Content uploaded by Piia Jallinoja
Author content
All content in this area was uploaded by Piia Jallinoja on Oct 13, 2014
Content may be subject to copyright.
32 LIIKUNTA & TIEDE 50 • 6 / 2013 • TUTKIMUSARTIKKELI • Ammattiin opiskelevien nuorten liikuntasuhde
LIIKUTAAN JA/VAI HENGAILLAAN? LIIKUNTA JA KAVERIT
AMMATILLISESSA OPPILAITOKSESSA OPISKELEVIEN NUORTEN
ELÄMÄNKOKONAISUUDESSA
SATU LIIMAKKA, PIIA JALLINOJA, NELLI HANKONEN
Yhteyshenkilö: Satu Liimakka, Sosiaalitieteiden laitos, PL 54, 00014 Helsingin yliopisto.
Sähköposti: satu.liimakka@helsinki.fi
ABSTRACT
Liimakka, S., Jallinoja, P. & Hankonen, N. 2013.
Exercising and/or hanging out? Physical activity and
friends in the lives of adolescents in vocational schools.
Liikunta&Tiede 50 (6),32–39.
Approximately half of Finnish adolescents are insufficiently physi-
cally active. Students in vocational schools are less physically active
than those in high schools, but there is little research about the mea-
nings they associate with physical activity.
This study used qualitative methods to investigate experiences,
beliefs, and practices related to physical activity among youth in
their first year of study in vocational schools. Fifteen adolescents
were interviewed. The analyses proceeded through the principles of
interpretative phenomenological analysis, from interpretations and
thematization of the meanings in each individual interview, to outlin-
ing themes that were similar and different for the whole data.
Adolescents were categorized based on their leisure time use
choices and the valuation of these as well as modes, forms and goals
of physical activity into three different physical activity relationships:
target-oriented sports club youth, independent exercisers and hang-
ing around. Many of the adolescents described a discrepancy, reflec-
tion, or time scheduling choice between hanging out with friends
and physical activity (or exercise). The adolescents solved and ex-
perienced the dilemma between exercise and hanging out with their
friends in different ways, and these solutions, in turn, were related to
their physical activity relationship.
The study sheds light onto the manifold physical activity relation-
ships and motives also within the group of vocational school stu-
dents. The study offers implications for intervention design. Physical
activity promotion might require, at least partly, different approach
for members of the three physical activity relationship categories. For
example the “pull” of hanging out with friends, i.e., importance of
peer group and the preferences for leisure-time, are important espe-
cially in the “hanging out” category.
Keywords: adolescents, physical activity relationship (PAR),
vocational school, friends, leisure
TIIVISTELMÄ
Liimakka, S., Jallinoja, P. & Hankonen, N. 2013.
Liikutaan ja/vai hengaillaan? Liikunta ja kaverit
ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien nuorten
elämänkokonaisuudessa. Liikunta & Tiede 50 (6), 32–39.
Noin puolet suomalaisista nuorista liikkuu terveytensä kannalta
riittämättömästi. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat nuoret
harrastavat liikuntaa vähemmän kuin lukiolaiset, mutta aiheesta
puuttuvan tutkimuksen vuoksi heidän liikkumisensa taustoista ja
liikunnalle antamista merkityksistä ei tiedetä.
Tutkimuksessa tarkasteltiin laadullisin menetelmin ammatillisessa
oppilaitoksessa ensimmäistä vuottaan opiskelevien nuorten liikun-
takokemuksia, -käsityksiä ja -käytäntöjä osana heidän muuta elä-
mänkokonaisuuttaan. Aineisto muodostuu 15 nuoren haastattelusta.
Analyysi eteni tulkitsevan fenomenologisen analyysin periaatteiden
mukaisesti kunkin yksittäisen haastattelun sisältämien merkitysten
tulkinnasta ja teemoittelusta kohti koko aineistolle yhteisten ja eroa-
vien teemojen hahmottamista.
Nuoret jaoteltiin ajankäytöllisten valintojen ja näihin liittyvien
arvotusten sekä liikkumisen tapojen, muodon ja päämäärän pohjalta
kolmeen eri liikuntasuhdekategoriaan: tavoitteelliset (kilpa)urhei-
luseuraliikkujat, omatoimiliikkujat ja hengailijat. Monet nuorista
kuvasivat ristiriitaa, pohdintaa tai ajankäytöllistä valintaa kavereiden
kanssa hengailun ja liikunnan välillä. Nuoret ratkaisivat sekä koki-
vat liikunnan ja kavereiden kanssa hengailun välisen dilemman eri
tavoin, ja nämä ratkaisut puolestaan olivat yhteydessä nuorten liikun-
tasuhteeseen.
Tutkimus valottaa moninaisia liikuntasuhteita ja liikkumisen
motiiveja myös ammattiin opiskelevien nuorten keskuudessa. Tutki-
muksen pohjalta voidaan löytää useita implikaatioita interventioiden
suunnittelulle. Liikunnan edistäminen saattaisi edellyttää kolmen
liikuntasuhdekategorian osalta osin erilaisia toimenpiteitä. Esimer-
kiksi vertaisryhmän tärkeys ja nuorten omat vapaa-ajan mieltymykset
asettuvat erityisasemaan varsinkin hengailijakategoriassa.
Asiasanat: nuoret, liikuntasuhde, ammatillinen oppilaitos, kaverit,
vapaa-aika
33
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 6 / 2013 • TUTKIMUSARTIKKELI • Ammattiin opiskelevien nuorten liikuntasuhde
JOHDANTO
Arviolta 50–60 prosenttia suomalaisista nuorista liikkuu terveytensä
kannalta liian vähän (Fogelholm ym.2007). Tutkimuksissa on pai-
kannettu vähän liikkuvien ryhmiä, mutta vähän liikkuvien liikunnan
motiiveista, merkityksistä ja taustoista ei tiedetä vielä paljoa (Rovio
ym. 2009; Rovio & Pyykkönen 2011). Nuorten liikunnan harrastami-
nen vähenee (murros)iän myötä (Dumith ym. 2011; Koski & Tähti-
nen 2005). Sosioekonomiset terveyserot (Gidlow ym. 2006; Hanson&
Chen 2007) ja ammattiryhmien väliset erot liikunta-aktiivisuudessa
(Kahma 2012; Borodulin ym. 2012) näkyvät jo nuoruudessa: am-
matillisissa oppilaitoksissa opiskelevat nuoret harrastavat liikuntaa
vähemmän kuin peruskoulua ja lukiota käyvät lapset ja nuoret (Kan-
sallinen liikuntatutkimus 2009–2010; THL, 2011). Lähes kuudesosa
(15 %) ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista nuorista ei har-
rasta liikuntaa ollenkaan (Kansallinen liikuntatutkimus 2009–2010).
Kvantitatiivisissa tutkimuksissa kartoitettu keskimääräinen liikun-
nan määrä ei kerro, millaisia liikkumisen merkityksiä enemmän ja
vähemmän liikunnallisiin vapaa-ajan valintoihin sisältyy tai millaisiin
arjen kokonaisuuksiin nämä merkitykset kytkeytyvät. Liikuntasuhde
ei ole vain suhde liikuntaan, vaan se kietoutuu ihmisen identiteettiin,
elämänhistoriaan, sosiaalisiin suhteisiin ja arjen lähiympäristöön
(Rovio ym. 2013). Liikuntasuhteen muutokset puolestaan voivat
yhdistyä laajempaan elämänkokonaisuuteen, erityisesti elämän muu-
tos- ja murrosvaiheisiin (Saaranen-Kauppinen ym. 2011). Tutkijat
ovatkin peräänkuuluttaneet liikunta-aktiivisuuden tutkimuksessa
yksilön arkielämän, elämäntilanteen, sosiaalisten suhteiden ja ryh-
mäjäsenyyden tarkastelua sekä kokemusmaailman tavoittamista laa-
dullisin tutkimusmenetelmin (Rovio ym. 2009; Saaranen-Kauppinen
ym. 2011). Sosiaalinen vertaisryhmä voikin edistää tai ehkäistä lii-
kunnallista aktiivisuutta (Sallis ym. 2000). Vertaisryhmästä tuleva
samankaltaisuuden paine voi liikuntakeskeisessä kontekstissa, kuten
varusmiespalvelussa, lisätä aiemmin liikuntaan kiinnittymättömän
liikunta-aktiivisuutta (Wessman 2010, 57). Toisaalta vain vähäistä
liikkumisen mallia antava sosiaalinen ympäristö, jollaisena amma-
tillinen oppilaitos saattaa nuorille näyttäytyä (Kauravaara 2013), voi
muodostaa liikkumattomasta elämäntyylistä itsestään selvän normin.
Liikkuminen voidaan kokea elämän ja sosiaalisen ympäristön muu-
toksissa ja murroskohdissa haasteelliseksi (Saaranen-Kauppinen ym.
2011). Ensimmäistä syksyään ammatillisessa oppilaitoksessa opiske-
levat nuoret ovat elämässään murrosvaiheessa: uusi koulu tuo muka-
naan uusia opittavia asioita, uuden (ammatillisen) identiteetin, uu-
den sosiaalisen ympäristön arvoineen, normeineen ja käytäntöineen
sekä mahdollisesti myös uudet aikataulut elämään. Tässä artikkelissa
tarkastellaan, miten liikunta nivoutuu ammatillisessa oppilaitoksessa
ensimmäistä vuottaan opiskelevien nuorten elämänkokonaisuuteen.
