Research ProposalPDF Available

Abstract

Anarkismi on kiehtova ja pelottava visio yhteiskunnasta ilman auktoriteetteja ja keskitettyä valtaa. Se on rohkeutta asettua poikkiteloin ja tehdä sitä minkä katsoo oikeaksi. Anarkismi syntyi 1800-luvulla mutta ajautui suuriin vaikeuksiin marxilaisen työväenliikkeen monopolisoidessa kommunismin tulkinnan. Silti anarkismi ei ole kuollut ja se on saanut hyvin erilaisia ilmenemisluotoja aina anarkofeminismistä anarkokapitalismiin (libertarismi). Tässä artikkelissa luon katsauksen historialliseen anarkismiin ja sen myöhempiin kehitysvaiheisiin. Myös 2000-luvulla on tullut esiin suuntauksia, jotka ovat suuresti velkaa historialliselle anarkismille. Tarkoitukseni on tuoda esiin anarkismin ajankohtaisuus, ei perinteisenä vallankumousliikkeenä, vaan haasteiden antajana modernille yhteiskunnalle ja sen tavoille organisoitua ja toimia. Tuon esiin myös uuden teknologian avaamat mahdollisuudet ihmisten itseorganisoitumiselle ja vapaalle työlle. Lohkoketjuteknologia on yksi esimerkki tavasta harjoittaa yhteistoimintaa ilman yläpuolelle olevaa valvojaa. Lopuksi väitän, että anarkismi on asenne, joka on aina ajankohtainen.
1
Antti Hautamäki
16.9.2019
Anarkismin ajankohtainen perintö
”Nykyaikainen edistys vie todella kohti vapaiden yksilöiden vapaaehtoista
yhteistoimintaa, joka syrjäyttää hallitusten vallan kaikissa niille aiemmin uskotuissa
tehtävissä, jotka ne ovat enimmäkseen sangen kehnosti hoitaneet.”
Pjotr Kropotkin 1927
Anarkismi on kiehtova ja pelottava visio yhteiskunnasta ilman auktoriteetteja ja keskitettyä valtaa.
Se on rohkeutta asettua poikkiteloin ja tehdä sitä minkä katsoo oikeaksi. Anarkismi syntyi 1800-
luvulla mutta ajautui suuriin vaikeuksiin marxilaisen työväenliikkeen monopolisoidessa
kommunismin tulkinnan. Silti anarkismi ei ole kuollut ja se on saanut hyvin erilaisia
ilmenemisluotoja aina anarkofeminismistä anarkokapitalismiin (libertarismi). Tässä artikkelissa
luon katsauksen historialliseen anarkismiin ja sen myöhempiin kehitysvaiheisiin. Myös 2000-
luvulla on tullut esiin suuntauksia, jotka ovat suuresti velkaa historialliselle anarkismille.
Tarkoitukseni on tuoda esiin anarkismin ajankohtaisuus, ei perinteisenä vallankumousliikkeenä,
vaan haasteiden antajana modernille yhteiskunnalle ja sen tavoille organisoitua ja toimia. Tuon esiin
myös uuden teknologian avaamat mahdollisuudet ihmisten itseorganisoitumiselle ja vapaalle työlle.
Lohkoketjuteknologia on yksi esimerkki tavasta harjoittaa yhteistoimintaa ilman yläpuolelle olevaa
valvojaa. Lopuksi väitän, että anarkismi on asenne, joka on aina ajankohtainen.
Anarkismin lähtökohdat
Historiallisen anarkismin suuria nimiä ovat englantilainen poliittinen filosofi William Godwin
(1756-1836), ranskalainen filosofi ja kirjailija Pierre-Joseph Proudhon (1809-1865), venäläinen
teoreetikko Mihail Bakunin (1814-1876), venäläinen poliittinen ajattelija Pjotr Kropotkin (1842-
1921) ja liettualainen feministi Emma Goldman (1869-1940). Amerikkalaista anarkismia lähellä
olevista ajattelijoista täytyy mainita Henry David Thoreau (1817-1862). Historiallinen anarkismi
syntyi ja muotoutui 1800-luvun poliittisissa mullistuksissa, joiden taustalla oli erityisesti Ranskan
vuonna 1789 käynnistynyt suuri vallankumous ja vuoden 1848 vallankumoukset Ranskassa ja
muualla Euroopassa. Liberalismi, sosialismi ja nationalismi olivat saaneet kasvavaa suosiota
taantumuksellisessa Euroopassa. Haluttiin yhteiskunnallisia muutoksia ja parannuksia työläisten
surkeisiin elinolosuhteisiin.
Anarkia tulee kreikan sanasta anarkhia, joka tarkoittaa ilman hallitusta. Proudhon otti anarkismi
termin käyttöön ja sillä hän tarkoitti näkemystä, että järjestäytyminen ilman hallintoa on
mahdollista ja toivottavaa (Ward). Tästä seuraa kielteinen suhtautuminen valtiovaltaa kohtaan.
Anarkismi pyrkii tasa-arvoiseen ja luokattomaan yhteiskuntaan. Anarkismiin liittyy myös yksilön
arvon ja itsemääräämisoikeuden korostaminen.
2
Näistä aineksista voidaan rakentaa monia suuntauksia ja anarkismi onkin kaikkea muuta kuin
yhtenäinen oppi tai liike. Historiallisen anarkismin pääsuuntaukset ovat anarkoindividualismi
(Godwin, Max Stirner), anarkokommunismi (Proudhon, Krapotkin), anarkosydikalismi ja
anarkofeminismi (Goldman). Anarkokommunistit kannattivat yhteistyötä ja tuotantovälineiden
yhteiskunnallista tai yhteisöllistä omistusta. Anarkosyndikalistit kannattivat syndikalistista
ammattiyhdistystoimintaa ja yleislakkoja.
Anarkistit suhtautuivat yleensä myönteisesti sosialismiin ja kommunismiin, mutta vastustivat
keskitettyä valtaa. Tämä johti välirikkoihin marxilaisten kommunistien kanssa. Anarkistien
kannatus työväetön piirissä oli monissa maissa huomattavan paljon suurempaa kuin kommunistien.
Erityisesti Espanjassa anarkistisessa ammattiliitossa CNT:ssä oli miljoona jäsentä 1930-luvulla ja
tällä on suuri merkitys Espanjan sisällissodan käynnistymiselle. Venäjän vallankumouksessa oli
myös mukana anarkisteja mutta, kun bolsevikit ottivat vallan, he tuhosivat anarkistit ja pysyttivät
proletariaatin diktatuurin, joka oli anarkismin täydellinen vastakohta.
Anarkismi yhdistetään usein utopiasosialismiin ja monet anarkistit voidaankin lukea utopisteiksi,
mutta käsitteellisesti ne on pidettävä erillään. Esimerkiksi utopistisosialisti Charles Fourier (1772-
1837) haaveili pienyhteisöistä, falangeista, joissa asuttaisiin ja työskenneltäisiin tiiviisti yhdessä. Ne
olisivat kuitenkin tiukasti johdettuja organisaatioita kakkia sitovine sääntöineen.
Anarkismi sana liitetään yleisessä kielenkäytössä epäjärjestykseen ja terroriin. On totta, että eräät
anarkistit kannattivat väkivaltaa ja murhasivat vallan edustajia. 1800-luvun lopulla puhuttiin ”teon
propagandasta”, jolla tarkoitettiin sitä, että teot puhuvat puolestaan. Joukkojen saamiseksi mukaan
tarvittiin kovia tekoja, mutta asia oli päinvastoin. Väkivalta karkotti työväestöä anarkismista.
Tosiasiassa väkivaltaa harjoitti vain hyvin pieni joukko anarkisteja. Sen takia on virhe liittää
anarkismiin väkivaltaisuus. Monet tunnetut anarkistit kannattivat pasifismia ja vastustivat
väkivaltaa. Toinen virheassosiaatio on yhdistää anarkismi epäjärjestykseen ja sekasortoon. Tämä on
sikäli vakavampi virhe, että siinä kyseenalaistetaan anarkismin perusajatus yhteiskunnasta ilman
valtiota ja organisaatioista ilman hierarkioita ja johtajia.
Anarkistien ajatuksia
Anarkismia on vaikea kuvata yleisellä tasolla, koska on olemassa monenlaista anarkismia ja koska
sitä ovat kehittäneet hyvin erilaiset ajattelijat parin vuosisadan aikana. Sen takia esittelen
anarkistien ajatuksia heidän itsensä esittäminä. Lisäksi anarkistien omat ilmaisut ovat tuoreita,
vahvoja ja puhuttelevia. Samalla jätämme tilaa lukijan omille tulkinnoille.
William Godwin
Kirjotuksesta ”Periaatteiden yhteenveto” (1793)
Hallituksen olisi tarkoitus kukistaa epäoikeudenmukaisuus, mutta sen sijaan se tarjoaakin uusia
tilaisuuksia ja houkutuksia sen toteuttamiseen.
Hallituksen hyödyntämät keinot ovat rajoittaminen ja yksilön itsenäisyyden supistaminen.
Ilman itsenäisyyttä ihmisestä ei voi tulla viisaita, hyödyllisiä tai onnellisia. Tämän seurauksena
ihmiskunnan suotuisin tila on se, jossa yleistä turvallisuutta ylläpidetään siten, että puututaan
mahdollisimman vähän ihmisten yksilölliseen riippumattomuuteen.
3
Tietoisuuden kehittämisen mahdollisuudet ovat rajattomat. Tästä seuraa:
Että ihmisen keksinnöt ja yhteiskunnalliset toimintamallit ovat alttiita jatkuvalle kehitykselle.
