Content uploaded by Sami Kivikkokangas
Author content
All content in this area was uploaded by Sami Kivikkokangas on Aug 31, 2018
Content may be subject to copyright.
Psykoterapia (2017), 36(3)
227
Sami Kivikkokangas & Paavo Manninen
Miltä psykoterapia näyttää
25 vuoden päästä?
Johdanto
Miltä psykoterapian tulevaisuus näyttää? Psy-
koterapian tuloksellisuustutkimuksen näytöis-
tä huolimatta psykoterapian ala elää voimakas-
ta uusiutumisen painetta niin viranomaisten,
rahoittajien kuin potilaidenkin taholta. Uusien
teknologioiden mukaantulo muokkaa kenttää
ennakoimattomalla tavalla. Potilaiden ongel-
mien kompleksisuus ja komorbiditeetti aset-
taa haasteen liian yksiulotteisille hoitomalleil-
le. Rahoituskäytännöt eri maissa vaihtelevat
suuresti ja vaikuttavat siten eri hoitomuotojen
saatavuuteen, käyntien frekvenssiin ja siihen,
millaiset mahdollisuudet eri yksilöillä on hyö-
dyntää psykoterapiaa. Nämä ajankohtaiset
psykoterapian tulevaisuuteen liittyvät kysymyk-
set ovatkin herättäneet kansainvälisesti huo-
miota viime vuosina. Kansainvälisessä keskus-
telussa pyrkimyksenä on tunnistaa ja ennustaa
sellaisia tulevia trendejä psykoterapian alalla,
jotka vaikuttavat kliiniseen käytäntöön, tutki-
musohjelmiin, opiskelijoiden koulutukseen ja
poliittisiin päätöksiin.
Tässä kirjoituksessa pohjustamme ensin
lyhyesti psykoterapian tulevaisuuteen liittyvää
kansainvälistä keskustelua. Sen jälkeen esitte-
lemme saamamme vastaukset kysymykseen,
jonka esitimme psykoanalyytisen, integratii-
visen, kognitiivisen ja kognitiivis-analyyttisen
psykoterapian suuntausten edustajille sekä
HUS HYKS Psykiatrian psykososiaalisen osaa-
miskeskuksen johdolle. Lopussa kuvataan psy-
koterapian yleistä perustaa.
Esitimme tämän kysymyksen: ”Miltä psyko-
terapian tulevaisuus näyttää psykoterapiasuun-
tauksenne näkökulmasta 25 vuoden päästä?
Jos teillä on valtaa vaikuttaa sen muotoutumi-
seen, millaisia kehityssuuntia olisi hyvä pyrkiä
luomaan tulevaisuudessa? Vaikka kysymyksen
suunta on tulevaisuudessa, pyytäisimme ankku-
roimaan vastauksen siihen historialliseen kehi-
tykseen, mikä edeltää ajankohtaista tilannetta.”
Psykoterapian tulevaisuus
– mitä tutkimus sanoo?
Prochaskan & Norcrossin (2009) Systems of
psychotherapy -kirjan luvussa ”The future of
psychotherapy” kuvataan asiantuntijapaneelin
näkemys psykoterapian tulevaisuuden suun-
nasta riippumatta siitä, oliko oletettu suunta
paneelin jäsenille mieluinen tai ei. Tulevaisuu-
dessa nouseviksi trendeiksi nimettiin mindfull-
ness-terapiat, kognitiivis-käyttäytymisterapia,
integratiivinen psykoterapia, multikulttuuriset
terapiat, motivationaalinen haastattelu sekä
dialektinen käyttäytymisterapia. Laskeviksi
trendeiksi kuvattiin klassinen psykoanalyysi,
jungilainen terapia, adlerilainen terapia ja tran-
saktionaalinen analyysi. Analyysin perusteella
jäsentyi tulevaisuuden trendien 12 kohdan
suuntaviivasto (taulukko 1), joka täydentää jo
hyvin tunnustettuja trendejä psykoterapioiden
integraatiosta, lyhyistä terapioista ja multikul-
tuurisista terapioista. Kaikkia terapiasuuntauk-
sia koskevia tulevaisuuden trendejä koskettaa
taloudellisten toimintaedellytysten turvaami-
nen. Niinpä tuloksellisuustutkimuksen merki-
tystä päätösten perusteluina ei voi ylikorostaa.
Psykoterapia (2017), 36(3)
228
Taulukko 1. Psykoterapian tulevaisuuden
trendien suunnat
1. Talous ja mielenterveyden palvelut
2. Näyttöön perustuva hoito (Evidence based
practice)
3. Terapeuttinen suhde
4. Teknologiset apukeinot
5. Itseapuresurssit
6. Neurotiede
7. Käyttäytymisterveys
8. Populaatioiden proaktiivinen hoito
9. Hoitojen erilaiset adaptaatiot
10. Positiivinen psykologia
11. Psykoterapian ja lääkehoidon integraatio
12. Psykoterapia toimii – 7000+ vaikuttavuus-
tutkimusta ja 700+ meta-analyysia!
Kysymys psykoterapian tulevaisuudesta kyt-
keytyy kysymykseen siitä, miten ymmärrämme
sen, mitä psykoterapia on, mitkä sen tavoit-
teet ovat sekä keinot pyrkiä tuohon tavoittee-
seen. Psykoterapian konsensuslausuman mu-
kaan psykoterapiassa on ”kyse jäsennellystä
vuorovaikutuksellisesta prosessista potilaan
(potilaiden) ja hoitavan henkilön (henkilöiden)
välillä. Psykoterapia on tavoitteellista, mielen-
terveyden ongelman tai häiriön poistamiseen
tai lieventämiseen tähtäävää ammatillista
toimintaa. Se pohjautuu vakiintuneeseen ja
koeteltuun psykologiseen tietopohjaan ja sen
puitteet määritellään hoitosopimuksessa. Psy-
koterapioita toteuttavat psykoterapeutit, joilla
on tarvittava koulutus ja kokemus.” (2006, 4.)
Siirtyessämme seuraavaksi lukemaan asian-
tuntijoiden tulevaisuuden kuvia eri psykotera-
piasuuntausten osalta saattaakin olla lukija-
na hyvä pitää mielessä konsensuslausumaan
kytkeytyviä kysymyksiä psykoterapeuttisen työn
perustehtävistä, eli miten ymmärrämme toimi-
juuden ja sen auttamisen psykoterapiassa,
miten psykoterapeuttisen työn kohteet jäsen-
netään sekä millä keinoin pyritään auttamaan
saavuttamaan uudenlaista suhtautumista sii-
hen, mikä tuottaa kärsimystä ja häiritsee.