Liikunnan nykyistä merkitystä nuoren elämässä paikannetaan myös
muutoksiin tai jatkumoihin nuoren liikunnassa ja vapaa-ajan vietossa
elämänkaaren varrella.
Tässä artikkelissa liikunta asetetaan osaksi muuta elämänkokonai-
suutta hyödyntämällä liikuntasuhteen käsitettä (Koski & Tähtinen
2005; Koski 2008). Kosken ja Tähtisen (2005, 7) mukaan ”liikunta-
suhde on se kiinnittymis- ja suhtautumistapojen kokonaisuus, jonka
kautta yksilö arvottaa, hahmottaa ja kohtaa liikunnan sosiaalisen maa-
ilman ja sen kulttuuriset merkitykset”. Liikuntasuhde pitää sisällään
sekä yksilön liikuntakäytännöt ja -kokemukset että yksilön liikuntaa
koskevat asenteet ja liikunnalle tiedostetusti tai tiedostamatta annetut
arvolataukset (Koski & Tähtinen 2005, 7; Koski 2008). Liikunnan
käytännöt ja liikuntaan liitetyt merkitykset ja niiden tärkeys liittyvät
toisiinsa: yksilön ajankäytöllisiä ja muita valintoja ohjaa se, millaisia
merkitysrakenteita hän on sisäistänyt (Koski 2008, 156). Kosken
(2008) erittelemästä neljästä liikuntasuhteen osa-alueesta – omakoh-
tainen liikunta, penkkiurheilu, liikunnan tuottaminen, urheilullistu-
neen kulttuurin merkitysten kuluttaminen – tämä artikkeli keskittyy
vain yhteen, omakohtaiseen liikuntaan. Omakohtainen liikuntasuhde
koostuu muun muassa liikuntakäytännöistä, niiden intensiteetistä ja
päämäärästä (2008, 158).
Tämä tutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta, jonka pääta-
voitteena on kehittää ja arvioida interventio ammattiin opiskelevien
nuorten liikunnan lisäämiseksi ja paikallaan istutun ajan vähentämi-
seksi. Monimutkaisten interventioiden kehittämisessä suositellaan
vaiheittaista lähestymistapaa, jossa ennen intervention suunnittelua
ja testaamista tehdään huolellista esitutkimusta kyseisessä kohdejou-
kossa (Craig ym. 2008). Vaikka nuorten liikuntaa koskevaa tutkimus-
ta on tehty vuosikymmeniä, juuri ammattiin opiskelevien nuorten
liikuntasuhdetta ei ole tutkittu lähes lainkaan.
TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT
Artikkelin aineisto koostuu yksilöhaastatteluista, jotka tehtiin mar-
ras- ja joulukuussa 2012 haastateltavien koululla. Haastateltavat
nuoret opiskelivat ensimmäistä vuottaan Uudellamaalla sijaitsevassa
ammatillisessa oppilaitoksessa. Tutkimukseen haastateltiin yhteen-
sä 15 opiskelijaa (9 poikaa, 6 tyttöä). Haastateltavat olivat iältään
16–17-vuotiaita.
Mahdollisimman laajan opiskelualojen kirjon ja silti riittävän yhte-
näisen tutkimusaineiston tavoittamiseksi tutkimukseen valittiin kol-
me koulutuslinjaa: sähkö- ja automaatiotekniikka, kokit ja lähihoi-
tajat. Kultakin koulutuslinjalta haastateltiin viisi opiskelijaa. Kaikki
valitut alat valmistavat ainakin jonkin verran hyvää fyysistä kuntoa
vaativaan ammattiin. Alat eroavat toisistaan sukupuolijakaumaltaan:
kokkialaa opiskelevat lähes yhtä paljon tytöt ja pojat, kun taas säh-
kö- ja automaatiotekniikan opiskelijat ovat pääsääntöisesti poikia ja
lähihoitaja-opiskelijat tyttöjä.
Nuoria pyydettiin osallistumaan tutkimukseen heidän opettajiensa
kautta. Koska tarkoituksena oli tavoittaa monipuolisesti liikuntaan
liitettyjä merkityksiä, tutkimukseen pyrittiin saamaan kultakin
koulutuslinjalta vähän, keskimääräisesti ja paljon liikkuvia. Ennen
haastattelua nuorille annettiin kirjallinen tiedote, jossa kerrottiin,
että tutkimus kartoittaa ammattiin opiskelevien nuorten mielipitei-
tä ja kokemuksia liittyen liikuntaan ja paljon istumista sisältävään
elämäntyyliin. Nuorilta pyydettiin myös kirjallinen suostumus tutki-
mukseen osallistumisesta.
Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina.
Ne toteutti artikkelin ensimmäinen kirjoittaja. Haastattelussa kysyt-
tiin muun muassa nuoren tyypillisestä arkipäivästä ja viikonlopusta,
liikuntakäytännöistä, liikuntaan liittyvistä kokemuksista, käsityksistä
ja motiiveista, kavereiden ja perheenjäsenten liikunta-asenteista ja
-käytännöistä sekä nykyisen koulun liikuntakulttuurista. Tämänhet-
kisen tilanteen lisäksi haastattelussa kysyttiin nuoren vapaa-ajanvie-
tosta ja liikunnasta peruskoulun ajalta sekä nuoren ajatuksia omasta
lähitulevaisuudestaan. Haastattelut kestivät noin puolesta tunnista
puoleentoista tuntiin.
Haastattelut litteroitiin sanatarkasti haastateltavien puhekielisiä
ilmaisuja noudattaen. Naurahdukset, tauot ja muut puheen ”oheisak-
tiviteetit” kirjattiin litterointiin. Litteroinnissa (.) viittaa lyhyeen ja
(…) pidempään taukoon puheessa. Artikkelissa haastateltaviin viita-
taan peitenimillä (esim. H9). Anonymiteetin varmistamiseksi nuoria
ei yksilöidä koulutuslinjan ja pääsääntöisesti myöskään harrastetun
liikuntalajin mukaan.
Aineisto analysoitiin tulkitsevan fenomenologisen analyysin (IPA)
(Smith ym. 2009) periaatteita soveltaen. Tulkitseva fenomenologinen
analyysi on fenomenologiasta ja hermeneutiikasta ammentava, psy-
kologian parissa kehitetty laadullinen tutkimusmenetelmä. Menetel-
män keskiössä on pyrkimys yksilöllisen kokemuksen tavoittamiseen,
mutta samalla ymmärrys siitä, että kokemuksen kuvaaminen on
aina jo itsessään tulkinta. Menetelmä nojaa kaksoishermeneutiikan
34 LIIKUNTA & TIEDE 50 • 6 / 2013 • TUTKIMUSARTIKKELI • Ammattiin opiskelevien nuorten liikuntasuhde
ajatukseen: tutkija tulkitsee haastateltavan tekemiä tulkintoja koke-
muksestaan (Smith ym.2009, 35).
Analyysi eteni haastattelu kerrallaan yksittäisen haastattelun
alustavasta kommentoinnista kohti haastattelukohtaisten teemojen
muodostamista ja teemojen ryhmittelyä. Analyysissä pidettiin mah-
dollisimman paljon kiinni haastateltavien omista ilmaisuista heille
keskeisten merkitysten tavoittamiseksi. Analyysissä eriteltiin kuvatut
liikunta- ja vapaa-ajankäytännöt kokemusten, käsitysten ja motiivien
kuvauksista ja verrattiin näitä toisiinsa. Kunkin haastattelun omien
teemojen muodostamisen jälkeen hahmotettiin koko aineistolle yh-
teisiä ja erottavia teemoja, ja tätä kautta tarkennettiin jo muodostet-
tuja teemoja.
TULOKSET
Vapaa-ajan dilemma: kaverit vai liikunta
Nuorten tämänhetkistä liikuntasuhdetta määrittelivät ajankäytölliset
valinnat ja näihin liittyvät arvotukset (kuinka paljon nuori käytti ja
halusi käyttää aikaa liikuntaan ja muihin asioihin arkielämässään)
sekä liikkumisen tavat, muoto ja päämäärät (seurassa/omatoimisesti,
säännöllisesti/satunnaisesti, yksin/sosiaalisesti, tavoitteellisesti/fiilis-
pohjalta). Nuoret jaoteltiin tältä pohjalta kolmeen eri liikuntasuh-
dekategoriaan: tavoitteelliset (kilpa)urheiluseuraliikkujat, omatoi-
miliikkujat ja hengailijat. Tavoitteelliset (kilpa)urheiluseuraliikkujat
olivat aineiston aktiivisimpia ja säännöllisimpiä liikkujia.He liikkui-
vat organisoidusti seurassa ja kilpailivat aktiivisesti lajissaan. Heille
liikunta oli elämäntapa. Omatoimiliikkujien ryhmä oli moninainen
sisältäen enemmän ja vähemmän aktiivisia liikkujia, joista useim-
milla liikunta oli melko säännöllistä. Omatoimiliikkujat liikkuivat
pääsääntöisesti yksin ja omaehtoisesti sovittaen liikunnan muihin
aikatauluihinsa. Hengailijoiden vapaa-ajan vietto keskittyi kavereiden
kanssa hengailuun. Hengailijoiden arkeen saattoi sisältyä satunnaista
liikuntaa, mutta liikkuminen ei ollut toiminnan päämäärä.
