Changes in left atrial size in patients with lone atrial fibrillation

Lown Cardiovascular Center, Department of Nutrition, Harvard School of Public Health, Brookline, MA 02146.
Clinical Cardiology (Impact Factor: 2.59). 09/1991; 14(8):652-6.
Source: PubMed


A retrospective analysis was performed on 23 subjects with lone atrial fibrillation who were followed for an average of 6.2 years (1.1-12.8 years). In all patients, underlying organic heart disease was excluded based on history, physical exam, electrocardiogram, echocardiogram, and Doppler ultrasound interrogation. All patients had at least two echocardiographic studies during the period of observation. Atrial fibrillation was chronic in 11 subjects and paroxysmal in 12. All echocardiographic measurements were obtained by averaging the measurements of two blinded investigators. Left atrial size increased an average of 5.6 mm which translates into a 14.7% increase over the baseline measurement. This increase in size was not associated with a change in left ventricular mass or fractional shortening as determined by echocardiography. Subjects with chronic atrial fibrillation had a larger percent increase than subjects with paroxysmal atrial fibrillation (18.9 vs. 10.8%), although this relative change in size failed to reach statistical significance. The only variable which significantly contributed to the change in left atrial size was the duration of follow-up. We conclude that atrial fibrillation occurring in patients with lone atrial fibrillation may cause a slow and progressive increase in left atrial size independent of changes in left ventricular size or function.