Että instituutiot, joiden on suunniteltu tarjoavan pysyvyyttä mille hyvänsä ajattelumuodolle tai
toimintaedellytyksille, ovat turmiollisia.
Pierre-Joseph Proudhon
Artikkelista ”Mitä on omaisuus” (1840)
Omaisuus on varkautta.
Mutta Proudhon on sanonut myös että ”omaisuus on vapautta” viitaten siihen, että jos työläinen
omistaa tuotantovälineensä, niin hän voi toimia vapaasti ja itsenäisesti tuottajana ilman työnantajan
tai tuotantovälineiden omistajan asettamia rajoituksia.
Kirjeestä Marxille 17. toukokuuta 1846.
Kannatan epädogmaattista talouspolitiikkaa. … Jos tahdotte voimme pohtia yhdessä yhteiskuntaa
ylläpitäviä lakeja ja tapoja, joilla nämä lait toteutuvat… Mutta sen jälkeen kun olemme hylänneet
kaikki dogmaattiset käsitykset a priori, älkäämme Luoja paratkoon! enää haaveilko kansan
pakottamisesta johonkin oppiin.
Meidän ei tule esittää vallankumouksellista toimintaa [jota siis Marx kannatti, AH]
yhteiskunnallisen uudistuksen keinona; tämä näennäiskeino ei näet olisi muuta kuin kehotusta
voimankäyttöön, yllytystä mielivaltaan, toisin sanoen ristiriitojen viljelyä. Esittäisin ongelman
seuraavasti: Palauttaa kansantaloudellisin keinoin yhteiskunnan käyttöön ne varat, jotka siltä on
toisenlaisin kansantaloudellisin keinoin viety. Ts. on kansantaloudellisin keinoin käännettävä
omaisuuden teoria omaisuutta vastaan.
Mihail Bakunin
Kirjoituksesta Valtioton sosialismi anarkismi (1853)
Jokaisella ihmisellä pitäisi olla aineelliset ja eettiset mahdollisuudet kehittää ihmisyyttään. Tämä
periaate on meidän mielestämme esitettävissä seuraavanlaisena mallina:
Yhteiskunta pitäisi järjestää sillä tavoin, että jokainen yksilö, mies tai nainen, kohtaisi elämässään
suurin piirtein tasaveroiset mahdollisuudet omien erilaisten kykyjensä kehittämiseen ja niiden
hyödyntämiseen omassa työssään. Samoin yhteiskunnan olisi oltava sellainen, jossa tehtäisiin
mahdottomaksi kenenkään työn riisto. Tällöin jokaisella yksilöllä olisi mahdollisuus nauttia
yhteiskunnan vauraudesta, jonka todellisuudessa tuottaa ainoastaan kollektiivinen työ, mutta vain
siinä määrin kuin hän itse osallistuu tuon vaurauden luomiseen.
Olemme vakuuttuneita, että vapaus ilman sosialismia johtaa etuoikeuksien valtaan ja
epäoikeudenmukaisuuteen ja sosialismi ilman vapautta tarkoittaa orjuutta ja raakuuksia.
On välttämätöntä hävittää kokonaan, niin periaatteen kuin käytännönkin tasolla, kaikki se mitä
kutsutaan poliittiseksi vallaksi. Niin pitkään kuin poliittista valtaa on olemassa, on myös hallitsijoita
4
ja hallittavia, herroja ja orjia, hyväksikäytettyjä ja hyväksikäyttäjiä. Kun poliittinen valta on tuhottu,
se pitäisi korvata tuotantovoimien ja talouden hallitsemalla järjestelmällä.
Täydellinen korvaus työläisille: kaikki pääoma, tehtaat, tuotantovälineet ja raaka-aineet kuuluvat
liitoille ja maa niille, jotka viljelevät sitä omin käsin.
Yhteiskunta on järjestettävä vapaan, alhaalta ylöspäin suuntautuvan työläisten ja teollisten ja
maataloudellisten samoin kuin tieteellisten ja kirjallistenkin liittojen yhdistymisen kautta.
Meidän yhteiskunnallisen vallankumouksen julisteeseemme on raivokkain ja verisin kirjaimin
laadittu teksti: Tuho kaikille valtioille, porvarillisen sivistyksen loppu, vapaa ja spontaani
järjestäytyminen alhaalta ylöspäin, vapaa yhdistyminen, koko ihmiskunnan hillittömän raatajien
lauman järjestäytyminen ja uuden universaalin inhimillisen maailman luominen.
Pjotr Kropotkin
Kirjotuksesta Anarkistinen kommunismi: lähtökohdat ja periaatteet (1927)
Anarkismi on aate sosialistisesta järjestelmästä vailla hallitusta.
Tuotantovälineet, ja muut keinot, joilla ihmisyhteisön tarpeet tyydytetään, on luotu yhteisin
ponnisteluin, ja niiden tulokset kuuluvat kaikille. Tuotannon välineiden kahminen yksittäisten
omistajien haltuun ei ole oikeudenmukaista eikä hyödyllistä.
Anarkistisessa ihanneyhteiskunnassa hallituksen tehtävät supistuvat minimiinsä samalla kun
yksilöille on palautettu täysi vapaus toimia ja ryhtyä omaehtoiseen yhteistyöhön kaikkien
moninaisten inhimillisten tarpeidensa tyydyttämiseksi.
Tuleva kehitys kulkee kohti vaurauden yhteisomistusta ja työnteon yhteisöllistä järjestymistä
tavalla, joka samalla takaa mahdollisimman suuren yksilön vapauden.
Nykyaikainen edistys vie todella kohti vapaiden yksilöiden vapaaehtoista yhteistoimintaa, joka
syrjäyttää hallitusten vallan kaikissa niille aiemmin uskotuissa tehtävissä, jotka ne ovat
enimmäkseen sangen kehnosti hoitaneet.
Kehityksen on todettu kulkevan sitä ripeämmin, mitä vähemmän valtio sitä yrittää ohjailla.
Yhteiskunta toimii sitä joustavammin, mitä vähemmän sitä hallinnoidaan.
”Mitä tulee parlamentaariseen vallankäyttöön ja yleensä edustukselliseen hallitusmuotoon … niin
on käynyt ilmeiseksi, kuinka yksinkertaisesti typerää on valita muutama mies ja uskoa heidän
tehtäväkseen laatia lait koskemaan kaikkia mahdollisia asioita, joista useimmilla valituilla ei edes
itsellään ole pienintäkään tietoa.
Ainoastaan tuhansien älyjen yhteisin ponnisteluin uuden yhteiskunnan kehittämiseksi voidaan
löytää parhaat ratkaisut tuhansiin paikallisiin tarpeisiin.
Kirjasta Taistelu leivästä (1892)
5
”Ei, hyvinvointi kaikille ei enää ole unelma. … Jotta hyvinvointi voisi tulla todellisuudeksi, täytyy
pääoman kaupunkien, talojen, peltojen, tehtaiden, työhuoneiden, kulkuneuvojen ja koulujen
lakata olemasta nylkyrien yksityisomaisuutta … Täytyy tapahtua siten, että tämä rikas
tuotantovälineistö, jonka esi-isämme vaivoin ovat rakentaneet, valmistaneet ja keksineet, tulee
yhteisomaisuudeksi, että kaikki saisivat siitä suurimman hyödyn. Pakkolunastukseen on ryhdyttävä.
Hyvinvointi kaikille on päämääränä, pakkolunastus keinona.
Nykyisen kapitalistisen järjestelmän kuvaavin piirre on palkkausjärjestelmä. Yksi tai pari henkilöä,
joilla on tarpeellinen pääoma, perustaa teollisuusyrityksen, varustaa tehtaan raaka-aineella, järjestää
tuotannon, myy valmistetut tuotteet ja maksaa tietyn päiväpalkan työntekijälle. Lisäarvon eli ansion
he tunkevat omiin taskuihinsa sen tekosyyn nojalla, että heidän tulee päästä vahinkoa kärsimättä
vaivastaan, riskin mahdollisuudesta, johon antautuvat, sekä siitä hinnan alenemisesta, joka voi
kohdata tavaroita markkinoilla.
”Vallankumous … luo yhteiskunnallisen olotilan, missä jokainen palkkausjärjestelmä käy
mahdottomaksi ja kommunismi, palkkajärjestelmän vastakohta, jää ainoaksi ratkaisuksi.
Emma Goldman Maailman vaarallisin nainen”
Kirjoituksesta Anarkismi mitä se todella tarkoittaa (1911)
”Anarkismi: Uuden yhteiskunnalliseen järjestykseen tähtäävä ajatussuunta, joka perustuu siihen,
ettei ihmisten tekemillä säädöksillä rajoiteta vapautta; teoria, jonka mukaan kaikki hallinnon
muodot perustuvat väkivaltaan ja ovat siksi vääriä, haitallisia ja tarpeettomia.”
”’Omaisuus on varkautta’, lausui Proudhon, suuri ranskalainen anarkisti. Totta, mutta vailla ryöstön
aiheuttamaan riskiä ja vaaraa. Monopolisoidessaan ihmiskunnan yhteiset ponnistetut omaisuus on
ryöstänyt ihmiseltä hänen syntymäoikeutensa ja tehnyt hänestä hyväksikäytettävän köyhän ja
hylkiön.”
”Todellinen vauraus syntyy hyödyllisistä asioista ja kauneudesta asioista, joiden avulla luodaan
vahvoja ja kauniita kokonaisuuksia sekä ympäristöjä, joissa eläminen on innoittavaa.”
”Anarkismin päämääränä on yksilön kaikkien piilevien kykyjen mahdollisimman vapaa ilmaisu.”