Monien liikuntapuheessa toistuivat usein kaverit ja kavereiden
kanssa vietetty aika, joka useimmiten kuvattiin ”hengailuksi”. Suuri
osa haastatelluista nuorista kuvasi jonkinlaista ristiriitaa, pohdintaa
tai ajankäytöllistä valintaa kavereiden kanssa hengailun ja liikun-
nan välillä. Niistäkin nuorista, jotka eivät itse ilmaisseet kokevansa
kavereiden ja liikunnan välistä ristivetoa, osa mainitsi tematiikan
yleisemmällä tasolla. Osa esimerkiksi kertoi omien kavereidensa tai
luokkakavereidensa lopettaneen liikuntaharrastuksen, koska kave-
reille ei jäänyt riittävästi aikaa.Nuoret ratkaisivat ja kokivat liikunnan
ja kavereiden kanssa oleskelun välisen dilemman eri tavoin, ja nämä
ratkaisut puolestaan olivat yhteydessä nuorten liikuntasuhteeseen.
Melkein kaikki nuoret hengailivat kavereiden kanssa ainakin jossain
määrin, mutta eri liikuntasuhdekategoriat eroavat toisistaan siinä,
miten suhde liikuntaan ja suhde kavereihin arjen käytännöissä yllä-
pidettiin ja arvotettiin. Siinä missä tavoitteelliset (kilpa)urheiluseu-
raliikkujat priorisoivat ajankäytössään liikunnan ja jättivät kavereille
”rippeet”, omatoimiliikkujat usein jakoivat vapaa-aikaansa tasaisem-
min elämän eri osa-alueiden välillä. Hengailijat taas priorisoivat ka-
vereiden kanssa oleskelun kaiken muun edelle. Kärjistäen sanottuna
siinä missä liikunta oli (kilpa)urheiluseuraliikkujille elämäntapa,
hengailu oli hengaajille elämäntapa. Hengaaja liikkui, jos hengailu-
kaverit liikkuivat.
Suurin osa aineiston nuorista kuvasi kavereillaan olevan saman-
kaltaisia vapaa-ajanviettotapoja kuin itsellä. Paljon liikkuvilla oli kes-
kimääräistä enemmän paljon liikkuvia kavereita ja vähän liikkuvilla
tyypillisemmin vähän liikkuvia kavereita. Kavereiden kanssa hengai-
lua kuvattiin kuitenkin hyvin yhdenmukaisesti liikuntasuhdekatego-
riasta riippumatta. Hengailupaikkoja olivat esimerkiksi ostoskeskus,
nuorisotalo, kaverin koti, puiston penkki, uimaranta tai pallokenttä.
Hengailu saattoi olla istumista, seisoskelua, ”oleilua”, kävelyä, liikun-
taa tai kevytmoottoripyörällä ajelua. Viikonloppuisin hengailu saattoi
sisältää myös juhlimista. Nuoret kuvailivat hengailua muun muassa
toimintana, jossa ”tapetaan aikaa” (H8), ”jos ei oo mitää järkee mut
tehään sitä kuitenki” (H6) ja esimerkiksi ”mennää jonnekki ja istutaa
ja jutellaa jotai turhaa (.) jotkut polttaa siellä” (H9). Hengailua teh-
tiin, koska se oli kivaa: ”ei me yleensä hirveesti mitää hienoo tekemist
keksitä mu (.) iha jees se on silti istuu jossai kavereiden kaa” (H4).
Toiminnan turhaksi nimeäminen saattaakin kertoa enemmän suori-
tusyhteiskunnan kuin nuorten omista asenteista.
Muita nuorten ajankäyttöön vaikuttavia tekijöitä olivat koulu ja
vapaa-ajalla tehtävät koulutehtävät, koulumatkat (osalla hyvinkin
pitkiä), muu harrastus (vain yhdellä nuorella), seurustelu ja viihde-
median käyttö. Nuoret eivät kuitenkaan asettaneet näitä puheessaan
ajankäytöllisesti vastakkain liikunnan kanssa siinä määrin kuin ka-
vereita. Tässä artikkelissa keskitytään teemaan, joka oli keskeinen
usean nuoren haastattelussa: pohdinta ja kuvaus siitä, käyttääkö tällä
hetkellä aikansa ennen kaikkea kavereihin, liikuntaan vai molempiin.
Kavereilla viitataan artikkelissa vapaa-ajan kavereihin; vaikka useat
joukkuelajien harrastajat mielsivät myös joukkuekaverit kavereik-
seen, ajankäytöllistä ristiriitaa ei tässä tapauksessa ilmennyt. Seuraa-
vaksi kuvataan tarkemmin kolme liikuntasuhdekategoriaa ja niihin
sisältyvät liikkumisen ja vapaa-ajan merkitykset.
Tavoitteelliset (kilpa)urheiluseuraliikkujat
Tavoitteellisten (kilpa)urheiluseuraliikkujien liikunta oli aktiivista,
säännöllistä ja omaan lajiin sitoutunutta. Liikunta ei ollut harrastus
vaan ”elämäntapa” (H14), ”koko elämä” (H14) tai ainakin ”iso osa
elämää” (H5). Näiden nuorten liikunta oli liikuntaseuran organisoi-
maa ja noudatti ulkopuolelta annettuja aikatauluja. Tähän ryhmään
sijoittui neljä nuorta (3 poikaa, 1 tyttö). Lisäksi muutama nuori oli
aiemmin omannut tämän elämäntavan, mutta luopunut siitä.
Tavoitteellisista (kilpa)urheiluseuraliikkujista kolme harrasti jouk-
kuelajia ja yksi yksilölajia. Nuoret kävivät lajinsa treeneissä 4–6 ker-
taa viikossa. Tämän päälle tulivat kilpailut, sillä kaikki myös kilpai-
livat lajissaan. Lisäksi kaikki tekivät ja pyrkivät tekemään aikataulun
sallimissa rajoissa oman lajinsa ulkopuolista liikuntaa: lenkkeilyä,
kuntosalilla käymistä, ”kotiharkkaa” tai omatoimista kuntopiiriä.
Oma laji tai oman lajin ja muun liikunnan yhdistelmä vei lähes kai-
ken vapaa-ajan arkisin. Koulun ulkopuolinen arki saattoi olla ”jossain
bussis istumisia ja harkois olemist” (H11). Suurin osa nuorista piti
myös kavereiden seuraa tärkeänä, mutta kavereiden tapaaminen oli
mahdutettava koulun ja liikunnan väliin jääviin aukkoihin. Kaverei-
den kanssa oltiin ”jossain välissä”, treenien jälkeen tai viikonloppuisin.
Yksi nuori oli viimeksi nähnyt kavereitaan ”kunnolla” puoli vuotta
sitten.
Usea ryhmän nuorista sai kavereiltaan palautetta, jossa kaverit
toivoivat nuoren viettävän heidän kanssaan enemmän aikaa. Yksi
nuorista kuvasi läpi haastattelun ajankäytöllistä ristiriitaa liikunnan,
kavereiden ja tyttöystävän välillä. Aikahaasteet olivat hetkittäin tuo-
neet mieleen lajin lopettamisen. Kavereiden kanssa oleminen näyt-
täytyi jopa moraalisena vaateena, johon pitää yrittää vastata: ”jostain
pitää aina tinkiä ni sit se lähtee vähän sielt kavereist sitte pois (.) ku
ne on jo tottunu et mä oon niitten kaa paljon ni (.) sit ne kokee sen
just ikäväks et mä en oo niitten kaa paljo (.) ko-koitan olla maholli-
simman paljo niitten kaa” (H5).
Ryhmän muut nuoret tuntuivat tyytyväisiltä aikataulutettuun
”kahden kalenterisuunnitelman” (H11) elämäänsä, jossa koulun ka-
lenteria täydensi vapaa-ajan liikuntakalenteri. Liikunta merkityksel-
listyi ajallisesti sekä hyödyllisenä ja hauskana tapana käyttää aikaansa
että myös eräänlaisena ”ajan tappamisena” (H9). ”Tyhjä kalenteri”
voisi tuntua tylsältä:
H4: kaverien kaa olisin varmaa paljo enemmän et tota (.) jo-jäis
enemmä vapaa-aikaa mut--- kai siin vois vähä (.) tylsää tulla ku ei (.)
nii (.) jos koko päivän on vaan.
35
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 6 / 2013 • TUTKIMUSARTIKKELI • Ammattiin opiskelevien nuorten liikuntasuhde
H11: ---jos ei ois tätä harrastusta ni ois aiva liikaa aikaa (.) ni sitte
(.) pitää käyttää aikansa johonki hyödylliseen ---
Nuorten suhtautuminen liikkumiseen kavereiden kanssa vaih-
teli. Kaksi nuorista (joukkue- ja yksilölajin harrastaja) kuvasivat
liikkuvansa mieluiten kavereiden kanssa ja ryhmässä. Joukkuelajin
harrastajan mielestä joukkuelaji oli kiva juuri siksi, koska siellä oli
muita. Kolmas harrasti oman joukkuelajinsa ulkopuolella kuntosa-
lilla käymistä mieluiten motivoituneiden joukkuekavereiden kanssa.
Neljäs harrasti kaikkea joukkuelajinsa ulkopuolista liikuntaa mielui-
ten yksin.
Omasta lajista täysin vapaa päivä kuvattiin ”vapaapäiväksi”. Lii-
kunta ei välttämättä määrittynytkään vapaa-ajaksi, vaan sillä oli muita
funktioita. Ryhmän nuorten liikuntaa kuvasi vahva tavoitteellisuus ja
kunnianhimo: omassa lajissa pyrittiin kehittymään koko ajan parem-
maksi ja nousemaan korkeammalle tasolle. Kaksi nuorista toivoi pää-
tyvänsä lajinsa ammattilaiseksi. Toinen heistä piti selvänä, että oman
lajin harrastaminen korvautuu vähäisemmällä omatoimisella liikun-
nalla, mikäli hän ei tavoita tavoittelemaansa lajin ”huipputasoa”.