3 Reads
  • Source
    • "A recent study has shown a relationship between transmitral peak A wave velocity and relapse into AF[32]. Left atrial dilation in patients with AF may be caused by underlying cardiovascular and valvular disease, but progressive dilatation is also a consequence of the arrhythmia itself[33,34]. Conversely, left atrial diameter decreases after successful cardioversion to sinus rhythm[35]. "
    [Show abstract] [Hide abstract]
    ABSTRACT: Atrial electrical remodeling has been shown to influence the outcome the outcome following cardioversion of atrial fibrillation (AF) in experimental studies. The aim of the present study was to find out whether a non-invasively measured atrial fibrillatory cycle length, alone or in combination with other non-invasive parameters, could predict sinus rhythm maintenance after cardioversion of AF. Dominant atrial cycle length (DACL), a previously validated non-invasive index of atrial refractoriness, was measured from lead V1 and a unipolar oesophageal lead prior to cardioversion in 37 patients with persistent AF undergoing their first cardioversion. 32 patients were successfully cardioverted to sinus rhythm. The mean DACL in the 22 patients who suffered recurrence of AF within 6 weeks was 152 +/- 15 ms (V1) and 147 +/- 14 ms (oesophagus) compared to 155 +/- 17 ms (V1) and 151 +/- 18 ms (oesophagus) in those maintaining sinus rhythm (NS). Left atrial diameter was 48 +/- 4 mm and 44 +/- 7 mm respectively (NS). The optimal parameter predicting maintenance of sinus rhythm after 6 weeks appeared to be the ratio of the lowest dominant atrial cycle length (oesophageal lead or V1) to left atrial diameter. This ratio was significantly higher in patients remaining in sinus rhythm (3.4 +/- 0.6 vs. 3.1 +/- 0.4 ms/mm respectively, p = 0.04). In this study neither an index of atrial refractory period nor left atrial diameter alone were predictors of AF recurrence within the 6 weeks of follow-up. The ratio of the two (combining electrophysiological and anatomical measurements) only slightly improve the identification of patients at high risk of recurrence of persistent AF. Consequently, other ways to asses electrical remodeling and / or other variables besides electrical remodeling are involved in determining the outcome following cardioversion.
    BMC Cardiovascular Disorders 02/2006; 6(1):11. DOI:10.1186/1471-2261-6-11 · 1.88 Impact Factor
  • Source
    [Show abstract] [Hide abstract]
    ABSTRACT: Hamburg, Univ., Diss., 2004 (Nicht für den Austausch).
  • Source
    [Show abstract] [Hide abstract]
    ABSTRACT: Atrial fibrillation (AF) is the most common tachyarrhythmia and is associated with substantial morbidity, increased mortality and cost. The treatment modalities of AF have increased, but results are still far from optimal. More individualized therapy may be beneficial. Aiming for this calls improved diagnostics. Aim of this study was to find non-invasive parameters obtained during sinus rhythm reflecting electrophysiological patterns related to propensity to AF and particularly to AF occurring without any associated heart disease, lone AF. Overall 240 subjects were enrolled, 136 patients with paroxysmal lone AF and 104 controls (mean age 45 years, 75% males). Signal measurements were performed by non-invasive magnetocardiography (MCG) and by invasive electroanatomic mapping (EAM). High-pass filtering techniques and a new method based on a surface gradient technique were adapted to analyze atrial MCG signal. The EAM was used to elucidate atrial activation in patients and as a reference for MCG. The results showed that MCG mapping is an accurate method to detect atrial electrophysiologic properties. In lone paroxysmal AF, duration of the atrial depolarization complex was marginally prolonged. The difference was more obvious in women and was also related to interatrial conduction patterns. In the focal type of AF (75%), the root mean square (RMS) amplitudes of the atrial signal were normal, but in AF without demonstrable triggers the late atrial RMS amplitudes were reduced. In addition, the atrial characteristics tended to remain similar even when examined several years after the first AF episodes. The intra-atrial recordings confirmed the occurrence of three distinct sites of electrical connection from right to left atrium (LA): the Bachmann bundle (BB), the margin of the fossa ovalis (FO), and the coronary sinus ostial area (CS). The propagation of atrial signal could also be evaluated non-invasively. Three MCG atrial wave types were identified, each of which represented a distinct interatrial activation pattern. In conclusion, in paroxysmal lone AF, active focal triggers are common, atrial depolarization is slightly prolonged, but with a normal amplitude, and the arrhythmia does not necessarily lead to electrical or mechanical dysfunction of the atria. In women the prolongation of atrial depolarization is more obvious. This may be related to gender differences in presentation of AF. A significant minority of patients with lone AF lack frequent focal triggers, and in them, the late atrial signal amplitude is reduced, possibly signifying a wider degenerative process in the LA. In lone AF, natural impulse propagation to LA during sinus rhythm goes through one or more of the principal pathways described. The BB is the most common route, but in one-third, the earliest LA activation occurs outside the BB. Susceptibility to paroxysmal lone AF is associated with propagation of the atrial signal via the margin of the FO or via multiple pathways. When conduction occurs via the BB, it is related with prolonged atrial activation. Thus, altered and alternative conduction pathways may contribute to pathogenesis of lone AF. There is growing evidence of variability in genesis of AF also within lone paroxysmal AF. Present study suggests that this variation may be reflected in cardiac signal pattern. Recognizing the distinct signal profiles may assist in understanding the pathogenesis of AF and identifying subgroups for patient-tailored therapy. Eteisvärinä on yleisin hoitoa vaativa rytmihäiriö ja siihen liittyy merkittävää sairastuvuutta, lisääntynyttä kuolleisuutta ja kustannuksia. Eteisvärinän hoitovaihtoehdot ovat lisääntyneet, mutta hoidon tulokset ovat huonosti ennakoitavissa eivätkä hoidot edelleenkään tehoa hyvin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin eteisvärinän ilmentymän ja sähköfysiologisten piirteiden yhteyttä rakenteellisesti terveen sydämen kohtauksellisessa eteisvärinässä. Tavoitteena oli löytää kajoamattomasti mitattavia muuttujia, joita voitaisiin käyttää eteisvärinäsairauden kliinisten alaryhmien sähköfysiologisten piirteiden, kohtauksiin johtavien tekijöiden ja taudinkuvan tunnistamiseen. Tutkittavana oli 136 potilasta ja 104 tervettä koehenkilöä. Pääasiallisina menetelminä käytettiin kajoamatonta magnetokardiografiaa (MKG) ja sydämen sisäistä elektroanatomista kartoitusta. MKG mittaa sydämen sähköisen aktivaation aiheuttamia magneettikenttiä kehon pinnalta ja sen etuna sydänsähkökäyrään (EKG) verrattuna on mm. suurempi herkkyys kehon pinnan suuntaisille virroille. Pääosa käytetyistä signaalianalyysimenetelmistä kehitettiin tutkimuksen puitteissa. Tutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa eroa eteissignaalin hienorakenteessa rakenteellisesti terveen sydämen eteisvärinän kliinisten alamuotojen välillä. Potilailla, joilla eteisvärinän alku liittyi eteislisälyöntisyyteen, ns. paikallisalkuinen eteisvärinä, normaalin rytmin aikainen eteissignaali oli lievästi pidentynyt, mutta sen korkeus oli normaali. Potilailla, joilla ei todettu lisälyöntisyyttä, eteissignaalin kesto oli normaali, mutta signaalin loppuosa oli madaltunut. Löydös viittaa siihen, että ei-paikallisalkuisessa eteisvärinässä eteiskudos saattaa olla alttiimpi eteisvärinälle kuin paikallisalkuisessa eteisvärinässä, jossa pääasiallinen rytmihäiriömekanismi olisi lisälyöntisyys. Tutkimuksessa todettiin myös, että naisilla eteisten aktivaatiosignaali oli potilailla selvästi pidempi kuin terveillä, mutta miehillä vastaava ero oli marginaalinen. Tämä saattaa liittyä sukupuolten väliseen eroon eteisvärinän ilmaantumisessa. Sydämensisäisissä kartoituksissa normaalirytmin aikaista signaalin johtumista oikeasta eteisestä vasempaan tutkittiin suurimmassa julkaistussa potilassarjassa. Tulokset vahvistivat aiempia käsityksiä johtumisreiteistä, mutta toivat esiin myös huomattavan määrän potilaita, joilla johtuminen tapahtui rinnakkaisesti useita reittejä pitkin. Tämä saattaa olla merkityksellistä näiden potilaiden rytmihäiriöalttiudessa. Tutkimus osoitti myös, että eteisten välisiä johtumistapoja voidaan tunnistaa kajoamattomasti MKG:lla. Pintamittaukset laajemmassa potilasaineistosta ja terveillä tukivat sydämen sisäisistä mittauksista saatua käsitystä että nimenomaan useita reittejä pitkin tapahtuva johtuminen voi olla eteisvärinälle altistava tekijä. Tutkimus antaa uutta tietoa rakenteellisesti terveen sydämen eteisvärinän piirteistä, vahvistaa käsitystä eteisvärinän syntymekanismien moninaisuudesta ja osoittaa että näitä mekanismeja voidaan mahdollisesti tunnistaa myös pintamittausmenetelmillä. Kehitetyt MKG menetelmät ovat lupaavia tekniikoita eteisvärinätaudin alamuotojen tunnistamisessa tutkimusta ja myös kliinistä taudinmääritystä varten. Parantunut taudinmääritys voi auttaa kohdentamaan eri hoitotapoja tehokkaammin niistä hyötyville potilaille.
Show more

Similar Publications