Miltä psykoterapian tulevaisuus näyttää
psykoanalyysin ja psykoanalyyttisen
psykoterapian näkökulmasta 25 vuoden
päästä?
Psykoanalyytikko, emeritusprofessori Johan-
nes Lehtosen mukaan esitetty näkemys tu-
levaisuuden psykoterapian trendeistä näyt-
tää melko uskottavalta. Psykoanalyyttinen ja
psykodynaaminen psykoterapia, joka on ollut
kliinisten terapioiden lähtökohtana, on avannut
psykoterapialle kentän, joka on muotoutunut
myöhemmin kuvatulla tavalla ja jatkaa toden-
näköisesti samaa suuntaa eteenpäin.
Syy tähän on Lehtosen mukaan selvä: ”Psy-
koterapian toimivuus lyhyemmissä muodoissa
ja sen sovellettavuus entistä joustavammin
erilaisiin tilanteisiin on tullut yhteiskunnan ja
kulttuurin kehityksenkin mukana vähitellen il-
meiseksi. Toisin sanoen aluksi dynaamisesta
perustiedosta on kehittynyt sovelluksia uusiin
muotoihin ja sitä on yhdistetty erilaisiin tapoi-
hin ohjata ihmisen käyttäytymistä. Näin var-
maan luonnostaan tapahtuu ja tämä jatkuu.”
Erityisenä puutteena Lehtonen näkee kuvatuis-
sa skenaarioissa, etteivät eri ikäryhmät – lap-
set ja nuoret – tule tässä skenaarioissa esiin.
Toinen keskeinen tekijä muutostrendeihin
liittyy psykoterapian tuloksellisuustutkimuk-
seen. ”Se on vahvistanut niitä käsityksiä, joita
kliinikoilla on ollut kokemusperäisesti, osittain
myös tarkentanut. Toisaalta tulostutkimus on
sittenkin aika alkuvaiheessa, lähinnä toimi-
vuuden todistelua mutta ei hienosyisempää
analyysiä kovinkaan paljon. Oma juuri painoon
hyväksytty tutkimuksemme (Ahola ym. 2017)
osoittaa, että oireet laskevat jo odotettaessa
hoitoa melkein yhtä paljon kuin vuoden hoidon
aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikissa hoi-
tomalleissa alkuvaiheeseen sisältyy melkoinen
odotus- ja hoitokomponentti, joka myöhemmin
arkipäiväistyy ja hälvenee. Tämä puolestaan
merkitsee sitä, että nimenomaan lyhyissä
hoidoissa tuo odotusarvo tuottaa hoitovaiku-
tuksen, joka voi usein olla kuitenkin katoava,
kuten esim. Knektin työt Helsinki Psychot-
herapy Project -hankkeessa ovat osoittaneet
– siis hoitotulosten analyysi on vielä varsin
pintapuolista ja osin tuloshakuista.” Pitkistä
dynaamisista hoidoista ja psykoanalyysista on
Lehtosen mukaan hiljalleen tulossa entistä va-
kuuttavampaa näyttöä, mutta se ei leviä netis-
sä lainkaan kuten paljon puhutut lyhyet mallit.
Melkein kuin pitkistä dynaamisista hoidoista
ja psykoanalyysista saadut vaikuttavuusnäytöt
Psykoterapia (2017), 36(3)
229
olisi pyritty sivuuttamaan, etenkin kun ottaa
huomioon niitä julkaisseiden lehtien korkean
laadun ja toisaalta sen hiljaisuuden, joka on
ympäröinyt näitä havaintoja.
Tulevaisuutta ajatellen Lehtonen toteaa:
”Haluan myös korostaa sitä, että käytössä
olevat mallit integroida terapiaa ja biologiaa
ovat erittäin kehittymättömiä ja hätäisyys val-
litsee. Jokainen haluaa olla ensimmäisenä to-
distamassa jotain uutta, mutta kokonaiskuvaa
ei lainkaan vielä ole ja koko viitekehys integ-
raatiota varten on hahmottumatta. Tämä on
mitä suurimmassa määrin ongelma, joka tulee
ennen pitkää vastaan. Muistuttaisin myös sii-
tä, että tietoisen mielen ulkopuolella tiedosta-
mattomassa oleva mielenkerros eli ns. piilo-
tajunta on rakenteellisesti suoran verbaalisen
yhteyden ulkopuolella ja siksi vain epäsuorasti
metaforien ja käsitteiden avulla kuvattavissa.
Tästä seuraa suoraan se käsitteiden ja teo-
rioiden Babel, joka vallitsee psykoterapiakir-
jallisuudessa. Tätä kannattaisi pohtia hiukan
enemmänkin.”
Omissa tutkimuksissaan Lehtonen on kuvan-
nut mm. havainnot aivojen serotoniinijärjestel-
män virkoamisesta yhden vuoden psykodynaa-
misen terapian aikana erityisesti vaikeammin
oireilevilla mutta ei lievästi oireilevilla. Tämä
Lehtosen tutkimusryhmän raportti on ensim-
mäinen, jossa serotoniinivasteen eriytynyt toi-
minta terapian aikana tulee näkyviin (Joensuu
ym. 2016). Tästä on Lehtosen mukaan hyvä
jatkaa eteenpäin hiukan uusille urille myös
psykoterapian biologisten vaikutusten osalta.
Miltä psykoterapian tulevaisuus näyttää in-
tegratiivisen psykoterapian näkökulmasta 25
vuoden päästä?
Integratiivisen psykoterapian osalta haas-
tattelimme integratiivisen psykoterapian kah-
ta pitkäaikaista kouluttajaa, joiden näkemysten
vuoropuhelu seuraavaksi:
Professori Jarl Wahlström toteaa heti aluksi,
ettei mitään kovin radikaalia muutosta psyko-
terapian kentällä näytä tapahtuneen viimeisen
25 vuoden aikana, joten ehkä sitä ei tapahdu
myöskään seuraavan 25 vuoden aikana. Voi-
nemme siis ajatella joidenkin psykoterapian tä-
män hetken trendien jatkuvan myös seuraavien
vuosikymmenten aikana:
1. Psykoterapian yleinen hyväksyttävyys psy-
kiatrian ja mielenterveyspalvelujen hoitomuo-
tona vahvistuu edelleen. Tämän kehityksen
perustana on yhtäältä psykoterapian tuloksel-
lisuustutkimuksen tuottama näyttö psykotera-
pian vaikuttavuudesta ja toisaalta kulttuurinen
muutos suhtautumisessa mielenterveyden häi-
riöihin ja niihin liittyvään stigmaan.