Kosken ja Tähtisen (2005) tutkimuksessa aktiiviset seuraliikkujat
korostivat kilpailullisuutta ja tavoitteellisuutta enemmän kuin muut.
Lisäksi heidän tutkimuksessaan menestys ja voittaminen olivat pojille
liikunnassa tärkeämpiä kuin tytöille. Myös tässä tutkimuksessa kil-
pailu, tavoitteellisuus ja voittaminen olivat keskeisiä tavoitteellisille
(kilpa)urheiluseuraliikkujille. Lisäksi suurin osa muista aineiston
pojista esitti samankaltaisia ajatuksia voittamisen tärkeydestä. Kes-
keistä oli voittaa toinen joukkue tai henkilö ja olla paras. Sen sijaan
tutkimuksen tytöistä kaksi liikunnallisesti aktiivisinta, (kilpa)urhei-
luseuraliikkuja ja omatoimiliikkuja, kuvasivat ennemminkin itsensä
voittamisen kokemusta liikunnassaan keskeisenä. Hyvä liikuntako-
kemus muodostuu toisten tai itsensä voittamisesta, onnistumisesta ja
saavuttamisesta, omissa ja toisten silmissä suoriutumisesta:
H5: --- jos on voittanu jonku turnauksen ja tommoset niin ku (.)
isot tämmöset saavutukset (.) saavutuksen tunne et sä oot saavuttanu
jotai se on paras tunne --- siit saa jonkulaist niin ku mielihyvää ku on
saavuttanu jotai (.) suurta (…) ja muut ihmiset niin ku ihailee sitä
sun suoritusta ---
H11: --- yrittää koko ajan sillain tehä parhaansa ---tehä paremmin
ku viime kerralla (.) koko ajan yrittää sillain niin ku (.) ylittää ittensä
ja sitte (.) kehittyy ni---ittesä koettelemista.
Voittamisen, kilpailun ja haasteiden lisäksi tämän ryhmän nuoria
motivoivat liikkumaan liikunnan hauskuus ja liikunnan tuottama
hyvä olo, uuden oppiminen ja halu kehittyä, hyvä kunto, liikunnas-
ta saatu energia ja joukkuetoverit. Liikunnasta pitäminen kuvattiin
tärkeämmäksi liikunnan motiiviksi kuin hyvä kunto. Keskeisin tätä
ryhmää muista erottava tekijä oli kuitenkin liikunnassa hyvin suoriu-
tumisen tärkeys.
Tässä ryhmässä usean mielestä peruskoululiikunta ei ollut liikuntaa
vaan ”istumista”, jossa ”sykekään ei noussut”. Samaten Wessmanin
(2010) tutkimuksessa ”pro-liikkujiksi” nimetyt paljon liikkuvat nuo-
ret miehet eivät kokeneet armeijan varusmiespalveluksen tarjoavan
riittävästi liikuntaa. Tavoitteellisilla (kilpa)urheiluseuraliikkujilla oli
pitkä, aktiivinen liikuntahistoria: Kolme nuorta oli aloittanut liikun-
nan harrastamisen urheiluseurassa 6–7-vuotiaina ja yksi 10-vuotiaa-
na. Kaikilla nuorempana aloittaneilla aloite liikuntaharrastukseen oli
tullut vanhemmilta, ja vanhemmat, erityisesti isä, kuvattiin vahvasti
liikuntaharrastusta tukevana pitkin matkaa. Tuki oli rahallista, har-
rastukseen kuljettamista ja psyykkistä (kuten kilpailujen seuraami-
nen ja kannustaminen). Myöhemmin urheilun aloittanut ei kertonut
vanhemmillaan olleen minkäänlaista roolia harrastuksen aloittami-
sessa tai sen jatkamisessa.
Omatoimiliikkujat
Omatoimiliikkujien ryhmä sisälsi liikunnan määrältä ja säännöllisyy-
deltä erilaisia liikkujia.Tähän ryhmään sijoittui seitsemän nuorta (3
poikaa, 4 tyttöä). Tämän ryhmän nuorista enemmän liikkuvat tyy-
pillisesti kuvasivat vahvaa halua säännölliseen liikkumiseen, mutta
vähemmän liikkuvatkin jonkinlaista motivaatiota, ainakin haastatte-
luhetkellä, liikkua melko säännöllisesti ainakin jollakin tavalla. Ryh-
mässä on kuitenkin joitakin nuoria, joiden nykyinen liikuntasuhde
saattaisi myös ennakoida liikunnan vähentymistä tai kokonaan pois
jäämistä, ellei liikunnan asema omassa elämässä muutu keskeisem-
mäksi. Nämä nuoret liikkuivat ryhmän aktiivisempia liikkujia vä-
hemmän ja kertoivat harvemmin liikunta-aktiivisuuden jatkumiseen
liittyvästä tavoitteesta tai vahvasta halusta jatkaa liikuntaa.
Keskeistä omatoimiliikkujien ryhmälle on se, että nuoret haluavat
harrastaa liikuntaa omalla tavallaan ja ajallaan. Suurin osa heistä
myös harrastaa ja haluaa harrastaa liikuntaa yksin. Toisaalta jotkut
kuvasivat liikkuvansa mieluummin seurassa. Tyypillisin liikunta-
harrastus tämän ryhmän keskuudessa oli kuntosali. Varsinkin salilla
nuoret kertoivat käyvänsä pääsääntöisesti mieluiten yksin, koska
kavereiden kanssa saliaika menee jutteluun. Liikuntaharrastus oli
kuitenkin tyypillisesti alkanut sitä kautta, että kaveri pyysi mukaan
tai kaveritkin harrastivat samaa lajia.
Koska liikuntaharrastus oli oman aikataulun mukainen, se ei estä-
nyt kavereiden kanssa hengailua. Monet nuorista viettivät paljon
aikaa kavereiden ja jotkut seurustelukumppaninkin kanssa. Yksi
nuorista kertoi lopettaneensa aiempia urheiluseuraharrastuksiaan,
koska kavereille ei jäänyt riittävästi aikaa. Tähän ryhmään sisältyi
myös aineiston ainoat kaksi nuorta, jotka kuvasivat vapaa-ajastaan
kuluvan paljon aikaa koulutehtävien tekemiseen. Omatoimiliikku-
jien ryhmään sisältyykin jonkin verran isompia ryhmän sisäisiä eroja
kuin kahteen muuhun ryhmään. Toisin kuin muissa ryhmissä, tähän
ryhmään sijoitettujen nuorten elämäntapa ja arjen ajankäyttö ei kier-
tynyt intensiivisesti ja ryhmän sisällä yhtenäisesti yhden asian, kuten
liikunnan tai hengailun, ympärille.
Monelle omatoimiliikkujalle liikunnan vapaamuotoisuus ja oma-
ehtoisuus olivat tärkeitä, niin sisällöllisesti kuin aikataulullisesti.
Esimerkiksi H15 kuvasi, että”mä oon aina tykänny liikkuu mut (.)
just mä vihaan kaikkii tällasii pakkoliikuntaa”, painottaen ”vapaan
liikkumisen” tärkeyttä. Osalla omatoimiliikkujista harrastetun lii-
kuntalajin vapaus ulkopuolisista aikatauluista oli keskeinen syy
juuri sen harrastamiseen: omatoimisen liikunnan voi tarvittaessa aina
siirtää seuraavalle päivälle. Omatoimiliikunnan suuri hyöty, aikatau-
lullinen vapaus, oli osalle nuorista myös sen suuri haaste. Huolimatta
liikunnan tuottamista hyvistä kokemuksista liikunta saattoi jäädä vä-
listä tai liikkumiseen saattoi tulla pidempiä taukoja. Haaste oli itsensä
liikkeelle motivoimisessa:
H1: No siis liikunnasta tulee tosi hyvä mieli --- monet ei välttämättä
harrasta ku se on nii vaikee lähtee sinne (.) treeneihin (.) tai salille tai
ihan mitä vain harrastaaki ni se on (.) tosi vaikeeta (.) mulle ainaki
itelleni se et (.) niin ku kamppailee ittensä kaa et jaksaa lähtee sinne.
Liikunta saattoi olla hetkittäin hyvinkin säännöllistä, mutta sisältää
myös pitkiä taukoja:
H1: ---siin nyt on aina silleen mulla on ollu silleen et mä vedän
jotain puol vuot jaksaa sit-sit taas tulee sitä taukoo ja sit taas alkaa
uudestaan et se on ollu vähän sellanen (.) rikkonainen harrastus.
H6: ---mä en ollu ny vähän aikaa tos koulun alus käyny salil ku
tuo uuvutti koulu sillee (.)---mut nyt mä sain taas sen kiinni et mä
rupesin käymään siel ni huomasin niin ku ihan et (.) tulee paremmin
(.) niin ku jaksaa (.) koulupäivät ja (.) saa nukuttuu paremmin---
Ryhmänä omatoimiliikkujat tuottivat rikkaampia kokemusku-
vauksia liikunnasta kuin muut kaksi ryhmää. Tämä saattaa johtua
osin siitä, että liikunta on melko säännöllinen osa heidän arkeaan,
toisin kuin hengailijoilla, mutta heillä on liikunnasta myös taukoja.
