ArticlePDF Available

Salonen, A., Palmberg, I. & Aarnio-Linnanvuori, E. (2017). Tyytyväisyyskasvatuksella kehitys kestäväksi. Kasvatus 48(5), 401-402

Authors:

Abstract

Ihmiset tavoittelevat hyvää elämää. Hyvän elämän tavoittelun tavat liittyvät siihen, mitä syömme, kuinka asumme, millä liikumme ja kuinka kulutamme tavaroita ja palveluita. Elämään tyytyväisyyden ja kestävien elämäntapojen välisen yhteisvaihtelun tutkiminen voi auttaa hahmottamaan kokonaisvaltaisemmin kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen ja koulutuksen mahdollisuuksia meillä Suomessa ja kansainvälisestikin. Kestävän tulevaisuuden rakentaminen tyytyväisyyteen keskittymällä saattaa osoittautua varteenotettavaksi tavaksi saada aikaan entistä enemmän tekoja, jotka rakentavat meille ja meidän jälkeemme eläville ylvästä tulevaisuutta. Tyytyväisyyskasvatuksen voima on siinä, että käyttäytymisen muutosta tavoitellaan myönteisyyden avulla kieltojen ja rajoitusten sijasta. Ihmisen luontainen itsekkyys voidaan tällä tavoin valjastaa palvelemaan epäitsekkäitä, yhteistä hyvää edistäviä päämääriä.
5/2017
48. vuosikerta
Kasvatusopillisen aikakauskirjan 154. vuosikerta
Kasvatus ja koulun 103. vuosikerta
Tämän teemanumeron toimittivat
Arto O. Salonen – Irmeli Palmberg – Essi Aarnio-Linnanvuori
Arto O. Salonen – Irmeli Palmberg 401 Tyytyväisyyskasvatuksella kehitys
– Essi Aarnio-Linnanvuori kestäväksi?
Antti Saari – Veli-Matti Värri 403 Outoja muukalaisia: Hyperobjektien aika
ympäristökasvatuksen haasteena
Risto Willamo – Leena Helenius 415 Kuinka ymmärtää kompleksisia ilmiöitä?
– Charlotta Holmström – Liisa Haapanen Generalismi, holismi ja holarkismi
– Essi Huotari – Vilma Sandström kokonaisvaltaisessa kestävyys-
koulutuksessa
Heidi Henriksson 429 Kansalaisjärjestöt ja valtavirtaistuvan
globaalikasvatuksen episteeminen
hallinta
Marja Laine 441 Kulttuurisesti kestävän kasvatuksen
koulutus- ja kehitystarpeet
Sakari Tolppanen – Essi Aarnio-Linnanvuori 456 Pirullisen ongelman äärellä –
– Hannele Cantell – Anna Lehtonen Kokonaisvaltaisen ilmastokasvatuksen
malli
400
Sisältö Kasvatus 5/2017
Kolumni
Niina Mykrä 469 Koulun mahdollisuuksista kasvattaa
kestävään tulevaisuuteen
Risto Willamo – Annika Nuotiomäki 475 Kokonaisvaltaisesti suuntautunut
– Katariina Kaarre – Charlotta Holmström opiskelija ja hänen opinnäytetyö-
– Liisa Kolehmainen – Leena Helenius prosessinsa – Generalismi, holismi ja
holarkismi kestävyyskoulutuksen
käytännöissä
Erkka Laininen 483 Tarvitsemme ekososiaalista sivistystä
Tuija Kasa 486 Kriittisen ajattelun tärkeys, ihmisoikeus-
kasvatus ja kohtaaminen
Arto O. Salonen – Rauno Pirinen 489 Erillisyydestä yhteyksien
– Johanna Anttonen – Arttu Kantola tunnistamiseen
– Juha Mäkinen
Mikko Rosenberg 495 Kuluttavat halut
500
502
505
401
Kasvatus 5/2017 Pääkirjoitus
Tyytyväisyyskasvatuksella kehitys kestäväksi?
Ihmiset tavoittelevat hyvää elämää. Hyvän elämän tavoittelun tavat liittyvät siihen, mitä syöm-
me, kuinka asumme, millä liikumme ja kuinka kulutamme tavaroita ja palveluita.
Kestävät elämäntavat ovat välttämättömyys, sillä ihmiskunnan suurin uhka on ihminen itse.