”Anarkismi kannattaa kapinahenkeä missä tahansa muodossa kaikkea sellaista vastaan, joka estää
ihmisen kasvua. Tässä asiassa kaikki anarkistit ovat samaa mieltä, kuten siitäkin, että he vastustavat
poliittisen koneiston käyttöä suurten yhteiskunnallisten muutosten aikaansaamiseksi.”
Kirjotuksesta Enemmistöt vastaan vähemmistöt (1911)
”Jos minun pitäisi lyhyesti kuvailla aikamme vallitsevaa suuntausta, sanoisin: määrä. Paljous ja
massahenki hallitsee kaikkialla, laadun tuhoten. Koko elämämme tuotanto, politiikka ja koulutus
perustuu määrään, lukuihin. Työnsä laadusta ja perusteellisuudesta ylpeyttä tunteneen työläisen
tilalla on nyt aivottomia ja kyvyttömiä automaatteja, jotka tuottavat suunnattomat määrät sellaisia
tavaroita, joilla ei ole arvoa heille itselleen, ja jotka yleisesti ovat haitallisia muulle ihmiskunnalle.”
”Eikö maailman varallisuus olekin kasaantunut harvojen käsiin? Eivätkö nuo harvat olekin tilanteen
herroja ja ehdottomia valtiaita? Eikä heidän menestyksensä kuitenkaan ole seurausta
6
individualismista, vaan enemmistön velttoudesta, pelkuruudesta ja kertakaikkisesta
alistuneisuudesta. Enemmistö haluaa tulla vain hallituiksi, johdetuiksi ja pakotetuiksi.
Kirjoituksesta ”Naisten emansipaation tragedia” (1911)
”Ensiksikin, naisten on pidettävä itse omia puoliaan, eikä taivuttava pelkäksi seksuaaliseksi
hyödykkeeksi. Toiseksi, hänen on kiellettävä muiden oikeus omaan ruumiiseensa, esimerkiksi
kieltäytymällä hankkimasta lapsia, jos ei niitä halua, kieltäytymällä palvelemasta Jumalaa, valtiota,
yhteiskuntaa, aviomiestä, perhettä jne., sekä tekemällä elämästään yksinkertaisempaa, mutta
kuitenkin syvempää ja rikkaampaa. Se tarkoittaa, että naisen on pyrittävä oppimaan elämän koko
kirjon merkitys ja sisältö vapautumalla julkisen mielipiteen ja tuomion pelosta.
1900-luvun libertarismi
Kommunismin epäonnistuminen Neuvostoliitossa on saattanut kommunismin huonoon huutoon
länsimaissa. Tästä arvostuksen romahduksesta on saanut myös anarkismi osansa. Tämä on
kuitenkin siinä mielessä kohtuutonta, että anarkismi vastusti valtiojohtoista kommunismia, joka
rajoitti yksilön vapauksia ja rakensi paljon raskaamman byrokratian kuin mitä tavattiin
markkinatalousmaissa. Lisäksi eivät kaikki anarkistit olleet sosialismin tai kommunismin
kannattajia, anarkokommunisteja. Esimeriksi anarkoindividualistit asettuivat vastustaman
kollektivismia ja anarkokapitalistit hyväksyivät markkinatalouden.
Libertarismi on liberalismin suuntaus, joka asettaa vapauden ihmisen toiminnan tärkeimmäksi ja
korkeimmaksi päämääräksi. Se painottaa yksilön maksimaalista itsemääräämisoikeutta ja
vallinnanvapautta. Libertaarit vastustavat auktoriteetteja. 1900-luvulla voidaan erottaa kaksi
pääsuuntausta: sosiaalilibertarismi, joka on (lähellä) anarkokommunismia, ja talouslibertarismi tai
oikeistolibertarismi, joka on (lähellä) anarkokapitalismia. Sosiaalilibertaristit kannattavat vapaata
markkinataloutta mutta hyväksyvät yksityisomaisuuteen koskemisen tietyissä tapauksissa.
Koske olen jo edellä esitellyt anarkokomministien ajatuksia, keskityn tässä anarkokapitalismiin.
Anarkokapitalismi tavoittelee minimaalista valtiota, joka puuttuu yksilöiden elämään
mahdollisimman vähän. Anarkokapitalismi hyväksyy yksityisomaisuuden ja sen vapaan käytön.
Suuntaus painottaa ihmisten vapaehtoista yhteistyötä ja sopimista sekä spontaania järjestäytymistä.
Sunnan merkittävimpiä edustajia on professori David Friedman, talousnobelisti Milton Friedmanin
poika. Hänen tunnetuin teoksensa on Machinery of Freedom (1971), jossa esitetään
anarkokapitalismille taloustieteellinen perustelu. Tuon seuraavaksi esiin libertarismin kaksi
merkittävintä edustajaa, taloustieteilijä Friedrich A. Hayekin ja filosofi Robert Nozickin.
Hayekin perusidea voidaan esittää yksinkertaisesti seuraavasti: ”suunnittelematon järjestys voi olla
selvästi parempi kuin ihmisten tarkoitukselliset suunnittelemat ja niiden seuraukset” (Hayek 1998,
13). Suunnittelemattomalla järjestyksellä Hayek viittaa hajautuneeseen, spontaanisti syntyneeseen
järjestykseen, jota parhaimmillaan edustaa vapaa markkinatalous. Hayek väittää, että emme pysty
ohjaamaan yhteiskunnan kehitystä, koska ihmisellä ei ole hallussaan kaikkea sitä tietoa, jota
tarvitaan ja joka on hajautuneessa järjestyksessä. Hajautunut järjestys on ennakoimaton ja sen
tulokset yllättäviä.
”Moderni kansantaloustiede selittää kuinka tällainen hajautunut järjestys syntyy ja
kuinka se toimii tietoa keräävänä järjestelmänä, joka pystyy kokoamaan ja
hyödyntämään laajalti hajallista tietämystä, jota mikään keskitetty suunnitteluyksikkö
7
saati kukaan yksilö ei voi tietää, hallita tai omata kokonaisuudessaan.” (Hayek 1998,
23)
Tämän voi ymmärtää helpoiten ajatellen tuottajaa, joka toimii markkinoilla. Hänellä on idea
hyödyllisestä tuotteesta, jonka hän pystyy valmistamaan. Vasta kysyntä osoittaa, tarvitaanko
tuotetta. Tuottaja ei voi tietää, mihin ostaja tuotetta käyttää. Tuottaja oppii tässä prosessissa ja saa
siitä tietoa, jota ei voi kenelläkään muulla olla. Koko markkina muodostuu lukemattomista
transaktioista, joiden yhteisvaikutuksena talous ja yhteiskunta kehittyy. Tässä vaikuttaa Adam
Smithin ”näkymätön käsi”, eli vaikka kukin tuottaja toimii vain omasta näkökulmastaan, niin
lopputulos on kokonaisuudessaan paran mahdollinen.
”Markkinatalous on ainut tunnettu tapa hankkia informaatiota, joka avulla yksilöt
kykenevät arvioimaan niiden voimavarojen suhteellisia etua, joista heillä on välitöntä
tietoa ja jota käyttämällä he tietoisesti tai tarkoittamattaan palvelevat kaukaisten
tuntemattomien yksilöiden tarpeita.” (Hayek 1998, 104).
Ohjatun järjestyksen ongelmana on, että ohjaaminen perustuu vääjäämättä rajoittuneeseen
informaatioon, jolloin lopputulos voi olla katastrofaalinen. Toiseksi ohjaus perustuu yleisten
tavoitteiden asettamiseen, jotka eivät tyydytä ihmisten tarpeita ja joita ei voida edes toteuttaa. Tässä
yhteydessä Hayek viittaa yleensä oikeudenmukaisuuteen, joka on hänen mukaansa täysin vieras
käsite spontaanille järjestykselle: markkinoilla toiset menestyvät ja toiset eivät ja juuri näin pitää
ollakin.
Hajautuneen järjestyksen syntyminen ja kehittyminen edellyttää kuitenkin sääntöjä tai käytäntöjä,
joiden Hayek katsoo syntyneen itsestään kehitysprosessissa. Hän kutsuu niitä periytyneeksi
moraaliksi. ”Rajoitan moraalin niihin ei-vaistonvaraisiin sääntöihin, jotka tekevät mahdolliseksi
yhteiskunnan laajentumisen hajautuneeseen järjestykseen...” (Hayek 1998, 21). Ne koskevat
erityisesti yksityisomaisuutta, rehellisyyttä sopimuksissa, vaihtamista, kauppaa, kilpailua, voittoa ja
yksityisyyttä. Nämä säännöt ovat abstrakteja käyttäytymisääntöjä, jotka antavat toiminnalle puitteet.
Keskeisessä asemassa ovat omaisuutta käsittelevät säännöt. Tällaiset säännöt takaavat vapauden,
sillä ”missä ei ole omaisuutta, ei ole vapautta” (Locke).
Hajautuneen, spontaanin järjestyksen käsitteellään Hayek liikkuu selvästi anarkismin suuntaan.
Vaikka Hayek ei puhu anarkismista, hän sentään viittaa muutamassa yhteydessä anarkiaan, kuten
”kapitalismin samoin kuin Euroopan sivilisaation, laajeneminen sai alkunsa ja olemassaolon
oikeutuksensa poliittisesta anarkiasta” (Hayek 1998, 46). Tällä hän tarkoittaa sitä, että kapitalismi ei
kehittynyt vahvan hallinnon alla vaan anarkistisessa vapaudessa. On kuitenkin huomattava, että
Hayek ei kiellä lainsäädännön suurta merkitystä hajaantuneessa järjestyksessä: lain pitää luoda
pelisäännöt talouden ja ihmisten toiminnalle, mutta lakien ei pidä suosia ketään. Hayek kannattaa
minimalistista valtiota, joka säätää lakeja ja pystyy tarvittaessa esim. kriisien aikana puutumaan
asioihin. Sen sijaan valtion tehtävien laajentaminen esimerkiksi sosiaalipolitiikan suuntaan ei sovi
hajautuneen järjestyksen teoriaan ja saattaa voimistaa totalitarismia.