2. Dynaaminen vastakkainasettelu psykote-
rapiamenetelmien monimuotoisuuden lisään-
tymisen ja niiden välisen integraation välillä
jatkuu. Näyttää kuitenkin siltä, että ”sisällisso-
ta” medikaalista mallia jäljittelevän, empiiristä
menetelmäkohtaista näyttöä painottavan, ja
humanistis-kulttuurista lähtökohtaa suosivan
liikkeen välillä on laantumassa vähintään rau-
hanomaisemmaksi rinnakkaineloksi ja ehkä
jopa kehittymässä kiinnostavaksi vuoropuhe-
luksi.
3. Monitasoinen ja menetelmällisesti moni-
puolinen psykoterapian muutosprosessien ja
vaikutusmekanismien tutkimus vahvistuu. Täs-
sä on eniten tapahtunut kehitystä viimeisten
25 vuoden aikana ja on myös odotettavissa
eniten uutta seuraavan samanpituisen aika-
jakson aikana. Psykoterapiatutkimuksen ken-
tällä tulevat satunnaistetut kliiniset kokeet
antamaan yhä enemmän tilaa yhtäältä tilas-
tollisia monitasomalleja ja aikasarja-analyyseja
hyödyntäville isoille seurantatutkimuksille ja
toisaalta monitasoisesti – hermoston, koke-
muksen, sosiaalisen vuorovaikutuksen tasoil-
la – ja yksityiskohtaisesti muutosta kuvaaville
tapaustutkimuksille.
Psykoterapioiden integraatiota kannattavana
Wahlström toivoo tulevaisuudelta, että psyko-
terapiamenetelmien moninaisuus edelleen
kehittyy, mutta että tämä tapahtuu palveluja
käyttävien ihmisten tarpeista lähtien – ei palve-
luja markkinoille tarjoavien intresseistä käsin.
Hän sanoo myös uskovansa, että käyttäjäläh-
töinen näkökulma on se, joka lopulta mahdol-
listaa vastauksen löytämisen kysymykseen
psykoterapian vaikutusmekanismeista: kyse
ei niinkään ole siitä, mitä terapia tekee ihmi-
sille, vaan siitä, miten ihmiset käyttävät sitä
tehdäkseen jotakin omalle elämälleen.
Psykoterapiakouluttaja, yliopistonlehtori
Kirsti-Liisa Kuusinen puolestaan kuvaa, ”mi-
Psykoterapia (2017), 36(3)
230
ten integratiivinen psykoterapia on omana
’viitekehyksenään’ uusi ilmiö sekä Suomessa
että muualla. Se näyttää myös olevan todella
vetovoimainen tällä hetkellä. Integratiivisuus
taas on ollut psykoterapian käytännön ken-
tällä olemassa kautta aikojen. Sitä on usein
kutsuttu ekletismiksi, tai on luotu joitakin eri
viitekehyksiä integroivia malleja. Tutkimuksis-
sa on myös todettu, että käytännön kentällä
toimivat psykoterapeutit usein kokemuksen
karttuessa ovat vähemmän orjallisia omalle
koulukunnalleen ja muuttuvat tai tunnistautu-
vat integratiivisemmiksi kuin vasta koulutuk-
sista valmistuneet. Siten integratiivisen psy-
koterapian määrittely omaksi viitekehykseksi
on oikeastaan jonkin sellaisen legitimoimista,
joka on todellisuudessa ollut olemassa aiem-
minkin. Toisaalta tietenkin se, että siihen tar-
jotaan nyt erityistä koulutusta, määrittelee sen
enemmänkin joksikin spesiksi tavaksi tehdä
psykoterapiaa. Tämä on aika ongelmallista, in-
tegratiiviseksi psykoterapiaksi voidaan nimit-
tää tällä hetkellä hyvin erilaisista lähtökohdista
rakentuvia psykoterapiamuotoja. Tutkimusten
tuottama tieto, esim. koskien terapioiden yh-
teisiä vaikuttavia tekijöitä ja niitä tekijöitä, joilla
on joko kielteinen tai myönteinen vaikutus tera-
pian lopputulokseen, on yksi lähtökohta integ-
ratiivisen psykoterapian viitekehyksen luomi-
seen. Integratiivisen psykoterapian tutkiminen
ja esim. sen vaikuttavuuden osoittaminen on
melko vaikeaa, koska sen manualisoiminen ja
määrittely tutkimusten vaatimalla tarkkuudella
lienee mahdotonta. Siten siis vaatimus tutki-
musnäytöstä on aika vaikeasti toteutettavissa
integratiivisen psykoterapian kohdalla.
Integratiivisuus eräänlaisena luonnollisena
kehityksenä merkitsee sen jalansijan jatkuvaa
kasvua tulevaisuudessa ja tarkkarajaisen kou-
lukuntaisuuden vähenemistä. Toisaalta nykyi-
sin myös uudet aika menetelmäkeskeiset brän-
dit lisääntyvät ja ovat suosiossa, ja niitä myös
asiakkaat lisääntyvästi osaavat vaatia. Jossain
määrin nykyisin yhä enemmän pyritään tarjoa-
maan spesifejä hoitoja eri häiriötyypeille, mikä
osaltaan lisää tarvetta spesien hoitomallien
luomiseen. On mahdollista, että terapeutitkin
jatkossa spesialisoituvat enemmän, toisaalta
myös niin, että osaamalla monia hoitomalleja
ja psykoterapiamenetelmiä, voi niitä integroida
ja käyttää asiakkaiden mukaan integroidusti.
Kuitenkin uusien asioiden, tai vaikka hoito-
mallien siirtyminen käytäntöön on usein hidas
prosessi, voi viedä 10–20 vuotta, ennen kuin
uudet ideat ovat arjen käytäntöjä (esim. DKT).
Oma kysymyksensä on, lisääntyykö tietämyk-
semme ihmisen psyykestä ja siihen vaikutta-
vista tekijöistä tulevaisuudessa siinä määrin,
että yhä tarkemmin voimme rakentaa myös
psykoterapeuttisen työskentelyn sellaisen tie-
don varaan ja on vain yksi psykoterapiatyösken-
telyä ohjaava teoreettinen viitekehys. Tiedon
lisääntyminen voi tarkoittaa myös esim. neuro-
biologisen tiedon käyttöä sellaisten hoitomal-
lien luomisessa, jotka ovatkin vaihtoehtoisia
hoitomalleja psykoterapialle ja keskusteluun
perustuva psykoterapia muuttuu menneisyy-
den jäänteeksi. Tuskin näin käy, koska psy-
koterapiaan rinnastuvia parantamisen tapoja
on ollut kautta ihmiskunnan historian. Ihmiset
tarvitsevat edelleen jotain sellaista vuorovai-
kutukseen ja luottamukseen perustuvaa hoi-
toa, jota psykoterapia edustaa. Integratiivisuus
tullee 25 vuoden päästäkin olemaan psykote-
rapian kentällä vahvassa asemassa, koska
se on uusi suuntaus, jonka suosio on vasta
lähdössä lentoon. Toivoisin että psykoterapia
voisi tulevaisuudessa perustua yhä enemmän
tutkimustietoon ihmisen psyykkisten ongelmi-
en synnystä ja niiden muuttamisesta ja että
psykoterapeuttien sekä taidolliseen (esim.
vuorovaikutus) ja tiedolliseen osaamiseen pa-
nostettaisiin ja koulutusten laatua pystyttäisiin
nostamaan.”