Koska omatoimiliikkujilla on kokemuksia sekä säännöllisestä liikku-
misesta että liikunnan puutteesta, heidän voi olla helpompi huomi-
oida vaihteluja olossaan sen mukaan miten on liikkunut.Tavoitteelli-
silla (kilpa)urheiluseuraliikkujilla liikunta saattaa olla niin itsestään
36 LIIKUNTA & TIEDE 50 • 6 / 2013 • TUTKIMUSARTIKKELI • Ammattiin opiskelevien nuorten liikuntasuhde
selvä osa arkea, että liikunta ei paradoksaalisesti ”tunnu miltään” tai
tuntumista voi olla vaikea sanoittaa.
Keskeinen osa omatoimiliikkujien liikuntakuvauksia oli liikunnan
tuottama ”hyvä olo” tai ”hyvä fiilis”. Hyvä olo tuli liikunnasta itses-
tään, mutta hyvä olo liittyi myös tietoon siitä, että oli tullut liikuttua.
Lisäksi hyvää oloa tuotti oman kehittymisen näkeminen sekä onnis-
tumisen ja jaksamisen kokemukset. Itse tekemisen aikana liikunta
saattoi tuntua rankaltakin, mutta jälkiolo palkitsi. Jotkut omatoimi-
liikkujat kuvasivat, että liikunnasta tulee ”rauhallinen”, ”puhdas” tai
”raikas olo”. Psyykkinen onnistumisen ilo ja fysiologinen kehollisen
tekemisen hyvä olo sekoittuivat toisiinsa: ”et on tosi (.) onnistumisen
ja semmone (.) ilone olo ja ---semmone raitis --- et sä oot tehny jotai
et sun (.) elimistö --- ne niin ku kehon osat on joutunu kans niin ku
tekee et (.) sä et vaa istu” (H13).
Omatoimiliikkujien liikunnalleen nimeämiä syitä olivat hyvä olo,
hyvä kunto, liikunnan tuottamat tulokset (esimerkiksi lihakset),
energian ja voiman saaminen, hyvinvointi ja uuden oppiminen.
Muutama tytöistä mainitsi terveyden, pojista ei kukaan. Varsinkin
kuntosalilla käymiseen liitettiin hyvän kunnon tavoittelu, kun taas
lumilautailun ja laskettelun kaltaisia lajeja harrastettiin hauskuuden
vuoksi, koska itse tekeminen oli”sikakivaa”.
Useat omatoimiliikkujista olivat aiemmin harrastaneet organisoitua
seuraliikuntaa muutaman vuoden ajan tai pidempäänkin. Liikunnan
muodon lisäksi sen merkitys oli saattanut muuttua matkan varrella.
Yksi kuvasi liikuntansa säännöllistyneen ja toinen lisääntyneen, muu-
tamalla taas liikunta tai sen tärkeys olivat vähentyneet. Nuori haki
itselleen ja elämäntilanteeseensa sopivaa liikuntasuhdetta:
H15: --- et se merkkas (.) niin ku (.) yleisesti liikunta mulle paljo
enemmän niin ku ennen ku nykyään et (.) kuitenki niin paljo liikuin
siihe yhteen aikaan ja nyt ehk vähä vähemmälle jäänyt mut se on ehkä
ihan hyväki vaa et ei oo ollu nii rankkaa sillai nyt on vaan sellast et
mitä itsestä tuntuu ni on hyvä tehä.
Hengailijat
Tässä tutkimuksessa hengailijoiksi nimettiin neljä nuorta (3 poikaa, 1
tyttö), joiden vapaa-aika kiertyi kavereiden kanssa oleilun ympärille.
Yksi nuorista hengaili osan ajasta kavereiden kanssa ja osan ajasta
tietokoneella, mutta yhteydenpito kavereihin oli keskeisin toiminta
myös tietokoneella hengailussa. Hengailijat viettivät käytännössä
lähes kaiken koulun ulkopuolisen vapaa-aikansa kavereiden kanssa.
Hengailijoiden päivärytmi oli muutenkin erilainen: hengailijoista
kolme kuvasi tyypillisen nukkumaanmeno- tai nukahtamisaikansa
arkipäivänä myöhäisemmäksi kuin muut haastatellut nuoret. Kaksi
heistä kuvasi olevansa ”hyvin väsynyt monesti” (H7) tai ”melkee
aina” (H14).
Ryhmänä hengailijat ei määrity johdonmukaisesti liikuntavas-
taiseksi: osalla on liikuntaan myönteinen ja osalla kielteisempi tai
ristiriitainen suhde. Nykyisessä elämäntilanteessa (säännöllisen)
liikunnan voi yksinkertaisesti korvata muu, palkitsevampi toiminta,
kuten hengailu. H14 kuvaa, miten 16-vuotiaana säännöllisen liikun-
taharrastuksen lopettamisen jälkeen kavereiden määrä kasvoi ”räjäh-
dysmäisesti”, samoin kavereiden kanssa vietetty aika:
H14: --- enne siel oli niin ku (.) har (.) harras (.) oli niin ku (.)
kolmeen osaan jaettu kaverit (.) niin ku (.) koti ja (.) harrastukset ni
nyt niin ku harrastukset on nolla koti kakskyt prosenttii (.) kaverit
kahekskyt prosenttii (naurahtaa).
Kaikki hengailijat olivat jossain vaiheessa elämäänsä osallistuneet
organisoituun liikuntaharrastukseen, osa hyvinkin aktiivisesti ja pit-
käaikaisesti. Tällä hetkellä hengailijoiden liikkuminen tuli lähinnä
arjen kautta: ”lähinnä semmost (.) liikkumist mitä siin tulee auto-
maattisesti et (.) kävelee vaik pihalla” (H2) tai ”siinä ku shoppaillaan”
(H7). Säännöllisen liikuntaharrastuksen puuttumisesta huolimatta
kunto saatettiin kokea riittävän hyväksi:
H2: vaik emmä sinänsä harrasta mitää nii ei mul mum mielest mi-
kää huono kunto oo varsinaisesti (.) se säilyy siinä.
H14: --- se kunto nyt on pysyny täs niin ku samassa aikalailla pari
vuotta ei oo mitää niin ku muutosta tapahtunu semmone iha (.) hyvä
peruskunto---
Sekä H2 että H14 ovat lopettaneet säännöllisen liikuntaharrastuk-
sen noin vuosi sitten. Pitkään ja monta kertaa viikossa joukkuelajia
harrastanut H2 toteaa, että paino ei ole noussut eikä omasta mielestä
fyysinenkään kunto laskenut paljoa harrastuksen loputtua. Hän myös
toteaa, että ”sithä se ois huono juttu”, jos ei harrasta mitään liikun-
taa, koska ”kunto laskee ja paino nousee ja (...) sit se on vaikee (.)
vaikuttaa”. Kysyttäessä mistä tietää millainen kunto on, H2 vastaa
naurahtaen ”no kylhä sen näkee itestää” ja myöhemmin kertoo käy-
vänsä silloin tällöin vaa’alla. Kunto määrittyy siis ruumiin painon ja
ulkonäön perusteella. Myös H7 toteaa, että painon nousu saisi hänet
liikkumaan.
Sekä H2 että H14 kokevat, että heidän kuntonsa ei ole huonontu-
nut säännöllisen liikuntaharrastuksen lopettamisen jälkeen. Näiden
kahden nuoren miehen kommenteissa, tämänhetkisessä liikunta-
suhteessa ja kokemuksessa omasta kunnosta on samankaltaisuutta
Rovion ja kumppaneiden (2009, 31) vähän liikkuvia nuoria aikuisia
koskevan tutkimuksen ”kuolemattomiksi nuoriksi miehiksi” nimetyn
alaryhmän kanssa. Ryhmän miehet olivat pääasiassa alle 25-vuotiaita,
naimattomia, opiskelevia ja työtä tekeviä, heillä oli paljon epäterveel-
lisiä ruokailutottumuksia ja he tupakoivat keskimääräistä enemmän.
He olivat fyysisesti ja psyykkisesti terveitä, ja heidän joukossaan oli
kaikkein vähiten terveyden edistämisestä kiinnostuneita. Samoin
tupakoitsijoiden puheesta on löydetty erilaisia vakuutteluja omasta
terveydestä: tämän hetkinen hyvä terveydentila, oireettomuus tai lää-
käriltä saadut ”puhtaat paperit” toimivat viesteinä siitä, että juuri itse
ei sairastu vaikka tupakoikin (Heikkinen ym. 2010).
Terveyskysymyksiin saatetaan havahtua vasta ”kantapään kautta”
(H14) ja vanhemmiten, kun nuorena ”lujaa meneminen” kostautuu
(H7). Kun kokemus huonosta terveydestä tai kunnosta puuttuu, ei
liikunnan terveysvaikutuksilla argumentoiminen todennäköisesti rii-
tä voittamaan hengailun ”imua”. Monet tämän tutkimuksen nuorista
totesivatkin, että terveyskampanjat ja liikuntasuositukset eivät vaiku-
ta heihin itseensä tai ikätovereihin. Terveysvalistus voi näyttäytyä yl-
häältä alaspäin vuodatettuna terveysauktoriteettien itseään toistavana
puheena: ”et kyl sitä on ennenki kuultu mitä ne tulee puhuu” (H8).