Köyhyyden ongelmaan Hayekilla on selkeä vastaus.
”On totta, että kilpailuyhteiskunnassa köyhillä on paljon vähemmän mahdollisuuksia
kuin rikkailla. … Kilpailujärjestelmä on silti ainoa järjestelmä, jonka vallitessa
köyhälle ei ole pelkästään mahdollista vaurastua, vaan hänen vaurastumisensa riippuu
yksinomaan hänestä itsestään eikä maan mahtavien suosiosta.” (Hayek 1995, 118)
8
Anarkokapitalismin tunnetuin puolestapuhuja 1900-luvulla Yhdysvalloissa oli filosofi Robert
Nozick, jonka teos Anarchy, State and Utopia (1974) vaikutti osaltaan siihen, että libertarismista
tuli suosittu suuntaus akateemisissa piireissä. Nozick kannatti minimalistista valtiota ja poikkesi
tässä suhteessa useimmista anarkisteista, jotka kielsivät valtion kokonaan. Hänen keskeinen ideansa
oli kantilaishenkinen ajatus siitä, että ihmistä ei saa koskaan pitää välineenä. Ihmisellä on
rajoittamaton oikeus itseensä. Tämä sisältää oikeuden omistaa itse aikaansaamansa vauraus ja tehdä
sillä mitä haluaa. Yhteiskuntafilosofiassaan Nozick hyväksyi omaisuuden epätasa-arvoisen
jakautumisen, jos se oli tulos ihmisten välisistä vapaaehtoisista sopimuksista ja omista
ponnistuksista. Pakotettu tulonjako sotii ihmisten autonomiaa vastaan. Perustavia yhteiskunnallisia
oikeuksia ovat oikeus elämään, oikeus vapauteen ja yksityinen omistusoikeus. Minimalistisen
valtion keskeiset tehtävät ovat väkivallan ja varastamisen estäminen ja sopimusoikeuksien
turvaaminen.
Anarkismin jakolinjat
Jos vertaamme hyvin yleisellä tasolla anarkismin eri muotoja, niin pääjakaja on suhtautuminen
omistukseen. Anarkokommunistit vastustivat yksityisomaisuutta, kun taas libertaarit puolustivat
yksityisomaisuutta. Kummallekin päähaaralle vapaus oli keskeinen arvo. Anarkokommunistien
vapauskäsitys oli positiivinen: yhteisomistus antaa kaikille vapauden ja mahdollisuuden toteuttaa
itseään. Libertaareille taas yksityisomaisuus on vapauden ehto. Suuntaus ei ollut kiinnostunut
oikeudenmukaisuudesta ja sen vapauskäsitys on negatiivinen: vapautta ulkoisesta puuttumisesta.
Mutta tietysti niillä, joilla on omaisuutta ja vaurautta, on sellaisia mahdollisuuksia, joita suurella
enemmistöllä ei ole. Kapitalismin tuottama vaurauden kasautuminen yhä harvempiin käsiin ei
huolestuta libertaareja, mutta on anarkommunisteille todiste kapitalismin vanhanaikaisuudesta ja
vanhingollisuudesta.
Toinen anarkismin pääsuuntauksia erottava seikka on suhtautuminen valtaan ja valtioon. Libertaarit
hyväksyvät minimaalisen valtion: sitä tarvitaan erityisesti omistusoikeuden ja sopimusoikeuden
suojelemiseen. Mutta muuten valtion tulee puuttua mahdollisimman vähän ihmisten toimintaan.
Valtion ei missään tapauksessa tule asettaa ihmisille tai yhteiskunnalle tavoitteita; jokaisen pitää
saada tavoitella omaa hyvinvointiaan omilla tavoillaan. Anarkokommunistit vastustivat
periaatteessa keskitettyä valtaa, puolueita ja valtiota. Silti he hyväksyivät jossain määrin
minimalistisen valtion turvaamaan rauhaa. Anarkokommunisteille oli valtiota tärkeämpää alueiden
ja tuotantolaitosten itsehallinto ja kaikkien kansalaisten osallistuminen yhteisten asioiden
hoitamiseen.
Anarkismin ymmärtämiseksi on muistettava muutama taustatekijä. Anarkismi syntyi aikana (1800-
luvulla), jolloin teollinen yhteiskunta oli vasta muotoutumassa ja työläisten olosuhteet tehtaissa
olivat äärimmäisen heikot, työpäivät pitkiä, työturvallisuus olematonta ja palkat surkeita. Samaan
aikaan valtiot olivat mitä suurimmassa määrin koneistoja, joilla suojeltiin eliitin etuoikeuksia ja
pidettiin kansalaisia kurissa. Armeija, poliisi, oikeuslaitos ja verotus olivat tämän valtakoneiston
”palvelus” väestölle. Demokratia oli harvinaista ja kansalaisten mahdollisuuden osallistua
päätöksentekoon olivat olemattomia. Rikkaudet ja vauraus kasaantuivat pienelle vähemmistölle
(aatelisille ja porvaristolle), kun taas suuri enemmistö eli köyhyydessä ja surkeissa olosuhteissa.
Tästä maaperästä sai alkunsa anarkismi ja kommunismi. Ne nostivat esiin kaksi selitystä työläisten
kurjuudelle: yksityisomistuksen (kapitalismin) ja valtion valtakoneiston. Kuten edellä näimme,
anarkisteille valtakoneiston välivalta oli niin keskeinen tekijä, että vallankäytön vastustamisesta tuli
anarkismin keskeinen sisältö. Tästä lähtökohdasta anarkistit eivät voinee hyväksyä marxilaisten
9
kommunistien oppia proletariaatin diktatuurista ja vahvasta valtiosta. Anarkistien mukaan valtion
vallankäytön korvaavat vapaaehtoiset yhteenliittymät, jotka yhdessä hoitavat yhteiskunnallistettua
tuotantoa.
Mutta anarkismi ei ole vain negatiivinen ideologia, vaan se on myös positiivinen filosofia, joka
korostaa yksilön vapautta ja kaikinpuolista kehittämistä. Ja juuri yksilön vapauden takia anarkismi
suhtautuu kielteisesti kaikkeen ylhäältä tapahtuvaan ohjaamiseen ja holhoamiseen. Tältä kannalta
voidaan ymmärtää myös kapitalismin vastaisuus. Kapitalistisen yksityisomistuksen oloissa
tuotannolliset voimavarat ovat harvalukuisen omistajaryhmän hallussa, jolloin työväestön on
myytävä työvoimansa työnantajille tullakseen toimeen. Samalla työläinen on alistettu työnantajan
mielivallalle ja komennolle. Ihmisen kehittymisen kannalta yhteisomistuksen ideana on tarjota
kaikille toimintaedellytykset, assetit, jotka eivät ole käytettävissä, jos ne ovat harvojen omistajien
hallussa. Jotkut anarkistit hyväksyvät rajoitetun yksityisomistuksen siinä mielessä, että kansalaisilla
on oikeus hallita elämiseen tarvitsemiaan resursseja (assetteja), kuten maata, työkaluja jne.
Uuden Universal Basic Assets -ajattelun (UBA) kannalta anarkistien molemmat ratkaisu
omistuksen ongelmaan ovat kiinnostavia ja mukana keskustelussa. Yhteisomistus tuo kaikkien
ulottuville joukon voimavaroja, joita kansalaiset voivat käyttää omien ideoidensa toteuttamiseen.
Tämä tuo mieleen commonsin idean eli yhteislaitumen, jota kaikki voivat käyttää. Omien
tuotantovälineiden omistus liittyy historiallisesti ennen kaikkea maatalouteen; oikeuteen omistaa ne
pellot ja kotieläimet, joita käyttää elannokseen. Myös käsityöläisten kuten seppien ja suutareiden
työpajat ja työvälineet ovat olleet yksityistä omaisuutta. Digitaalisena aikakautena yhteisomaisuutta
voisivat olla rekisterit ja yleinen data, ohjelmistot ja laitteistot jne. Yksityisomaisuutta voisivat olla
henkilökohtaiset tietokoneet, älypuhelimet ja oma data. Anarkistit eivät kuitenkaan hyväksyisi
valtavien alustojen kuten Googlen tai Facebookin yksityisomistamista ja monopoliasemaa.
Anarkismi 2000-luvulla
Miltä anarkismi näyttää nyt 150-200 vuotta myöhemmin? Yhteiskunnallinen tilanne on länsimaissa
muuttunut valtavasti. Anarkistit vastustivat parlamentarismia, koska sen katsottiin puolustavan vain
etuoikeuksia. Demokratia ja parlamentarismi ovat nyt vakiintuneet ja työläisten ääni kuuluu etenkin
vasemmistopuolueiden kautta. Työläisten olosuhteet ovat parantuneet ja suuri osa perinteistä
työväestöä kuuluu keskiluokkaan. Varsinainen työväenluokka on kutistunut, ja suurin osa
työvoimasta toimii palvelualoilla, mukaan lukien julkinen hallinto. Valtioista ja julkisesta
hallinnosta on tullut suuria koneistoja, joilla on tehtäviä paitsi turvallisuuden ylläpitämisessä
erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa ja koulutuksessa. Yksinkertaisten voi sanoa, että
valtiovallasta on tullut väestöä palveleva ja demokraattisesti ohjattu järjestelmä, joka on kaukana
1800-luvun väkivaltakoneistosta.