Miltä psykoterapian tulevaisuus näyttää
kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta
25 vuoden päästä?
Kognitiivisen psykoterapian osalta kouluttaja-
psykoterapeutti, LT ja kognitiivisen psykotera-
piayhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Räisänen
kuvaa, miten ”kognitiivinen psykoterapia on täl-
lä hetkellä eniten tutkittu psykoterapiamuoto
ja sen teholla on myös hyvä tieteellinen näyttö
lukuisiin eri psykiatrisiin sairauksiin ja oireisiin.
Tältä pohjalta kognitiivisen psykoterapian ase-
ma yleisimmin käytettynä hoidollisena psyko-
Psykoterapia (2017), 36(3)
231
terapiasuuntauksena näyttää yhä vahvistuvan
lähivuosikymmeninä.
Paradigman muutosta: psykoterapia- ja aivotut-
kimuksen lähentyminen
Tulevina vuosikymmeninä tullaan näkemään
psykoterapiatutkimuksen ja aivotutkimuksen
yhä vahvempaa linkittymistä. Käytännön ta-
solle tämä muutos heijastunee vasta paljon
myöhemmin. Jo 90-luvun alusta psykoterapian
vaikutus on pystytty osoittamaan aivokuvan-
tamisella (Karlsson 2011). Tulevina vuosi-
kymmeninä astutaan vähitellen aikaan, jolloin
aivokuvantaminen ja psykoterapiaprosessien
tutkimus alkavat lähentyä ja tuottaa tulosta.
Esimerkkinä uudempien tutkimusten viitteet
siitä, että aivokuvantamistutkimuksissa voi-
taisiin erotella ne masennuspotilaat, jotka
todennäköisimmin tulevat hyötymään psykote-
rapiasta, niistä jotka hyötyvät pääsäätöisesti
masennuksen lääkityshoidosta – mutta eivät
psykoterapiasta (Dunlop & Mayberg 2014).
Meille tarjoutuu uusia tapoja tutkia psykote-
rapiaprosessia, sen yksittäisten elementtien
vaikutusta. Näiden tulevien tutkimusten vai-
kutus psykoterapiakäytäntöihin tulee tapahtu-
maan asteittain ilman suurempia orwellilaisia
kauhukuvia. Aivokuvantaminen on vain mittari,
ei uhka. Se mahdollistaa ymmärtämyksemme
lisääntymisen ja psykoterapiaporosessin tar-
kemman mittaamisen ja tutkimisen uudella
tasolla.
Kognitiivinen psykoterapia mielenterveyden
edistämisessä
Yleinen tietoisuus mielenterveysasioista on
lisääntymässä kuten myös erilaisten psykote-
rapiapalveluiden kysyntä. Palveluiden käyttä-
jät ovat yhä paremmin perillä erilaisista psy-
koterapioista, osaavat hankkia niistä tietoa ja
osaavat hakeutua erilaisiin psykoterapioihin.
He osaavat myös entistä paremmin hakea tie-
toa eri psykoterapioiden tutkimustuoksista ja
vaikuttavuudesta ja siitä, mitkä työtavat ovat
teoreettisesti ja tieteellisesti perusteltuja psy-
koterapiassa.
Psykoterapiapalveluiden uusi tärkeä toiminta-
alue tulee olemaan sairauksien hoidon lisäksi
mielenterveyden ylläpitoon ja vahvistamiseen
tarkoitetut palvelut. Tunne-, mielenterveys- ja
vuorovaikutustaidot ovat voimistumassa osa-
na yritysten työkykyä ylläpitävää toimintaa, ja
niitä tulisi lisätä kaikkiin esimieskoulutus- ja
valmennusohjelmiin. Näitä ennaltaehkäiseviä
koulutuksia tullaan tulevaisuudessa tarjoa-
maan voimakkaammin osana koulujen ja mui-
den oppilaitoksien koulutusohjelmia esimer-
kiksi opetusojelmiin kuuluvina nettipohjaisina
koulutusohjelmina. Tulevaisuuden kehitysta-
voitteena tulee olemaan yksilön vahvistuva
tietotaito oman psyykkisen hyvinvoinnin ylläpi-
tämisestä ja edistämisestä kansalaistaitona.
Kognitiivisen psykoterapian kehityssuuntia
Kognitiivisen psykoterapian kolme ydinoletusta
ovat sen perustajan Aaron T. Beckin mukaan
edelleen: 1) yksilön on mahdollista tulla tietoi-
seksi ajattelunsa sisällöstä ja prosesseista, 2)
yksilöt voivat ymmärtää, miten heidän tapansa
ajatella itsestään ja ympäristöstään vaikuttaa
heidän tunteisiinsa ja käyttäymiseensä ja 3)
yksilön on mahdollista muokata ajatteluaan
ja käyttäymistään toimivammaksi ja adaptiivi-
semmaksi. Tämä tulee edelleenkin olemaan
kognitiivisten psykoterapioiden perusta, mutta
kognitiivisen psykoterapian, ’sateenvarjon’ alle
voidaan nykyään sijoittaa useita, eritytyneitä,
spesifejä hoitomalleja, kuten kognitiivis-beha-
vioraalinen psykoterapia CBT, pitkäaikaisen
masennuksen hoitomalli CBASP, dialektinen
käyttäymisterapia, hyväksymis- ja omistautu-
misterapia HOT, mindfulness, tunnesuuntautu-
nut psykoterapia ja skeematerapia. Perinteisen
12–24 kerran CBT-psykoterapian jälkeen kehit-
tyneiden uusien suuntauksien suosio näyttää
edelleen kasvavan ja niistä saatu tieteellinen
näyttö tulee myös edelleen lisääntymään. Esi-
merkkinä tästä Euroopassa voimakkaaseen
kasvuun lähtenyt, alunperin USA:ssa kehitetty
skeematerapia, joka mahdollistaa hoitojen rää-
tälöintiä erityisesti persoonallisuushäiriöiden
hoidossa, mutta myös muissa oirekuvissa.
ISST:n, kansainvälisen skeematerapiayhdis-
tyksen, jäsenmäärä on kasvanut kahdeksassa
vuodessa alun 175 jäsenestä nykyiseen vajaa-
seen tuhanteen vuonna 2016.