Tällaisena puhe voi mennä kohteensa ohi, sillä omasta mielestään
nuori ”kyl nyt tietää mitä tekee” (H8) eikä ”hirveesti auktoriteetti-
hahmojen mielipiteitä sillee kuuntele et mä teen mieluummi oman
pään mukaan” (H14). Oman autonomisuuden korostus terveysodo-
tusta kohtaan voi olla vahva: ”elän miten elän” (H8). Yksi ulottu-
vuus hengailussa onkin se, että ei tehdä sitä, mitä ”pitäisi tehdä” – ei
vastata kulttuurin, vanhempien tai terveydenedistäjien odotuksiin
aktiivisesta, harrastavasta ja liikkuvasta nuoresta (ks. Berg 2012).
Ulkopuolisen – ja ehkä hengailijan itsensäkin – on vaikea arvioida,
paljonko hengailijalle kertyy liikuntaa. Hengailussa olennaista on
nimenomaan toimiminen suunnittelematta, fiilispohjalta ja kaveripo-
rukan tahdissa: ”mitä tekee fiilis tehä ni sitä sit tehää” (H14). Ajan-
vieton logiikka on hengailumoodissa erilainen kuin suunnitellussa
liikunnassa, joten hengailija itsekään ei seuraa tai tavoittele tiettyä lii-
kunnan kokonaismäärää. Päämääränä ei ole hyvä kunto vaan hauska
hengailu. Hengailuun voi kuitenkin sisältyä liikuntaa, pääsääntöisesti
siinä samassa lähiympäristössä, missä muutenkin hengaillaan: ”välillä
jossai tyylii (.) käydää lätkää pelaamas jossai tai niin ku (.) kavereil on
taloyhtiös kuntosali ni siellä käydää” (H14).
On mahdollista, että ”sporttisessa” porukassa hengailija saa liikun-
taa enemmän kuin omatoimisesti säännöllisesti kaksi kertaa viikossa
lenkkeilevä. Hengailijoiden ryhmään luokitelluista nuorista ei voi
sanoa, että he eivät liikkuisi lainkaan. Kaikki saavat ja jotkut myös
tietoisesti hakevat jonkinlaista liikkumista elämäänsä esimerkiksi kä-
velemällä ”normiportaat” rullaportaiden sijaan, venyttelemällä välillä,
37
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 6 / 2013 • TUTKIMUSARTIKKELI • Ammattiin opiskelevien nuorten liikuntasuhde
tekemällä kotona punnerruksia useamman kerran viikossa, käymällä
joskus koulun kuntosalilla, pelaamalla talvisin ulkona lätkää kave-
reiden kanssa tai nuorisotalolla satunnaisesti sählyä. Hengailijoiden
kaverivetoisesta ja fiilispohjaisesta liikkumisesta puuttuu kuitenkin
omatoimiliikkujien jokseenkin säännölliselle liikunnalle antama
merkityksellisyys ja sen seurauksena säännölliselle liikkumiselle
tarkoituksella otettu aika. Tässä tutkimuksessa tiettyyn liikuntasuh-
dekategoriaan sijoittuminen ei siis automaattisesti tarkoita tiettyä
liikunnan määrää tai rankkuustasoa, mutta luo reunaehtoja todennä-
köiselle liikunnan määrälle ja laadulle.
Liikunnan merkitysten perinteinen nivoutuminen maskuliinisuu-
teen (Silvennoinen 2001, 58) ja poikien tyttöjä isompi liikunta-aktii-
visuus (Koski & Tähtinen 2005; Sallis ym. 2000; Van Der Horst ym.
2007) näkyy myös hengailun sukupuolittuneesta liikuntasuhteesta.
Pojilla hengaamiseen voi muun toiminnan ohella sisältyä vaihtele-
vasti liikuntaa (kuten sähly nuorisotalolla tai jalkapallo lähikentällä),
kun taas tytöillä hengailu näyttäytyy lähes pelkästään istumisena
(kauppakeskuksen portailla, kahvilassa, ravintolassa, kaverilla, lef-
fassa) ja välillä kävelynä (kaupalta toiselle ostoskeskuksessa). Myös
pojat kuvasivat toteuttavansa paljon näitä istuvan ja kävelevän hen-
gaamisen muotoja. Poikien hengailu saattoi kuitenkin olla yhtä lailla
fyysisen pallopelin kuin pelikonsolipelin pelaamista.
Kaksi hengailijoista ilmaisivat ajatusta että ”pitäisi liikkua” tai ha-
luaisi alkaa liikkua enemmän:
H7: Et miten mä tässäki oon puhunu et joo joo mä tiedän et pitäis
liikkuu mut sit mul on semmone mä tiedän sen mut mä en tee asialle
mitää (.) et mä haluaisin et mä (.) tiedän sen ja tekisin asialle jotai (.)
se on (.) se pitäs vaa (.) lähtee menee (.) niin ku tekee sitä asiaa.
H14: ---kaikki nää mun (.) urahaaveetki ku ne vaatii sen niin ku (.)
hyvän kunnon ni (.) emmä (.) emmä niin ku sohvaperunaks aikonu
ryhtyy.
Mikä sitten saisi hengailijan liikkumaan enemmän ja säännöllisem-
min? H7 ja H14 korostavat kavereiden motivoivaa roolia liikunnassa.
Toisaalta yksi hengailijoista kommentoi, että sillä ei ole väliä, liikkuu-
ko muiden kanssa vai yksin. H2 toteaa, että voisi harkita joskus vielä
jatkavansa liikuntaa, jota aiemmin harjoitti urheiluseurassa, mutta
”iha harrastelun vuoks” ja ”sillee ettei otettas nii vakavasti sitä koko
juttuu”.
POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET
Tässä tutkimuksessa osalla nuorista liikuntasuhde oli pysynyt melko
samana elämänkaaren varrella, mutta osalla oli tapahtunut isojakin
muutoksia. Kaikilla, joilla liikunta oli vähentynyt, oli tapahtunut
muutos pois organisoidusta, aikataulutetusta liikunnasta. Ulkopuo-
lelta aikataulutetun ja aikuisjohtoisen liikkumisen tilalle oli tullut
kavereiden kanssa hengailu ja osalla tämän rinnalle omatoiminen
liikunta, jossa liikutaan silloin ja sillä tavalla kuin itseä huvittaa,
joko yksin tai osana kaveriporukan kanssa pyörimistä, satunnaisesti
tai säännöllisesti. Yhdenlainen merkityssuhde liikuntaan oli päätty-
nyt – tai katkolla – elämän murrosvaiheessa. Löytyykö tilalle ehkä
erilaista merkityssuhdetta, joka aktualisoituisi riittävän säännöllisinä
liikuntakäytäntöinä?
Suurimmalle osalle tämän tutkimuksen nuorista liikunta oli kui-
tenkin ainakin jossain muodossaan mieluista, ja liikuntaan liittyi
myönteisiä kokemuksia ja ajatuksia, toki myös kielteisiä kokemuksia.
Erityisen mieluista liikunta oli ”oman lajinsa” löytäneille ja sitä aktii-
visesti seurassa tai omatoimisesti harjoittaville. Kaikki haastateltavat
olivat jossain vaiheessa elämäänsä harrastaneet edes lyhyen aikaa jo-
tain liikuntaa, ja usealla oli takanaan useita vuosia kestänyt säännölli-
nen liikuntaharrastus. Liikunnan hyötyjä muun muassa kunnolle ku-
vattiin, ja lähes kaikille terveys oli ainakin periaatteen tasolla tärkeä
arvo. Vähäisen liikunnan syy ei siis välttämättä löydy siitä, että liikun-
ta ei ylipäänsä olisi mieluista tai ei ymmärrettäisi liikunnan hyötyjä.
Usean haastateltavan kohdalla kyse näyttäisi olevan enemmän siitä,
että tässä elämäntilanteessa liikunnalle ei ole tai sille ei haluta löytää
aikaa tai se ei tunnu niin merkitykselliseltä kuin muut asiat, joille
haluaa omistaa aikansa. Tärkeämpänä prioriteettina osalla oli kaverei-
den kanssa vietetty aika, hengailu. Joillakin taas elämäntilanteeseen
liittyvät paineet ja raskaus (uusi koulu, pitkät koulumatkat ja aikaiset
aamuherätykset) saattoivat uuvuttaa niin, että liikkuminen väheni.
Tämä tutkimus vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia sosiaa-
listen suhteiden ja vertaisten merkityksestä nuorten liikunta-aktii-
visuudelle (Lehmuskallio 2011; Sallis ym. 2000; Van Der Horst ym.
2007). Pääsääntöisesti nuoret kuvasivat kaverinsa vapaa-ajan vietol-
taan, harrastuksiltaan ja liikunta-aktiivisuudeltaan samankaltaiseksi
kuin itsensä. Tyypillinen vastaus kysymykseen kavereiden ajatuksista
nuoren vapaa-ajanvietosta ja/tai liikunnasta lähtikin siitä, että kaverit
eivät ajattele siitä mitään, koska oma toiminta on ”normaalia”. Kave-
rit eivät siis kyseenalaista nuoren toimintaa. ”Normaali” ja ”perus”
olivat yleisiä minäkuvauksia nuorilla. Omat liikuntaharrastukset
saatettiin kuvata ”sellaisiksi perusharrastuksiksi” ja ”normaaliksi”,
kuten hengailukin. ”Normaali” menee jo käsitteenä lähelle normia,
oman sisäryhmän ja laajemmin kulttuurin jakamaa käsitystä siitä,
mikä on tavoiteltavaa, hyvää ja hyväksyttyä. Niin kauan kuin nuor-
ten arjen lähiympäristössä ja laajemmassa kulttuurisessa ilmastossa
vähäinen liikkuminen ja esimerkiksi koulussa ja muissa aikuisjoh-
teisissa konteksteissa pakotetusti istuminen on ”normaalia” ”perus”
toimintaa, on todennäköistä, että moni nuori päätyy paljon istuvaan
elämäntapaan liikunnan sijasta (vrt. Jallinoja ym. 2010). Prosessi on
kaksisuuntainen: oma käsitys normaalista vaikuttaa siihen, minkälai-
seen ryhmään nuori hakeutuu ja ryhmä puolestaan vaikuttaa omaan
käsitykseen normaalista.