Mutta tarkoittaako tämä kehitys sitä, että anarkismilla ei ole mitään sanottavaa nykyaikana? Ei
missään tapauksessa. Edellä annettu positiivinen kuva liberaalidemokraattisesta yhteiskunnasta
1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa on vahvasti siloteltu, ”virallinen” kertomus. Saamme
toisenlaisen kuvan, jos otamme huomioon esimerkiksi varallisuuden polarisaation ja taloudellisen
eriarvoisuuden, naisten ja vähemmistöjen aseman ja kohtelun, ilmaston muutoksen, nationalismin,
terveyserojen kasvun, kasvavan byrokratian ja lisääntyvän valvonnan ja sääntelyn koko
yhteiskunnassa. Ei tarvitse olla anarkisti sanoessaan, että olemme kaukana Kropotkinin julistamasta
tavoitteesta ”Oikeus hyvinvointiin, hyvinvointia kaikille”.
10
Esimerkki anarkismin vetovoimasta on nykyaikainen työstäkieltäytymisen liike, joka suhtautuu
kriittisesti palkkatyöhön (Kankila ym. 2019). Suuntauksen mukaan kapitalismi perustuu sellaisen
työn organisoitumiseen, jossa pääoman omistaja kapitalisti omistaa tuotantovälineet ja
työläisten on elääkseen mentävä kapitalistille töihin; luovutettava ruumiinsa ja osaamisensa
käyttöoikeus työnantajalle. Näin syntyvä työsuhde on monessa mielessä problemaattinen.
Kapitalisti kerää lisäarvon ja rikastuu, kun taas työntekijä joutuu käyttämään parhaan aikansa
tekemällä töitä, jotka ovat usein merkityksettömiä, kuluttavia, rasittavia ja jopa haitallisia
(ympäristöongelmat). Tästä tulevat sanonnat bullshit-työ ja paskaduuni: teet toiselle surkeata tai
turhaa työtä, joka rikastuttaa toista. Työsuhteisen työn vastapainoksi tämä liike asettaa omaehtoisen
työn, jossa ihminen tekee mitä osaa ja haluaa ja on siksi motivoitunut. Tällaisessa vapaassa työssä
ei ole työnantajaa, jonka direktiovallassa työntekijä olisi. Vapaa työ johtaa innovaatioihin ja
uudistuksiin, joita ei syntyisi ylhäältä ohjatuissa organisaatioissa ja tiukan työnjaon vallitessa.
Työstäkieltäytyjä ei halua ottaa vastaan työtä työnantajalta. Työstäkieltäytyjät voivat mennä
lakkoon ja estää lisäarvon luomisen. Tämä on itse asiassa tehokkain ja perinteinen
työstäkieltäytymisen muoto, jota esimerkiksi anarkosyndikalistit painottivat. Työstäkieltäytyjän
käsikirja esittelee myös lievempiä työstäkieltäytymisen muotoja, kuten erilaisia tapoja vastustaa
työantajan tavoitteita tai toimintatapoja olemalla laiska, hidastamalle työntekoa, noudattamalla
kirjaimellisesti ohjeita, ”sairastelemalla, tekemällä omia asioita työajalla, näpistelemällä,
huijaamalla työaikaseurantaa, keksimällä salaa keinoja tehdä työt tehokkaammin jne.
Työstäkieltäytymisen yksi ongelma on, millä työstäkieltäytyjä elää nykyaikaisessa kapitalismissa,
jossa raha on elinehto. Ratkaisuksi on esitetty vastikkeetonta perustuloa. Perustuloa on esitetty
yleisenä ratkaisuna myös automaation, robotisaation ja tekoälyn aiheuttamaan työpaikkojen
vähenemiseen. Tämän ratkaisun ongelmana on sen kalleuden lisäksi se, että se jättää työttömyyttä
lisäävät prosessit ja rakenteen ennalleen. Ongelmat, joista työstäkieltäytymisen liike nousee,
vaativat kokonaisaltaisempaa lähestymistapaa. Tällaisesta on esimerkkinä uusi anarkokommunismi,
jota Pontus Purokuru esittelee kirjassaan Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi
(2018). Tässä nimihirviössä kaikilla termeillä on merkitys. Täydellä automatisonnilla viitataan
siihen, että automatisaatiota pitää jatkaa, koska se jos mikä vapauttaa ihmiset raskaista pakkotöistä.
Avaruus tarkoittaa teknologian kaikinpuolista kehittämistä ja hyödyntämistä, jopa avaruuden
valloitusta lopullisena päämääränä. Homo on symboli erilaisuuden hyväksymiselle ja vapaudelle
kehittää erilaisia elämänmuotoja (perheitä, yhteisöjä). Yksi kiinnostavimpia tavoitteita on luksuksen
saattaminen kaikkien ulottuville. Kapitalismi perustuu Purokurun mukaan niukkuuden
tuottamiseen, kun taas kommunismi tarjoaa ”mielekkään ja nautinnollisen elämän kaikille”.
Kommunismi on ”yhdistelmä tasavertaisuutta ja yltäkylläisyyttä” (s.133). Sen ytimenä on
palkkatyön lakkauttaminen.
”Kaikille maksettavan perustulon ja yltäkylläisyyden mahdollistavan teknologian
avulla on mahdollista päästä eroon kapitalismia hallitsevasta palkkatyöpakosta.” (s.
133)
Tämä kommunismin malli muistuttaa hyvin paljon Kropotkinin kirjassaan Taistelu leivästä
esittämää yhteiskuntaideaalia, jossa palkkatyö on lopetettu ja vallitsee luovuus ja yltäkylläisyys.
Kommunismin mallin mukaan tuotantolaitokset omistetaan ja hoidetaan yhdessä.
11
Johtaminen kriisissä
Nykyajan anarkokommunismi ja työstäkieltäytyimisen liike eivät tule sellaisenaan saamaan
joukkoja liikkeelle. Ne ovat utopioita, mutta utopioita siinä positiivisessa mielessä, että vallitsevia
oloja voidaan verrata niihin ja kyetään näkemään selvemmin nyky-yhteiskunnan ongelmia ja
kipupisteitä. Yksi kipupiste on nykyaikaisissa työorganisaatioissa vallitsevat hierarkiat ja
johtamismallit. Anarkistien utopiat pakottavat asettamaan kysymyksen, mihin johtamista tarvitaan
ja jos tarvitaan niin minkälaista johtamista. Anarkismin keskeinen sanoma nykyajalle voidaan ehkä
kiteyttää teesiksi luota ihmiseen, lopeta johtaminen. Kysymys on siitä, miten asioita hoidetaan
yhteiskunnassa. Jos luotamme ihmiseen, niin annamme ihmisille autonomian, oikeuden järjestää
asiat yhdessä haluamallaan tavalla. Luota ihmiseen on luottamusta ihmisen itseohjautuvuuteen ja
itseorganisoituvuuteen. Se on yksilön vapauden ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamista.
Lopeta johtaminen tarkoittaa vallankäytön purkamista yhteiskunnassa ja organisaatioissa. Tämä
suuntautuu erityisesti autoritaarista johtajuutta vastaan. Anarkistit kiistävät aina ulkoisen
auktoriteetin. Johtajuudesta on tehty avain menestykseen ja kasvuun. Samalla unohdetaan, että
tuloksen tekevät aina ihmiset yksin ja yhdessä työpaikoillaan. Kaikki riippuu siitä, mitä ihmiset
osaavat, kuinka motivoituneita he ovat ja kuinka he toimivat yhdessä. On illuusio ajatella, että vain
johtaja saa ihmiset motivoitumaan ja toimimaan yhdessä. Johtajuudesta on tullut monissa paikoissa
luovuuden ja uudistumisen este.
Tähän tulokseen ovat päätyneet muutkin kuin anarkistit. Esimerkiksi Supercellin toimitusjohtaja
Ilkka Paananen kiistää, että johtajilla olisi hallussaan paras tieto siitä, mitä pitäisi tehdä (HS
2.9.2018 ”Hyvästi pomovalta”). Hänen kokemuksensa mukaan, kun Sumea (pelifirma jossa
Paananen oli ennen Supercelliä) sai aikaan hittipelin, tuli se lähes aina yrityksen virallisen
kehitysprosessin ulkopuolelta. Supercellissä ei ole mitään ylhäältä tulevia sääntöjä tai prosesseja.
Samassa Hesarin jutussa viitataan konsultointiyritykseen Columbia Road, jossa ei ole
toimitusjohtajaa: ”Emme ole keksineet mitä lisäarvoa se toisi.”
Tunnettuja esimerkkejä ilman lähijohtoa toimivista yrityksistä ovat Alankomaalainen
hoivapalveluyritys Buurtzorg, joka on Hollannin nopeimmin kasvavia organisaatioita. Sen
palveluksessa on noin 10.000 hoitajaa, jotka ovat organisoituneet kahdentoista hengen tiimeiksi,
jotka ovat täysin itseohjautuvia. Toinen tunnettu esimerkki on Morning Star -niminen
tomaatinjalostusfirma Kaliforniasta. Yrityksessä ei ole esimiehiä ja jokainen voi tehdä
investointipäätöksen. Näistä esimerkeistä on enemmän kirjassa Martela & Jarenko 2017.