Skeematerapian kasvuun Euroopassa liittyy
kiinteästi sen uranuurtajajäsenten tuottamat
laadukkaat satunnaistetut, kontrolloidut skee-
materapiatutkimukset ja niiden hyvä näyttö
vaikuttavuudesta. Erityisesti on mainittava las-
ten ja nuorten kognitiiviset psykoterapiat, jotka
ovat lisääntyneet ja lisääntyvät edelleen. Sekä
kognitiiviset työmenetelmät että alan koulutus-
tarve ovat jatkuvassa kasvussa.
Hieman paradoksaalisesti kehityssuuntina
on nähtävissä sekä kognitiivisten psykotera-
peuttien ’erikoistumista’ johonkin kognitiivi-
sen psykoterapian uuteen hoitomalliin että
toisaalta myös eri suuntausten lähenemistä
ja integroitumista toisiinsa. Esimerkkinä men-
talisaatioterapian ja kognitiivisen metakogni-
tiivisen työskentelyn läheisyys sekä erilaisten
suuntausten lähtökohtien ja työskentelytapo-
jen yhdistyminen skeematerapiassa.
Psykoterapeutti-käsite
Haasteena tulee olemaan säilyttää eri suun-
tauksiin erikoistuvien psykoterapeuttien ja
erityisesti kouluttajapsykoterapeuttien riittävä
kognitiivisen psykoterapian kansainvälisesti
korkea perus- ja yleisosaaminen. Tämän psyko-
terapeuttien ammatillisen tason ja nimikkeen
turvaaminen tulee jatkumaan edelleen, vaikka
psykoterapeuttinimikkeen kriteerien toteutu-
misen valvonta onkin siirtynyt TEO:lta yliopis-
toille. Psykoterapeuttinimike tulee edelleen
tarkoittamaan Suomessa laadukkaan ja val-
votun koulutuksen saanutta terveydenhuollon
ammattilaista. On myös oletettavaa, että ny-
kyiset pätevyysvaatimukset tulevat säilymään
julkisen tahon tukemissa psykoterapioissa.
Samanaikaisesti erilaisten muiden terapia-,
coaching-, elämäntapavalmennusten tarjonta
tulee lisääntymään, ja psykoterapian haastee-
na tulee olemaan suuren yleisön riittävä asialli-
nen informointi varsinaisesta psykoterapiasta,
sen tuottajista psykoterapeuteista ja tutkitusta
tuloksellisuudesta.
Psykoterapian tutkimus
Satunnaistetut tutkimukset ovat vakiintuneet
vaikuttavuuden tutkimuksen ohjenuoraksi, mut-
ta psykoterapioiden teho on osoitettu pääsään-
töisesti lyhyille manualisoiduille terapioille.
Tulokset eivät takaa, että ko. tutkittu terapia-
menetelmä olisi tehokas tavallisessa valikoitu-
mattomien potilaiden hoidossa. Tarvitsemme
vertailuasetelmaan perustuvaa tutkimusta, ja
sitä erityisesti pitkien psykoterapioiden osal-
ta. Nykyiset pitkät kuntoutuspsykoterapiat ja
niiden julkinen taloudellinen tuki pohjaavat lä-
hinnä seuranta- ja kokemustietoon. Nykyinen
vaikuttavuustutkimuksiin perustuva psykotera-
pioiden julkisen tuen ilmapiiri tulee lähinnä ’pa-
remman puutteessa’ jatkumaan vielä pitkään.
Pitkien psykoterapioiden korvattavuus voi olla
lähivuosikymmenen kuluessa uhattuna ilman
näyttöä pitkien psykoterapioiden vaikuttavuu-
desta. Edelleen ongelmana tulee olemaan pa-
himmillaan ’Trash in – Trash out’ -problematiik-
ka: jos vaikuttavuutta arvioidaan hoidettavien
diagnoosin pohjalta, tutkimustulosten arviointi
on yhtä huteraa kuin tutkitun hoidettavan ryh-
män diagnostiikka. Esim. persoonallisuushäiri-
öissä ICD- ja DSM-tautiluokituksien diagnoosit
ja niiden kriteerit ovat erilaiset. Tulevaisuudes-
sa tultaneen kehittämään ’inhimillisempiä’,
osuvampia oirepohjaisia valintakriteereitä, ku-
ten tunnesäätelyn, vuorovaikutuksen tai toimin-
nan säätelyn vaikeudet. Ei ole poissuljettua,
että osa näistä kriteereistä voidaan todentaa
tai vahvistaa aivokuvantamistutkimuksen kei-
noin.
Viisaampaa tulevaa tutkimusta on tulevai-
suuden psykoterapian prosessitutkimus mie-
luiten yhdistettynä aivotutkimukseen, jossa
pyritään selvittämään tarkkaan, minkälaiset
hoidolliset tekijät vaikuttavat psykoterapian tu-
lokseen. Tutkimuksissa ollaankin näkemässä
jo nyt jonkin verran siirtymistä sen hahmotta-
miseen, ’mikä auttaa missäkin tilanteessa ja
ketä ja millaisten oireiden kanssa’. Tämänkal-
tainen tutkimus mahdollistaa psykoterapiapal-
veluiden räätälöidymmän yksilöllisen tarjonnan
pidemmällä aikavälillä tulevaisuudessa.
Uudet teknologiat
Uudet teknologiat, kuten netti- ja virtuaali-
psykoterapiat tulevat tarjoamaan tarpeellisia
Psykoterapia (2017), 36(3)
233
lisävaihtoehtoja face-to-face -psykoteraioille ja
niiden lisäksi. Ne tuovat myös psykoterapian
palvelut yksilöille, joille perinteinen psykotera-
pia ei pitkien etäisyyksien, kustannusten tms.
takia ole ollut aikaisemmin mahdollista.
Kansainvälinen trendi masennuksen hoidos-
sa ovat neuromodulaatiohoidot, jotka tuovat
lisän masennuslääkkeille ja psykoterapiahoi-
doille. Tällä hetkellä esimerkiksi transkrani-
aaliseen magneettistimulaatiohoitoon (TMS)
voidaan siirtyä nyt, kun lääkkeistä tai psykote-
rapiasta ei ole ollut riittävästi apua. On mahdol-
lista ja täysin tutkimatta, edistäisikö TMS-hoi-
don liittäminen psykoterapiaan hoitotuloksia.
Neurostimulaatiohoidot eivät tule korvaamaan
psykoterapiaa, mutta on mahdollista, että niitä
tullaan käyttämään hoidossa psykoterapian rin-
nalla tai jopa masennuksen hoidon ensisijaise-
na hoitovaihtoehtona tulevaisuudessa.