Hiljattain julkaistussa BioScience-lehden artikkelissa 15 364 tutkijaa 184 maasta esittää hätä-
huudon ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta. Kohtalokas paradoksi on siinä, että Homo sa-
piens on tuhoamassa omaa elämäänsä ylläpitävät luonnonjärjestelmät siitä huolimatta, että
meillä on aikaisempaa paremmat mahdollisuudet varmistaa ihmiskunnan hyvä tulevaisuus.
Olemmehan vauraampia kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Myös käytettä-
vissämme olevan tiedon määrä on ennennäkemättömän suuri.
Kuluneet vuosikymmenet ovat osoittaneet, että vaikka raha ja tieto lisääntyvät, ei kestäviin
elämäntapoihin ja yhteiskuntaan ole siirrytty sellaisella nopeudella, joka vahvistaisi uskoa hyvään
tulevaisuuteen. Joissakin asioissa on edistytty, mutta toisissa on kuljettu peruutusvaihde päällä.
Vaikuttaa siltä, että tyytyväinen ihminen tekee elämän eri osa-alueilla keskimäärin kestä-
vämpiä valintoja kuin elämäänsä tyytymätön kansalainen. Elämään tyytyväisyyden ja kestä-
vien elämäntapojen välillä on mitä ilmeisimmin vahva yhteys. Avautuisiko tästä hedelmällinen
näkökulma kestävämpään yhteiskuntaan ja luottamusta herättävään tulevaisuuteen siirtymisel-
le? Pitäisikö kasvattajien ja kouluttajien siirtyä niukkuus-, luopumis- ja tinkimispuheesta tyyty-
väisyyden tekijöiden tunnistamiseen ja vahvistamiseen?
Tyytyväisyys elämään muodostuu useista tekijöistä. Yksi mielenkiintoisimmista liittyy riit-
tävyyden ja riittämättömyyden välisen rajan määrittelyyn. Vanhan viisauden mukaan onnellisuus
on onnistumista riittävyyden tarkastelussa. Huomion kohteena on se, mitä meillä jo on, eikä
niinkään se, mitä meiltä puuttuu. Vallalla oleva hyvinvoinnin tavoittelun logiikka on kuiten-
kin päinvastainen.
Tyytyväinen kansalainen, joka ei halua materiaalista hyvää lisää, muodostaa uhan jatkuvan
talouskasvun varaan viritetylle hyvinvointiyhteiskunnalle. Jos hän ei tavoittele jatkuvasti uutta
ja enemmän, on seurauksena kulutuksen vähentyminen ja talouskasvun vaarantuminen. Tämän
vuoksi riittävyyttä ei edes pyritä määrittelemään. Riittävän paljon on vähän enemmän kuin se,
mitä meillä nyt on.
Kasvun pakko on luonnollinen seuraus yhteiskuntarakenteesta, jossa pääasiassa yksityinen
sektori tekee sen rahan, jonka turvin julkinen sektori pyrkii takaamaan kansalaisille esimerkiksi
koulutus-, kirjasto- ja terveyspalvelut. Mutta jos ensisijainen tavoitteemme on talouden kasvat-
taminen, on houkutuksena tehdä asioita, jotka eivät suoraan kohdistu pitkän, terveen ja merki-
tykselliseksi koetun elämän mahdollisuuksien luomiseen.
402
Pääkirjoitus Kasvatus 5/2017
Halujen ja tarpeiden erottaminen on toinen tyytyväisyyden tekijä. Haluja voidaan eettisesti
kyseenalaistaa toisin kuin tarpeita. Markkinaehtoistuneelle kulttuurille on tyypillistä se, että
kuluttajiksi puhuteltaville kansalaisille tarjotaan tarpeiksi sellaisia asioita, jotka tarkemmassa
tarkastelussa osoittautuvat vain pinnallisiksi haluiksi. Todelliselle tarpeelle on tyypillistä uni-
versaalisuus. Se on lajiominaisuus, joka yhdistää kaikkia maailman ihmisiä. Tällä tavoin mää-
rittyviä tarpeita on vain vähän. Tyypillisimpiä niistä ovat suoja, ruoka sekä puhdas ilma ja vesi.