Yleinen vastaväite itseorganisoitumiselle on, että se voi toimia vain pienissä yksiköissä ja niissäkin
tarvitaan koordinointia. Ja puhetta isojen yritysten tai organisaatioiden itseorgansioitumisesta,
pidetään täysin mahdottomana ja utopistisena. Tähän on vastattava ensinnäkin, että anarkistit eivät
kiistä koordinaation tarvetta, mutta sen hoitamisesta sovitaan aina erikseen. Toiseksi, isoihin
organisaatioihin liittyy todellakin ongelmia itseohjautuvuuden kannalta, kuten Robert Michelin
muotoilema ”oligarkian rautainen lakikin” esittää: kaikkiin instituutioihin on sisäänrakennettu
taipumus vakiintua raskaiksi ja ahdistaviksi yksiköiksi.
Collin Ward (2016, 52) luonnehtii anarkistista organisaatioteoriaa neljän periaatteen avulla:
organisaatioiden tulisi olla 1. vapaaehtoisia, 2. funktionaalisia, 3. väliaikaisia ja 4. pieniä. Pakolliset
organisaatiot eivät sovi yksilön vapauden ja vastuun kanssa. Funktionaalisuus on helppo ymmärtää,
mutta organisaatioiden taipumus jatkaa toimintaansa vielä senkin jälkeen, kun niiden tehtävä on
hävinnyt, johtaa painottamaan organisaatioiden väliaikaisuutta.
12
Organisaation pienuus on suhteellinen kysymys. Pieni 5-10 hengen tiimi voi olla itseorganisoituva,
pieni 50 hengen organisaatiokin tulee toimeen ilman johtajaa, kuten osoittavat esimerkiksi start-upit
ja Saksassa olevat Steiner koulut, joissa ei ole vakituisia rehtoreita. Mutta entä suuret yritykset ja
virastot ja valtio kokonaisuudessaan. Anarkistien on vastattava, kuinka yhteiskunta voi toimia ja
olla elinvoimainen jopa ilman valtiota ja kuinka hierarkiat voidaan purkaa ja siirtyä horisontaaliseen
yhteiskuntaan. Todistamisen taakka on suuri, sillä suunnaton määrä yhteiskunta- ja taloustieteellistä
kirjallisuutta on laadittu siitä lähtökohdasta, että valtio on yhteiskunnan organisoiva voima ja
välttämätön rakenne (politiikka, lainsäädäntö, kansantaloustiede, hallintotutkimus, palvelututkimus
jne.).
Historiallisen anarkismin vastaukset näihin kysymyksiin ovat kiinnostavia. Lähtökohtana on pitää
yhteiskunta ja valtio käsitteellisesti erillään toisistaan. Yhteiskunta on ihmisten verkosto, kun taas
valtio on yhteiskuntaa ohjaava instituutio, jolla on väkivallan käytön monopoli. Valtiolla on keinot
ylläpitää järjestystä ja valvoa lakien toteutumista. Anarkismin vastustajat vetoavat usein siihen, että
valtiokoneistoa (poliisia, vankiloita jne.) tarvitaan, koska kaikki eivät koskaan suostu toimimaan
yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaan.
Anarkismi taas tarkoittaa ”hallitusvallan puuttumista”. Anarkistit luottavat ihmisten välisiin
sopimuksiin. Tavoitteena on ”työnteon yhteisöllinen järjestäminen, joka perustuu vapaaehtoiselle
sopimiselle” (Kropotkin 2009). Keskeinen argumentti on, että ”vapaaehtoisia sopimuksia ei tarvitse
pitää yllä väkisin” (Kropotkin 2009, 181). Sopimusten rikkomista ehkäisee niiden vapaaehtoisuus ja
yhteisöllinen paine: joka rikkoo yhdessä sovittuja periaatteita ja työnjakoa, menettää maineensa.
”Yksinkertainen tarve pysyä sanassaan ja säilyttää luotettavan maine on useimmille täysin riittävä
syy olla rikkomatta sopimuksia” (Kropotkin 2009, 173). Vankilat ja rangaistukset eivät ole oikea
keino käsitellä niitä, jotka ei sopeudu.
Tärkeintä on kuitenkin se, että vapaaehtoisella yhteistyöllä saavutetaan sellaisia tuloksia, joita
tuskin voi saavuttaa ylhäältä ohjatuissa organisaatioissa, joissa yksilöiden vapaus on hyvin
rajoitettua. Vapaaehtoinen yhteistyö on motivoivaa, luovaa ja joustavaa. Kun kaikki mukanaolevat
pääsevät vaikuttamaan asioiden hoitoon, syntyy uusia ratkaisuja: ”Ainoastaan tuhansien älyjen
yhteisin ponnisteluin uuden yhteiskunnan kehittämiseksi voidaan löytää parhaat ratkaisut tuhansiin
paikallisiin tarpeisiin” (Kropotkin 2009, 189). Tämä väite ei ole tuulesta temmattu. Lukuisat
järjestöt, osuuskunnat ja liikkeet ovat osoittaneet kykynsä ratkaista menestyksellisesti paikallisia
ongelmia ja monet uudet yritykset toimivat kannattavasti ilman vahvaa johtajuutta. Myös
kansainvälisellä kentällä toimivat järjestöt ja kansainväliset aloitteet perustuvat vapaaehtoisuuteen
ja keskinäisiin sopimuksiin (YK, Punainen risti, WTO, Pariisin ilmastosopimus jne.). Kropotkin
viittaa siihen, kuinka eri tahojen ja valtioiden perustamat rautatiet on kyetty linkittämään yhteen ja
kuinka posti kulkee minne tahansa ilman ylikansallisia hallintorakenteita, pelkästään sopimalla
asioista.
Itseohjautuvuudesta on tullut hyvin tärkeä hallinnon tutkimuksen alue (Management, ks. Martela &
Jarenko 2017). Käsitteiden uutuuden takia kannattaa muistaa määritelmät. Itseohjautuvuus liittyy
yksilöihin, heidän kykyihinsä toimia omaehtoisesti ilman ulkopuolisen ohjauksen ja kontrollin
tarvetta. Itseorganisoituminen puolestaan on organisoitumisen tapa, jossa ylhäältä annetut valmiit
rakenteet on minimoitu eikä ole ennalta määrättyjä komentoketjuja, jäykkiä hierarkioita tms.
Kiinnostava kombinaatio saadaan, kun organisaatio on itseorgansioituva ja sen jäsenet ovat
itsohjautuvia. On vaikea kuvitella itseorganisoituvaa organisaatioita, jossa työntekijät olisivat
ulkoisohjautuvia. Martela ja Jarenko esittävät, että Uber olisi tällainen organisaatio. Olisiko tässä
kysymys siitä, että rutiinityöt on ulkoistettu yksityisille ihmisille. Mutta useimmat
13
itseorganisoituvat organisaatiot ovat myös jäsentensä osalta itseohjautuvia; suomalaisena
esimerkkinä mainitaan usein Reaktor.
Kun arvioidaan väitteitä auktoriteettien ongelmallisuudesta ja johtamisen kriisistä, niin
organisaatiotutkimuksen tulokset on otettava huomioon. Erityisen keskeinen on kysymys
hierarkkisten organisaatioiden ja verkostomaisen organisoitumisen suhteista. Tätä kysymystä on
tutkittu intensiivisesti 70-luvulta sakka. Williamsonin käänteen tekevässä tutkimuksessa Markets
and Hierarchies (1975) osoitetaan mitä etua liittyy verkostojen hyödyntämiseen sen sijaan että
asioita tehtäisiin organisaation sisällä, ”hierarkkisesti”. Verkostojen kautta organisaatio saa
runsaasti uutta tietoa, jota se voi käyttää entistä paremmin asiakkaisen tarpeita vastaavien
innovaatioiden kehittämiseen. Toisaalta asioiden tekemiseen itse liittyy etuja, kuten tehokkuus ja
varmuus. Keskeisen havainnon voi esittää niin, että verkostot ovat parhaimmillaan, kun etsitään
uutta, ja hierarkiat ovat parhaimmillaan, kun haetaan tuottavuutta. Tämä jako toimii myös
organisaatioiden sisällä (ks. Smedlund 2009).
Johtaminen on erilaista verkostoissa ja verkostomaisesti toimivissa organisaatioissa kuin
hierarkkisesti järjestäytyneissä organisaatioissa. Anarkistinen orientaatio tarkoittaa, että korostetaan
verkostoja ja hierarkioiden purkamista. Liikkeenjohdon kirjallisuudessa johtajuus on keskeisessä
asemassa. Johtajiin panostetaan ja johtajiin luotetaan. Perusviesti on ollut, että hyvä johtaja toteuttaa
muutoksia ja saa alaiset sitoutumaan tavoitteisiinsa. Anarkisti sanoisi, että emme tarvitse lisää tai
enää johtajia. Sen sijaan että kouluttaisimme johtajia, meidän on panostettava organisaatioiden
itseorgansioitumiseen ja työntekijöiden itseohjautuvuuteen ja kehitettävä verkostomaisia
organisaatiorakenteita ja toimintamalleja. Organisaatiotutkimus osoittaa toisaalta, että hierarkioista
ei koskaan päästä täysin eroon ja että tietyt tehtävät on hoidettava koordinoidusti ja keskitetysti.
Tämä ei kutenkaan tarkoita, että työntekijän toimintavapauksia pitäisi rahoittaa. Yhä useamassa
isossakin organisaatiossa ollaan huolissaan luovuuden tukahduttamisesta ja suorastaan yllytetään
työntekijäitä kapinallisuuteen ja rikkomaan sääntöjä (vrt. Netflix). Anarkismi elää nykyaikaisessa
tuotantoelämässä.