Lopuksi
Kognitiivisen psykoterapeutin toive on kehityk-
sen kulkeminen kohti yhä räätälöidympiä hoi-
toja, jotka eivät perustu vain diagnoosiin, vaan
joissa taitava kognitiivinen psykoterapeutti voi
soveltaa useita kognitiivisia hoitomenetelmiä
vuorollaan hoidon eri vaiheissa. Psyykkiset
ongelmat ovat moninaisia ja niihin liittyy pal-
jon komorbiditeettia, joten kognitiivisen psy-
koterapeutin tulee jatkossakin hallita vahvan
CBT-perustan lisäksi useamman kognitiivisen
psykoterapiasuuntauksen menetelmiä ja osata
soveltaa niitä.”
Miltä psykoterapian tulevaisuus näyttää
kognitiivis-analyyttisen psykoterapian
näkökulmasta 25 vuoden päästä?
Kognitiivis-analyyttisen psykoterapian koulut-
tajapsykoterapeutti Soile Tikkanen kuvaa tule-
vaisuutta seuraavasti: ”Kognitiivis-analyyttinen
hahmotustapa, ja siitä kehittynyt dialoginen
sekvenssianalyysi, ovat asiakaskohtaisen ta-
pausjäsennyksen työvälineitä. Niitä sovelle-
taan hoidon alkuarvioinnissa mielenterveys- ja
sosiaalityön eri sektoreilla. Englantilainen opis-
kelijaterveydenhuollon lääkäri Anthony Ryle oli
aikaansa edellä, kun hän jo 1970-luvulta al-
kaen tekemissään psykoterapiatutkimuksissa
kehitti menetelmiä asiakaskohtaisen tuloksel-
lisuuden arviointiin havaittuaan, että varhainen
hahmotusten jakaminen asiakkaan kanssa
tuotti terapeuttisesti mielekkäitä tuloksia.
Asiakaskohtaisen tapausjäsentelyn työvälinei-
den kehittely ja niiden tuloksellisuuden tutki-
minen on psykoterapian lähitulevaisuudessa
merkittävä ja hedelmällinen kehittymissuunta.
Kognitiivis-analyyttinen psykoterapia (KAT) on
muotoutunut 1980-luvun puolivälistä lähtien
16–24 käynnin lyhytterapiamenetelmäksi. Tera-
peuttinen muutos käynnistyy ongelmia kannat-
televia ja ylläpitäviä toimintatapoja uudelleen
muotoilemalla ja etenee niiden ilmenemistä yh-
dessä tunnistamalla. Lyhyessä työskentelyssä
toimintatapojen muutos käynnistyy, mutta läpi-
työskentely jatkuu lyhytterapiajakson jälkeen.
KAT:ia sovelletaan Suomessa myös pitkissä
(1–3 v) psykoterapioissa, joissa, kuten lyhyis-
säkin KAT-hoidoissa, alkuvaiheen yksilöllisellä
tapausjäsennyksellä on keskeinen rooli hoidon
fokuksen hahmottumisessa. KAT:n jatkuvasti
kehittyvä, mutta tällä hetkellä vielä niukahko
näyttö riittänee säilyttämään sen aseman in-
tegratiivisten terapiamuotojen joukossa seu-
raavien 25 vuoden perspektiivissä.
Psykoterapian tulevaisuus näyttää suotuisal-
ta, mikäli mielenterveystyön palvelujärjestelmä
voi tarjota puitteet sellaiselle terapeuttiselle
työskentelylle, jonka keskiössä heti alusta
alkaen ovat asiakkaan kuunteleminen, hä-
nen työskentelyyn tuomiensa ongelmien, niitä
kannattelevien toimintatapojen ja asetelmien
tutkiminen luottamuksellisessa terapiasuh-
teessa sekä näiden pulmien varhainen yhdes-
sä hahmottelu ja jäsentäminen asiakasta pu-
huttelevilla tavoilla hänen itsehavainnointinsa
kehittämiseksi sekä toimijuuden lisäämiseksi
omassa elämässään syntyneen ymmärryksen
pohjalta.
Nämä psykoterapioiden yhteiset perusasiat
ovat olleet KAT:in ytimessä jo varhain, ovat sitä
nyt ja tulevaisuudessakin. Niiden toteutuminen
käytännössä edellyttää resurssien kohdista-
mista hoitoon hakeutumisen alkuvaiheisiin,
työntekijöiden (ei vain psykoterapeuttien) kou-
luttamista kuuntelemaan asiakkaan ilmaisus-
sa kuuluvaa vastavuoroisuutta, tunnistamaan,
Psykoterapia (2017), 36(3)
234
jäsentämään sekä käymään vuoropuhelua
asiakkaiden kanssa, terapiasuhdetta ja asiak-
kaalle sillä hetkellä mahdollista huomioiden.
Psykoterapian tarjoaminen vain diagnoo-
siperusteisesti sisältää tästä näkökulmasta
riskin ja uhan mielenterveyden ongelmien ja
ilmiöiden monimuotoisuuden ja yksilöllisen
vaihtelun huomiotta jäämisestä. Myös ongel-
mien teoreettiset selitysmallit voivat kapeu-
tua. Ongelman arviointi ja sen hoito erotetaan
toisistaan, vaikka terapeuttisen arvioinnin tu-
loksellisuudestakin on näyttöä. Työskentelyn
aloittamiseen voi tulla viivettä tai katkoksia
juuri silloin, kun otollisin ajankohta ihmisen elä-
misen ongelmiin liittyvän tilannesidonnaisen
itseymmärryksen rakentumiselle kenties olisi.
KAT:in psykoterapiatutkimukseen kietoutu-
vat juuret huomioiden olisi toivottavaa, että
seuraavan 25 vuoden aikana psykoterapian
tutkimisen kenttä kehittyy nykyistä monimuo-
toisemmaksi. Tulevaisuudessa tapaustutki-
mukset voivat toimia kanavana terapian mo-
nimuotoisten prosessien ja terapiasuhteen
ilmiöiden näkyväksi tekemiselle ja vaikutus-
ten todentamiselle. Tapaustutkimukset voivat
nousta keskeiseen asemaan psykoterapiaa
koskevan tieteellisen tiedon lähteenä, joka
puhuttelee psykoterapeuttista työtä tekeviä ja
mielenterveyspalvelujen käyttäjiä.
Miltä psykoterapian tulevaisuus näyttää
HUS HYKS Psykiatrian näkökulmasta 25
vuoden päästä?