Kavereiden kanssa vietetty aika ja sen tärkeys näyttää kuuluvan
juuri tähän elämänvaiheeseen sen olennaisena tai joillakin jopa kaik-
kein olennaisimpana osana. Tässä tutkimuksessa suuri osa nuorista
kuvaili hengailevansa vapaa-ajalla vanhassa kaveriporukassaan, ei
niinkään nykyisten koulukavereiden kanssa. Tämä ei välttämättä
muutu opiskeluvuosien aikana: Kauravaaran (2013, 102) tutkimuk-
sessa ammatillisen oppilaitoksen kolmannen vuosikurssin opiskelijat
hengailivat yhä vapaa-ajalla pääsääntöisesti vanhassa kaveriporukas-
saan, eivät koulukavereiden kanssa. Mikäli samanlaiset elämäntavalli-
set vapaa-ajan valinnat yhdistävät koulukavereita, koulun sosiaalinen
ilmapiiri tällaisessa tilanteessa vahvistaa kyseistä elämäntapaa – vaik-
ka valintoja ei suoranaisesti yhdessä toteutettaisikaan. Ammatillisen
oppilaitoksen nuorelle tarjoama ”normaalin” liikkumisen malli vaa-
tiikin tutkimusta.
Kavereiden kanssa hengailulla voi tässä elämäntilanteessa olla nuo-
relle monta funktiota. Osa oli yksinkertaisesti kyllästynyt säännölli-
seen liikuntaan urheiluseurassa ja lopettanut sen. Omien itsenäisten
ja vanhempien toiveista riippumattomien valintojen toteuttaminen
on keskeinen osa nuorten siirtymistä kohti aikuisuutta. Kavereiden
kanssa hengailu voi toimia itsenäistymisreittinä, jossa siirrytään
pois aikuisten organisoimasta ja ohjastamasta liikunnan ja elämän
mallista kohti omaehtoisempaa elämäntapaa ja liikuntasuhdetta.
Koski ja Tähtinen (2005, 5) arvelevat, että nuorten organisoitu lii-
kunta saattaa olla aiempaa aikuisvetoisempaa ja ammattimaisemmin
orientoitunutta. Tämäkin saattaa kehystää joidenkin nuorten valintaa
siirtyä organisoidusta ja tavoitteellisesta seuraurheilusta vähemmän
tavoitteelliseen ja kaverijohtoiseen hengailuun.
Myös Kauravaaran (2013, 101) tutkimuksessa ammatillisessa oppi-
laitoksessa opiskelevat nuoret miehet kuvasivat vapaa-ajan viettoaan
kavereiden kanssa hengailuna, jonka keskiössä on ”ei minkään teke-
minen”. Kauravaaran tutkimus kohdistui vähän liikkuviin nuoriin,
jotka muistuttavatkin eniten tämän tutkimuksen hengailijoiden
liikuntasuhdekategoriaan sijoittuvien elämäntapaa. Merkittävää on
kuitenkin, että tässä tutkimuksessa myös paljon liikkuvat hengailivat
38 LIIKUNTA & TIEDE 50 • 6 / 2013 • TUTKIMUSARTIKKELI • Ammattiin opiskelevien nuorten liikuntasuhde
vapaa-ajalla kavereiden kanssa. Tutkimuksen löytämät kolme liikun-
tasuhdekategoriaa erosivat toisistaan liikkumisen tavoissa, muodossa
ja päämäärässä. Kategoriat erosivat selvästi toisistaan myös hengailun
määrässä, mutta hengailun merkitys ja toteuttamisen tapa näyttäisi
olevan kaikissa liikuntasuhdekategorioissa melko samankaltainen.
Kavereiden kanssa hengailun voikin tulkita olevan osa laajempaa
nuorisokulttuuria, kun taas liikunta merkityksellistyy vain osalla
nuorista keskeiseksi osaksi elämää. Kiinnostava jatkotutkimuksen
aihe olisi tarkastella, onko kavereiden kanssa spontaanisti toteutuva
hengailu erityisen keskeistä juuri ammatillisten oppilaitosten oppilai-
den elämäntavalle.
Tässä tutkimuksessa kaikki haastateltavat olivat sijoitettavissa
löydettyihin kolmeen kategoriaan. Laajemmalla tutkimusaineistolla
toteutettuna liikuntasuhteiden kirjo olisi saattanut olla osin erilai-
nen. Valittu tutkimusmenetelmä kuitenkin mahdollisti syventymisen
kohdejoukon elämänkokonaisuuden ja siihen liitettyjen merkitysten
tarkasteluun. On mahdollista, että tutkimuksen ulkopuolelle jäi jouk-
ko ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevia nuoria, jotka eivät liiku
eivätkä hengaile kavereiden kanssa. Tällaisen mahdollisen kohderyh-
män tavoittaminen ja merkitysmaailman kartoittaminen olisi jatko-
tutkimuksissa tärkeää. Haastattelemalla erityyppisiin ammatteihin
opiskelevia nuoria, sekä poikia että tyttöjä ja liikkuvia ja vähemmän
liikkuvia, tämä tutkimus kykeni nostamaan esiin liikuntasuhteiden
erilaisia variaatioita. Yksi keskeinen löydös onkin ammatillisissa
oppilaitoksissa opiskelevien nuorten liikuntasuhteiden moninaisuus
yhdistettynä ikäkaudelle tyypillisiin teemoihin.
Nuoren tässä iässä kohtaamat elämänhaasteet voivat olla moni-
naiset, eikä liikuntaodotuksen tuominen yhdeksi haasteeksi muiden
joukkoon esimerkiksi terveysargumentteihin vetoamalla välttämättä
toimi. Monen nuoren kohdalla liikuntaan aktivoiminen voisi toimia,
mikäli nuorta ympäröivä kaveriporukka tai vertaisryhmä innostuisi
liikunnasta ja liikkumisesta tulisi juttu, mitä porukalla tehdään eli
sisäänrakennettu osa ryhmän identiteettiä ja toimintatapoja. Hengai-
lijoiden liikunnan edistämisessä todennäköisimmin toimisi julkisissa
sisä- ja ulkotiloissa juuri sellaisten liikkumismuotojen tarjoaminen,
joita ei ensisijaisesti mielletä liikunnaksi vaan yhdeksi kaverihen-
gailun muodoksi. Kavereiden kanssa hengailun ”imu” on sen verran
suuri, että näistä merkityksistä edes hetkellisesti irtaannuttava liikun-
taharrastus, ilman samoja kavereita, voisi olla sekä ajankäytöllisenä
että identiteettivalintana nuorelle mahdoton ajatus. Lisäksi vailla
selkeitä tavoitteellisia päämääriä olevaa ja spontaanisti toteutettua
kaverihengailua on haasteellista sovittaa sellaiseen liikunnan malliin,
jossa liikutaan säännöllisesti ja tavoitteellisesti.
Potentiaaliset omatoimiset yksin liikkujat taas löytänevät liikkumi-
sen motivaation ennemmin muista liikunnan tuomista myönteisistä
kokemuksista ja seurauksista kuin sosiaalisesta yhdessä tekemisestä.
Nuoria motivoivat liikuntaan sekä halu olla yksin omassa rauhas-
sa että halu olla kavereiden kanssa (Myllyniemi & Berg 2013, 74).
Osalle nuorista terveysmotivaation korostaminen, itselle mieluisan
lajin löytäminen ja harrastamisen mahdollistaminen voisi olla riittävä
kipinä liikunnan lisäämiseen. Tässäkin tapauksessa vertaisryhmän
liikkumiskäytäntöjen ja -kokemusten malli voisi vahvistaa oman
myönteisen liikuntasuhteen rakentumista.
Liikuntaan liittyvät hauskuus, hyvä olo ja ilo tulivat esiin usean
nuoren haastattelussa. Tällaisten kokemusten havainnoiminen lähi-
piirissä tai hankkiminen yhdessä voisivat toistuessaan kannustaa
nuoria säännölliseen liikuntaan. Aikaisemmat tutkimukset ovat
osoittaneet, että nimenomaan kokeneet ja aktiiviset kuntoilijat –
toisin kuin satunnaiset kuntoilijat – saavat liikunnasta mielihyvää
(Sassatelli 1999; Smith Maguire 2002). Kuntoilusta nauttiminen on
monille prosessi, jossa aktiivinen harrastaja tietää kokemuksensa
kautta liikunnan tuottavan nautintoa (Crossley 2006). Liikuntaa
satunnaisesti harrastavat eivät koe liikuntaa erityisen miellyttäväksi,
ja näin patistaminen ja terveyden ylläpitämiseen liittyvä velvollisuu-
dentunne ovat tyypillisiä motiiveja liikunnalle (Jallinoja ym. 2010).