Uusi teknologia tukee anarkismia
Idea yhteiskunnasta ilman valtiota on hurja ja mielikuvituksellinen. Meidän on todella vaikeata
kuvitella, että valtioita ei olisi. Mielikuvamme valtiosta on nyt kovin erilainen kuin anarkismin
syntyaikoina, jolloin valtiot olivat etuoikeutettua luokkaa puolustavia pakkokoneistoja. Näin
ainakin Euroopassa ajatellaan. Pohjoismassa koemme, että valtiosta on tullut hyvinvointivaltio, joka
ylläpitää verovaroin laajaa palvelujen ja etuuksien universaalista järjestelmää, joka tulee
kansalaisten hyvinvointia ja aktiivisuutta. Silti voimme vakavasti kysyä, olisiko teesillä luota
ihmiseen, lopeta johtaminen jotain annettavaa suomalaiselle yhteiskunnalle ja taloudelle. Onko
meillä liian paljon sääntelyä ja byrokratiaa, onko hallintomme liian jäykkä ja kuuluuko ihmisen ääni
päätöksenteossa?
Mahdollistavan hallinnon idea on luoda puitteet ihmisten ja yritysten toiminnalle, ei puuttua siihen,
mitä ihmiset tekevät. Idea on hyvä, mutta silti pyrimme jatkuvasti ratkaisemaan yhteiskunnallisia
ongelmia laatimalla uusia lakeja ja keskittämällä toimintoja, hyvänä esimerkkinä täysin valtio-
ohjautuva SOTE-uudistus. Kun kokeilukulttuuri on vihdoin hyväksytty osaksi valtion toimintaa,
voisimme myös kokeilla anarkismia eli ottaa käyttöön itseohjautuvia toimintamalleja, joissa
työntekijät ja asiakkaat tekevät itse päätökset ja organisoivat toiminnan. Kokeilukohteita voisivat
olla koulut, terveysasemat, sairaalat, vanhainkodit, päiväkodit, työvoimatoimistot, kaupunginosat,
kirjastot ja miksei kokonaiset kunnatkin.
14
Keskeinen argumentti itseoganisoitumisen puolesta on sen joustavuus ja nopea reagointikyky. Tämä
argumentti löytyy jo historiallisesta anarkismista. Mutta ehkä vielä vahvempi argumentti nousee
uudesta teknologiasta. Kuten Martela ja Jarenko kirjoittavat ”informaatioteknologian läpimurrot ...
ovat tehneet mahdolliseksi isojenkin joukkojen keskinäisen koordinoinnin ilman, että tarvitaan
hallinnoivaa esimiestä”. Tämä perustuu tehokkaaseen ja nopeaan informaation käsittelyyn ja
välittämiseen ja monikanavaiseen kommunikaatioon (teksti, puhe, kuva jne.). Tietojärjestelmät
hoitavat sen koordinaation ja kommunikaation, joka aikaisemmin sälytettiin johtajille.
Esimerkit yhteisistä palvelualustoista viittaavat siihen, että anarkismi on täysin mahdollinen
ainakin tietyillä alueilla. Palvelualustat ovat vuorovaikutuksen paikkoja, joissa ”myyjät” ja ”ostajat”
kohtaavat ja tekevät kauppoja tuntematta toisiaan. Palvelualustan omistaa yleensä jokin kolmas
taho, joka ylläpitää alustaa ja ”verottaa” kaupankäyntiä maksuilla (Amazon, Uber) tai
hyödyntämällä dataa esimerkiksi markkinoinnissa (Google, Facebook). Palvelualustojen toiminta
edellyttää yleensä toimijoiden välistä luottamusta. Alustan omistajalla on valtaa alustan käyttäjiin
nähden, joten tämä suhde on anarkismin kannalta kriittinen. Alustan käyttäjäksi (myyjäksi, ostajaksi
yms.) ryhtyminen on periaatteessa vapaaehtoista. Jos alustan käyttö ei vastaa odotuksia, käyttäjä voi
lopettaa sen käytön (tehdä exitit). (Ks. alustojen eduista ja ongelmista Culato, Kenney, Zysman
2019)
Kiinnostavassa artikkelissaan ”Platforms as a Social Contract” Salminen, Gach ja Kaartimo (2018)
esittävät, että alustat voidaan ymmärtää rakenteina, jotka mahdollistavat yhteiskuntasopimuksen
(social contract). Tässä he viittaavat Rousseaun, Locken ja Hobbesin sopimusteorioihin.
Suostuessaan käyttämään alustaa käyttäjä tekee sosiaalisen sopimuksen, jossa hän luovuttaa omaa
valtaansa (esim. oikeuden käyttää dataa) alustan omistajalle ja saa haluamiaan palveluja. Jotta
tällainen sosiaalinen sopimus toimisi, tarvitaan luottamusta ja sitä synnyttävää läpinäkyvyyttä ja
reiluutta. Alusta yhteiskuntasopimuksena -ajattelu nostaa esiin myös kysymyksen omistamisesta.
Kun asiakas luovuttaa dataansa alustan omistajalle, niin voidaan aivan hyvillä perusteilla väittää,
että asiakas omistaa edelleen datansa ja hänellä on oikeus tietää ja päättää, mihin dataa käytetään
(My Data periaate). Tämä periaate ei vielä toteudu täydellisesti, mutta tavoitteena se on yleisesti
hyväksytty.
Alustoissa tapahtuva vaihto sopii hyvin anarkistiseen ajatukseen organisoitumisesta ilman johtajia.
Kun alusta on olemassa ja käytettävissä, sen kautta myyjä ja ostaja tekevät kauppansa ilman
välikäsiä ja ilman ulkoista kontrollia. Alustan omistaja ei periaatteessa puutu näihin transaktioihin,
mutta voi ”verottaa” toimijoita kulujensa katteeksi. Käytännössä alustoihin ja siellä tehtäviin
transaktioihin liittyy erilaisia vastuita ja sanktioita ja lainsäädäntöä, joten mistään täysin vapaasta
toiminnasta ei voida puhua. Mutta periaatteessa alustat osoittavat, että hyvinkin monimutkaisia
transaktioprosesseja voidaan hoitaa vapaaehtoisuuden ja itseorganisoitumisen periaatteilla.
Lohkoketjut
Anarkismin kannalta kiinnostavin uusi teknologia on lohkoketjut (blockchains), koska sen
lähtökohta on luoda järjestelmä, jossa ei tarvita ulkoista kontrollia. Idea on yksinkertainen. Miten
voimme varmistaa, että kukaan ei muuta yhteisiä dokumentteja. Ratkaisu lähtee siitä, että laaditaan
jokaisesta dokumentista tiivistelmä, joka tallennetaan mahdollisimman moneen paikkaan.
Vertaamalla sitten näitä tiivistelmiä, huomataan, onko jotain dokumenttia muutettu. Kun uusia
dokumentteja tulee, luodaan uusia tiivistelmiä eli lohkoja vanhojen tiivistelmien päälle ja näin
15
syntyy lohkoketju. Tässä joudutaan tekemään vanhoista lohkoista tiivistelmiä uusiin lohkoihin
ketjutuksen turvaamiseksi. Lohkoketjuteknologia on tämän idean toteuttamista tietokoneilla.
Lohkoketjuteknologiassa tarvitaan lukuisia tietokoneita, jotka käyvät läpi lohkoketjuja ja
varmistavat, että mitään ei ole muutettu. Tämä prosessi on matemaattisesti erittäin monimutkainen
ja vaatii runsaasti laskentatekoa ja kuluttaa energiaa. Se kone, joka suorittaa tarkistusta, saa siitä
pisteitä eli tokeneita. Bitcoinissa nämä tokenit ovat kryptovaluuttaa, jota voi käyttää myös ostoksiin.
On ennustettu, että tulevaisuudessa kryptovaluutta poistaa välikädet maksuliikenteestä ja tekee
pankeista ja luottolaitoksista turhia. Luottamus valuuttaan perustuu jatkuvaan laskentaa, jossa
tarkistetaan taloudellisia transaktioita. Lohkoketjuteknologia mahdollistaa hajautetusti tuotetut
digitaaliset valuutat, älykkäät sopimukset, mikromaksut, sähköiset omaisuusrekisterit, identiteetti-
ja maineenhallintarekisterit, äänestysjärjestelmät, laitteiden väliset keskinäiset maksut ja
autonomiset organisaatiot.
Kiinalainen yritys Neo on kehittämässä lohkoketjuteknologiasta ympäristöä, jossa omistusoikeus
palautuu kansalaisille (HS 22.10.2018). Neon ohjelmistojen ja sovellusten avulla verkossa voidaan
solmia erilaisia lohkoketjusovelluksia. Neon kehittäjät puhuvat avoimista innovaatioista ja alhaalta
ylöspäin tapahtuvasta vallan vaihdoksesta sekä omistusoikeuksien ottamisesta takaisin
ruohonjuuritasolle. Aivan anarkismin ihanteiden mukaan ”lohkoketjuteknologian avulla tavallisten
ihmisten on kuitenkin ensimmäistä kertaa historiassa mahdollista luoda itselleen työkaluja, joilla
valtaa ei enää tarvitse keskittää isoille yhtiöille”.
Vaikka lohkoketjuteknologia onkin vasta kehityksensä alussa, jo nyt nähdään, että sen avulla
voidaan hoitaa lukuisia toimintoja, jotka nyt vielä edellyttävät ulkopuolista vallan käyttöä ja
kontrollia. Anarkismin kannalta tämä on hyvä uutinen, sillä se osoittaa anarkististen periaatteiden
yleispätevyyden ja laajenemismahdollisuudet kaikkialle yhteiskuntaan. Emme tiedä häviävätkö
keskitetyt, ylhäältä johdetut organisaatiot tämän kehityksen tuloksena, mutta siitä voimme olla
varmoja, että niille on olemassa aitoja toimivia vaihtoehtoja.