HYKS psykiatrian IT-Psykiatrian ja psykososiaa-
listen hoitojen linjajohtaja Jan-Henry Stenberg
– joka on kouluttajapsykoterapeutti ja työs-
kentelee tiiviisti psykiatrisen työn lisäksi myös
psykoterapeuttina – kuvaa näkemystään, miten
psykoterapia 25 vuoden päästä on muuttunut
kahteen isoon käyttölinjaan:
1. Psykoterapiaa haetaan edelleen runsaas-
ti suhteessa yleisiin elämässä esiintyviin han-
kaluuksiin, kuten hankaliin elämäntilanteisiin,
identiteettipohdintoihin, elämän suunnan löytä-
misen vaikeuksiin, eri ikäkausien kehityshaas-
teiden pohtimiseen yms. Tällainen psykotera-
pia on ns. yleisemmin elämän kulkua tukevaa
ja sujuvoittavaa psykoterapiaa, jota käytetään
lähinnä ihmisten itsensä aloitteesta tai hank-
kimana.
2. Toinen iso käyttölinja on erilaiset sairauk-
siin ja spesifeihin pulmiin annettavat psykote-
rapeuttiset interventiot. Nämä voivat olla sitten
teoreettisilta taustasuuntauksiltaan hyvin eri-
laisia. Esimerkiksi krooniseen masennukseen
voidaan käyttää yhtä hyvin kognitiivista psyko-
terapiaa tai mentalisaatiopohjaista psykote-
rapiaa. Tällaiset spesimmin diagnosoituihin
mielenterveyden häiriöihin kohdennetut psyko-
terapiat ovat enimmäkseen hoitojärjestelmän
aloitteesta annettavia hoitoja.
Keskeisenä muutoksena vallitsevaan psyko-
terapian kenttään Stenberg näkee sen, että tu-
levaisuudessa hoitosuhdetta ja tekniikkaa osa-
taan säädellä paremmin vuorovaikutuksessa
toisiinsa ja suhteessa hoidon kohteisiin (joita
voi olla useampia kuin yksi). Nykyinen kahtia-
jako hoitosuhteeseen tai tekniikkaan liittyviin
menetelmiin on täysin keinotekoinen. Ilman hy-
vää hoitosuhdetta tekniikat eivät toimi, mutta
pelkkä hyvä hoitosuhdekaan ei johda ongelmi-
en paranemiseen. Stenbergin mukaan muutos-
ta alkaa esiintyä myös siinä, että psykoterapia
nousee tutkimuksellisista lapsenkengistään, ja
alkaa olla enenevästi tutkimusta siitä, miten
terapia oikeastaan vaikuttaa ja miten vaikutus-
ta säädellään osana hoitosuhdetta.
Hoidon jakelun kannalta keskeinen muu-
tos on myös se, että erilaisiin diagnosoituihin
vaivoihin, sairauteen tai pulmaan annettujen
hoitojen edellytetään olevan näyttöön perustu-
via. Yhteiskunnan korvaamat terapiat tullevat
olemaan pääosaltaan tällaisia.
Psykoterapian yhteinen perusta
Psykoterapian erikoispsykologi, psykoanalyytik-
ko Anna Liljan mukaan psykoterapian tulevai-
suutta ja kenttää pohdittaessa tulisi miettiä
myös psykoterapian perusteita. Hän luonnehtii
psykoterapiaa ja sen tarkoitusta: ”Psykotera-
pia on ammatillista toimintaa, jota voidaan teh-
dä hyvin erilaisista lähtökohdista ja ihmiskuvis-
ta käsin, hyvin erilaisiin tavoitteisiin pyrkien.
Näihin liittyvät myös arvot ja erilaiset intressit.
Näitä peruslähtökohtia pohditaan mielestäni
aivan liian vähän.
Psykoterapia (2017), 36(3)
235
Sama koskee psykoterapian tutkimusta.
Esimerkiksi tuloksellisuustutkimuksessa ’tu-
los’ on usein määritelty masennuspisteiden
vähenemiseksi BDI-asteikolla. Jos tavoitteeksi
kuitenkin hahmotetaan vaikkapa itsetuntemuk-
sen lisääntyminen ja elämän merkityksellisyy-
den tunteen vahvistuminen, toiminta näyttäy-
tyy ja rakentuu hyvin erilaisena. Myös oireet
voidaan hahmottaa joko mielekkäinä ratkai-
suyrityksinä tai sitten jonain sellaisena, josta
tulisi mahdollisimman nopeasti päästä eroon.
Käytännössä toki terapiassa usein tapahtuu
molempia: tapahtuu minuuden integroitumista,
ja myös oireet vähenevät.
Kaksi vallitsevaa, erilaista psykoterapian
hahmotustapaa ovat medikaalinen paradig-
ma, jossa psykoterapia hahmotetaan erilais-
ten diagnosoitavien sairauksien hoitamisek-
si, sekä kehitysparadigma, jossa ajatellaan
tavoiteltavan lisääntynyttä psyykkistä kasvua
ja vapautta sekä subjektiuden vahvistumista.
Tärkeää olisi myös nähdä psykoterapiaan liitty-
vien ilmiöiden historiallisuus: esimerkiksi diag-
noosit eivät ole neutraaleja tai historiattomia
entiteettejä, vaan vaihtelevat ajasta toiseen
tutkimuksiin liittyvien ’muotien’ mukaisesti.
Tästä näkökulmasta tiettyyn häiriöön keskitty-
vää hoitomenetelmää voidaan pitää kapeana.
Psykoterapian hahmottamistavat eivät siis
ole neutraaleja tai ’viattomia’, vaan liittyvät
aina tiettyyn aikaan, paikkaan ja ihmiskuvaan
tieteellisten perustelujensa lisäksi. Niissä on
myös poliittinen, arvoihin liittyvä ulottuvuus.
Myös tutkimusta ohjaavat tietynlaiset arvot
ja tiedonintressit. Kun vaaditaan ’näyttöön
perustuvaa psykoterapiaa’ olisi hyvä pohtia
myös sitä, minkälaista ’näyttöä’ etsitään.
Satunnaistetuista ryhmävertailuista (RCT) on
viimeisen 60 vuoden aikana tullut psykotera-
piatutkimuksen standardi, vaikka tämän lähes-
tymistavan epistemologis-metodologiset ongel-
mat on tuotu selkeästi esiin. Psykoterapiassa
tarvitaan myös perustutkimusta, jota ei ohjaa
taloudellinen intressi tai tietyn bränditerapian
markkinointi. Myös laadullinen tutkimus ja teo-
riaa rakentava tapaustutkimus tulisi noteerata
tällaisessa ’näytössä’.”
Lopuksi
Miltä psykoterapian tulevaisuus siis näyttää?
Vastausten perusteella psykoterapia alana
elää mielenkiintoista muutosvaihetta, missä
se, mitä kutsumme 25 vuoden päästä psyko-
terapiaksi, saattaa olla hyvinkin erilaista kuin
käytännöt nykyään.
