuheen-torjumiseen-
ihmisoikeuskasvatuksen-avulla-bookmarks-finnish-version.html
Gomes, Rui, toim. 2017. WE CAN! Taking action against hate speech through counter and
alternative narratives. Budapest: Council of Europe Publishing. Haettu 3.9.2020.
https://rm.coe.int/wecan-eng-final-23052017-web/168071ba08
Hubara, Koko, 2016. ”Tarinoiden kertomisesta”. Teoksessa Toiseus 101 – Näkökulmia toiseuteen,
toim. Sonya Lindfors. Helsinki: UrbanApa, 7–13. Haettu 3.9.2020. http://urbanapa.fi/wp-
content/uploads/2012/10/TOISEUS-101-n%C3%A4k%C3%B6kulmia-toiseuteen.pdf
Iltalehti. 2019. ”Koululaisten ’Suomeen vai kuoleen’ -juliste suututti Laura Huhtasaaren: koululle ei
seurauksia.” Uutiset, kotimaa. Iltalehti 10.12.2019. Haettu 3.9.2020.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/407a08b0-1e5e-4efa-832f-359c0534a108
Iltalehti. 2020.”Sauli Niinistö on huolissaan vihapuheen lisääntymisestä: ’Me pystymme
parempaan’.” Uutiset, politiikka. Iltalehti 1.1.2020. Haettu 3.9.2020.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9ff4119c-51d2-4412-a8dc-e4bd951587bd

Järvinen, Hanna. 2016. ”Suomalainen tanssi?” Teoksessa Toiseus 101 – Näkökulmia toiseuteen,
toim. Sonya Lindfors. Helsinki: UrbanApa, 14–21. Haettu 3.9.2020. http://urbanapa.fi/wp-
content/uploads/2012/10/TOISEUS-101-n%C3%A4k%C3%B6kulmia-toiseuteen.pdf
Jääskeläinen, Tuula. 2016. ”Vahvistanko hiljaisuudellani rasistisia rakenteita? Toiseuden
kokemuksen tunnistamisesta kohti toiminnallista tasa-arvon edistämistä.” Musiikkikasvatus 19(2),
64–72. Haettu 3.9.2020.
https://www.researchgate.net/publication/323846819_Vahvistanko_hiljaisuudellani_rasistisia_ra
kenteita_Toiseuden_kokemuksen_tunnistamisesta_kohti_toiminnallista_tasa-arvon_edistamista
Jääskeläinen, Tuula. 2019. ”Countering hate speech through arts and arts education – Addressing
intersections and policy implications.” Policy Futures in Education 18(3), 344–357. Haettu
3.9.2020.
https://www.researchgate.net/publication/332112929_Countering_hate_speech_through_arts_a
nd_arts_education_-_Addressing_intersections_and_policy_implications
Korhonen, Nita, Jauhola, Laura, Oosi, Olli & Huttunen, Hannu-Pekka. 2016. Usein joutuu
miettimään, miten pitäisi olla ja minne olla menemättä. Selvitys vihapuheesta ja häirinnästä ja
niiden vaikutuksista eri väestöryhmiin. Selvityksiä ja ohjeita 7/2016. Helsinki: Oikeusministeriö.
Haettu 3.9.2020.
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/76633/omso_7_2016_vipu-
raportti_158_s.pdf
Kuuluvainen, Salla. 2017. Vihapuheesta dialogiin: koulutusmateriaali vihapuheen vastaisille
oppitunneille. Helsinki: Plan International Suomi. Haettu 3.9.2020.
https://www.globaalikoulu.net/wp-
content/uploads/2017/09/Plan_Vihapuhe_koulutusmateriaali_34s.pdf
Lehikoinen, Kai. 2019. ”Näkökulmia laajentuvaan ammattilaisuuteen ja taidealan korkea-asteen
koulutukseen”. Teoksessa Yhteisö ja taide: teemoja ja näkökulmia 2000-luvun taiteilijan
laajentuneeseen toimintakenttään, toim. Kirsi Monni & Kirsi Törmi. Teatterikorkeakoulun
julkaisusarja 71. Helsinki: Teatterikorkeakoulu, Taideyliopisto. Haettu 3.9.2020.