Kolmas tunnistamamme tyytyväisyyden tekijä on rikastavat sosiaaliset suhteet. Ihminen on
sosiaalinen olento, jonka identiteetti muodostuu itseä toisiin ihmisiin peilattaessa. Yhteisölli-
sissä kulttuureissa lapsi saattaa kokea olevansa niin kiinteä osa muita ihmisiä, että hän liittää
piirtämäänsä omakuvaan myös ystäviään. Hän kokee identiteettinsä perustuvan sosiaaliseen
osallisuuteen. Tällä tavoin muodostuva sosiaalinen vauraus saattaakin kannatella ihmistä ma-
teriaalista vaurautta enemmän, sillä loppujen lopuksi mahdollisuudet elämän ilojen ja surujen
jakamiseen antavat voimaa olla sitä, mitä ihminen parhaimmillaan voi olla. Kestävien elämän-
tapojen näkökulmasta kiinnostavaa on se, että sosiaalisissa suhteissa ehdoitta saatava hyväksyn-
tä vähentää materiaalisten asioiden merkitystä ihmiselle.
Neljäs tyytyväisyyden tekijä on vastuullinen suhde ympäröivään maailmaan. Vastuulliseen
maailmasuhteeseen voi sisältyä eri tasoja, kuten ihmiset, eläimet, kasvit ja eloton osa luontoa.
Tutkimusnäyttö viittaa siihen suuntaan, että ekologinen ja sosiaalinen vastuu korreloivat po-
sitiivisesti. Sama ihminen, joka on oppinut ottamaan vastuuta kaveristaan, ottaa hyvin toden-
näköisesti vastuuta myös ympäristöstään laajemminkin. Vastuullinen maailmasuhde ilmenee
ratkaisijan roolin ottamisena, ei ongelmien vahvistajaksi jäämisenä. Se on samalla tulemista
oman elämän tekijäksi. Vastuulliset jokapäiväiset teot auttavat ottamaan haltuun omaa elämää
kohtalonomaisen ajelehtimisen sijasta.
Houkutteleva, mutta haastava reitti kohti tyytyväistä elämää on puheiden ja tekojen kohtaut-
taminen. Se on omien tekojen saattamista yhteneväiseksi omien arvojen kanssa. Luovuttamat-
tomien hyvän elämän tekijöiden selville saaminen auttaa ihmistä hahmottamaan, kuka hän on
ja mitä hän elämältään odottaa. Pelkkä ajattelu ei kuitenkaan riitä tuomaan tyytyväisyyttä, vaan
oleellista on muuttaa ajattelua teoiksi. Vasta itselle tärkeiden asioiden puolesta toimiminen te-
kee ihmisestä tyytyväisen.
Se, että ihmisten arvot ovat viime vuosikymmeninä moninaistuneet, ei ole uhka kestävälle
kehitykselle. Tuskin kukaan haluaa loppujen lopuksi kiihdyttää ilmastonmuutosta. Emme juuri
törmää myöskään kansalaisiin, jotka haluavat lisää lapsityöläisiä meille halpoja t-paitoja ompe-
lemaan. Ihmisten syvät, perimmäiset arvot ovat yleensä hyvän tulevaisuuden puolella. Sen sijaan
haasteena ovat teot. Käyttäytymisemme ei ole aina arvojemme suuntaista.
Kestävän tulevaisuuden rakentaminen tyytyväisyyteen keskittymällä saattaa osoittautua
varteenotettavaksi tavaksi saada aikaan entistä enemmän tekoja, jotka rakentavat meille ja mei-
dän jälkeemme eläville ylvästä tulevaisuutta. Tyytyväisyyskasvatuksen voima on siinä, että käyt-
täytymisen muutosta tavoitellaan myönteisyyden avulla kieltojen ja rajoitusten sijasta. Ihmisen
luontainen itsekkyys voidaan tällä tavoin valjastaa palvelemaan epäitsekkäitä, yhteistä hyvää
edistäviä päämääriä.
Elämään tyytyväisyyden ja kestävien elämäntapojen välisen yhteisvaihtelun tutkiminen voi
auttaa hahmottamaan kokonaisvaltaisemmin kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen ja koulu-
tuksen mahdollisuuksia meillä Suomessa ja kansainvälisestikin. Tämä aihepiiri kaipaa kuitenkin
paljon lisää tutkimusta, jotta saisimme paremmin selville, onko oletuksemme tyytyväisyyteen
keskittymisen myönteisestä kasvatuksellisesta voimasta oikea.
Arto O. Salonen – Irmeli Palmberg – Essi Aarnio-Linnanvuori
ResearchGate has not been able to resolve any citations for this publication.
ResearchGate has not been able to resolve any references for this publication.