Keskeisiä kysymyksiä, jotka nousevat vasta-
uksista ja joihin jokaisen psykoterapeutin täy-
tyy tulevaisuudessa muodostaa jonkinlainen
kanta, voisi luonnehtia seuraavasti: jokaisen
psykoterapeutin on syytä muodostaa mietitty,
perusteltu ja argumentoitavissa oleva, mutta
keskusteluun kutsuva mielikuva siitä, miten
suhtautuu erinäköisiin psykoterapiatutkimuk-
siin ja miten perustelee oman tapansa toimia
psykoterapeuttina. Tätä haastetta integratii-
visen psykoterapian kouluttajakoulutettava
Markus Nyrhinen kuvaa seuraavasti: ”Kuten
haastateltavien vastauksistakin kuuluu, tie-
dämme tuhansien vaikuttavuustutkimusten
perusteella, että erilaiset psykoterapiat toimi-
vat ja tuottavat toivottuja tuloksia. Tiedämme
myös satojen meta-analyysien perusteella,
että erilaisten terapioiden välillä ei useinkaan
kuvannu eroja. Toisaalta eri viitekehysten ja
eri terapeuttien tekemien terapioiden näkemi-
nen samankaltaisina olisi yliyksinkertaistus
ja mitätöisi eri viitekehysten ja terapeuttien
edustamaa historiaa ja terapiaperinnettä. Tar-
vitsemme vaikuttavuustutkimuksia luonnolli-
sesti etenkin uusien hoitomuotojen validoin-
tiin, mutta voisiko seuraavat 25 vuotta nostaa
keskiöön tasapäistämisen sijaan myös terapi-
oiden erojen ja terapiaprosessien kuvaamisen.
Voisiko ymmärryksemme siitä, mitä erilaisissa
psykoterapioissa ja psykoterapiaprosesseissa
oikeasti tapahtuu, kasvaa? Ja voisiko tällainen
ymmärtäminen nousta aidosti legitiimiksi tut-
kimusperinteeksi perinteisen vaikuttavuustut-
kimuksen rinnalle?”
”Psykoterapian kenttä on elävä ja muuttuva”,
Anna Lilja toteaa. ”Tärkeintä olisi sallia jatkos-
sakin sen monimuotoisuus, sillä psykoterapiaa
voidaan tehdä hyvin erilaisista lähtökohdista
käsin. ’Näytön’ käsitettä tulee perustellusti
laajentaa ja terapiaan haluavien ihmisten va-
linnan vapautta tulee lisätä, ei kaventaa tai
236
Psykoterapia (2017), 36(3)
määrätä ulkoa päin.”
Ajankohtainen kysymys psykoterapian tule-
vaisuudesta ja sen eri kehityslinjoista Suomes-
sa seuraavien 25 vuoden aikana on keskeinen.
Kelan kuntoutuspsykoterapian tulevaisuudes-
ta käydään parhaillaan neuvotteluita, joissa
kuntoutusvarojen siirtäminen 18 eri sotepiirin
hallinnoitaviksi näyttää todennäköiseltä. Tämä
osoittaa tien uusille kysymyksille: mitä psyko-
terapiamuotoja ostetaan, kenelle ja kuka voi
olla palveluntuottaja millä kriteereillä? Miten
hoitojen vaikuttavuutta arvioidaan ja seura-
taan? Entä ymmärtävätkö eri psykoterapi-
asuuntaukset vaikuttavuuden samalla tavalla,
ja elleivät, mitä se merkitsee psykoterapian
saatavuudelle ja rahoitukselle? Säilyykö eri-
laisten valittavissa olevien psykoterapioiden
monimuotoisuus ja miten psykoterapioiden
rahoitusjärjestelmän muutos vaikuttaa tähän?
On myös syytä kysyä, miten varmistetaan psy-
koterapian asema tavoitteellisena, ammatilli-
sesti ohjautuvana ja vuorovaikutuksellisena
hoitomuotona aikana, jolloin nopeiden lääkin-
nällispohjaisten hoitomallien houkutus on suu-
ri. Tässä työssä eri psykoterapiasuuntausten
edustajien olisi uskallettava muistaa omaa
terapeutti-identiteettiä varjelevien erojen kes-
kellä se, mikä psykoterapioita yhdistää. Psy-
koterapian tulevaisuutta luodaan nyt, ja niissä
pöydissä psykoterapeuttien on hyvä olla myös
itse mukana.
Kiitokset
Kiitos tärkeästä yhteistyöstä kaikille vastanneil-
le: Johannes Lehtonen, Jarl Wahlström, Kirsti-
Liisa Kuusinen, Kirsi Räisänen, Soile Tikkanen,
Jan-Henry Stenberg ja Anna Lilja.
Kirjallisuus
Ahola, Pasi, Joensuu, Mikko, Knekt, Paul, Lindfors,
Olavi, Saarinen, Pirjo, Tolmunen, Tommi, Valkonen-
Korhonen, Minna, Jääskeläinen, Tuija, Virtala, Esa,
Tiihonen, Jari, Lehtonen, Johannes (2017). Effects of
scheduled waiting for psychotherapy in patients with
major depression. Journal of Nervous & Mental Dise-
ase, 205(8), 611–617.
Dunlop, Boadie W. & Mayberg, Helen S. (2014). Neu-
roimaging-based biomarkers for treatment selection in
major depressive disorder. Dialogues in Clinical Neuros-
cience, 16(4), 479–490.
Joensuu, Mikko, Ahola, Pasi, Knekt, Paul, Lindfors,
Olavi, Saarinen, Pirjo, Tolmunen, Tommi, Valkonen-
Korhonen, Minna, Vanninen, Ritva, Jääskeläinen, Tuija,
Virtala, Esa, Kuikka, Jyrki, Tiihonen, Jari, Lehtonen,
Johannes (2016). Baseline symptom severity predicts
serotonin transporter change during psychotherapy in
patients with major depression. Psychiatry and Clinical
Neurosciences, 70(1), 34–41.
Karlsson, Hasse (2011). How psychotherapy changes
the brain. Psychiatric Times, 28(8).
Knekt, Paul, Virtala, Esa, Härkänen, Tommi, Vaarama,
Marja, Lehtonen, Johannes, Lindfors, Olavi (2016).
The outcome of short- and long-term psychotherapy 10
years after start of treatment. Psychological Medicine,
46(6), 1175–1188.
Prochaska, James O. & Norcross, John C. (2009).
Systems of psychotherapy: A transtheoretical analysis.
Boston: Cengage Learning.
Psykoterapian konsensuslausuma (2006). https://www.
duodecim./wp-content/uploads/sites/9/2016/02/
lausuma06.pdf