https://disco.teak.fi/yhteiso-ja-taide/1-nakokulma-taiteilijan-laajentuvaan-ammattilaisuuteen-ja-
taidealan-korkea-asteen-koulutukseen/
Lehikoinen, Kai. 2020. ”Taidetoimintaan osallistuminen voi vahvistaa kykyä toipua
vastoinkäymisistä ja jatkaa elämää.” Lukijan mielipide. Helsingin Sanomat 1.6.2020. Haettu
3.9.2020. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006525256.html
LIGHT ON. 2014. Opas verkkorasismin tunnistamiseen. Spot racism online: A practical guide.
Lontoo: The Migrant and Refugee Communities Forum. Haettu 3.9.2020. http://www.lighton-
project.eu/uploads/File/guide_Finnish.pdf
Maukonen, Riikka. 2019. ”Äiti hämmentyi kiltin lapsen Whatsapp-viestien sisällöstä: Miten nuoren
puhelin- ja somekäyttäytymistä voi valvoa?” Kotimaa. Helsingin Sanomat 26.10.2019. Haettu
3.9.2020. https://www.hs.fi/kotimaa/art-
2000006286557.html?share=18526d5596591de9145dc0e212ca122e

#olentäällä. 2020. ”#olentäällä. Tehdään sosiaalisesta mediasta parempi paikka.” Verkkosivusto.
Haettu 3.9.2020. https://www.facebook.com/groups/1451139614958256/
Pitkänen-Walter, Tarja & Jääskeläinen, Tuula, toim. 2018. Sand & Indigo: A Finnish and Gambian
collaboration in art pedagogy. Helsinki: Taideyliopisto.
Rudnicki, Konrad & Steiger, Stefan. 2020. Online hate speech. Introduction into motivational
causes, effects and regulatory contexts. DeTact. Detect then act. Rights, Equality and Citizenship
Programme of the European Union (2014-2020). Haettu 3.9.2020.
https://www.researchgate.net/publication/343906202_Online_hate_speech_-
_Introduction_into_motivational_causes_effects_and_regulatory_contexts
Sava, Inkeri. 2007. Katsomme – näemmekö. Luovuudesta, taiteesta ja visuaalisesta kulttuurista.
Jyväskylä: PS-kustannus.
Silakkaliike. 2020. ”Silakkaliike: parvessa on voimaa”. Verkkosivusto. Haettu 3.9.2020.
https://silakkaliike.fi/
Snellman-Aittola, Marja & Pihlaja, Kirsi. 2018. Yhdenvertaisuus. Tukioppilastoiminnan materiaalit.
Helsinki: Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Haettu 3.9.2020.
https://www.mll.fi/ammattilaisille/kouluille-ja-
oppilaitoksille/tukioppilastoiminta/tukioppilaiden_koulutusmateriaalit/
Tuck, Henry & Silverman, Tanya. 2016. The counter-narrative handbook. Lontoo: Institute for
Strategic Dialogue. Haettu 3.9.2020. http://www.isdglobal.org/wp-
content/uploads/2016/06/Counter-narrative-Handbook_1.pdf
Töyry, Maija, toim. 2016. Disinformaatio, vihapuhe ja mediakasvatuksen keinot. Helsinki:
Osuuskunta Mediakollektiivi ja Koulukino. Haettu 3.9.2020. http://koulukino.fi/index.php?id=3705
UNESCO. 2020. ”Art Lab for Human Rights and Dialogue”. Verkkosivusto. Haettu 3.9.2020.
https://en.unesco.org/themes/learning-live-together/art-lab
Yle Uutiset. 2020. ”Black Lives Matter -liike sai suomalaisopiskelijat vaatimaan antirasismin
opetusta: Näin vastuuopettajat vastaavat vaatimuksiin.” Kulttuuri. Yle Uutiset 17.7.2020. Haettu
3.9.2020. https://yle.fi/uutiset/3-11449419