Interventiosuunnittelun kannalta tutkimus nosti esiin kiinnosta-
via havaintoja. Osalla nuorista oli motivaatio ja halu liikkua, mutta
aikomus ei kääntynyt toiminnaksi. Pelkkä motivaation vahvistami-
nen ei välttämättä riitä, vaan itsesäätelyn ja tavoitteellisen toiminnan
keinot, kuten tavoitteen asettaminen, suunnittelu ja omaseuranta
(esim. Michie ym. 2009), voivat auttaa lisäämään haluttua toimintaa.
Toinen kiinnostava havainto oli, että nuoret tiedostivat mahdolliset
aikuisiällä tulevat terveysongelmat. Muidenkin tutkimusten mukaan
koettu terveysriski ei motivoi nuoria liikuntaan yhtä voimakkaasti
kuin keski-ikäisiä (esim. Renner ym. 2007, ks. myös Hankonen ym.
2013). Kauaskantoiseen terveyteen liittyvillä seikoilla argumentointi
ei siten liene vaikuttavaa nuorten liikunnan edistämisessä. Tutkimus
toi myös esiin, että nuori voi mieltää kuntonsa olevan riittävä ilman
liikuntaa ja terveytensä siten hyvä. Liikunnan edistämisessä voidaan
pyrkiä vetoamaan ihmisiin kunnonkohotusargumenteilla, mutta
tässä tapauksessa otollisempaa olisi ohittaa kunnosta puhuminen ja
korostaa kokonaisliikkumisen hyötyjä.
Koska hengailijat eivät toivo aikataulutettua elämää, heitä lienee
turha taivutella ohjelmoidun urheilun pariin vaan pikemminkin
pyrkiä muuttamaan hengailua liikunnallisemmaksi. Laajemmin
suomalaiseen seuratoimintaan pesiytynyt nuorisoliikunnan ammat-
timaisuus (Koski & Tähtinen 2005, 5) saattaa paradoksaalisesti ajaa
nuoria lopettamaan liikunnan. Vähemmän kilpaorientoituneen seu-
ratoiminnan takaaminen on liikunnan edistämisessä tärkeää. Ikäkau-
delle tyypillisesti haastatellut nuoret halusivat irtautua vanhempien
valitsemista harrastuksista. Interventiomahdollisuutena on tarjota
nuorille itsenäistymistä ja autonomisuutta tukevaa väylää nuorta
kiinnostavan ja omaehtoisemman liikunnan kautta.
39
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 6 / 2013 • TUTKIMUSARTIKKELI • Ammattiin opiskelevien nuorten liikuntasuhde
LÄHTEET
Berg, P. 2012. Kunnon kansalaisia kasvattamassa – vanhempien ja valmentajien
näkemyksiä kodin ja urheiluseuran kasvatustehtävistä. Nuorisotutkimus 30 (4),
34–52.
Borodulin, K., Mäkinen, T.E., Leino-Arjas, P., Tammelin, T.H., Heliövaara, M.,
Martelin, T., Kestilä, L. & Prättälä, R. 2012. Leisure time physical activity in
a 22-year follow-up among Finnish adults. International Journal of Behavioral
Nutrition and Physical Activity 9:121. doi: 10.1186/1479-5868-9-121.
Craig, P., Dieppe, P., Macintyre, S., Michie, S., Nazareth, I.&Petticrew, M.
2008. Developing and evaluating complex interventions: The new Medical
Research Council guidance. British Medical Journal 337:a1655.doi: 10.1136/
bmj.a1655.
Crossley, N. 2006. In the gym: Motives, meaning and moral careers. Body &
Society 12 (3), 23–50.
Dumith, S.C., Gigante, D. P., Domingues, M.R. & Kohl, H.W. 2011. Physical
activity change during adolescence: A systematic review and a pooled analysis.
International Journal of Epidemiology 40 (3), 685–698.
Fogelholm, M., Paronen, O.& Miettinen, M. 2007. Liikunta – hyvinvointipo-
liittinen mahdollisuus. Suomalaisen terveysliikunnan tila ja kehittyminen 2006.
Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:1.
Gidlow, C., Johnston, L.H., Crone, D., Ellis, N. & James, D. 2006. A syste-
matic review of the relationship between socio-economic position and physical
activity. Health Education Journal 65 (4), 338–367.
Hankonen, N., Absetz, P., Kinnunen, M., Haukkala, A. & Jallinoja, P. 2013.
Toward identifying a broader range of social cognitive determinants of dietary
intentions and behaviour. Applied Psychology: Health and Well-Being 5 (1),
118–135.
Hanson, M.D. & Chen, E. 2007. Socioeconomic status and health behaviors
in adolescence: A review of the literature. Journal of Behavioral Medicine 30
(3), 263–285.
Heikkinen, H.,Patja, K. &Jallinoja, P. 2010. Smokers’ accounts on the health
risks of smoking: Why is smoking not dangerous for me? Social Science &
Medicine71 (5), 877–883.
Jallinoja, P., Pajari, P. & Absetz, P. 2010. Negotiated pleasures in health-seeking
lifestyles of participants of a health promoting intervention. health 14 (2),
115–130.
Kahma, N. 2012. Sport and social class: The case of Finland. International Re-
view for the Sociology of Sport 47 (1), 113–130.
Kansallinen liikuntatutkimus 2009–2010. Lapset ja nuoret. SLU-julkaisusarja
7/2010. Helsinki: Suomen Liikunta ja Urheilu.
Kauravaara, K. 2013. Mitä sitten, jos ei liikuta? Etnografinen tutkimus nuo-
rista miehistä. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 276. Jyväskylä: LIKES-
tutkimuskeskus.
Koski, P. 2008. Physical activity relationship (PAR). International Review for the
Sociology of Sport 43 (2), 151–163.
Koski, P. & Tähtinen, J. 2005. Liikunnan merkitykset nuoruudessa. Nuorisotut-
kimus 23 (1), 3–21.
Lehmuskallio, M. 2011. Ei VilleGalle vaan vertaiset,valmentajat ja vanhem-
mat – lasten ja nuorten näkemyksiä liikuntakiinnostukseensa vaikuttajista.
Liikunta&Tiede 48 (6), 24–31.
Michie, S., Abraham, C., Whittington, C., McAteer, J. & Gupta, S. 2009.
Effective techniques in healthy eating and physical activity interventions: A
meta-regression. Health Psychology 28 (6), 690–701. doi: 10.1037/a0016136.
Myllyniemi, S. & Berg, P. 2013. Nuoria liikkeellä! Nuorten vapaa-aikatutkimus
2013. Nuorisoasiain neuvottelukunnan julkaisuja 49/Nuorisotutkimusseuran jul-
kaisuja 140. Helsinki: Nuorisoasiain neuvottelukunta ja Nuorisotutkimusseura.
Renner, B., Spivak, Y., Kwon, S. & Schwarzer, R. 2007. Does age make a
difference? Predicting physical activity of South Koreans. Psychology & Aging
22 (3), 482–493.
Rovio, E., Hakonen, H., Kankaanpää, A., Eskola, J., Hakamäki, M.,Tammelin,
T., Helakorpi, S., Uutela, A. & Havas, E. 2009. Vähän liikkuvat nuoret aikuiset
– alaryhmien tunnistaminen. Liikunta &Tiede 46 (6), 26–33.
Rovio, E. & Pyykkönen, T. 2011. Vähän liikkuvat juoksuttavat päättäjiä ja tutki-
joita. Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi nro 26. Helsinki: Liikuntatieteellinen
Seura & LIKES-tutkimuskeskus.
Rovio, E., Saaranen-Kauppinen, A., Pirkkalainen, M. & Lautamatti, L. 2013.
Mikä sienirihmasto siellä alla piileekään? Toimintatutkimukseen osallistuneen
perheenäidin liikuntasuhde osana identiteettiä. Liikunta & Tiede 50 (1), 67–74.
Saaranen-Kauppinen A., Rovio E., Wallin A. & Eskola J. 2011. ”Kaino löysi
parin, mutta jatkaa liikunnan harrastamista edelleen” – Sosiaaliset suhteet ja
liikunta-aktiivisuus. Liikunta & Tiede 48 (6), 18–23.
Sallis J.F., Prochaska J.J. & Taylor W.C. 2000. A review of correlates of phy-
sical activity of children and adolescents. Medicine and Science in Sports &
Exercise 32 (5), 963–975.
Sassatelli, R. 1999. Fitness gyms and the local organization of experience.
Sociological Research Online 4. Viitattu 26.9.2013 osoitteeseen http://www.
socresonline.org.uk/4/3/sassatelli/html.
Silvennoinen, M. 2001. Ruumiillisuus liikunnanopettajaopiskelijoiden kerron-
nassa. Teoksessa: A. Puuronen & R. Välimaa (toim.) Nuori ruumis. Helsinki:
Gaudeamus, 45–59.
Smith J.A., Flowers P. & Larkin M. 2009. Interpretative phenomenological
analysis: Theory, method and research. London: Sage.
Smith Maguire, J. 2002. Body lessons: Fitness publishing and the cultural
production of the fitness consumer. International Review for the Sociology of
Sport 37 (3–4), 449–464.
THL. Kouluterveyskyselyn tulokset. 2011. Viitattu 26.9.2013 osoitteeseen
http://info.stakes.fi/kouluterveyskysely/FI/tulokset/index.htm.
Van Der Horst, K., Paw, M.J., Twisk, J.W. & Van Mechelen, W. 2007. A brief
review on correlates of physical activity and sedentariness in youth. Medicine
& Science of Sports & Exercise 39 (8), 1241–1250.
Wessman, J. 2010. Nuorten miesten liikuntatottumusten muutos varusmies-
palveluksessa. Liikunta & Tiede 47 (6), 54–60.