Anarkismi huomenna
Anarkismi on hyvin moniulotteinen ilmiö. Miten arvioimme anarkismia, riippuu siitä näkökulmasta
jonka omaksumme (vrt. Hautamäki 2009). Pyrkimys kumota kapitalismi ”pakkolunastamalla”
tuotantovälineet, tuntuu todella utopistiselta ja vaaralliselta tavoitteelta. Ajatus palkkatyön
lopettamisesta on piirun verran realistisempaa, kun ottaa huomioon osuuskunnat ja pienet yritykset
sekä alustatalouden mahdollisuudet. Tuloerojen pienentäminen on iso kysymys, johon haetaan
ratkaisuja hyvin monilla tahoilla YK:ta myöten ja eri keinoilla (verottamalla, pilkkomalla liian isoja
yrityksiä jne.). Tämä ei ole mitenkään anarkistien oma asia.
Ammentamalla anarkistien klassisista kirjotuksista voidaan helposti päätyä seuraaviin anarkismin
ydintä luonnehtiviin teeseihin:
1. Yksilön vapaus ja kaikinpuolinen kehitys.
2. Työelämän alistavien rakenteiden purkaminen.
3. Yhdenvertaisten mahdollisuuksien antaminen kaikille.
4. Yksipuolinen hyötyminen toisten työstä on estettävä.
Teesi 1 on perustavanlaatuinen anarkistinen arvo, joka yhdistää anarkismin liberalismin traditioon.
Teesi 2 liittyy työelämän sääntöihin ja johtamiseen mutta myös työn mielekkyyteen: onko työ
16
kuluttavaa ja merkityksetöntä yksilön tai yhteiskunnan kannalta. Yksilön on päästävä käyttämään
lahjojaan vapaasti työelämässä. Yhdenvertaisten mahdollisuuksien antaminen kaikille on ollut
perinteisesti vasemmiston suuria tavoite, jota on pyritty toteuttamaan hyvinvointivaltion kautta;
kyseessä on mahdollisuuksien tasa-arvo. Tähän liittyy uusi idea perusvarasta (universal basic
assets). Teesi 4 yhdistää anarkismin kommunismin perustavoitteisiin: riistosta vapaa yhteiskunta.
Tämä tavoite voidaan ainakin osittain toteuttaa uudenlaisilla työehtosopimuksilla ja
omistusjärjestelyillä (bonuksilla, osakkuuksilla, omistamisen sääntelyllä, osuuskunnilla jne.).
Kaiken sanotun vesittämisen uhallakin esitän, että anarkismi on parhaimmillaan asenne tai hyve,
jonka sisältönä on aina ja kaikkialla edistää yksilön itsemääräämisoikeutta ja vastustaa kaikkia
alistamisen muotoja. Tämä asenne ei koskaan menetä ajankohtaisuuttaan valitettavasti!
Kirjallisuutta
Cutolo ,D., Kenney, M. & Zysman, J. (2019). Platform-dependent entrepreneurs and private
regulators in the platform economy. BRIE-working papers 2019-5. Berkeley.
Goldman, E. (1998/2018). Emma Goldman, Maailman vaarallisimman naisen puheita ja
kirjoituksia. Työväen tuotantokomitean julkaisu. https://sites.google.com/site/vallankritiikki/emma-
goldman-maailman-vaarallisimman-naisen-puheita-ja-kirjoituksia
Goldman, E. (2011). Anarkismi ja muita esseitä. Savukeidas.
Hautamäki, A. (1993). Spontaaniin yhteiskuntaan - hyvinvointia ilman valtiota. J. O. Andersson, A.
Hautamäki, R. Jallinoja, I. Niiniluoto ja H. Uusitalo, Hyvinvointivaltio ristiaallokossa, arvot ja tosiasiat,
WSOY, Porvoo-Helsinki-Juva 1993, s.133-246.
Hautamäki, A, (2009). Näkökulmarelativismi, Tiedon suhteellisuuden ongelma. Korjattu painos.
SoPhi 142. Jyväskylän yliopisto.
Hayek, F.A. (1995). Tie Orjuuteen. Gaudeamus.
Hayek, F.A. (1998). Kohtalokas Ylimieli. Art House.
Kankila, A, Viren, E., Salmenniemi, H., Meriläinen, H., Kilpi, J., Ekholm, J., Maunuksela, K.L.,
Poser, L., Haglund, M. & Purokuru, P. (2019), Työstäkieltäytyjän Käsikirja. Into.
Krapotkin, P. (1906). Taistelu leivästä. Tampereen Työväen Osuuskirjapaino.
Kropotkin, P. (2009). Kapinahenki. Kirjoituksia anarkismista. Savukeidas.
Lauhakangas, O. (toim.)(1986). Kansalaistottelemattomuudesta. Otava. [Sisältää Thoreaun
merkittävän artikkelin Kansalaistottelemattomuus.]
Martela, F. & Jarenko, K. (toim.)(2107). Itseohjautuvuus, Miten organisoitua tulevaisuudessa.
Alma Talent.
Marx, K. (1971). Filosofian kurjuus. Edistys. [Marxin kritiikki Proudhonia vastaan.]
17
Plehanov, G, (1907). Anarkismi ja Sosialismi. Tampereen Työväen Osuuskirjapaino. [Marxilainen
arvioi anarkismista.]
Purokuru, P. (2018). Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi. Kosmos.
Salminen, J., Gach, N. ja Kaartemo, V. (2018). Platform as a Social Contract: An Analytical Framework
for Studying Social Dynamics in Online Platforms. Anssi Smedlund, Arto Lindblom ja Lasse Mitronen
(Eds.) Collaborative Value Creation in the Platform Economy. Springer, 41-64.
Smedlund, A. (2009). Network approach to fundamental tasks in knowledge-based organizations.
Teknillinen korkeakoulu.
Sutinen, V-J. (toim.)(2009). Utopiasosialistit. Savukeidas. [Sisältää mm. Goldwinin, Proudhonin,
Bakuninin, Kropotkinin ja Goldmanin tekstejä.]
Tieto yhtiöiden hallusta takaisin kansalle. Helsingin Sanomat 22.10.2018.
Ward Collin (2016). Anarkismi. Into. [Sujuva yleisesitys anarkismista.]
Williamson, O.E. (9175). Markets and Hierarchies: Analysis and Antirust Implications. New York;
Free Press.
ResearchGate has not been able to resolve any citations for this publication.
Book
Full-text available
Kirjassa kehitelty näkökulmarelativismi on epistemologisen relativismin muoto, jossa tietoväitteet suhteutetaan näkökulmiin. Näkökulmissa tarkasteltavan asian jokin aspekti edustaa sitä subjektille. Esimerkiksi perhepolitiikkaa voidaan tarkastella naisten tasa-arvon kannalta. Asiat näyttävät hyvin erilaisilta eri näkökulmista. Näkökulmarelativismin mukaan ei ole olemassa neutraalia tapaa katsella asioita. Kirjassa käsitellään epistemologisen relativismin koko kenttää alkaen totuuden relatiivisuudesta ja päätyen tieteen relatiivisuuteen. Keskeinen kysymys on relativismin ja realismin suhde. Relativismi asettuu vastustamaan realismia ja sen tapaa suhteuttaa tietoväitteet ihmisestä riippumattomaan todellisuuteen. Keskustelu totuuden jälkeisestä ajasta on tehnyt relativismin erityisen ajankohtaiseksi. Kriittinen relativismi hyväksyy yhteiskunnallisen pluralismin, mutta suhtautuu kriittisesti kaikkiin näkökulmiin. Mitä tahansa ei pidä hyväksyä. Aikamme ongelma ei ole kuitenkaan pluralismi vaan fundamentalismi, yhden ”totuuden” julkistaminen. Kirjoittaja FT Antti Hautamäki on innovaatiotutkimuksen emeritusprofessori Jyväskylän yliopistossa ja teoreettisen filosofian dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut kirjan tematiikkaa 80-luvulta asti ja julkaissut useita artikkeleita aihepiiristä suomeksi ja englanniksi.
Emma Goldman, Maailman vaarallisimman naisen puheita ja kirjoituksia
  • E Goldman
Goldman, E. (1998/2018). Emma Goldman, Maailman vaarallisimman naisen puheita ja kirjoituksia. Työväen tuotantokomitean julkaisu. https://sites.google.com/site/vallankritiikki/emmagoldman-maailman-vaarallisimman-naisen-puheita-ja-kirjoituksia
Anarkismi ja muita esseitä. Savukeidas
  • E Goldman
Goldman, E. (2011). Anarkismi ja muita esseitä. Savukeidas.
Tie Orjuuteen. Gaudeamus
  • F A Hayek
Hayek, F.A. (1995). Tie Orjuuteen. Gaudeamus.
Kohtalokas Ylimieli. Art House
  • F A Hayek
Hayek, F.A. (1998). Kohtalokas Ylimieli. Art House.
Taistelu leivästä. Tampereen Työväen Osuuskirjapaino
  • P Krapotkin
Krapotkin, P. (1906). Taistelu leivästä. Tampereen Työväen Osuuskirjapaino.
Kapinahenki. Kirjoituksia anarkismista. Savukeidas
  • P Kropotkin
Kropotkin, P. (2009). Kapinahenki. Kirjoituksia anarkismista. Savukeidas.
)(2107). Itseohjautuvuus, Miten organisoitua tulevaisuudessa
  • F Martela
  • K Jarenko
Martela, F. & Jarenko, K. (toim.)(2107). Itseohjautuvuus, Miten organisoitua tulevaisuudessa. Alma Talent.